Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



12.1.2012

Normipäivä

Tänään mulla oli vapaapäivä, joten hevoshommissa se sitten hyvin pitkälti meni, niinkuin aina minä vapaapäiväni vietänkin! Päivän ohjelmasta kertonee tämä postaus.

Aamulla iskä kävi ruokkimassa hevoset ennen töihin lähtemistään, yleensä meillä menee "aamutoimet" näin. Ite jaksoin raahautua talliin yheksän aikoihin. Samu nukkui, niinkuin tavallista. Se tapaa ottaa aamuruokien päälle aina torkut. Vilkaisut kaikkiin karsinoihin ja hevosten puhuttelua. Jokainen vaikutti ihan normaalilta omalta itseltään. Samu kolisteli pystykoolle, joten alotin hevosten ulosviemisen siitä. Riimu päähän ja käytävälle. Harjaus, päätin, että tänään kerkeän hinkata siitä harjakivellä enimmät irtokarvat pois. Lähtihän niitä. Sitten loimi selkään. Arvoin, että laitanko toppaloimen vai normifleecevuodellisen sadeloimen, mutta keksein, että tuulee sen verran, että hevoset tarttee toppaloimet. Pakkastahan oli ehkä -3... Niinpä niin. Seuraavaksi Aatu käsittelyyn. Jalkojen hipelöinti ja harjaus. Siitä sitä karvaa lähteekin ihan kivasti. Aikani sitä rapsutettuani heitin loimen päälle, ketju suuhun ja ori pihalle. Salama pääsi ulos viimeisenä. Se on järjestys melkein aina, kun Salama ei hätäile muiden perään minkään vertaa. Takaa Back On Track -kääreet pois, jalkojen läpikäynti, hevosen harjaus ja loimitettuna ulos. Samaan syssyyn kannoin kaikille heinät tarhoihin.

Tallin siivous eli karsinoiden putsaus, käytävän lakaisu, rehuladon lakaisu, valjashuoneen ja loimihuoneen lattioiden lakaisu (en tajua, kuka niihin aina kantaa purua...), tavaroiden järjestelyä, pinteleiden käärimistä yms. Kotiin kävellessäni leikin hetken Samun kanssa, joka juoksi aidan viertä mun vieressä. Hassu. Alkoi satamaan lunta, sitä olikin täksi päiväksi luvattu.

Söin jotain, lähdin kauppaan ja hain postista Horsepron paketin, jossa piti tulla hevosille karvatrimmeri. :D Nyt loppuu mörököllinä oleminen ja alkaa siistien hevosten aikakausi. Oon keksinyt, että haluan hevosilta korva- ja vuohiskarvat pois. Samoin ruununrajat on kätevä ajella, jotta bliisterikin jotain vaikuttaa... ;) Ja niskasiilit, oon niin kyllästyny niiden saksimiseen, kun ei niistä hyviä saa mitenkään. Oli kuitenkin pettymys, kun trimmeri olikin johdollinen, eikä ladattava, kuten olin luullut. Joten palautukseen menee ja täytyy tilata nyt paremmin perehtyneenä sellaiden ladattava, jossa ei johto enää häiritse meikäläisen tarkkaa parturointia. ;)

No joo, kauppakierroksella kotiuduttua olikin jo melkoinen lumimyräkkä. Hevoset seisoivat tarhassa sen näköisinä, että tämä ei ole enää ollenkaan kivaa. Pienen neuvottelupuhelun jälkeen päätettiin iskän kanssa lähteä ajamaan. Kello oli vasta yksi, mutta keli oli todellakin kurja ja kun aloitettaisiin ajoissa, ehdittäisi ajaa kaikki hevoset. Aloitettiin Salaman ja Aatun lenkityksestä. Alkumatkasta tuli linja-auto vastaan. Aatu kerkes yhden talon pihalle piiloon, mutta Salaman kanssa ajattelin, että kyllä se ohi menee, kun linja-autokuski ajoi niin hiljaa. Eikä siinä mitään ongelmia ollutkaan. Metsätiellä oli jo aika paljon lunta, joten ajettiin suht rauhallisesti n. 18km. Salama ei ollut niin hyvänoloinen kuin eilen, mutta sitä kyllä kelikin tympäsi, joten laitetaan sen piikkiin. Lunta satoi tuulen kera ihan viistossa ja tuntui, ettei silmiä kärsinyt pitää auki. Olis pitänyt olla lasit, mutta eipä ollut. Koitettiin kävelyttääkin kelistä johtuen normaalia enemmän ja siksikin, koska luultiin, että puutavara-auto tulee metsätiellä vastaan, kun se on nyt käynyt keräämässä puukasoja sieltä pois. Mutta ilmeisesti se oli jo käynyt metsässä tälle päivälle, kun ei sitä koskaan vastaan tullut. Jälkiäkään ei kyllä näkynyt, mutta kelistä johtuen kaikki jäljet peittyivät muutenkin heti. Hevonen kuitenkin tuli reen kanssa vastaan, harvinaista, että lenkillä näkee muitakin hevosia!

Lenkin jälkeen Salama pääsi eka pesulle ja sitten vaihdettiin paikkoja niin, että Aatu pääsi pesupaikalle ja Salama käytävälle jalkojen hoitoon. Takasiin käärin lumikääreet ja loimitettuna Salkkari pääsi karsinaan. Helge-naapuri kävi tallilla päivittämässä kuulumiset samalla kun hoidettiin hevosia karsinoihin. Molemmat hevoset joi ämpärilliset lämmintä melassivettä. Sitten Samu sisälle ja varsa aisoihin. Se oli aisoissa 14.50 ja koska kolmelta menee taas koululinja-auto tallin ohi niin piti jonkin aikaa odottaa ja kytätä, että linja-auto oli mennyt. Samun kanssa kun ei hirveästi vielä kiinnosta isoja autoja tai traktoreita vastaan yrittää. Varsa oli taas niin laiska, kun joutui yksin lenkille. Mennessä se vain huusi ja yritti kääntyä jokaisesta risteyksestä, että pari kertaa piti käydä päästä taluttamassakin. Rasittava. Salaman kanssa se käyttäytyy ihan kuin hevonen ja koittaa olla oikein tomerana touhussa mukana, mutta yksinään se on kyllä ihan vetelys. Ei käyty pitkää lenkkiä, ehkä nelisen kilometriä vain. Tiet oli jo aikalailla tukossa ja kerta hevonen oli tuollaisella letkupäätuulella, niin nuokin kilometrit olivat jo saavutus. Hölkkää ajettiin koko väli, eikä Samu ollut talliin tullessa kyllä kuin lumisateesta märkä. Loimitin kuitenkin sen, mutta ei tarttenut pestä. Melassivesi maistui Samullekin.

Aikani siinä vielä tallissa tuusasin, jaoin heinät ja ruokin hevoset. Ootin, että kaikki söi ruokansa ja hevoset vaikutti olevan kunnossa. Jokaisen oli pitänyt jossain välissä käydä piehtaroimassa, joten hevoset näyttivät vallan pestyiltä ja loimetkin niin niin puhtailta. Joskus neljän jälkeen raahauduin taas kotiin.

Illan aikana satoi hurjan paljon lunta, varmaan 15cm. Iltatalliin yheksän maissa joutui oikein tarpomaan lumihangen läpi. :D On tätä odotettukin! Tallissa oli kaikki hyvin. Kävin ottamassa Samulta karsinassa loimen ja riimun pois. Loimi oli taas ihan ehjä, hurraa! Eihän Samu olekaan vasta kuin neljä fleeceloimea hajoittanut... Sitten Aatu käytävälle, siltä loimi pois ja vuohisten rasvaus. Ori sai taas juoda ämpärillisen melassivettä, kun oon vähän sitä mieltä, ettei se juo automaatista tarpeeksi. No, melassivesi kelpaa ainakin ihan aina. Aatu karsinaan ja riimu pois. Salama käytävälle, loimi pois. Lumikääreet oli tietenkin sulanut, joten pintelit pois. Venytin jalat ja käärin kaikkiin jalkoihin Back On Track patjat. Pistin vielä tammalle 5ml Adequania lihakseen. Se on aina sen verran vaivanen, että hyötyy mun mielestä kovasti tuosta Adequanista, vaikka se pistettäisikin vain lihakseen. Tamma karsinaan.

Ruokinta. Iltasin annetaan vitamiinit ja kaikki "ylimääräiset" tökötit, joten iltaruokinta on aina vähän säveltämistä. :D Oriit ei olisi millään jaksaneet odottaa sapuskojaan ja melkonen rummutus kävi karsinoissa... Hevosten syödessä ruokia jaoin heinät ja harjasin Samun ja Aatun päällä olleet loimet puruista puhtaaksi. Kaikki söivät ruokansa ja rupesivat mutustamaan heiniä. Hyvänyön toivotukset, talliin yövalo palamaan ja ovet lukkoon. Kello oli jotain 21.45. Ulkona satoi edelleen lunta.

3 kommenttia:

  1. Kiva et oot jaksanu päivitellä tiheämpään, mukava lukea teidän normiarjesta. GPS on kyl kiva "lenkkikaveri", tietää tarkalleen minkä mittaisia lenkkejä tulee tehtyjä eikä ihan nöpöhölkkää tuu mentyä.

    Treeni-iloa nyt kun kelejäkin näyttää riittävän todella mukavasti:)

    VastaaPoista
  2. Ihana kun oot käynyt jättämässä kommenttia. Joskus tässä mietinkin, että käytköhän enää ollenkaan mun sepustuksia lukemassa... Timer GPS on ihan huippulaite, mutta myös aika armoton "lenkkikaveri". Sitä kun yksin metsätiellä päästellessä kovin helposti kuvittelee, että nuo puut vilisee kyllä aika vinhaa vauhtia, mutta tuo kapistus palauttaa maanpinnalle kyllä hyvin äkkiä. :D

    Oon käynyt teidän tallin kotisivuja kattomassa ja teillä on ihan hirmusesti uusia hevosia! Pitäis joskus pyörähtää teidän tallilla niitä ihastelemassa ihan livenäkin. Ja saa meilläkin käydä!

    Kelit on nyt ihan mahtavat ja on niitä kyllä pyritty paljon hyväksikäyttämäänkin. :)

    VastaaPoista
  3. Onhan noita hevosia, onneks ei kaikki omia:) Ajettavia tällä hetkellä 6, joten tuntuu tällä hetkellä että kärryillä tulee itekki istuttua koko ajan.. Onneks puolet noista kääntyi 2 vuotiaksi eli niitä liikuteltu sellaiset kolmisen kertaa viikossa ja lenkit niillä lyhyempiä. Ja santtu starttailee niin senkin reenit kotona vähäisempiä. Eli oikeestaan ihan sopiva määrä ku näillä töin itse vaan on...

    Muutenhan sitä tuntuu että tallissa aika menee aamu kuudesta ilta yhdeksään:) Tuu ihmeessä käymään, olisi kiva teidänki tallia käydä jo katsomassa, kerkeis vaan jossain välissä.. Jospa joskus keväämmällä kun päivätkin pitenee.
    Katariinakin ollut Lahdella syksystä asti ja sitäkään tullut kertaakaan käytyä katsomassa(noloa... tästä kuitenkin semmoiset 15km sinne..), jospa sekin starttailis uudestaan nyt kevään aikana niin pääsis katsomaan miten poni kipittää:)

    VastaaPoista