Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



22.1.2018

Uuteen vuoteen

Vilma

Talvi 2018

Halleluja. Blogipäivitys tulee tässä! Raksi seinään. Onnetonta on sekä meidän tallin raviurheilun harrastaminen, että oma motivaationi blogin kirjoittamista kohtaan. Kerran kuussa näyttää olevan kirjoitustahti, mutta näillä mennään tällä hetkellä. Blogi ei ole kuolemassa kokonaan, koska haluan pitää tämän päiväkirjana jo ihan itsellenikin. Kirjoittelen siis kun jotain uutta auringon alla tapahtuu. Ja ehkä se olisi nyt vuoden ensimmäisen päivityksen aika ennen kuin tammikuu kerkeää loppua. Tämä talvi on ollut kelien puolesta upein miesmuistiin. Meillä on ollut paljon lunta ja loistavat treenipaikat ajaa hevosia metsäteillä. Olosuhteista ei hevosten valmentaminen ole todellakaan tänä talvena jäänyt kiinni.

Viime vuosi oli niin hankala, etten todellakaan halunnut muistella sitä minkään vuosiyhteenvedon merkeissä. Yksi hyvä asia oli ja se oli ehdottomasti Toivon saaminen tähän maailmaan. Tuo pieni hevonen ilahdutti jokaisena päivänä syntymästään asti ja tekee sitä tietenkin myös edelleen. Toivo muutti omaan karsinaan asumaan jo parisen kuukautta sitten eikä sen jälkeen mennyt kauaa, kun Salama ei antanut sen käydä enää päivisin tarhassakaan imemässä. Joskus luulin, että Salama ei ikinä päästä äidinvaistoistaan irti ja lopeta Toivon jatkuvaa tarkkailua ja hoitamista, mutta olin väärässä. Moni sanoi, että luonto tekee tehtävänsä varsinkin nyt, kun Salama on uudestaan tiineenä. Ja niin todellakin oli. Salama vieroitti itse varsansa, vaikka tottakai se tarkkaili kaiken aikaa edelleen lapsensa tekemisiä. Mutta oman reviirinsä Salama teki selväksi. Viisas hevonen on aina viisas hevonen.
Samu, Vilma ja Aatu tarhoissaan

Toivo Halsualla

Toivo
Toivo muutti viikko sitten Halsualle lopputalveksi toisen samanikäisen suomenhevosorivarsan kaveriksi. Se oli parasta mitä Toivolle tässä vaiheessa saattoi tapahtua, sillä se selkeästi oli jo leikkikaveria vailla. Ja koska tunnetusti olen ylitarkka hevostemme hyvinvoinnista, niin en sitten yhtään innostu edelleenkään noista varsapihatoista. Niissä on varmasti puolensa ja takuulla niissä kasvaneista varsoista tulee joka vuosi uusia ikäluokkatähtiä, mutta silti se on kaikkine hyvine puolineenkin minusta laiskan ihmisen hevosenpitoa. Nyt saatiin Toivo parhaaseen mahdolliseen hoitoon Ala-Korven Henrylle ja Ullalle. Siellä on leikkikaveri, päivisin pihatto-olosuhteet ja yöksi varsat otetaan talliin omiin karsinoihinsa. Hoito on sellaista, mitä minä varsan kohdalla arvostan.
Kieltämättä omassa tallissa oli muutaman päivän ajan hiljaista Toivon muuttamisen jälkeen, mutta sittemmin homma on asettunut taas omiin uomiinsa. Tuntuu jotenkin helpolta ja leppoisalta, kun tallissa on vain neljä hevosta, vaikkei Toivo se työllistävin hevonen missään nimessä ollutkaan.

Toivo kaverinsa kanssa

Leikkiä
Salama voi hyvin eikä sen varsomiseen ole enää kuin 3,5 kuukautta. Salama on kovin isomahainen mutta hyvinvoiva. Olen käynyt sen kanssa edelleen kahden viikon välein Torpan ratsutallilla ratsastustunneilla ja nautitaan varmasti molemmat tuosta "omasta ajastamme". On mukava käydä välillä ohjatuilla tunneilla ja on mukava, kun on hevonen, jolla voi ratsastaakin ihan niin kuin ratsua ratsastetaan olkoot Salama niin ravihevonen kuin onkaan. Suomenhevonen. On  se vain sellainen monitoimiaarre. Kävin kertaalleen tässä taannoin ajamassakin Salamalla metsätiellä. Voi sitä touhotuksen määrää. Samoja teitä on tietenkin ratsastettukin, mutta kyllä kärryjen perään laittaminen oli se, joka sai Salaman toden teolla syttymään. Salama muisti edelleen hyvin tarkasti, missä kohti on raviaikoina vetoja otettu ja homma oli sen mukaista touhotusta. Vauhti vain ei enää päätä huimannut. Olin lenkin jälkeen lähinnä onnellinen, ettei Salamasta tarvitse enää yrittää ravihevosta tehdä, vaan se saa olla harrastekaveri ja siitostamma.



Sitten on varmaan pakko puhua pari sanaa raviurheilustakin. Siitä ei ole oikein mitään hyvää sanottavaa. Samulla on ajettu tammikuussa kaksi starttia Kaustisella, Aatulla ei ainuttakaan starttia. Samulla on suuri ongelma, joka koskee loppusuoran juoksemista. Pitkän tauon jälkeen lopun himmaaminen oli tietenkin luonnollista taukotukkoisuutta, mutta mitä useampi startti tuon marraskuisen tauoltapaluun jälkeen on juostu, sitä onnettomammalta tilanne tuntuu. Ruuna ei tule enää loppua, ei näköjään minkäänlaisten juoksunkulkujen jälkeen. Tilanteen tekee vieläkin harmillisemmaksi se, ettei hevosen lahjat, kyvyt, vauhti, nopeus ja ravin helppous ole hävinneet mihinkään. Samu pääsee vaikka kuinka kovaa. Vaikka kuinka kovaa. Se ei laukkaa koskaan. Sen ravaamisen helppous ja juoksumekaniikka ovat suomenhevoselle harvinaislaatuista vielä tänäkin päivänä. "Kuin lämminverisen kyydissä istuisi" oli Suomen kärkiohjastajan Mika Forssin kommentti Samusta toissastartin jälkeen. Allekirjoitan tuon. Ei suomenhevosen kyyti voi enää helpompaa olla kuin mitä se Samun kärryillä on. Mutta jossakin mättää. valitettavasti lahjakkaimmallakaan hevosella ei tee raviurheilussa yhtään mitään jos se ongelmakohta on sitten juuri siinä loppusuoralla. Kun se viimeinen puristus pitäisi vielä löytyä niin Samu heittää leikin sikseen. Ollaan suurien ja vaikeiden kysymysten äärellä. On kysytty neuvoja ja mielipiteitä. Niitä on yhtä monta kuin on vastaajiakin. On kiristetty valmennusta, ajettu kotona todella kovasti. Ei auta. On löysätty treeniä. Ei auta. Samu tekee treeneissä kaiken oikein eikä sitä voi moittia minkään lenkin jälkeen. On otettu verikokeita, joissa vastauksia alisuorittamiseen ei ole. On hoidettu mahdollista mahahaavaa ja välissä muuten kertaalleen yksi ähkykin. Ei auta. On yritetty vaihtaa vähän ruokintaa, josta ei ollut apua. On tehty asioita erilailla ja sitten taas samalla tavalla. On melkein menetetty järkemme kaiken miettimisen kanssa. Arvostan kaikkien kokeneiden hevosihmisten neuvoja ja näkemyksiä siitä, miten Samun kanssa jatkossa pitäisi edetä. Mutta. Silti olen sitä mieltä, että siihen omaan tekemiseen ja omiin kokemuksiin pitäisi luottaa kaikista eniten. Kaikille asioilla ihminenkään ei voi mitään. Ihan vielä ei olla heittämässä kirvestä kaivoon vaan Samu käy vielä läpi perusteellisemman eläinlääkärintarkistuksen. Ehkä Samulle pitää antaa vielä jonkin verran aikaa, mutta tämän vuoden aikana täytyy jotain ratkaisuja alkaa tekemään.



Olen miettinyt myös, että josko meidän talli on nyt saanut osansa jostakin pitkästä ja pirullisesta viruksesta. Että hevoset olisivatkin koko ajan jotenkin piilevästi sairaita. Tiedä häntä. Voinee olla myös ihan omaa toiveajattelua. Silti jotenkin en millään usko, että hevoset olisivat nyt niin huonoja kuin mitä ne nyt ovat olleet. Ne ovat perushyviä, tarkasti valmennettuja hevosia, joiden kyllä pitäisi treenien perusteellakin johonkin liikahtaa. Mutta kun raveihin mennään, niin kontataan maaliin. Turhauttavaa. Jonkinlainen virusteoria voi olla perusteltua myös sillä, että Vilma on ollut kolme erillistä kertaa kuumetaudissa tämän talven aikana. Viimeisimmän kerran jälkeen hermostuin ja pistin sille viiden päivän penisilinikuurinkin. Sen jälkeen Vilma ei ole kuumeillut, mutta sittemmin ne saivat sitten Aatun kanssa vielä jonkin jalkojen turvotustaudin. Vilmalla turposivat etujalat ja Aatulla takajalat. Sinällään kätevää, että tasapaino pysyy ongelmissakin. ;) Turvotus on ollut sitkeässä, enkä ole aivan tyytyväinen tilanteeseen vieläkään. Mutta ihan kaikista ongelmista ei vain enää jaksa repiä ihan valtavaa stressiä.

Upea talvi

Sairasteluistaan huolimatta myös Vilma ja Aatu ovat kerenneet treenaamaankin. Vilma kääntyi vuoden vaihteessa 3-vuotiaaksi ja juuri siksi tästä talvesta ja näistä treeniolosuhteista pitäisi päästä ottamaan kaikki ilo ja hyöty irti. Vilma on käynyt viime aikoina lenkillä nelisen kertaa viikossa ja juoksee 10-16 kilometrin lenkkejä. Kilometrit kehittävät ja kyllä varsa siitä hiljalleen treenien myötä riskistyy. Aatu taas on yhtä iloinen lenkkikaveri kuin aina ennenkin. Sille olisi tärkeää päästä jonkinlaiseen starttirytmiin ja helmikuussa sille olisikin jonkinlaisia sarjoja tarjolla, mutta myös se käy kuitenkin klinikalla jalkatsekkauksessa ennen kuin kilpaa ajetaan. Jos ajetaan.

Nyt nautitaan näistä upeista talvisista treenikeleistä ja koitetaan olla murehtimatta kaikkea (turhaa).



Jotenkin niin hyvän mielen kuva. Lasten riemua.
Niin joo, oli aika ihana yllätys loppuvuodesta, kun Hevosurheilun uusi vuosikalenteri ilmestyi ja kannessa kirmaavat Salama ja Toivo. Tästä saa iloa kyllä tähän vuoteen ihan jokaiseen päivään. Kuva on Tuuli Nikin käsialaa. Ja onhan se hieno. Hetki täydellisyyttä.



4 kommenttia:

  1. Hyvä, ettet edes meinaa lopettaa blogia! Näitä on niin kiva lukea. Vaikka nyt ei hirveästi ollutkaan jälkipolville kerrottavaa. Mutta sekin päivä tulee vielä! Ihan hurjaa, että Vilmakin on jo noin iso tyttö!! Vastahan se oli pikkuvarsa vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi Outi. :) Totta on, että hyvistä uutisista olisi paljon mukavampi kirjoitella ja varmasti motivaatio blogia kohtaan nousisi, kun ravirintamalla tapahtuisi pitkästä aikaa jotain hyvääkin. Mutta näillä mennään nyt tällä hetkellä ja toivotaan, että niitä ilonhetkiäkin tulisi vielä tännekin jaettavaksi.

      Poista
  2. Älä vaan ikinä lopeta tätä blogia!!! Vaikka tekstejä tulisi harvakseltaan, niin tämä on yksi niistä harvoista joka on edelleen lukulistalla.
    Kovasti tuntuu nyt olevan takkuista tämä raviurheilun harrastaminen, toivotaan kuitenkin että saatte Samun ongelmat ratkottua. Valitettavasti ei tule mitään kikkakolmosta mieleen. Tsemppiä ja menestystä tähän vuoteen!!! P.s. niin samaa mieltä tuosta pihatosta, aikuisille hevosille ihan hyväkin vaihtoehto, mutta varsat helposti unohtuu sinne, vaikka saaavatkin ruokaa ja vettä. Se vaan on valitettava fakta, että tallissa asuville varsoille se käsittely tulee ikään kuin vahingossa, pihatossa eläville se kaurojen ajaksi kiinni laittaminen ei ihan kaikille riitä käsittelyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi. Näyttää kyllä, että blogirintamalla blogit hiljenevät yksi toisensa jälkeen. Koitan nyt kuitenkin pitää tätä vielä hengissä.

      Raviurheilu on nyt niin valtavan takkuista. Samun ongelmiin löytyi syy, mutta tulevaisuudesta ei sen kohdalla uskalla sanoa mitään varmaan. Ehkä hiljalleen tulee uuden hevossukupolven aika, niin haikealta kuin se tuntuukin. Elämää voi elää kuitenkin vain ja ainoastaan eteenpäin.

      Ihanaa ja ilon hetkien täyttämää vuotta sinullekin!

      Poista