Muutosten myllerrystä

Tästä vuodesta ei sitten tullutkaan mitenkään tavallinen. Sen voi ainakin todeta jo kun vuoden 2011 ensimmäinen kuukausi on taivallettu. Tammikuun kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet melkoista surun ja luopumisen aikaa. Jäähyväisiä on jätetty niin monet, että koko vuoden kiintiö saisi toivottavasti ainakin olla nyt tässä.

Ensinnäkin, meidän rakas -ja joskus niin raivostuttavakin- pappa ei enää koskaan soita ja kysy, miten hevosten treenit on sujuneet, miten on ajettu ja miten on mennyt. Tai kysy montako hiirtä on tallissa nyt onnistuttu pyydystämään tai mihin on suunniteltu seuraavia kilvanajoja. Pappa ei enää koskaan tule katsomaan hevosten startteja meille toto-tv:n välityksellä ja arvostele samalla, mikä on mennyt treeneissä metsään ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Ei. Pappa katsoo, valvoo ja suojelee meidän tekemisiämme nyt pilven päältä. Ja luulisi, että sieltä toto-tv:kin näkyy todella hyvin. Uskon ja toivon, että pappa ohjaa ja opastaa meitä nyt jollakin muulla tavalla kuin puhelimen välityksellä. Ja samalla tietenkin toivon, että meidän hevosemmekin saavat samalla oman uuden suojelusenkelin pilven reunalle seuraamaan, miten tämän kauden ja tulevien vuosien startit ja ravielämä muutoinkin luonnistuu. Sillä pappalla on varmasti nyt hyvä olla.

Toisekseen, kymmenisen vuotta minun jokaiseen päivääni kuulunut musta-valkoinen kanivanhus Vili ei enää pompi karsinassaan vastaan. Vili on ollut sitkeä pupu, joka on selvinnyt monesta ja ollut monessa mukana. Omassa tallissa on aina ollut yksi kanien karsina tallin pienimpiä asukeita varten. Mutta nyt sekin karsina on puoliksi tyhjä. Enää kanien karsinan oven avatessa vastaan pomppii vain Vinski, joka toivottavasti jaksaa vielä jonkin aikaa yksineloakin ja samalla ilahduttaa minun tallipäiviäni.

Ja kolmanneksi. Kun jatkossa hevosten kanssa mennään Kaustiselle treenaamaan ja hiittiä ajamaan, yksi on joukosta poissa. Miettusen Heikki ajeli aina - ihan aina- sama milloin Kaustiselle meni, hevosilla rataa ympäri ristiin rastiin. Heikki, joka oli ehkä maailman taitavin työssään ja ongelmatapauksistakin hän loihti juoksijoita, tähtiä ja voittajia. Heikki istahti kerran myös Salaman kärryille, ajoi hiitin ja antoi ohjeita, kuinka jatkossa tamma kengittää ja mitä varusteita kokeilla. Heikin ohjeesta Salamalle kokeiltiin viime kesänä alumiinipäärynäkenkiä eteen ja jotain silloin naksahti tamman ravissa kohdalleen. Heikki auttoi aina ihan jokaista ja ihan joka kerta hän ehti hiitillä ollessammekin jotain käydä höpöttämässä. Kaustinen menetti paljon ja koko Suomen raviurheilu vielä enemmän. Maailma on vain joskus liian julma ja kova paikka. Ehkä taivaassa raviurheilukin on helpompaa.

Kaikkien käsittämättömien menetysten ja muutosten myllerrysten lomassa omat hevoset pitävät kuitenkin elämän myös tietyllä tapaa tiukasti arjen ympyröissä kiinni. Ja hyvä niin, sillä elämä jatkuu, sillä sen on jatkuttava. Salama ja Aatu ovat edelleen olleet viidesti viikossa aisoissa ja juosseet metsätiellä pitkiä lenkkejä. Joskus menee paremmin, toisinaan huonommin. Molemmilla on kaikki kutakuinkin hyvin, mutta välillä kummallakin jotain pientä proplematiikkaakin. Ota siitä nyt sitten selvää.

Kaikesta surusta huolimatta aurinko on jaksanut näyttäytyä viime päivinä myäs tässä maailman kolkassa. Kevään lähestymisen on huomannut lauleskelevien lintujen lisäksi myös Aatu, joka jatkaa tomeraa karvanvaihto-operaatiotaan. Tulevan kevään odotettuihin tapahtumiin ja ilonaiheisiin kuuluu ehdottomasti maaliskuun 13. päivä Kaustisella ravattavat Toholampi-ravit, joissa kaikki lähdöt on nimetty Toholammin yritysten mukaan ja kaikkien lähtöjen voittajat saavat tietenkin asiankuuluvasti komeat voittoloimet. Toholammin Hevosjalostusyhdistyksen sihteeri on jo etukäteen syystäkin ylpeä.

Pitäkää huolta toisistanne. Ja hevosistanne.