Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



27.1.2012

Työ ja harrastus

Salaman kanssa lenkillä varmaan aika tarkkaan vuosi sitten...
Elämä on välillä melkoista tasapainoilua työn ja harrastuksien välillä. Tai työn ja sen yhden ainoan harrastuksen välillä, mikä minulla on eli hevoset. Joskus sitä miettii, voisiko ihminen vapaa-aikansa muuhunkin käyttää, kuin tallihommiin, hevosten treenaamiseen, klinikkakäynteihin, hiittireissuihin tai ravimatkoihin. Joku muu varmaan voisi, mutta minä en. Tänään päivällä piristävässä -14 asteen pakkasessa ja ihastuttavan talviauringon pilkistäessä jostain maapallon toiselta puolen minä viiletin Salaman kanssa ratsastuslenkillä metsässä ja taas kerran totesin, etteivät ihmiset ymmärrä, kuinka hienoa elämä on. Tai sitä, kuinka pienistä asioista ihmisen pitäisi olla onnellinen. Ehkä hevoset ja raviurheilun raadollisuus laittavat jossain määrin harrastajilleen jalat maahan, mutta samalla myös näkemään ne tämän harrastuksen, ja oikeastaan koko elämänkin, pienet ja niin niin tärkeät ilonhetket.

On paljon harrastuksia, joihin tarvitaan aikaa ja rahaa. Mutta jokseenkin aikaavievä harrastus hevosetkin ovat. Itse siihen on jo niin tottunut, ettei vapaapäivinä mitään muuta oikein ehdi tekemäänkään, mutta kaikille "ei-hevosihmisille" hevosharrastuksen vievä aika (ja raha) tulevat aina yhtä suurina järkytyksinä. Minulla on (pääosin) mahtavat työkaverit, mutta myönnettäköön, etteivät he "vain ymmärrä" tätä minun harrastustani. Enkä minä jaksa enää edes selittää. Silti tässä muutama viikko sitten eräs työkaverini koitti kohteliaasti keskustella minun kanssani hevosista jossain ruokataukojutustelussa... Hän kysyi, että: "Kuinka paljon aikaa ne hevoset sinulta päivässä vievät?" Mietin hetken ja totesin, että "Ehkä keskimäärin 6 tuntia päivässä, tosin toisinaan paljon enemmänkin ja kyllä minä voin vapaapäivinä olla tallissa vaikka koko päivän." Työkaverini haukkoi seuraavat minuutit happea hokien vain, että "KUUSI tuntia päivässä!!!!" :D No joo, ehkä jotkut tosiaan ajattelevat, että kun kolme hevosta asuu omassa pihassa omassa tallissa, niin kivahan niitä silloin tällöin on käydä taputtamassa.... Mutta onhan niissä päivän mittaan vähän muutakin työtä kuin hevosten taputtelua.

Hevosihmisillä ei varmasti ole vapaa-ajan ongelmia. Sitäpaitsi päivät täyttyvät toisinaan melko tarkasti myös siitä toisesta pakollisesta pahasta eli työnteosta. Minulla on ammatti ihan toisella alalla kuin hevosten parissa. Itseasiassa vanhempani tekivät aika hyvissä ajoin minulle selväksi, että hevoset saavat olla harrastus, mutta työtä sinä et niistä itsellesi ota. Aha. Joten oli keksittävä jotain muuta. Vielä koko lukioajan kuvittelin, että minusta tulee eläinlääkäri ja kertaalleen kävinkin eläinlääkiksen pääsykoekysymyksien vaikeutta hämmästelemässä. Lukuinto moisiin kauheuksiin hävisi ja oikeastaan alkoi vain tuntua, että kunpa vain saisi edes jonkin ammatin ja pääsisi mahdollisimman pian työelämään. Pääsin Vaasan ammattikorkeakouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja nykyään työpaikka löytyy Kokkolasta, keskussairaalan teho-osastolta. Ja elämä tuntuu hyvältä näin.

Aatu maaliskuun alussa 2011. Ollaan tultu 4-vuotiskevään ensimmäiselle hiitille.
Työpaikkani ehdoton suuri plussapuoli hevosharrastamisen kannalta ovat työajat. Työvuorot ovat pitkiä 12,5 tuntisia ja siihen päälle minulla menee vielä matkoihin tunti per sivu. Kaikkeen tottuu. Mutta nämä pitkät työvuorot sopivat erittäin hyvin minun elämäntilanteeseeni. Silloin kun ollaan töissä, ollaan sitten koko päivä tai yö töissä eikä tehdä hevosten kanssa kuin ne aivan pakolliset kuviot. Vapaapäiviä on vastaavasti enemmän ja se taas sopii hevosten treenaamiseen ja kilpailuttamiseen enemmän kuin hyvin. Mutta eihän tästäkään järjestelystä mitään tulisi, ellei meillä olisi kahta ihmistä joka hevosia hoitaa. Tällä hetkellä, kun on kolmen vuoden ajan päässyt tottumaan vuorotyön hyviin ja huonoihinkin puoliin, tuntuisi kuitenkin varsin kammottavalta "joutua" olemaan viisi päivää viikossa arkisin töissä. Mutta todellakin, kaikkeen tottuu.

Toinen helpottava tekijä hevosten ja työn yhdistämisessä on työaikaautonomia eli me työntekijät saamme itse suunnitella itsellemme työvuorot. Tottakai vuoroissa joutuu välillä joustamaan puoleen jos toiseen, mutta pääasiassa järjestely toimii hyvin ja jokainen saa suunnitella itselleen sellaisia vuoroja kuin ne omaan elämäntilanteeseen parhaiten sopivat. Listojen suunnittelu kulkee toki pari kuukautta edessäpäin. Ja olihan se hevosten kilpailuttamisaikaan viime kesänä ja syksynä hieman koomista lukea pari kuukautta etukäteen kilpailukutsuja sillä ajatuksella, että "tuolla on hyvä sarja Salamalle parin kuukauden päästä, täytyypäs ottaa se varmuuden vuoksi vapaapäiväksi". Niin, ja samalla kuitnekin tietää, että mikään ei koskaan mene hevosten kanssa niinkuin ennakkoon suunnittelee. Mutta silti. Työaikaautonomia on asia, jolla pyritään edistämään työntekijöiden työssäjaksamista eli minulle se on asia, jolla pystyy helpottamaan harrastuksen ja työelämän yhdistämistä.



Kuu
Työelämän ja hevosharrastamisen yhdistäminen on jonkinlainen haaste varmasti jokaiselle hevosenomistajalle. Loppujen lopuksi vuorotyö pitkine työvuoroineen on ihan loistava valinta hevosten kannalta. Tottakai joskus viime kesänäkin oli päiviä, että raveihin lähdettiin suoraan minun tultua aamulla yövuorosta tai päinvastoin töihin sai lähteä heti, kun hevoset oli saatu kotona hiitin jälkeen hoidettua. Mutta ei niitä päiviä nyt ihan suhteettoman paljon ollut. Hiittien ja hevosten kilpailuttamisten sumpliminen vaati välillä järjestelyjä, mutta sitähän se elämä on.

Tällä hetkellä hevosten ollessa peruskuntokaudella on hevosten treenaamisen järjestely paljon helpompaa. Salamalla on vapaa silloin kun minulla on töitä ja Salama treenaa minun jokaisena vapaapäivinä - ja silloin pyritään ajamaan aina jomman kumman oriin kanssa yhdessä. Tänään ajettiin oriit ensimmäistä kertaa yhdessä ja Salaman kanssa saatiin sitten käydä vain rentouttava ratsastuslenkki. Jatketaan treeniä ja odotellaan kevättä!

2 kommenttia:

  1. Ihan huippu postaus!
    On tämä työ ja harrastus välillä sellaista säätämistä. Ja kyllä ne minunkin työkaverit puistelevat päätään kun painun tuonne pakkaseen hevosen kyytiin kun voisin jäädä sinne kahvikupposten ääreen lämpimään. Ja eivät nekään kuitenkaan ihan ymmärrä.

    Olen huomannut, että ne joilla(siis meidän työporukassa) ei ole hevosia eivät tarvitse tasoittumisjaksoa. Ei edes perheelliset? =)

    Tämän systeemin avulla olen jaksanutkin paremmin kun kerkiää työaikana olla töissä ja reenata pollen. Eilenkin tulin hevosen kans talliin just viideltä. Sanoinkin viltsulle, et just sopivasti palkanjuoksukin tältäpäivältä loppui =)

    VastaaPoista
  2. Juu, ei tätä hulluutta ihan jokainen voi ymmärtää. :D

    Tuo on ihan huippuhomma, että oot saanut työt järjestettyä tasoittumisjakson myötä niin, että hevosen ehtii/pystyy ajamaan talvella viikollakin. Tosin kyllä minä silti sulle hattua nostan, kun sähän oot AINA töissä ja silti treenaat Viltsun ihan viimisen päälle hyvin - ja lisäks ehit vielä aina auttamaan kaikkia muitakin! Asennoitumiskysymyksiähän nämä pitkälti on, mutta silti!

    Mutta kyllä tämä harrastus silti niin paljon antaakin, että työn ja harrastamisen välillä jaksaa säätää... Vaikka myönnettäköön, että on niitä huonoja päiviäkin toki joskus!

    VastaaPoista