Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



2.3.2010

Lunta tupaan ja talliin

Aika on kulunut niin vauhdilla, etten ole edes tänne ehtinyt kuulumisia päivitellä. Helmikuun puolivälissä olin elämäni ensimmäisellä talvilomalla työelämästä, mutta sen jälkeen onkin töissä saanut olla melkein yötä päivää. Ja kaikki liikenevä vapaa-aika tahtoo yllättäin kulua tuolla tallin puolella...

Kaksi ja puoli kuukautta kestänyt pakkasjaksokin sanoi sopimuksensa viime viikolla irti ja toi plussakelit riesaksemme. Ja nehän tieraa... Onneksi suunta näyttää taas olevan pakastamaan päin, sillä ihan vielä ei keväänkään mun mielestä tarvitse Toholammille tulla. Mutta lunta on ainakin taas saatu lisää. Voi valtava, kuinka paksusti sitä jo onkaan! Lumesta on kuitenkin pyritty ottamaan hyöty ja huvi kaikin keinoin irti joten Salaman ohjelmaan onkin kuulunut mm. laukkailua pellolla polven korkuisessa hangessa. Se on kuulkaa raskasta se, mutta mitäpä aina niin rehellinen Salama ei tekisi, kun kerta pyydetään.

Salaman kanssa treenejä on jatkettiin tuon Kaustisen pohjanoteeraus-startin jälkeen ihan normaalisti. Omistajaa vaivasi tietenkin aluksi todellinen tympääntyminen koko raviurheilua kohtaan, mutta siitäkin vaivasta on nyt ajan kanssa päästy eroon. Salama oli Kaustisen startin jälkeen treeneissä todella surkea. Ravi oli kaikkea muuta kuin balanssissa eikä se tuumannutkaan pysyä lenkeillä Aatun perässä... Sinällään helpotus, ettei pieleen mennyt startti ollut vain joku starttitilanteensa johtunut jähmettyminen, vaan hevonen oikeasti oli kipeä, jumissa ja täysin tolaltaan mitä juoksemiseen tuli. Vellun ohjeistuksella ja Simon toteutuksella kengitykseen tehtiin pieniä muutoksia ja treenejä jatkettiin. Ei ajettu kovaa, mutta selästä käsin laukattiin kovaa - niin hangessa kuin metsässäkin. Lenkkien jälkeen hevonen seisoi letkuissa ja lapojen lihaksia koitettiin elvyttää linimenteillä. Välillä usko oli loppu, mutta hiljalleen hevonen taas alkoikin lenkeillä parantaa otteitaan. Lopullinen niitti oli varmaakin viikko sitten, kun iskä kävi Salamalla ajamassa ja tuli lenkiltä niin tyytyväisenä, että yleensä vain Aatu saa vastaavan reaktion aikaan... Sillä hetkellä päätettiin, että käytetään Salama vielä Tupamäen tutkittavana, sillä ei tamma todellakaan nyt aivan huono ole, mutta se mistä kaikki ongelmat juurtavat juurensa olisi ihana saada vihdoin selville. Aika varattiin eilen ja ensi viikolla Salama suuntaa Laukaan klinikalle. Liekö sitten kohtalon ivaa se, että eilen, kun otin hevosia illalla tarhasta talliin, Salama omasi paksun, kuuman ja kosketusaran vasemman takajalan. Koko sisäsääri oli valtavan turvoksissa, valtavan lämmin ja valtavan puristusarka. Valtavan selvä jännevaurio, mitä minä noista merkeistä ymmärrän. Tämä vain ei yksinkertaisesti voi olla totta! Hevonen on nyt sitten seissyt pesupaikalla kylmäysletkuissa, ollut karsinassa jalan lumikääreen kanssa, yön ajan magneettipatjan kanssa, seissyt letkuissa, jäähdytetty, viilennetty, kylmetetty, jäähdytetty. PRKL! Tämän päivän tilanne on se, että jalka on edelleen voimakkaasti turvoksissa, edelleen lämmin mutta ei enää niinkään puristusarka kuin eilen. Toivon niin kovasti, että kysessä olisi nyt vain jonkin sortin venähdys, eikä mikään jännevaurio. Ensi viikollapa siihen saadaan sitten selvyys, joten siihen saakka jalkaa vain kylmätään ja kylmätään... Klinikkakäynnin tarkoitus koki kyllä kerralla muutoksen. Hevonen piti tutkia ja syynätä läpikotoisin, mutta kyllä nyt ei tarvitse tutkia kuin yksi paksu jalka...

Jottei elämä olisi niin synkkää kuin se nyt vain tahtoo olla, tallista löytyy kaikeksi onneksi myös ilopilleri ja piristysruiske nimeltä Aatu. Toki senkin rivijalkaa jouduttiin hoitamaan tässä vastikään aivan tuhottoman kauan. Ja sen jälkeen ori potkaisi itse omaan jalkaansa patin, jota taas hoidettiin. Mutta tällä hetkellä herra Aatu vaikuttaisi olevan kunnossa. Se on lähestulkoon jo kesäkarvassa ja ihan mielettömän komea näky. Koko talven ajan Aatu on mun mielestä ollut kovin keskentekoisen näköinen, mutta nyt ihan parissa viikossa ori on kokenut muodonmuutoksen selvästi parempaan, aikuisempaan suuntaan. Ori näyttää hienolta ja treenaa hienosti. Mutta sen verran huteraa tekoa tämä meikäläisten onni tahtoo olla, että eteenpäin ei juurikaan uskalla unelmoida. Siispä eletään tässä hetkessä ja odotetaan kauhulla onko elämällä vielä jotain vastoinkäymisiä tarjottavana meidän hevosille.

3 kommenttia:

  1. Huh, mitäs tuohon nyt pystyy sanomaan :S
    Valtavasti peukkuja, että selviätte venähdyksellä, eikä mitään pahempaa ole tuossa jalassa.
    Onneksi olitte jo valmiiksi menossa tohtorin pakeille, niin ei sekään tullut sitten yllätyksenä ;) *yritetään löytää positiiviset puolet*
    Ja toivotaan, et Aatulla ei ole yhtä huonoa tuuria!

    VastaaPoista
  2. Siis ei voi olla totta...Nyt toivotaan, että Laukaalta löytyy vastauksia ja hoitoresepti!

    VastaaPoista