Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



16.3.2012

Kevättä rinnassa


Joinakin päivinä kevään korvalla


alkaa elämä olla kivaa tallin oreilla.


Silloin jätkien tekee vain mieli riehua

kun jossain sisällä alkaa ylitse kiehua.

 Joinakin päivinä tekee mieli vähän enemmänkin rintaa pörhistää

tai sitten tarhassa iltasella kunnolla rällästää.

 
Joskus vain tarhasta hakemisesta voi tulla kynnyskysymys


jos oriin olotilan on vallannut yleinen kiihtymys.

Joinakin päivinä vastaanotto portilla on tällainen


 ja taluttaa hevonen voi olla jossain määrin energinen.

 Joinakin päivinä vaikuttaa kuin maa kavioiden alla polttaisi

 eikä silloin neljällä jalalla seistä malttaisi

 Joskus tuntuu, että koko homma leviää käsiin

 ja ne hyvätkin neuvot käyvät vähiin.

Joinakin päivinä tuntuu, ettei hevosta taida taluttaa tohtia

vaan oriilta löytyy riekkumiseen enemmälti puhtia.

Herralla on aika iloinen luonteenlaatu

ja niin paljon on sen kanssa oppia saatu.

Kyseessä on meidän rakas Aatu.



Eilisen silmäleikkaukseni jälkeiseen elämään kuuluu valitettavasti myös muutaman päivän tallissaolokielto. Ja sekös tässä kovilla ottaa! Onneksi hevosten tarhailuja voi sentään katsoa olohuoneen ikkunasta ja käydä niitä pihalla puhuttelemassa. Tylsyyksissäni kuvasin hetken aikaa tänään kun iskä otti hevosia illalla sisälle talliin.
Aatulla ja Samulla (ylin kuva on siitä) on jokseenkin kevättä rinnassa.

14 kommenttia:

  1. Mikäs tuo Aatun takki on? Sä voi tylsyyksissäs huristella meillä käymään, mutta sitä en takaa että täällä meillä kovin pölytöntä ois.;)

    VastaaPoista
  2. Haha :D Kiva sarja ja kiva runo!!! :)

    VastaaPoista
  3. Jonna: Loimi on FinnTackin sadeloimi. Merja on hommannut sen Aatulle jo pari vuotta sitten, mutta nyt vasta oon raaskinut sitä käyttää. Musta se on niin hieno! Tykkäisin kyllä toisaalta fleecevuorellisista ja tässä on vanuvuori tms, mutta eipä toisaalta tartu kaikki karvat loimen sisälle kiinni. FinnTackin loimet on kyllä ihan parhaita, istuu niin hyvin ainakin meidän hevosille, että kärsii niiden vähän irrotellakin tarhassa.

    Heh, huomenna on mun laskelmien mukaan mennyt jo viikko leikkauksesta, joten aloitan tallielämän silloin. ;) Voi olla, että pitää jonkin aikaa uimalasit päässä siivota karsinoita ja harjata Salamaa, mutta hätä keksii keinot!

    Laura: Huomaa, että mulla on ollut poikkeavan tylsää ja liikaa aikaa! :)

    VastaaPoista
  4. wuhuu! pojat on poikia =) Täällä TAMMA-tallilla kevät saa ihan ääripää reaktion kuin teidän pojilla. Kun kevät alkaa niin tammat nuupahtaa..aah..aurinko, lämmin, nukuttaa ja ramasee =)

    VastaaPoista
  5. Heh, ruunat kokee saman kohtalon ku tammat, et aurinko rupee vaan ramaseen ;D
    Ihania kuvia ja eläväisiä poikia =)

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtava postaus! Pisti iha kunnolla naurattamaan! :D

    VastaaPoista
  7. Miia: Tuo loimi on kyllä niin hieno. Onneksi sä oot ollu viisas ja tajunnu hankkia sen varastoon.;)

    Merja: Onpa lohduttavaa kuulla, että mun tamma ei oo ainoa joka nuupahtaa kevään ja auringon tullen. Emäntänsä on kyllä ihan yhtä nuupahtanut, joten ihmekös tuo.

    VastaaPoista
  8. No joo, kyllä tuo munkin tamma osaa nauttia kevätauringosta, eikä käsitä miks oriiden pitää riehumisellahaan häiritä sen päiväunia. Musta kyllä tuntuu, että Salama nuokkuu tarhassa aina päikkäreillä auringosta tai kelistä viis. Onhan nuo oriit vähän eläväisempiä kavereita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. teijän pojat on ihan kurittomia ;D :D :D eihän meijän Jorma osaa ees tollain hypätä pystöön :D joskus ihan vähän saattaa etuset nousta tarhassa tosin takapää lentää sitten senkin edestä :D nyt on hauska ku Salaman siskonlikka on saanut Jorman hurmattua mutta pikku hiljaan sekin on alkanu oleen vanha juttu... :D

      Poista
    2. Älä muuta Käpsy sano, nuo on ihan kurittomia lellikakaroita. :D Mutta usko vain, että ees joskus, harvoin kylläkin, nekin osaa käyttäytyä. Sä voisit ottaa kyllä nuo meidän oripässit johonkin käytöskouluun. :D

      Voi, onko Salaman sisko tullut teidän talliin!? Tuliko sen ihana varsa myös? Ilmankos siinä siveellisen Jormankin pasmat menee vähän sekaisin. :D

      Poista
    3. ei sisko tullu, varsa vain :) mä uskon että tässä kohtaa mä passaan, tässä teitin sukulaisessa on vähäks aikaa työn sarkaa ;E sekun tahtoo testailla päivittäin karsinoiden ja aitojen kestävyyttä :D

      Poista
    4. Mä terävänä luin tosiaan tuosta ylempää eka, että Salaman siskolikka oli muuttanu teidän talliin, mutta näköjään se tosiaan oli siskoNlikka. ;) Noh, suuria sukulaisia jokatapauksessa. Ja se varsahan vasta sulonen otus onkin! Sulla onkin ollut liian kilttejä hevosia, joten hyvä että tämä sukulaislapsi tuli näyttämään sulle suomenhevosten leijonanluontoa. :D

      Poista
  9. Meidän issikkaori vaikuttaa ihan ratsastuskoulun ponilta kun katsoo tuota peuhaamista :) En varmaan uskaltais edes taluttaa teidän oripoikia.
    Mutta ehkä tässä vielä keväällä issikkapoikakin herää kun on talli täynnä tammoja :D
    -Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tänä keväänä on kyllä tuntunut, että riimunnarut jää lyhyiksi... Tähän saakka oon naureskellut, kun oreja talutetaan jollain liinalla, mutta pikkuhiljaa on ruvennu tuntumaan, ettei se ihan humpuukia ehkä oliskaan. :) Noh, eiköhän ne taas tuosta tasotu.

      Issikat on varmaan astetta järkevämpiä hevosia. Sun kuvia facebookissa katellessa en voi aina olla hämmästelemättä, kuinka kilttejä hevosia teillä onkaan!! Ilmeisesti se teidän orikin on tosi fiksu tapaus! Joko siellä pian alkaa astutuskausi?

      Mukavaa kevään jatkoa! Mä oon niin kateellinen siitä keväästä, mikä Itävallassa näyttää olevan. Täällä satoi tänään vielä lunta, joka kyllä tässä vaiheessa "kevättä" alkaa jo ärsyttämään.

      Poista