Tällä viikolla on taas saatu paksu uusi valkoinen lumikerros pirteiden pakkasten kera. Joka aamu ja joka ilta talliin lompsiessani koitan muistuttaa itselleni, kuinka onnellinen tällaisesta kunnon, "vanhanajan" talvesta pitäisi olla. Täytyy joku päivä muistaa ottaa kuviakin todisteeksi, kuinka mahtava lumikerros talvella 2009-2010 meidän ilonamme oli. Kerrassaan upea talvi, ei voi muuta sanoa! Eilen ratsastelin Salamalla lumen peittämällä metsätiellä melkein 1,5 tunnin lenkin. Iskä ei ollut vielä kerennyt sieltä lunta auraamaan, joten oli jotenkin niin hienoa ratsastella keskellä metsää ihan koskemattomassa lumipeitteessä. Koitin Salamallekin sanoa, että voi, kun me muistettaisiin ikuisesti nämä hetket ja nämä ratsastusretket. Sillä hetkellä sitä tuntee ittensä niin onnelliseksi, jotenkin niin etuoikeutetuksi - niitä hetkiä minä kutsun todelliseksi elämäksi! Myös tamma tuntui nauttivan oikein tosissaan eilisestä lenkistä. Salama oli reipas ja rento. Kotiinpäin päästeltiin pitkästä aikaa muutama laukkapätkä ja Salama tykittikin heti sellaista kyytiä, ettei ratsastaja voinut kuin nauraa - ilosta ja onnesta. :)
Pakkasiakin on ollut kyllä tänä talvena harvinaisen paljon. Nytkin mittari näyttää -18 astetta! Pakkaset eivät kuitenkaan ole juurikaan meidän hevosten arkeen vaikuttaneet. Lenkillä on käyty ihan muutamaa ylikylmää päivää lukuunottamatta. Ja Aatu tiputtaa karvaansa pakkasista viis! Oikeastaan ori alkaa olla jo aika hienossa karvassa, vaikkei se nyt missään nimessä vielä mitään kesäkarvaa omaakaan. Valitettavasti Aatun elämää -tai ainakin omistajansa elämää- on viime aikoina haitannut oriin turvotteleva takajalka. Turvotteluunkin on kyllä ihan järkisyy, sillä Aatu polki joskus pari viikkoa sitten vuohisensa hangessa lenkillä tarpoessaan auki. Nyt haava tuntuu aukeavan pienimmästäkin hipaisusta ja nyt vuohinen on kyllä ihan selvästi tulehtunut. Voi raivo, kun aina pitää olla jotain jommalla kummalla hevosella. Tämän viikon ori on ollut treenitauolla ja viettänyt päivänsä vain tarhassa. Ja kyllä -koska kyseessä on Aatu, niin tokihan eläinlääkäriäkin on asiasta informoitu. Katsotaan nyt ensi viikkoon, saadaanko jalka kotikonstein paranemaan vai käytetäänkö sitä klinikalla syynättävänä. Aina jotain.
Mutta. Maanantaina tein Aatun kanssa kuitenkin elämämme ensimmäisen ratsastuslenkin! Joka ei kylläkään ulottunut kuin Laaksontielle ja lähipellolle, mutta jokatapauksessa oriin kanssa oltiin liikenteessä oikein satula selässä ja palattiinkin talliin ihan yhtä aikaa, vaikka turvatoimet olikin paikalla valmiina soittamaan ambulanssin - tai ehkä ennen kaikkea pelastamaan Aatun, kun se pääsee multa irti... ;) Salaman ratsastelun jälkeen on kummallista istua Aatun selässä, joka on ehkä sata kertaa vilkkaampi ja kymmenen kertaa ryhdikkäämpi hevonen! Ihmeissään uudesta touhusta tuntui Aatukin olevan, mutta helppohan ravureilla on yleensä aina ratsastaa - ne ainakin liikkuu eteenpäin ja tottelee ohjausta. Eikä Aatu siinä mielessä tehnyt poikkeusta. Pohkeista ori ei tietenkään ymmärtänyt tuon taivaallista (miten sen läskikerroksen läpi voisi mitään tunteakaan?) mutta eiköhän se siitä. Harjoitellaan hiljalleen, niin eiköhän me vielä joku kaunis päivä voida sanoa käyvämme "rentouttavalla" ratsastuslenkillä... ;)
Ravirintamalla tapahtuu seuraavan kerran sunnnuntaina, kun Salama starttaa Kaustisella. Muistin tällä kertaa ilmoittaakin, mikä helpotti huomattavasti mukaanpääsyä. ;) Jälleen kerran tuurit olivat lähtörata-arvonnassa jollain muulla kuin meillä, sillä Salama sai numeron 13. Nyt on kylläkin juoksurata kuusi, mutta kyllähän paikka ulkona on... 20 metriä pakkiakin on riesana, mutta sieltä se vain täytyy eteenpäin jyskyttää taas tulemaan. Tänään käytiin ajamassa viimeistelyt Kaustisella ja nyt vain toivotaan, että Salkkari olisi sunnuntaina Kaustisella yhtä hyvä kuin viimeksi Seinäjoella. Se on ehkä liikaa toivottu, mutta olisi nyt edes vähänkään sinne päin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti