Elokuun arki

Salaman kanssa loppukesän fiilistelyä.

Lenkiltä metsätieltä tulossa peltomaisemien keskelle.

Elokuun aamuissa on jo vähän syksyn tuntua, mutta illat ovat olleet upeita! Voi kunpa näistä hetkistä saisi ammennettua jotenkin valon voimaa myös tulevaksi talveksi.

Hevosten kanssa tuntuu kuin olisi hetken hengähdystauon paikka. Tai starttihevosten sairastauot mahdollistavat sen hengästystauon. Pieleen menneiden kunkkaristarttien jälkeen tämä viikko on sitten kuskattu hevosia klinikalta toiselle tutkimuksissa. Tai maanantaina Samu kävi Kaustisella tähystettävänä ja verikokeissa, keskiviikkona käytiin Aatun ja Vilman kanssa Kaustisella treenailemassa ja perjantaina iskä käytti Aatua Tampereen klinikalla jalkasyynissä. Siihen päälle kun lasketaan se yli tuhannen kilometrin Turun turnee, niin voinee kyllä sanoa, että viimeisen viikon aikana on hevosten kanssa oltu tien päällä.

Aatun laukkailut ovat jossakin määrin varmasti sen pään sisäinen ongelma, mutta hieman on nyt ravissakin ollut sanomista. Onneksi sille järjestyi ennätysnopeasti Tampereelta Kimmon syyniaika. Pikkuisen on takaraivossa kaihertanut myös pelko siitä, ettei hankkari olekaan täysin kunnossa. Vaikka se on päällepäin näyttänyt ja käteen tuntunut ihan entisenlaiselta, mutta kylläpä tuollaiset vammat aina tietynlaisen vainoharhaisuudenkin jälkeensä jättävät. Taivutuskokeissa sanomista löytyikin nimenomaan hankkarijalasta, mutta onneksi "vain" nivelistä. Vuohinen ja kinner piikitettiin ja lisäksi etupolvetkin. Varmuuden vuoksi Kimmo oli ultrannut myös vammajalan hankositeen ja sen ultraus olikin lopulta se kaikkein paras uutinen, koska hankkari oli täysin ennallaan, eikä ole ottanut starttailusta takapakkia. Hyvä näin. Starttailuun tulee nyt muutamien viikkojen tauko. Ja onhan tuo Aatun taulu taas sillä mallilla, että tauosta voi tulla pitkäkin, jos se ei pääse olemattomilla pisteillään mihinkään mukaan. Onneksi suomenhevossarjoissa pääsee sata kertaa helpommin huonoillakin pisteillä mukaan mitä lämminverilähtöihin vertaa.

Paluu Turun tunnelmiin. Aatu katoksilla. Kiitos kuvasta Lauralle.

Samu on saanut myös vetää henkeä ja parantuu kurkunpään/keuhkoputken tulehdustaan. Ensi viikolla pitäisi varmaankin tähystää se uudestaan, jotta tietää tautitilanteen kehittymisen. Sairastupameininkiä siis vaihteeksi meidän tallissa, mutta nämäkin kuuluvat tähän lajiin. Tai oikeastaanhan kaikenmaailman vaivat ja sairastamiset ovat lajille täysin tyypillistä, ne terveet ja hyvät hetket ovat harvinaisuuksia!

Vilma on ollut edelleen silloin tällöin Kaustisella hiittihevosten mukana maailmankuvaansa avartamassa. Kotona on niin huonot paikat ajaa varsalla, joten raviradalla on paljon turvallisempi käydä Vilman kanssa hölkkäämässä. Toiset päivät ovat edelleen parempia kuin toiset. Varsa kyllä hölkkää ihan nätisti, mutta on silloin tällöin melko teräväliikkuinen tapaus. Pari viikkoa sitten se kuskasi kierroksen mua täyttä kiitolaukkaa ihan vaan ilmeisesti huvin vuoksi. Ainakaan mitään järkisyytä en moiseen riehakkuuteen keksinyt. No, radalla ei latu lopu, joten siinäkin mielessä paikka on niin turvallinen baana varsalla päästelyynkin. Ensi talvena Vilmaa saa ajaa jo melkein kuin hevosta, joten sinällään aika menee kyllä aika äkkiä. Joskin sitten kun erehtyy joskus ajattelemaan, milloin Vilma "sitten joskus" voisi olla starttikuntoinen, niin on parempi lopettaa ajattelu kokonaan. On ne niin valtavan pitkiä projekteja.

Salama voi ihan hyvin. Merja kävi joskus pari viikkoa sitten kuvaamassa meidän ratsastustuntia ja olen saanut jo palautetta, kun kuvia ei ole missään näkynyt, joten pakko kai sitten laittaa tähän muutama esille. Jotenkin ravikuvat on vaan niin paljon mukavampia, että voin luvata, ettei näitä ratsasteluotoksia tule kovin usein tänne näytille... ;)

 

 

Niin ja pestiin me pari viikkoa sitten tallikin. Ei oo mikään elämää suurempi homma, mutta voi kuinka mukavaa on taas puuhastella puhtaassa tallissa. Tykkään.

 

Tallin pesuprojekti vuosimallia 2016 alkamassa...

Ja tässä jo täysi tohina päällä!