Harrastamisen iloa

Kevät on täällä! Ja onneksi se on tänä vuonna tarkoittanut upottavien rapakkotarhojen lisäksi myös aktivoitumista ravirintamalla. On niin äärettömän kummallista ja niin ihanaa, että tällä hetkellä voidaan ainakin suunnitella harrastavamme raviurheilua kesän mittaan kahden hevosen voimin.
En tiedä, kuinka kauan tätä ajatusautuutta nyt kestää, mutta tällä hetkellä nautitaan vain ja ainoastaan tästä tilanteesta.

Aatu suunnittelee kävelylenkille lähtemistä.

Aatun kanssa käytiin pääsiäisen jälkeen Tampereen klinikalla kontrolliultraamassa hankkarijalkaa. Aika piti kerran vaihtaakin, kun Aatu onnistui kehittämään hankkarijalkaansa imusuonentulehduksen jonka seurauksena jalka oli niin turvoksissa, ettei siitä kyllä hankosidettä olisi saanut ultralla näkösällekään - saati, että siitä olisi mitään osannut sanoa. Mutta viisi päivää penisiliniä kaulan ja viikon päästä uudella yrityksellä Tampereelle, kun jalka oli saavuttanut taas normaalimmat mittasuhteet. Aatu on ollut tammikuun lopusta saakka aika lailla normaalissa treenissä, mutta kilpailuvauhteja sillä ei ole vielä ajettu. Kovin kyyti taitaa olla tuo 40-vauhtinen harkkarilähtö. Nyt saatiin eläinlääkärin lupa starttivauhteihinkin ja täytyy myöntää, että olo oli jokseenkin tyhjä, kun sanottiin, että kontrollit saa lopettaa, jos ei jalassa ilmene mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Tätä hetkeäpä sitä on odotettukin, mutta kun se sitten vastaan tuli, niin olo olikin yhtäkkiä sellainen, että eikö sitä hankkaria nyt kuitenkin pitäisi vielä vähän syynätä. ;) Ihmismieli on kummallinen - varsinkin näin pessimistin ja vainoharhaisen henkilön mieli... Mutta siis, olihan nuo ihan loistavia uutisia! Melkein vuoden tämä Aatunkin kuntoutus kesti, enkä ole kyllä ihan vakuuttunut, voiko hankoside- tai jännevammaa nopeammin kuntoon saadakaan. Pääasia on, että nyt ollaan tässä pisteessä ja vihdoin tulevaisuutta uskaltaa edes hiukkasen suunnitella. Edes päivän kerrallaan.

Aatu ja kevään valonpilkahdus

Samu sai Gastrogard-kuurinsa ja joko siitä tai sitten kurkun kummallisen haavan paranemisesta johtuen, se alkoi taas treenata oikein hyvänoloisesti tai lähinnä palautua lenkeiltä niin kuin kuuluukin. Silti hyvin epävarmoin mielin ilmoitettiin Samu sitten viime maanantaiksi Kaustiselle starttiin. Viime kertainen Killerin alisuorittaminen vaivasi takaraivossa edelleen eikä oikein tiennyt, kuinka kauan hevosta pitäisi sitten pitää piilossa kotona tuollaisen huonon startin jälkeen. Päätettiin kuitenkin uskaltautua ihmisten ilmoille, kun hiiteillä hevosta ei enää oikein osannut mistään moittia. Samu starttasi Kaustisen maanantai-illassa viimeisessä lähdössä täyden matkan ryhmäajossa numerolla kymmenen. Ravipaikalla Samu oli hieman jännittyneen ja hermostuneen oloinen. Paikallaan seisominen katoksessa ei ole ollenkaan tämän ruunan juttu ja aika skarppina sen kanssa saa ollakin, sen verran potkuja kärryjä kohti katoksessa seisoskellessa tulee. Lämmitykset ajettiin taas hiittikärryistä ja liikkeelle päästyä hevosen koko olemus jotenkin muuttui ja se keskittyi tekemään sitä, mistä se itse kovasti nauttii. Samu näytti lämmityksessä hienolta, tasapainoiselta ja rennon letkeältä. Ravi käy Samulla tällä hetkellä kyllä ehkä paremmin kuin koskaan ennen. Siinä missä toiset riisuvat tällä hetkellä starttareiltaan kenkiä tai naputtelevat alumiineja alle, niin Samulle vaihdettiin alle vain pienempiä hokkeja. ;)

Startti jännitti. Varmaan hevostakin, mutta ainakin taustajoukkoa. Hirvitti, jos Samu alisuorittaa taas. Mutta vielä mitä. Samu oli äärettömän hyvä. Eturivistä Samun edestä lähtenyt hevonen otti lähtölaukan, jolloin Samulle aukeni lähtökiihdytyksessä vapaa latu, josta se ampui innokkaasti takarivistä läpi johtohevosen rinnalle. Vellu tiputti Samun johtavan perään, jossa se sai täydellisen suojajuoksun. Samu oli niin hieno. Matkavauhti oli verrattain maltillistakin, mikä sopi kyllä meille. 28,5-vauhtisen avauspuolikkaan jälkeen vauhti rauhoittui siinä määrin, että kierroksen väliaika oli 31,0. Kolmannella puolikkaalla vauhti kiihtyi taas 27-lukemiin. Samu näytti johtohevosen takana koko ajan hyvävoimaiselta, rennolta mutta kuitenkin terävältä. Tuntui hienolta, että Samu sai huonon startin jälkeen nyt näin hyvän juoksun ja olisi todellakin riittänyt, että se olisi tullut maaliin vain edellä menevän valjakon puserossa. Pussin suu pysyi kiinni pitkään, kunnes vain 150 metriä ennen maalia Samun rinnalta laukkasi hevonen ja Vellu pääsi kuin pääsikin kääntämään Samun jyrkähkösti kiriin vapaalle kolmannelle radalle. Maali oli jo vastassa, mutta Samu vaihtoi lähes käsittämättömällä tavalla vielä rytmiä ja tykitti vielä ihan voittaneen Fiilingin rinnalle. Minä huusin ja iloitsin varikkoportilla niin, ettei minulla ollut kyllä hajuakaan oliko Samu maalissa ykkönen vai kakkonen. Luultiin kyllä sen ehtineen voittoonkin. No, toiseksi se kuitenkin jäi, mutta oikein hyvä niin. Me olimme ihan valtavan tyytyväisiä. Samun ajaksi tuli 28,3 josta viimeinen puolikas paineltiin 24-vauhdilla ja viimeinen satanen ties mitä. Loistava Samu. Voi jestas, kuinka hyvältä tuntui ja kuinka kyseinen esitys helpotti omaa mieltä. Ensinnäkin, hevosen nopeus ja juoksuhalut eivät kaikkien epämääräisten epäilyjen jälkeen hävinneetkään ruunauksen myötä. Samu osoitti, että silloin kun se on terve ja kaikki on kohdillaan, se on edelleen ihan yhtä lahjakas ja hyvä hevonen, kuin millaisena sitä on vuodesta ja ongelmasta toiseen kuitenkin pidetty. Helpottavaa on myös, että Samu alkaa ruunauksen myötä tasaantua siinä määrin myös oman ajatusmaailmansa kanssa, että ennen lähtöä se toimi radalla melkein kuin muutkin hevoset. Edelleen se on radalla kääntymisissä sen näköinen ja oloinen, että toimiminen ei ole ihan kirkossa kuulutettua, mutta maanantai-iltana Vellu pyöritteli sitä tyynen rauhallisesti radalla suuntaan jos toiseenkin useampaan kertaan ja Samuhan toimi! Olkoot kuinka pieniä, mutta silti niin suurenmoisia asioita tämän hevosen kohdalla.

Samun starttien välipäiväohjelmaa.

Samun ravikausi jatkuu jo ensi sunnuntaina Ylivieskassa. Startit tulivat nyt kovastikin lähekkäin, mutta menköön nyt, kun molemmat lähiradat tarjoilivat ihan sopivat sarjat. Samulla ei ole koskaan aikaisemmin ajettu viikon välein kilpaa, joten uutta tämä on jokatapauksessa. Ylivieskassa ohjelmassa on pitkästä aikaa volttilähtö, kahdenkympin pakki, numero 14 ja juoksurata 7. Siinä se voikin sitten olla seuraava kynnyskysymys. Juoksuradan seiska. Eli Samu joutuu johtamaan volttia ja jos se ylipäätänsä suostuu nätisti volttaamaan yhteen suuntaan niin ei ole ollenkaan varmaa, että se vielä kääntyy juoksuradalta vasempaankin suuntaan. On hyvin mahdollista, että herne menee nenään ja Samu on sitä mieltä, että leikkikää kuulkaa te muut piirileikkiänne ihan keskenänne. Saapa nähdä. Jos juoksuradalta lähteminen onnistuu, niin sitten voi jo melkein sanoa, että Samu alkaa olla ihan puolitoimiva hevonen!

Tällä viikolla on hevosrintamalla ollutkin ihanan paljon puuhaa. Samun starttien lisäksi käytiin eilen Aatun kanssa Kaustisella ottamassa osaa harjoitusraveihin. Minusta Aatu tarvitsisi starttikunnon löytämiseksi nyt muutaman reippaamman harjoituksen ja sellaisen hakemisiseksi Aatu oli ilmoitettu 1.30-vauhtiseen sarjaan. Lähdössä tietenkin vilisi lämminverisiä, mutta oli mukana onneksi Aatun lisäksi kaksi muutakin suomenhevosta. Vettä satoi, mikä kyllä latisti vähän fiilistä ja teki radasta äkkiä vähän raskaan. Mutta se on kevät nyt silloin tunnetusti on mahdollista että vesi lentää ja rapa roiskuu. Aatu teki ihan mukavan suorituksen tähän saumaan. Se kulki koko matkan ravia, jopa lähti voltista ravia ja Vellu ajoi tasaisesti kellon kanssa lähdön läpi. Ensimmäisen kierroksen porukka pysyi jotakuinkin kasassa, mutta toisella kierroksella vauhti kiihtyi siinä määrin, että porukka venyi aika pitkäksi.  Lämpöiset menivät menojaan, mutta Aatu teki niiden takana hyvän suorituksen ja meni matkan 30,6 vauhdilla läpi. Meno näytti vielä melko tasapaksulta, mutta eipä Aatulla ole noin kovaa ajettukaan sitten viime kesän. Terävyys löytynee vielä juuri näiden kovempien harjoitusten myötä. Vellu oli Aatuun tyytyväinen, joten hyvillä mielin tästä on syytä jatkaa uusia haasteita kohti. Kaikista parasta oli tietenkin, että tänäänkin Aatun jalat ovat olleet kunnossa. 23,9-aikaisen hevosen tuominen sairastauon jälkeen uudestaan radalle ei ole ihan simppeli juttu, mutta tällä hetkellä ollaan ainakin lähempänä tuota tavoitetta kuin kertaakaan viime juhannuksen jälkeen.

Kännykkäotos, mutta todiste kuitenkin siitä että Aatulla oli voilokki eilen kyljessä.

Vilmalle ja Salamallekin kuuluu ihan hyvää. Vilma on jatkanut ajoharjoituksia noin kahdesti viikossa. Enää se ei tarvitse taluttajaa kuin varmuuden vuoksi tuolla lyhyellä osuudella, joka pitää lompsia pikitien reunaa pitkin. Meno on tietenkin enemmän ja vähemmän holtitonta, mutta tiellä on kuitenkin toistaiseksi pysytty ja kaikki on mennyt muutenkin toivotusti. Vilma on edelleen varsin terävä liikkeissään ja nousee tammavarsaksi niin kovin ketterästi takajaloilleen. Tänään se oli käytävällä pystyssä jo kahdesti ennen kuin edes "lenkille" päästiin ja kärryjen edessäkin se keuli tänään useampaan kertaan. Mistä näitä pystyynhyppijöitä meidän talliin aina tulee? :D Melkein uskallan jo taata, että jos Vilma jonain päivänä raviradoille asti pääsee, niin melkoisen virtava peli se sitten tulee olemaan... Mutta siinä kaikessa touhukkuudessa ja tomeruudessa on kuitenkin paljon sellaista, mistä minä tykkään. Ei ravitamma saa mikään nössykkä ollakaan.

Salaman kanssa ollaan jatkettu ratsasteluharrastustamme. Säännöllisesti ollaan opissa käyty maneesilla ja Hanna on siellä välillä myös ratsuttanut Salamaa. On kovin mukava nähdä Salaman kehittymistä tällä rintamalla ja ylipäätänsä on niin ihanaa päästä harrastamaan sen kanssa jotain. Salama voi tällä hetkellä niin hyvin, että välillä huomaan jopa hetkeksi unohtaneeni viime kesän kauheudet ja tamman jonkinasteisen vammautumisen. Itse asiassa Salamalla on noita työtilauskeikkoja ainakin enemmän kuin millään meidän hevosella ja ensi viikolla se pääsee yhtä eläkekyytiä viemään. Monenmoista on siis tehty ja touhuttu, mutta parasta on, että hevosharrastaminen tuntuu taas aika mukavalta ajanvietteeltä. :)

Valitettavasti ravi- ja harkkarireissuilta ei ole kuvia muutamaa onnetonta kännykkäräpsyä lukuunottamatta, mutta eipä ole ollut oikein vielä kuvauksellisia ravikelejäkään. Ja eilen mulla oli peräti kamera mukana, mutta kameran akku kotona latauksessa. Eli ei sitten kuvattu. Tämän postauksen kuvat on sitten meidän ahkarimmasta treenarista - kävelytyskoneesta. Kun tarhat ovat ihan joka nurkkaa myöten rapavellikkoa ja ne vähäisetkin ajomaastot kotona ovat nyt kelirikon kourissa, niin kävelytyskone on pyörinyt joka päivä kovin ahkerasti. Siihen tehtiin rakennusvaiheessa niin hyvät pohjatyöt, että siinä alusta on pysynyt oikeastaan koko talven, mutta varsinkin nyt kevään erittäin hyvänä. Eli ehkä kävelytyskone on kuvansa ansainnut. ;)

Samu