Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



14.11.2017

Vihdoinkin raveja ja reissuja!

Jossakin vaiheessa Toholammilla oli jo ihan oikea talvi. Enää ei ole.

Vuosi lähenee loppuaan ja hyvä niin. On ollut pitkä ja vaikea vuosi. Erilainen ja Toivon syntymän ja kasvamisen takia tietenkin ihan erityinenkin. Elämä opettaa. Se nöyryyttää ja naurattaa. Tänä vuonna moni haave ja tavoite on pitänyt kirjoittaa uudestaan. Moni unelma on muuttanut muotoaan. Sitähän elämä on. Vuosi sitten kuvittelin tästä eletystä vuodesta tulevan myös hevosten kanssa erityinen. Aatu palaisi hankkarivammansa jälkeen takaisin radoille ja Samun kohdalla elettäisiin jonkinlaista läpimurtoa jonnekin huipulle päin. Huokaus. Ei mennyt ihan niin kuin oli toivottu.
Takapakkien jälkeen on jossakin määrin vedetty henkeä ja sisuunnuttu uudestaan. Olen huomannut haaveilevani taas kovin arkisista asioista, kuten ylipäätänsä pääsemisestä taas Samun ja Aatun kanssa raveihin. Oma motivaatio, unelmat ja tavoitteet on täytynyt rakentaa uudestaan. Se on ollut jossakin määrin raskasta, mutta ainut vaihtoehto ja tie tähän päivään.

Toivon leikkejä.

Kuten viimeksikin kirjoitin marraskuun pimeydessä ja synkkyydessä tallissa on kuitenkin näyttänyt valoisammalta kuin kertaakaan tänä vuonna. Toipilaskalusto on saatu taas tolpilleen, palaset kohdilleen ja kilpailukutsut aukaistu. Vilman syyskuista opetuslähtöä tai Aatun lokakuista koelähtöä lukuunottamatta Samu avasi virallisesti marraskuun toinen päivä meidän tallin kilpailukauden. Halleluja. Käytiin Samun kanssa tuolloin Kuopiossa. Etukäteen iloittiin paitsi jo raveihin pääsemisestä myös Samun saamasta numerosta yhdeksän, mikä tarkoitti auton takaa lähdettäessä takarivin paikkaa. Yksi ilonaihe oli myös maan kärkiohjastan saaminen Samun kärryille. Samu sai Mikalta täydellisen tauoltapaluustartin sisäradan syövereissä. Itse asiassa Samu jäi ysipaikaltaan lähtötohinoissa yllättävän kauas kärjestä ja juoksupaikaksi muodostui vasta viides pari sisällä. Mutta siellä oli hyvä juosta ja Samun taas muistella, mistä hommassa olikaan kysymys. Esitys oli varsin tasainen ja lopussa hevonen oli kuskin mukaankin puutunut, mutta Samu ylitti maalilinjan viidentenä ja sai juuri sellaisen startin tähän saumaan kuin toivoimmekin. Ajaksi tuli 29,1ake. Tärkeintä oli, että Samu ravasi hyvin ja käytöspuolikin oli Kuopiossa kaikin puolin kohdillaan, joskin Mika osasi kyllä kärsivällisesti ottaa kaikki mahdolliset Samun kommervenkit huomioon. Olipahan vain mukava olla pitkästä aikaa asian ytimessä ja hevosen kanssa raveissa kilpailemassa!


Samu kerkesi juosta tässä välissä jo toisenkin startin, joka oli viime perjantaina Ylivieskassa. Sinne oltiin oikeasti lähdössä kahden hevosen voimin, sillä myös Aatun oli tarkoitus "palata takaisin" juuri Keskisessä. Vastoinkäymisiinkin tavallaan tässä lajissa kuitenkin tottuu. Starttia edeltävänä iltana otin Aatun tarhasta illalla talliin ja ihmettelin hetken sen normaalia vaisumpaa olemusta. Kuumemittarin lukemat 39,8 kertoivat lievän vaisuuden syyn. Kyllä omat hevoset vain tuntee aika hyvin. Kyse ei ollut kuumetta kummemmasta asiasta ja tuota jonkinlaista tautia vaikuttaa kyllä olevan ainakin täällä Keski-Pohjanmaalla liikkeellä. Saimme siitä siis osamme. Kummallista sinällään oli, että tuo korkealle kivunnut kuume ei Aatullakaan kestänyt kuin tuon ainoan päivän. Kilpaahan sillä tietenkään ei pystynyt ajamaan ja kovin epävarmoin mielin olimme myös Samun suhteen, kun jotenkin sitä oli varma, että sama tauti on jo tai ainakin on hetkenä minä hyvänsä iskemässä myös Samuun. Kun tarpeeksi ruunaa kyttäsi, niin ihan kuin sekin olisi näyttänyt jo vähän vaisulta. Näinhän tämä homma menee. Starttiaamuna tarkistettiin vielä verikokeet Samultakin. Ihan priimaa tulokset eivät näyttäneet, mutta evät sellaisiltakaan, että Samua olisi niiden takia startista voinut oikein poiskaan jättää. Hemoglobiini oli kuitenkin alakantissa ja valkosolut sukeltaneet sen verran alas, että liekö Samu kuitenkin jossain vaiheessa saanut osansa tästä jostain viruksesta. Tiedä häntä.
Että näin.

Ennakkotunnelmiin nähden startti oli sitten positiivinen yllätys. Niko tarjoili Samulle juuri niin tarkan suojajuoksun sisäradalla kuin toivoimmekin. Mitään floppaamista ei koskaan nähty vaan Samu näytti koko matkan ajan hyvältä ja oli tuntunut ohjiinkin samalta. Samu jäi vielä voimia tallella pussiin ja tuli maaliin kuudentena ajalla 29,5ke. Tällaisia reissuja ja ravikokemuksia Samu todellakin tarvitsee nyt pitkän taukonsa jälkeen. Lähdöt ovat niin kovia, että hevonen täytyy tavallaan ajaa niihin taas uudestaan sisälle. Samu palautui startista hyvin ja siitä jäi paljon positiivisempi mieli kaikin puolin kuin mitä raveihin lähtiessä olimme odottaneet. Joskus voi mennä näköjään näinkin päin!

Häävin oli sitten perjantain raveista selvitty, kun lauantaina pukkasi taas uutta reissua. Nyt otettiin Vilma mukaan ja käytiin minun maailman parhaiden kavereiden kanssa tekemässä totaalinen humpuuki- ja hyvänmielenreissu Vermoon. Homman nimi oli Valtakunnallinen varsanäyttely, johon Vilman kanssa otimme osaa. Voisi olla, että monelta jäisi vastaava reissu tekemättäkin. Meiltä on Vermoon noin 480km matka, mikä tarkoitti, että hevonen otti kyytiä melkein kahdeksan tuntia per sivu yhden pysähdyksen taktiikalla. Vilma yöpyi Vermon vierastallissa ja me ihmiset läheisessä hienossa huoneistohotellissa. En etukäteenkään epäillyt hetkeäkään Vilman reissujaksamista ja olihan se kaikkien odotusten mukainen. Vilma on kyllä äärettömän hienoluontoinen tamma. Niin minun 2-vuotias varsa vain matkusti Vermoon heiniä mutustellen, joi silloin kuin vettä tarjottiin, lompsi Vermossa vierastalliin, söi iltaruokansa, kiersi karsinan ja jatkoi heinien syömistä. Aamulla karsinassa vastassa oli ihan normaalin oloinen Vilma. Mikäpä tuollaisen hevosen kanssa on reissussa olla.

Kaukana kotoa. Asfalttimaailmassa.

Valtakunnallinen varsanäyttely on tällä hetkellä ihan onnettomassa jamassa. Ne on yhtä kuin ratsujen näyttelyt, niitä ei mainosteta eikä arvosteta millään tavalla. Eikä järjestelyt sinällään olisi voineet kyllä paljoa huonommat olleetkaan. Väitän, että yleisöä ei ollut Vermossa ainuttakaan henkilöä lukuunottamatta varsojen taustajoukkoja. Pidettiinpä täälläpäin näyttelyt sitten missä hyvänsä, on paikalla aina penkeillä istuvia vanhoja pappoja, joskus jopa kokonaisia koululuokkiakin seuraamassa näyttelyä. Ensi vuonna valtakunnallinen varsanäyttely järjestetään Ylivieskassa ja se on kyllä parasta mitä näille näyttelyille on pitkään aikaan tapahtunut. Ja saadaanhan näyttelyyn ilman muuta laajemmalta alueelta osallistujat, kun näyttely tuodaan keskemmälle Suomea. Nyt näyttelyiden finaalitilaisuus on pidetty Elma-messujen yhteydessä Messukeskuksessa. Siellä varsat saavat varmasti ansaitsemansa huomion, mutta kyllähän tuo virallinen näyttelyosuus Vermossa on hävettävän tavanomainen tapahtuma.

Villiässä 2v

Merjan sanoin: "Ei se nyt mikään salaisuusrokki kuitenkaan oo". No, ei.

Vilman osalta näyttelyistä jäi ihan hyvä mieli. Vilma jaksoi esiintyä kärsivällisesti ja esitti liikkeet mielestäni hyvin onnistuneesti. Olin tyytyväinen kaikkeen muuhun paitsi sen jaloista saamiin arvosteluihin, joista löytyi tällä kertaa kaikki mahdolliset rakenneviat, mitä en kyllä itse todellakaan allekirjoita. Vilman pisteet olivat: Tyyppi 7, runko 8, jalat 6, kaviot 8, käynti 9, ravi 8 ja se palkittiin II palkinnolla. Korkeutta mitattiin 154cm säästä ja 155cm lautasilta. Loppupelissä saatiin jännittää loppuun saakka messukeskuksen finaalipaikkaa, koska Vilmaa paremman palkinnon sai lopulta vain kolme varsaa. Finaalipaikka taisi lopulta jäädä ihan pienestä kiinni, mutta hienoja varsoja sinne tietenkin valittiin. Onnea kaikille finalisteille! Minua ilahdutti tietenkin eniten se, että koko näyttelyssä lopulta toiseksi sijoittui Camrilainen orivarsa! Muutoin juoksijasuunnan/ravisukuiset varsat eivät oikein päässeet juhlimaan.

Vilma Vermossa

Ravia esittämässä


"Turha luulla, että nostasin vielä korvat pystyyn."
 
Kotimatkankin Vilma matkusti yhtä hienosti kuin mennessäkin ja sunnuntai-iltana oltiin kotona yhdeksän aikoihin. Vilmasta tulee vielä niin hieno raviharrastuskaveri! Ja olipahan mukava ja mieleenpainuva retki maalaistolloilla pääkaupunkiseudulle. Mutta kyllä oli vain mukava myös palata kotiin metsien ja peltojen keskelle. Kun tämä tämä ensi vuoden kuninkuusravien mainosvideo sitten eilen pamahti facebookissa vastaan, niin tuli totaalisen hyvä mieli. Rovaniemi on Suomen upein ravirata. Sinne jos minne kuninkuusravit kuuluvatkin. Ja tässä syksyn pimeydessä ja koleudessa ajatukset kääntyvät tällaisia videoita katsellessa kuitenkin kohti ensi vuotta ja seuraavaa kesää. Ehkä ensi vuodesta tuleekin se kaikkein mieleenpainuvin ja merkityksellisin. Ehkä. Hevosihminen on ikuinen optimisti. Tai umpitollo. Miten vain.

Jokaisen päivän varma piristäjä Toivo!

2 kommenttia:

  1. Kiva oli taas lukea kuulumisia! Toisaalta mukava, että niitä on näin pitkästi, mutta toisaalta lukishan näitä useamminkin ;)
    Aika pohjanoteeraus tuo näyttelyhomma O.o Muistan jo nuorena, kuinka se tuntui niin juhlavalta, kun Lampin raviratallakin se yksi mies soitti aina huuliharpulla sen maakuntalaulun aluksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun joku edes viitsii vielä kommentoidakin! :) Kiitos siitä Sinulle!
      Jaa-a. Välillä on sekä aika että motivaatio hukassa koko blogin suhteen, mutta toisaalta sitten joskus, kun on jotain oikeaa asiaakin, niin tykkään kyllä kirjoitella tänne.

      Niinpä. Ihan naurettavaa on puhua valtakunnallisesta varsanäyttelystä, kun järjestelyt ja oikeastaan koko asenne ovat tuota luokkaa. Nyt olisi vielä ollut Suomen ja suomenhevosen juhlavuosikin, niin olisi kannattanut satsata järjestelyihin. Vermossa puhuttiin, että ensi vuonna nämä näyttelyt järjestetään "jossain Oulun lähellä". Hah. No, sielläpä hyvinkin... Melkein sama matka Oulusta Ylivieskaan kuin Vermosta Tampereelle. Kaikki on kehä kolmosen sisäpuolella niin erilaista. ;)
      Juu, Perttusen Eeron aikaan tuo huuliharppusoitto oli rituaali ja teki aina oman juhlallisen tunnelmansa. Ylivieskan näyttelyissä on taas ollut hienoa, että kuuluttajana ollut Helmisen Katri osaa kertoa niin paljon hevosista ja jalostuksesta - väreistä, käyttömuodoista, suvuista jne. Innostunut ja taitava kuuluttaja on ensiarvoisen tärkeää yleisön kannalta (mutta sitähän ei siis Vermossa ollut). Vermossa kuuluttaja totesi Vilmasta mm. että se on syntynyt kaksi vuotta sitten... Öö. Niin nämä kaikki varsat ovat, koska tämä on kaksivuotiaitten näyttely. Voi terve!

      Poista