Talviaikaan

Odotettu valkeus saapui tänä vuonna (ainakin hetkeksi) jo lokakuun puolella. Ensilumi satoi torstai-iltana maahan ja perjantaiaamuna hurja lumipyry teki menomatkasta töihin varsin jännittävän, vaikka autossa on kyllä ollut talvirenkaat alla jo monta viikkoa. Silti uskon, että aikainen talvi taisi tulla yllätyksenä aika monelle. Mutta voi ihanuus sitä valoa, minkä lumi toi tullessaan pimeään syksyyn. Ja voi ihanuus sitä piristävää pakkasen kirpeyttä. Tervetuloa talvi!

Hevosetkin nauttivat. Etenkin Salamasta ja Aatusta näki selvästi, kuinka onnellisia nekin olivat, kun tarhat eivät olleetkaan enää upottavaa kuralammikkoa. Hevoset ovat olleet siinä määrin iloisia, että pari viime päivää on kauhistuttanut katsoa niiden talvi-iloa - sillä kaikilla on ollut vielä kesäkengät alla... Pystyssä ne ovat kuitenkin ilmeisesti pysyneet, mutta treeneihin tuli kolmen päivän tauko ihan olosuhteiden pakosta. Tänään Jyri kävi kengittämässä hevoset talvimonoihin, joten huomisesta lähtien päästään taas jotakuinkin normaaliin päiväjärjestykseen myös lenkkeilyn osalta.

Maanantaina tehtiin yhdensortin elämysreissu Kuopion raveihin Salaman ja Aatun kanssa, jotka starttasivat samassa lähdössä! Kahdella hevosella saatiin yhdestä lähdöstä kolme ykköstä tauluihin, että ei aivan huonosti... Aatu voitti ja Salama oli 11 eli viimeinen hyväksytyn juoksun tehnyt. Hevoset käsittivät varmasti mun kuiskuttaman toiveen kaksoisvoitosta jotenkin väärin, kun saatiin sitten ykköset molemmista päistä. On tämä raviurheilu jokseenkin vaihtelevaa... ;) Mutta pääasia tietenkin oli, että Aatu pärjäsi ja reissu kokonaisuudessaan oli uskomattoman niin hieno elämys, että se pysyy varmasti ikuisesti muistoissa.

Maanantaiaamuna olin kotona yövuoron jälkeen kahdeksan jälkeen, kun karkasin töistä vähän aikaisemmin pois. Ehdin siis jopa nukkua muutaman tunnin ennen kuin piti ruveta valmistautumaan Kuopion keikkaan. Puolilta päivin vaihdoin sohvalta talliin, rasvasin vielä Aatun valjaat ja pakkasin viimeiset kamppeet mukaan ennenkuin otettiin iskän kanssa hevoset sisälle starttipuunausta varten. Ja lähtöpuuhat menivät taas niin nappiin. Aatulla oli etukenkä vääntynyt, joten iskän piti alkaa sitä vielä oikomaan. No, onnistui ja lopputulos näytti ihan siedettävältä. Kun sitten hevoset lastattiin koppiin havaittiin, että edellispäivänä hevoskoppiin vaihdetut talvirenkaat painuivat kahden urheilullisen suomenhevosen painon alla jokseenkin lyttyyn... Jee. Pikkupaikkakunnan etuja on kuitenkin myös se, että apua saa silloin kun sitä tarvitsee. Tämä asia nousi kunniaan varsinkin sen jälkeen, kun S-marketin ilmapistooli ei toiminutkaan... Kylältä saatiin kuitenkin nopeasti renkaisiin lisää ilmaa ja lopulta päästiin kahden aikaan matkaan - ehkä noin puoli tuntia suunnitellusta aikataulusta jäljessä, mutta ajoissa kuitenkin.

Kuopiossa oltiin perillä viiden maissa. Ja ihan normimeiniki; kärryt ja kamppeet katoksiin, sisäänkirjoitukseen, kahville, veskiin, kuskeja puhuttelemaan ja sitten hevoset aisoihin. Oli aika luksusta, että nyt kun Salamakin oli mukana, niin Aatuakin pystyi verryttelemään varikolla Salaman perässä ihan kuin ravihevosta kuuluukin. Ori kun joskus tuppaa "vähän" kuumumaan varikolla pyörimisestä eikä sitä liiemmin ole kesän aikana vahinkojen välttämiseksi harrastettukaan. Nyt kun tuttu ja turvallinen Salama oli näyttämässä Aatulle kaapin paikan, ei varikkokäyttäytymisessä ollut mitään ongelmaa. Tosin sen jälkeen, kun martingaali lisättiin Aatun varustukseen, ei se ole ollut enää niin kykeneväinenkään hyppimään pystyyn. Lämmityksissä ei ollut mitään ihmeitä. Molemmilla ajettiin reipasta kolme kierrosta. Ei tullut moitteita. Ja silloin on mennyt aika hyvin.

Esittely. Tuntuipa hienolta, kun lähdön osallistujista kuudesosa oli meidän tallista. Ja pruuvi oli kaikista hienoin, kun Aatu ja Salama pyyhkäisivät etusuoran peräkkäin. Ai että. Startti. Ja silmät kiinni. ;) Niin, lähtöauton irrottua kuuntelin nytkin silmät kiinni laukkaavien hevosten nimiä. Kummallista. Kuuluttaja ei sanonut Aatun nimeä lainkaan. Hän ei varmaan vain huomannut senkin laukkaavan. Mutta ei. Alkoi ihan epäilyttää. Eikö Aatu laukannutkaan kiihdytykseen???? Silmät auki. Ja todentotta, Aatuhan ravasikin toisessa parissa ulkona eli kerrankin se sai oikein hyvät juoksuasetelmat kärjen läheisyydestä. Salama kiihtyi takarivistä ihan kohtuullisesti ja Jaara löysi sille paikan neljännestä sisältä. Kierroksen jälkeen tammakin oli ihan hyvissä asemissa porukan puolivälissä. Viimeisellä takasuoralla tapahtui kuitenkin jotain ihan merkillistä. Salaman eväät oli syöty ja se alkoi jäädä. Kuski pyysi ja pyysi siltä lisää ja taas tapahtui jotain merkillistä. Salama laukkasi. Ei voi olla totta. Tuossa vaiheessa Salaman peli oli jo pelattu, mutta ei se silti koskaan laukkaa. Ei koskaan, koska se tietää, ettei niin saa tehdä. Se vain tietää. Aatulla sentään meni paljon paremmin. Vellu nosti sen viimeisen puolikkaan alkaessa kolmannelle radalle kiertoon ja ori eteni jotenkin kovin keskittyneen oloisena johtavan rinnalle maalisuoran alkaessa. Tuossa vaiheessa näytti hyvältä, muilla oli pyynti päällä ja Vellu vain istui. Ja itse tietenkin manasin varikkokurvissa, että jos nyt vielä tuokin laukkaa loppusuoralla, niin en kyllä ala... Mutta ei Aatu enää tuossa vaiheessa erehtynyt vaan lipui voittoon - eleettömästi, kuten selostajakin sanoi.

Voitto maistui hyvältä. Ajaksi tuli 28,1ake. Oli hienoa, että Aatu palasi vielä loppukaudestakin voittojen tielle. Kokonaisuudessaan Aatun kausi on ollut kertakaikkisen komea. Kuusi voittoa kahdestatoista startista. Tarkoitus ainakin on, että Aatun kausi jatkuu vielä, mutta oman haasteensa tuo hokkikenkään siirtyminen kuitenkin matalaliikkeiselle hevoselle vääjäämättä tuo.

Salaman kausi taas on suurella todennäköisyydellä nyt paketissa. En todellakaan tiedä, mikä sitä Kuopiossa vaivasi. Hevonen oli ennen starttia aivan normaali ja omaksi itsekseen tamma oli kotona vielä starttipäivänäkin harvinaisen pörhäkkä. Olisi ollut valtavan mukana saada jokin selvä syy Salaman poikkeuksellisen surkeaan esitykseen, mutta sellaista ei ole löytynyt. Tamma on ollut startin jälkeenkin kotona täysin normaali. Ja minä olen ihan hämmästynyt. Tosiasia on, että Salaman vauhtivarat ovat olleet tällä kaudella moneen otteeseen tapissa. Se ei pääse kovin kovaa, mutta yrittää aina sinnikkäästi loppuun saakka. Eikä jätä leikkiä koskaan kesken. Kuopiossa se oli tyhjä jo viimeisellä takasuoralla eikä se vain ole Salaman tapaista. Eikä tuossa lähdössä menty niin kovaa, etteikö sen olisi pitänyt pystyä roikkumaan mukana. Sijoitus 11, aika 32,3 ja lauk-ka-mer-kin-tä eivät vain yksinkertaisesti ole normaalia Salamaa. Aika esimerkiksi on huonoin noteeraus kahteen vuoteen. Ja laukannut Salama on startissa viimeksi yli vuosi sitten. Vellun kunniaksi todettakoon, että hänen ajamanaan Salkkari ei ole laukannut 1,5 vuoteen... Minä en ole koskaan pitänyt Salamaa mitenkään haastavana ajettavana, mutta ehkä senkin kanssa sitten omat niksinsä ovat. Ainut muutos kuskin lisäksi, mikä Salamalla Kuopiossa oli edellisstartteihin, oli sen kurkkutuki. Tähän saakka sillä on ollut pitkänmallinen kurkkutuki, joka kuitenkin hajosi tässä muutama viikko sitten lenkillä keskeltä kahtia. Sen jälkeen Salamalla on pidetty lyhyen mallin kurkkutukea. Sen kanssa on ajettu hiittiäkin, eikä henki ole vinkunut. Ei se vinkunut tai korissut mitenkään Kuopiossakaan, mutta tekosyynä hevosen huonouteen voinee siis vaikka pitää tuota erilaista kurkkutukea... On silti ihan vissi ja varma, että kun Salama suraavan kerran starttaa, on leuan alla pitkä kurkkutuki.

Jotain vastauksia sitä kyllä itsekin tarvitsisi ja edes verikoevastauksia aion ensi viikolla hakea hiittireissulla Kaustisen klinikalta. Voinee kuitenkin olla, että meidän täytyy Salaman kanssa alkaa taas vähän talvitreenailemaan niin, että ensi kaudella edes pysyisimme muiden matkassa mukana. ;) Sitäpaitsi eikös se ole niin, että hevosen väsyminen on vain treenarin huonoutta?