Teivossa

Saattaa olla, että nämä minun kirjoitukseni nykyään toistavat itseään. Mutta olkoot sitten niin. Raviurheilu tuntuu edelleen kovin mukavalta harrastukselta, Samu on edelleen ihanteellinen kilpahevonen ja edelleen olen vähän sanaton sen menestyksen edessä. Ruuna ei tee itsestään kotona enää järin suurta numeroa, se treenaa laiskasti ja tekee vain juuri sen mitä siltä pyytää. Sitten se käy startissa ja tekee työnsä niin luotettavasti ja varmasti, että mitään ei voisi vaatia tai toivoa lisää. Joskus on ollut toisenlaisiakin tunteita pinnassa, mutta nyt on lähinnä vain suuri kiitollisuus. Kiitollisuus tuota erinomaista kilparuunaa kohtaa. Samu haki tiistaina Teivosta jälleen erinomaisen kakkossijan hienolla marraskuisella volttiajalla 26,7ke. Mykistävää.



Merjan kuvakaappaus toto-tv:stä. Teivon maalisuoraa. Samu tulee sisärataa pitkin toiseksi.

Teivo on kyllä meiltä katsottuna aika "syrjässä", sillä visiitti siellä tarkoittaa aina yli kahdentoista tunnin reissua. Mutta viime ajat ollaankin päästy ajamaan kilpaa lähiradoilla, joten nyt talvea myöten ravikilpailukalenterin harvetessa on tilanne se, että on vain lähdettävä käymään kauempanakin. Teivo tarjoili Samulle tiistai-iltana sopivan tasoitusajon, jossa Samu pääsi lähtemään matkaan kahdenkympin pakilta, numerolla seitsemän, joka tällä erää tarkoitti yhden takamatkan voltin kolmosta. Puolilta päivin lastattiin Samu puunattuna, loimitettuna ja kääritettynä kuljetuskoppiin. Samalla metsästettiin muut hevoset tarhoista talliin, jonne äiti pystyi ne illan mittaan ruokkimaan.
Matka meni hyvin ja Teivossa oltiin vähän ennen viittä. En ikinä olisi vuosi sitten voinut uskoa sanovani tätä, mutta nykyään Samun kanssa on vain niin leppoista olla ravireissuilla. Enää ei tarvitse jännittää sitä saadaanko hevonen ylipäätänsä radalle, suostuuko se volttaamaan, heittääkö se u-käännöksiä kesken kilpailun tai mitään muutakaan mullistavaa. Nyt meillä on sellainen kilpahevonen, että se on rauhallinen sekä kuljetuksessa, että valjastaessa, katoksessa odottaessa ja lämmityksessä. Edelleen Samu viedään taluttamalla radalle, mikä on ehkä muinaisjäänne vähän erilaisilta toimivuusajoilta, mutta josta nyt ei sinällään viitsisi ihan heti luopuakaan, kerta ruuna pelittää tällä tavoin toimien ihan äärettömän hienosti.

Lämmityksessä ei ollut mitään ihmeellistä. Vellu ajoi tyypilliseen tapaansa Samulla erittäin rauhallista hölkkää neljä kierrosta rataa vasten kilpailusuuntaa ja ruuna näytti rennolta ja leppoisalta. Radan lämmityshavaintoihin oli kirjattu myös, että ärärsamulla oli kaikki hiljaisessa vauhdissa normaalisti. Lämmityksen jälkeen peiteltiin Samu paksujen loimikerroksien alle vetämään hetkeksi henkeä.  Startti uusittiin kerran ja en tiedä, oliko lähdön tarkoitus päästä toisella yrittämälläkään oikeasti matkaan, mutta kuulutukset menivät tyystin mykäksi ja ääni ilmaantui kovaääniseen takaisin vasta, kun hevoset kääntyivät jo takasuoralle. Samu lähti tapansa mukaan hyvin takamatkalta, mutta pienestä paalusta johtuen Samu näytti juuttuvan toisen radan vetäjäksi. Takasuoralla Vellu ajoi Samulla reippaan palasen johtopaikkaa tavoitellen, mutta keulahevonen ei halunnutkaan antaa piikkipaikkaa pois. Kuski otti sitten Samua kiinni ja pakitti sen kolmanneksi sisäradan jonoon. Siinä vaiheessa sitten jo hetken aikaa näytti, että nyt taidettiin sitten olla pitävässä paketissa, mutta yllättäen viimeisen takasuoran lopussa porukka alkoi jo repeillä ja Samu pääsi nousemaan toiseen ulkopariin siten kuitenkin, että kolmannella radallakin oli rinnalla hevonen. Neljä hevosta irtosi viimeisellä puolikkaalla muista ja siinä porukassa Samu tuli erittäin hyvännäköisesti kärkiparin takana. Loppusuoran alussa Samulla oli edelleen kuitenkin kiritilat hukassa ja vasta suoran puolivälissä aukesi sisäradalta vapaa latu. Vellu veti Samulla puolilaput silmille ja ruuna syöksyi vielä hienosti maaliin voittajan kupeelle, vaikkei Samu tainnut ihan täysin edes ymmärtää ohittamista sisäkautta. Voitosta hävittiin puoli hevosenmittaa, mutta kyllä kakkossijakin tuntui jälleen kerran niin äärettömän hienolta saavutukselta.  Juoksu oli nyt jokseenkin nykivä, mutta näköjään Samu nykykunnolla tsemppaa tuollaisetkin juoksunkulut kunnialla perille saakka. Samusta on kyllä tullut niin uskomattoman hieno kilpahevonen.

Hyvin menneen startin jälkeen lisää hyvää mieltä sain pesupaikalla Samua pestessäni, kun kilpakumppania pessyt nainen tuli kertomaan, että lukee minun blogia ja on seurannut Samun suorituksia tätä kautta. Tuli jotenkin taas hämmentynyt mutta niin hyvä mieli. Että joku ihan oikeasti lueskelee näitä minun höpinöitäni. Terveiset siis tälle ja kaikkien muiden kilpakumppaneiden ihmisille. Kiva, kun ihmiset uskaltaa tulla juttelemaan. :)

Samun pesemisen ja muiden normaalien startin jälkeisten hoitotoimenpidekuvioiden jälkeen lähdettiin hyvillä mielin kotimatkalle. Kotona oltiin joskus ennen yhtä. Samu sai vielä kotona bliisterit jalkoihin, melassivettä ämpärillisen ja ruuat eteen. Ja kaikki maistui. Näin sen tietenkin kuuluukin olla.

Ravirintamalta muuhun tallielämään, johon ei mitään erityisen mullistavaa kuulu. Kelien puolesta eletään rospuuttokautta, joka vaikeuttaa osaltaan treenaamista, kun maa on jäässä, mutta lunta ei vielä ole. Käytännössä kaikki treenit pitää nyt käydä Samun ja Vilman kanssa ajamassa Kaustisella radalla. Mutta se kuuluu tähän aikaan, eikä asialle mitään mahda. Sinällään meillä on tähän aikaan vuodesta keskitytty myös aika paljon myös hevosten "vuosihuoltoihin". Samu ja Aatu kävivät Suomessa vierailleen hevoshammasspecialistin John O Hanlonin (nimi voi ihan hyvin olla jotain muutakin...:D ) potilaina ja Vilma puolestaan vieraili Kaustisen klinikalla sudenhampaiden poistossa. Ensi viikolla ohjelmassa on hevosten vuosittaiset influenssarokottamiset. Samulle on kaavailtu seuraavaa starttia vasta kuukauden päähän eikä tälle kaudelle muutenkaan ole tarkoitus enää montaa starttia Samulla ajaa. Kausi on ollut pitkä, mutta hevonen on säilyttänyt kuntonsa ihailtavasti läpi vuoden ja tehnyt äärettömän suoritusvarmaa jälkeä.

Vuodet eivät ole onneksi veljiä keskenään. Siinä, missä viime vuosi oli täynnä epäonnistumisia, menetyksiä ja vaikeuksia, on tämä vuosi ollut niin paljon helpompi, seesteisempi ja onnellisempi. Ja osaan niin suuresti arvostaa sitä! Elämä tuntuu monessakin mielessä hyvältä juuri nyt ja tässä.

Kuvapläjäys on tällä erää aika onneton, mutta loppuun vaikka sitten otoksia suut ammollaan olevista otuksista. :)

Vilma sudenhampaiden poistossa.

 

 

Aatu, iskä ja hammaslääkäri

 

Samu - joka niin vain pysyi karsinassa hammashuollon ajan kaikki neljä
jalkaa maassa eikä hermoromahdustakaan tapahtunut. :D