Alisuorittamisia

Samu Oulussa 26.11.2017

Pitkästä aikaa sain kunnon ravikuvia, koska ammattilainen oli kuvaamassa! Kiitos Tuuli Nikki!

Tämä vuosi ei ota juuri parantuakseen, vaikka päivät vähenevätkin. Rämmitään tämä pari viikkoa nyt vielä tällä tavalla ja sitten toivotetaan tulleeksi uusi parempi ravivuosi. Raviurheilu on kovin takkuisen tuntuista touhua juuri nyt. Sekä Samun että Aatun kanssa ollaan sentään päästy harrastamaan raviurheilua. Kai se on jotain sekin. Mutta täytyy myöntää, että kun hevosten kanssa on joskus jotain saavuttanutkin, niin ihan äärettömiä positiivisuusfiiliksiä ei pelkästä osanottamisesta enää saa. Molemmat hevoset ovat suorittaneet pahasti alle odotusten. Tottakai pitkä toipilastauko tuo omat haasteensa ja taukotukkoisuutta olikin odotettavissa. Mutta siihen nähden, miten hevosia on treenattu ja miten ne ovat treenanneet, viimeisimmät suoritukset ovat olleet pettymyksiä.

Samu juoksi Oulussa uransa ensimmäisen mailin kisan 26.11. Tuo startti oli kolmas toipilastauon jälkeen ja kieltämättä odotuksia oli, että ruunan taukotukkoisuus olisi nyt ollutta ja mennyttä ja nyt päästäisiin ehkä vähän menestyksen makuunkin. Samulla oli mailin ryhmäajossa numero yksi ja hevonen oli tuntunut kotona ja lämmityksessä kaikin puolin hyvältä. Lähtökiihdytyksessä Samu lipui eleettä kaulaan ja johtopaikka luovutettiin kovaa rinnalle tulleelle Saskulle. Samu sai parhaan mahdollisen juoksun johtohevosen perässä. Ensimmäisen kierroksen ajan vauhti oli valiolukemissa, mikä on kyllä tämän sarjan hevosille talviradalla ihan täyttä juoksua. Samu näytti ja kuskin mukaan tuntuikin koko matkan niin hyvältä, että viimeisessä kurvissa Vellu alkoi haikailemaan Samun kanssa ulkoradoille kiriin. Mitään kiriä ei koskaan kuitenkaan nähty vaan Samun into tyssäsi siihen kiriväylien löytymiseen. Maalissa se oli kuitenkin kelpo neljäs mukavalla talviajalla 26,8aly. Sijoitus oli ehkä juoksunkulku nähden kuitenkin pikkupettymys, mutta eipä Samu oli tuollaisia vauhteja pistellyt reiluun vuoteen, joten kirivaiheen puute oli sinällään selitettävissäkin.

Seuraavaksi käytiin 2.12 Aatun kanssa Seinäjoella osallistumassa T76-raveihin. Osallistuminen on juuri oikea kuvaus, sillä mitään muuta reissusta ei jäänyt käteen. Viikkoa aikaisemmin Aatulla oltiin ajettu Kaustisen harkkareissa 1.35-vauhtisessa sarjassa reipasvauhtisempi hiitti ja tuon perusteella kaiken piti Aatunkin kohdalla olla niin kunnossa, että tauoltapaluu T76-tasolle oli perusteltavissa. Aatun juoksema sarja oli täyden matkan tasoitusajo, jossa sillä oli yksi takamatka ja sieltä juoksurata kuusi. Melkoinen yllätys oli, että Aatu lähti voltista ravia. Näitä päiviä ei kovin usein tuon hevosen kohdalla satu! Lähdössä mentiin alusta loppuun tasaisen kovaa ja Aatu taivalsi koko matkan joukon perällä ja lähinnä vain koitti pysyä muiden matkassa mukana. Yllätys oli myös se, kuinka koville jo pelkästään tuo muiden mukana pysyminen otti. Tasaisen kovaa ajaminen on raastavaa, vaikka periaatteessa juuri vauhtikestävyys ja vahvuus ovat olleet Aatun ainaisia parhaita ominaisuuksia. Aatu sijoittui kymmenenneksi ajalla 27,7ke. Ajassa ei ole valittamista, mutta karu totuus on se, että muut menivät vielä kovempaa. Aatun heikko esitys oli siinä määrin ihmetyttävä, että epäilytti, oliko hevonen kuitenkin Seinäjoella ihan terve. Mitään siitä ei kuitenkaan kotioloissa paljastunut seuraavina päivinä, millä olisi voinut starttia selitellä.

Samu.

Itsenäisyyspäivänä pakattiin sitten tallin molemmat starttihevoset kyytiin ja käytiin ajamassa kilpaa Kuopion suomenhevosraveissa. Nämä ovat sellainen tapahtuma, joihin pitää jo ihan periaatteen vuoksi päästä osallistumaan - ja olihan näin juhlavuoden kunniaksi hienoa päästä osallistumaan kahden suomenhevosen voimin. Suomenhevosravit olivat tänä vuonna erityisen hieno tapahtuma, jossa suomenhevosen arvostusta tuotiin monin tavoin esiin. Kaikkien lähtöjen voittajat saivat todella hienot suomenlippuloimetkin!

Meidän hevosilla oli peräkkäiset lähdöt kuusi ja seitsemän. Samulla täyden matkan ryhmäajo ja Aatulla täyden matkan voltti yhdellä takamatkalla. Kumpikin hevosista käyttäytyvät melko siivosti koko reissun ajan ja molempien lämmitysajoissa ei ollut mitään moitittavaa. Samulle laitettiin tähän starttiin vedettävät korvapallot ja toivottiin niistä tulevan riittävä loppurutistus maalisuoralle. Samun juoksu meni jälleen kuin elokuvissa. Kutosradalta kevyesti keulaan ja sitten keulapaikka pois. Samu sai siis taas namujuoksun keulahevosen perässä. Vauhti oli suhteellisen maltillista koko matkan ja väliaikoja kuunnellessa tuli mieleen, että Samu kehittää tuosta kyydistä vielä todella tulisen loppuvedon. Noh, kiritiloja se ei saanut koskaan, mutta himmasi vauhtia taas ratkaisevalla viimeisellä sadalla metrillä siinä määrin, että tippui viidenneksi ajalla 29,3ake. Korvien avaaminen ei siis tuonut toivottua piristystä loppuun. Vellu tuntee Samun täydellisen hyvin ja sanoikin jotenkin osuvasti, että Samu on nyt päässyt niin helpon elämän makuun, että liikkuu ihan vain omilla mukavuusalueillaan. Se on totta. Juokseminen on Samulle äärettömän helppoa, mutta mikään työmies se ei varsinkaan tällä hetkellä ole. Liikutaan vaikeiden asioiden ympärillä...

Sasku ja Henski keulassa, Samu takana.

Aatun startista ei ole paljoa kerrottavaa. Voltin kakkosrata on sille hankalin mahdollinen lähtöpaikka ja lähtölaukka siitä tuli tälläkin kertaa. Sen jälkeenkään raviin ei oikein löytynyt kunnollista rentoutta eikä parasta vaihdetta saatu silmään. Aatu haparoi muutamaan kertaan vielä matkan aikanakin, mutta luettiin kaikesta huolimatta tuloksissa yhdeksänneksi ajalla 27,3x ke. Jaapa jaa. Ravi oli siinä määrin hapuilevaa, että epäilin jo Aatun hankkarijalan reagoineen taas, mutta siitä ei sentään ollut kyse. Molemmista etuvuohisista tuli veri lähdön jälkeen, mutta en nyt oikein tiedä, onko siinäkään tarpeeksi selitystä. Aatun lähdöt ovat valtavan kovia, melkein kovimpia, mihin hevosella vain voi päästä. Pitkän tauon jälkeen niihin mukaan pääseminen on erityisen hankalaa. En tiedä, kykeneekö Aatu enää koskaan palaamaan entiselle tasolleen, joskin täytyy itsellekin muistutella välillä, ettei se koskaan aikaisemminkaan ole mikään talvikelin hevonen ollut. Tuo hevonen on antanut kuitenkin meille tavallisille harrastelijoille niin paljon, että sen suhteen ei tarvitse enää mitään paineita ottaa. Aatun saavutuksiin vain harva hevonen pystyy, joten kaikesta jo saavutusta pitää vain osata olla kiitollinen. Aatu itse on kuitenkin hevonen, joka rakastaa juoksemista ja edelleen silmin nähden nauttii raveissa olemisesta.

Tallaisten ravireissujen jälkeen oma motivaatio koko harrastusta kohtaan on kuitenkin jokseenkin taas hakusessa. On tämä karu ja kamala laji. On se motivaatio jatkamiseen löytynyt aina jostakin takaisin, niin eiköhän se löydy nytkin. Vaikkapa lumisilta metsäteiltä, minne on päästy pitkästä aikaa Vilmankin kanssa lenkkeilemään. Vilma sairasti kuumetautiaan pisimpään meidän hevosista ja sen kanssa ollaan nyt vasta päästy takaisin normaalitreeniin. Käytin sitä kontrollikeikalla myös Seinäjoen klinikalla, missä sen syksyllä tarhassa kolhun saanut etujalka vielä ultrattiin. Eläinlääkäriltä tuli lausunto, että Villimiehen tammakilvan voitto ei ole vielä tähän vammaan mennyt vaan hän lupaa, että uusia sydämentykytyksiä tulee vielä ennen sitä riittämään. Lohduttavaa! ;) Mutta jalassa olleet pienet kolhut puikkoluussa ja pinnallisissa koukistajajänteessä eivät olleet enää löydettävissä eli elämä jatkuu kohti uusi ongelmia. Tähän väliin on pakko sanoa, että irtisanoin Vilman eläinlääkärikuluvakuutuksen sinä päivänä, kun vakuutusyhtiö ilmoitti, että jalan tutkimuskuluja ei korjata, koska "kyseessä ei välttämättä ole tapaturma, koska jalassa ei ole ollut haavaa". Ei vaikka eläinlääkärin lausunnossakin puhutaan tapaturmaperäisestä iskusta jalkaan. Ei puhuta isoista rahoista, mutta periaatteesta. Pitäkööt siis tunkkinsa.

Toivo käytiin viikko sitten tunnistamassa ja samalla se siirrettiin iskän nimiin. Toivossa on ihan valtavan paljon Aatua, jota se muistuttaa vain päivä päivältä enemmän. Siksi sen kuuluu minusta olla iskän hevonen, sillä hänelle Aatu tulee aina olemaan se elämän hevonen. Oli jokseenkin vakuuttava vastaanotto tunnistaja-Annella meidän tallissa, koska juuri samalle illalle palokunta oli toivonut harjoitusta hevosten taluttamisesta ja ulossaamisesta palavasta tallista. Eihän sellaista voi mitenkään todenmukaisesti harjoitella, mutta ihan reippaasti palomiehet hevosia kuitenkin ulos kuskasivat ja yllättävintä oli ehkä se, kuinka vähän hevoset pelkäsivät tai epäilivät palomiesten kamppeita. Positiivista kuitenkin toki, että kaikenlaisia tilanteita harjoitellaan! Mutta siis, olihan se komeaa, kun tallissa oli palokunta odottamassa tunnistajaa ja valvomassa, että varsalle saatiin mikrosiru laitettua kaulaan. :D Voidaan siis sanoa, että oltiin ainakin varauduttu kaikenlaisten mahdollisten ongelmien varalta, kun ensimmäistä omaa kasvattia tultiin tunnistamaan. ;)



 Semmoista siis täällä. Ei juuri kurjuutta kummempaa.