Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



21.8.2016

Mennyttä ja tulevaa



Samu - terveenä takaisin.

Elokuu on ollut Keski-Pohjanmaalla niin sateinen, että ilmassa on ollut  huomattavasti enemmän syksyn kuin kesän tuntua. Yöt on jo pilkkopimeitä, mutta onneksi päivässä on vielä mittaa harrastaa.

Mietin, että mitähän elokuussa edes on tapahtunut. Siis muuta kuin satanut. Aika klinikkapainoitteinen kuukausi on tainnut hevosten osalta ollut. Samun keuhkoputki ja kurkunpää tähystettiin ja todettiin taas terveeksi 1,5 viikkoa sitten. Samana päivänä ilmoitettiin Samu Ouluun starttiin ja perjantai-iltana käytiin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle päästelemässä kilpaa Äimärautiolla. Startti osoitti, että Samu on taas terve ja Turun onneton esitys saatetaan vihdoin unohtaa. Minusta Oulussa on ihan hirvittävän mukava käydä raveissa. En oikein osaa syytä siihen edes perustella, mutta ehkä se on monen toimivan asian summa. Oulu on sopivan ravimatkan eli parin tunnin ajamisen päässä, katokset ovat hienot ja siistit, rata alkaa olla taas kunnossa ja jotenkin siellä on vain niin kiva käydä.


Suurin helpotus koettiin ehkä taas jo ennen varsinaista starttia, kun havaittiin, että Samu oli Turun vouhkaamisen, raivoamisen ja stressaamisen jälkeen taas oikein lepposin mielin mukana raveissa. Nyt se oli "taas" rauhallinen jo katoksilla. Olen miettinyt, mikä oli Turun reissulla ongelmien muna ja mikä kana. Stressasiko Samu vieraassa paikassa itsensä sairaaksi asti vai stressasiko se sitä, että tunsi itsensä jo sairaaksi. Tiedä häntä. Jokatapauksessa, nyt Samulla oli aivan eri ääni kellossa. Vellu ajoi sillä jo normaaliksi muodostuneen lämmityksen; neljä rinkiä rataa kilpailusuuntaa vastaan ympäri hyvin, hyvin hiljaa hölkäten. Sinällään tuollaisesta hölkkäämisestä tuskin saa hevosesta mitään tarkkaa kuvaa, mutta tuollaisella lämmityksellä Samu saadaan pysymään rauhallisena ja toimivana. Ja toisaalta, on Vellu Samun kyytillä sen verran istunut, että tietää hevosen kyllä.

Samun Oulun varikkomoodi.


Samu vetämässä etummaista volttia numerolla yksi. Voi kuinka ihminen voi olla onnellinen jo hevosen toimivuudestakin!

Samulla oli ravien ensimmäinen lähtö ja numero yksi. Paalulla oli Samun lisäksi vain yksi toinen hevonen ja koko lähtö muutenkin tasoitusajosta huolimatta vain kahdeksan hevosen koitos. Välillä minulla on niin ikävä nollasarjoihin, joten nyt tuntui melkein ihastuttavalta päästä starttaamaan heti ravien avauslähdössä. Tuntui melkein kuin olisi taas jokin uusi alku ohjelmassa. Kummallisia mielipiteitä sitä kehittyykin... ;) Jokatapauksessa, Samu volttasi kiltisti ja  kiskaisi kiihdytyksessä keulaa. Olimme hirvittävän iloisia Vellun ratkaisuun ottaa Samua jo lähdössä kiinni ja päästää takamatkalta rinnalle kiiruhtanut pelisuosikki Turon Linda eteen. Samu sai paikan johtohevosen takaa, mikä oli ihan täydellistä. Matkavauhti oli ihan kummallisen rauhallista, mutta se todella sopi meille ja siitä otettiin kaikki ilo irti. Avauspuolikas 36,0 (!!!), kierros 32,0, kolmas puolikas 25,5 ja viimeinen 31,0. Hiljaisesta vauhdista johtuen koko osallistujaporukka pysyi maaliin saakka melkoisen tiiviisti kasassa. Samu ei saanut koskaan kiritiloja johtohevosen takaa ja saapui maaliin kerrankin niin, että varastoon jäi vielä käyttämättömiä vaihteita ja voimia. Keulahevonen kurkotti lopussa kuitenkin kohteliaasti sen verran alta pois, että Samu pääsi nipinnapin tuikkaamaan perässä kakkoseksi. Erittäin hyvä mieli jäi tästä startista etenkin meille Samun omille ihmisille, kuten kaiken järjen mukaan ajateltuna myös Samulle itselleen. Ajaksi tuli 29,7ke. Niin hyvä mieli kyllä jäi, että vieläkin hymyilyttää. Lisäksi Tuuli oli pitkästä aikaa meidän kanssa samoissa raveissa ulkoiluttamassa kameraansa jonka seurauksena sain Samusta ihan hirvittävän hienoja ravikuvia muistoksi. Kiitos Tuuli!


Lähtökiihdytys. Samu keulaan.

Samun kausi jatkuu jo ensi lauantaina, kun lähdetään käymään ruunan kanssa Rovaniemellä T76-raveissa. Samu osallistuu siellä hyvätasoiseen haastajadivisioonakarsintaan. Valitettavasti Samu sai lähtörata-arvonnassa hieman huonon kasinumeron auton takaa, mikä hieman kieltämättä latisti ennakkofiiliksiä. Sieltä aidan vierestä kuitenkin nyt kiihdytetään matkaan ja toivotaan, että ensimmäistä kertaa Samun kyytiin kipuava Niko saa taiteiltua Samulle tasaisen selkäjuoksun ja siten hevoselle ehkä yhden hyvän ravikokemuksen lisää.






 
Olisiko tässä kierros matkaa maaliin. Samu johtohevosen peesissä.


En tiedä onko maaliintulo vai kierros vielä jäljellä. Tässä asetelmassa maaliin kuitenkin tultiin hyvinä kakkosina!

Naapuripitäjässämme Sievissä järjestettiin viikko sitten leikkimieliset matkaratsastuksen harjoituskilpailut, joihin kävin Salaman kanssa osallistumassa. Kilpailureitti oli vain n. 13 km pitkä, joten eipä matkaltaan juuri poikkea Salaman kanssa tehdyistä normaaleista lenkeistä. Maastot kuitenkin olivat huomattavasti kotimaisemia parempia lenkkeilyyn ja kaverin kanssa jutellessa aika kului kyllä nopeasti. Ei edes eksytty reitiltä. Salama oli täysin oma itsensä, kiltti, kuuliainen, iloinen ja virkeä. Sen kanssa kaikki harrastaminen lajista viis on kyllä äärettömän helppoa ja terapeuttista touhua. Lenkki sujui suunnitellussa aikataulussa, sykkeet olivat ennen ja jälkeen sallituissa rajoissa ja saatiin siten hyväksytty tulos kera pokaalin! On mulla vain upea, niin kertakaikkisen upea harrastuskaveri.


Blondihevoset Salama ja Liina liikenteessä. Kuva: Tanja Kiviranta
Mikäs tämmöisissä maastoissa oli lenkkeillessä. Kuva: Tanja Kiviranta.


Vilman ilmoitin loppukuusta Ylivieskassa pidettävään varsanäyttelyyn mukaan. En sinällään pidä sitä mitenkään kovin hienona tai näyttelyissä mahdollisesti pärjäävänä varsana, mutta kyllä jokaisen varsan kanssa kuuluu käydä kerran tai pari näyttelyissäkin. Kokemus on ainakin varsalle itselleen aina opettavainen.

Aatun kanssa tilanne on se, etten ole ihan täysin tyytyväinen sen hankkarijalkaan. Voin olla turhaan vainoharhainen tai ylitarkka tai pilkunnussija tai sitten olen vain oppinut välttämään turhia riskejä tai huomaamaan ongelmat jotakuinkin ajoissa, mutta oli miten oli, Aatu käytetään Tampereen klinikalla Kimmon ultrasyynissä vielä uudestaan. Jatkoja tiedetään ja mietitään sitten tuon reissun jälkeen.  Kyse ei ole kuitenkaan kuin päivän reissusta ja sen jälkeen saadaan varma tieto hankkarin tilanteesta ja ennenkaikkea pääsee eroon (hetkeksi) omasta epävarmuudesta tai vainoharhaisuudesta. Sillä hulluksihan tässä muuten tulisi tallin lattialla kyykyssä hevosten jalkoja syynätessä - ennemmin tai myöhemmin.

Samu Oulussa 19.8.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti