Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



5.1.2010

Uusi vuosi 2010

Niin se vuosi vain vaihtui ja sen mukana hevosetkin ovat taas vuoden vanhempia. Aatun kohdalla tätä onkin odotettu jo kovasti, sillä tänä vuonna ori saanee ravihevosen paperit, kunhan joskus kesän kynnyksellä selvittänee koelähdön. Ennen sitä treenataan kuitenkin kovasti ja koitataan välttää kaikenlaista takapakkia, mikä on kyllä sata kertaa helpommin sanottu kuin tehty. Salaman kohdalla vanheneminen ei ehkä ollut niin "odotettua", sillä 5-vuotiashan on ihan aikuinen hevonen! Aikuinen Salama on ollut kyllä käytökseltään 2-vuotiaasta saakka, mutta juosta se saisi ruveta vihdoin ihan aikuisten hevosten tapaan...

Toholammilla on talvi. Puut notkuvat lumikerroksen alla ja pakkanen paukkuu. En edes muista, milloin mittari olisi näyttänyt alle -10 astetta, sillä useampina päivinä pakkanen kipuaa sinne -20 asteen tienoille, kuten tänäänkin. Mutta pakkanenkin on vain pukeutumiskysymys. Kun me vihdoin olemme saaneet talviset treeniolosuhteet, on niitä kyllä käytetty myös hyväksi. Muutamat haalarit niskaan ja eikun kärryille. Hevoset ovat saaneet liikettä suurin piirtein viitenä päivänä viikossa. Välillä ne ovat kahlailleeet lumihangessa, välillä painattaneet harjat hulmuten pitkin metsäteitä. Tämän vuoden ensimmäinen päivä käytiin molempien hevosten kanssa ajamalla "menneitä muistellen" Mikkolan tallilla, jossa Salama kerkesi asustaa reilun vuoden ja Aatu puolen vuoden ajan ennen oman tallin valmistumista. Uuden vuoden päivänä ei liikenne ainakaan matkan tekoa häirinnyt, niin hiljaisia tiet olivat, mutta jokatapauksessa olin ylpeä Aatusta, joka on kohta lähestulkoon Salamaakin liikennevarmempi hevonen. Oikeasti se ei pelkää kyllä mitään, mutta leikisti se voi sitten pelätä kyllä vielä ihan mitä tahansa. Traktorit ja maitoautot oripoika sivuuttaa kuitenkin ihan huomaamatta. :) Niko on myös kunnostautunut hevoshommissa ja ajanut Salamalla niinä päivinä, kun minä olen ollut töissä. Vielä elättelen siis pieniä toiveita, että Nikosta saataisiin hevosmies. ;) Salama on kuitenkin niin pomminvarma hevonen, että sen kanssa on helppo harjoitella ajamistakin. Niinpä iskä on ajanut Aatulla ja Niko Salamalla pellolla lumen pöllytessä ja hyvin on onnistunut.

Aloitettiinhan me jokatapauksessa tämä(kin) vuosi pyörähtämällä Kaustisen klinikalla. Aatu oli jossakin törmäyksessään menettänyt etuhampaansa, jotka olivat siis puolesta välistä poikki... Onneksi ne vielä olivat kuitenkin maitohampaat, joten ne käytiin klinikalla nykäsemässä pois samoin kuin 4 muutakin maitohammasta Aatun suusta. Kai sinne vielä jäikin hampaita, sillä ruoka ainakin edelleen uppoaa... Salaman hampaat raspattiin myös. Lisäksi sen alakertaa syynättiin taas, sillä en ole oikein tyytyväinen tamman jalkatilanteeseen. Oikea takanen turvottelee ja eestä se on ollut aivan liian kankea. Ja olihan niissä jaloissa sanomista joten etujalkojen kavionivelet ja takasen vuohisnivel hoidatettiin. Kai ne jonkin verran ovat Salamaa vaivanneetkin, sillä tänä aamuna karsinasta asteli niin hyväntuulinen ja iloinen tamma, että tyhmempikin kyllä ymmärsi hevosen olevan taas (hetken aikaa) terve ja kivuton. Ja jalat olivat täysin sulat ja viileät. :) Voi kun ikä tekisi tämän hevosen kohdalla nyt tehtävänsä ja nuo nivelet kovettuisivat, että tuollaisista turhista treenin jäljistä päästäisiin eroon. Meillä on valitettavasti vain niin kovat ajopaikat, että ei kai minkään hevosen nivelet pikitiellä paukutusta kestä. Nyt kuitenkin iloitaan näistä treeniolosuhteista ja siitä, että Salaman jalat ovat kunnossa. Tamman kanssa suunnitellaan starttia mahdollisesti loppukuulle, kunhan doping-varoajat ovat umpeutuneet.

Tähän loppuun laitan vielä Ravurin Rukouksen, joka on varmasti monelle tuttu, mutta kun se vain on niin hyvä... Tätä minä luen tietenkin joka ilta tallissa Salamalle ja Aatulle. ;)


Ravurini meidän, joka olet radalla.
Kuulutettakoon tänä vuonna sinun nimesi,
muulloinkin kuin hylättyjen joukossa.
Tulkoon voittosi, joita olemme nämä vuodet odottaneet.
Ravattakoon sinun tahtiisi, myös raviradalla, eikä vain kotona.
Anna tänä päivänä takaisin rahamme,
jotka olemme sinuun sijoittaneet.
Ja anna meille meidän kateutemme anteeksi,
vaikkemme itse anteeksi annakaan meitä pilkanneille
ja sinua nopeammin ravanneille.
Äläkä jätä meitä aina viimeiseksi, vaan päästä jo toto-sijoille.
Sillä sinuun ovat menneet rahani, maineeni ja kunniani,
iankaikkisesti. Aamen.

3 kommenttia:

  1. Mukavaa alkanutta vuotta sinne ja tsemppiä kisakaudelle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos. Toivottavasti hevoset pysyis terveenä, että niiden kanssa päästäisiin starttaamaan säännöllisesti. Mukavaa vuotta 2010 myös sinne! Teillä taitaakin olla tulossa melkonen muutosten vuosi. :)

    VastaaPoista
  3. No kyllä ;D
    Toivotaan, että tänä vuonna myös viimein vuosien odotusten jälkeen päästään muuttamaan hevosten kanssa samaan pihaan :)

    VastaaPoista