Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



19.1.2010

Auton takana

on SALAISUUS rok!!!
Ensi maanantaina sekin ihme sitten ehkä nähdään, sillä Salama on Seinäjoella ryhmäajossa lähtöauton takana kuin "isot, oikeat" ravihevoset ikään! Ja jos kerran voltista saadaan lähtörata kuusitoista, niin eikö se ole vähintäänkin kohtuullista, että auton takaa lähdetään sitten jostain ulkoaidan vierestä numerolla kahdeksan! Loistavat on ainakin tuurit lähtörata-arvonnoissa Seinäjoella, ei voi muuta sanoa... Mutta iloitaan nyt ainakin siitä, että Salama ylipäätänsä pääsi olemattomilla pisteillään mukaan viivalle. Jos meno samanlaisena jatkuu, niin kohta ei enää kyllä pääsekään, joten toivon niiiiiin kovasti, että Seinäjoella tapahtuisi jokin ihme ja Salama sijoittuisi edes jotenkuten ja saisi edes jonkinverran pisteitä, että sillä ylipäätänsä päästäisiin jatkossakin ajamaan kilpaa. Jos vain hevosen terveystilanne kestää, niin kilpaa koitetaan nyt ajaa, sillä rutiinia ja kovuutta tuo tamma uusien jalkojen lisäksi myös tarvitsee! Jalkatilanne huolestuttaa meikäläistä jatkuvasti, mutta kerta niitä ei vaihtoonkaan voi laittaa niin toivotaan, että iän ja kovuuden kasvaessa sekä hevonen että omistaja oppivat elämään vaivojensa kanssa. ;)

Aatun jaloissa taas ei ole mitään vikaa. Se jaksaa päivästä toiseen viilettää lumisessa tarhassa upeaa raviaan - saati sitten lenkeillä. Ori on hirvittävän hienolla mallilla ja nyt vain toivotaan, että kehitys jatkuisi myös tästä eteenpäin. Pappan sanoja lainatakseni "Erkin Aatu on nyt siinä iässä, että sitä vain kehutaan". Niinpä. Mutta kun ei muutakaan voi. Kyllä se kehuminen sitten loppuu, kun päästään kilpaa ajamaan ja niiden kirjainyhditelmien kanssa kotiin palataan. ;) Joten kehutaan nyt sitten siihen asti! Treenamisen ohessa Aatu on aloittanut taas operaation nimeltä karvanvaihto. Samoihin aikoihin se viime vuonnakin alkoi talvikarvaansa pudottaa, mutta hurjalta tuntuu kuitenkin, kun pakkasta riittää päivästä toiseen -10 kylmemmälle puolelle ja tämä ori se vain karvaansa tiputtaa... Mutta kaikeksi onneksi meikäläiseltä sattuu löytymään noita loimia....

Siinäpä meidän hevosrintaman tärkeimmät uutiset. Talvesta, lumesta, pakkasesta ja hangista nautitaan toden teolla vielä onneksi muutama kuukausi. Kyllä hevosten treenaaminen olisikin mukavaa, kun aina olisi tällaiset olosuhteet! Siitäkin huolimatta, että omat sormet tahtookin paleltua.

5 kommenttia:

  1. Toivottavasti Salama pärjää! Onnea koitokseen. Kävin muuten tällä viikolla rapsuttelemassa A.T. Ekoa kun käytiin tallivierailulla Vidgrenin tallilla. Kyllä on vaan aika Aatun olonen :)

    - Jenna L -

    VastaaPoista
  2. Moi Jenna!
    Ei oo totta, kyllä meillä nyt on yks herra sulle kateellinen, kun oot käyny rapsuttamassa maailman parasta isäoria. ;) Oli varmasti mahtava talli, takuulla kiva käydä tuollaisissa paikoissa tallivierailuilla! Ja onpas hyvä, että isä ja poika ovat olemukseltaan samanlaisia - jospa poika saisi sitten joskus myös isänsä nopeuden ja jotain aikaan raviradoilla. :)

    Sun pitäis kuule tulla joskus käymäänkin, kun ei tuo matka varmaankaan oo kovin suuri este... ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvä Salama! Teillähän mentiin nyt ravia koko matka! Tuosta hyvä jatkaa eteenpäin ja ennätyskin koheni, ehkäpä noista Saran Salamalaisista johonkin on;)
    Meillä hevoset menee ihan väärää askellajia... Santtu saa koelähdöstä hakea vauhtia, se kans keksii joka kerta jotain uutta minkä vuoksi laukata, tällä kertaa kai suurin syy oli varjot...

    VastaaPoista
  4. Hyvinhän se Salama meni. Joo pitäisi joku päivä ottaa prjoktiksi tulla käymään. Onkohan sulla kiireinen ensi viikonloppu tiedossa?

    - Jenna L -

    VastaaPoista
  5. Kerrankin oli onnistunut ravireissu meilläkin! Minä olin enemmän kuin onnellinen Salaman startista, sillä nyt hevonen vihdoin näytti ja tuntui siltä, miltä ravihevosen kuuluukin.
    Toivottavasti näitä onnistumisen tunteita saisi jatkossa kokea hieman usemmin, sillä kyllä tässä on vastoinkäymisiä riittänyt ihan turhautumiseen asti!

    Martta: Santtuhan otti Kaustisella hyvin vauhtia! Sillä on tosi komea ravi, jolla pääsee vielä kovaa, kun laukoista vain pääsee eroon! Ei muuta kuin uutta yritystä vain ja baanalle!

    Jenna: Oon ens viikonloppuna pe-la ja la-su yövuoroissa. Joten ainakin sunnuntaina joskus kahden-kolmen jälkeen oon hereillä. ;) Tuu silloin illalla/iltapäivällä käymään. Laita vaikka viestiä, jos sulle silloin passaa!

    VastaaPoista