Se taitaa olla nyt sitä kesän parasta aikaa. Pohjanmaallakin nautitaan koko muun Suomen tavoin helleaallosta. Heinäkuun helteet tietävät hevosihmisille tietenkin myös heinätöitä. Tänä vuonna oli ainakin kunnon heinäpoudat ja niinpä meilläkin rehulato pursuaa taas uusia ihanantuoksuisia heiniä! Ilmoista ei siis ainakaan tänä vuonna jäänyt kuivien heinien teko kiinni. Eikä niitä luonnon menetelmillä voi varmasti kuivemmaksi saadakaan kuin nyt, joten jatkossa toivotaan sitten vain kovasti, että heinät tänä vuonna myös säilyvät, eikä ostoselle jäisi niin paljon heiniä kuin viime talvena.
Salaman kanssa käytiin viime sunnuntaina nauttimassa helteistä myös Halsuan miljoonaraveissa. Salama jäi lähdössään kahdeksannaksi ja oli siten ensimmäinen rahoitta jäänyt, mutta Halsualta matkamuistoksi saimme kuitenkin uuden tasoitusennätyksen 36,3. Ja uskokaa tai älkää, volttiennätys irtosi jälleen laukattoman juosun jälkeen! Ai että, kun mulla kohta tällä menolla onkin ravivarma hevonen. ;) Itse startti ei olisi voinut paremmin mennä eikä mitään jossiteltaa jäänyt. Salama lähti hyvin ja sai paikan kärkihevosen takaa, kunnes johtohevonen laukkasi edestä ensimmäisellä takasuoralla. Salama sai kuin lahjaksi johtopaikan kärkihevosten laukkailujen jälkeen ja niinpä Salkkari taivalsi keulassa kuin paremmatkin ravurit kirjautellen väliaikoja nimiinsä. Ja voi kun tamman meno näytti keulassa meikäläisen silmin katsottuna niin hienolta! Viimeisellä takasuoralla vauhti kiihtyi ja todellinen kilvanajo alkoi. Salama taisteli sen minkä kykeni, mutta hiljalleen se joutui päästämään kilpakumppanin toisensa jälkeen edelleen. Rahkeet eivät riittäneet kahdeksatta sijaa korkeammalle, mutta kerta ennätys kuitenkin hitusen parani, ei hirvittävän pettynytkään voi olla. Kuskin mukaan suurimmat ongelmat lienevät nyt jalkojen sijaan hengityspuolella, sillä kovasti Salamaa otti startin jälkeen henkeen ja kuskin mielestä tamma kulki siihen saakka hyvin, kunnes siltä yksinkertaisesti alkoi henki loppua. Jatkossa menemme Salaman kanssa siis kurkkututkimuksiin ja kokeilemme seuraavalla hiitillä ottaa avuksi kurkkutuen. Voi olla, ettei henki siltikään kesällä kulje toivotunlaisesti, mutta onneksi Suomessa on piiiiiitkä talvikin aikaa ajaa kilpaa, kunhan kaikki ongelmat sen vain aluksi mahdollistaisivat. Kilpaa olisi kuitenkin jatkossakin harvakseltaan tarkoitus ajaa, kunhan nyt aluksi vähän selvitellään kurkkupolitiikkaa ja haetaan oikeita varusteita.
Aatu on osoittanut kuluneen viikon aikana tasan kaksi asiaa. Osoitus numero yksi: Herra hevosesta ei tule ratsua. Sen verran tomerasti Aatu onnistui nyt mun tiputustavoitteessaan ja lensin tiistaina komeassa kaaressa sen selästä pystyyn-pukki-ylös-pukki-esityksen jälkeen maankamaralle. Ja voin kertoa, että kun tämä hevonen hyppää pystyyn, se todellakin seisoo pystyssä kahdella jalalla eikä vaan käy hypähtämässä kolmenkymmenen sentin korkeudella maasta. Joka ratsastuskerran aluksihan sen kanssa on saanut ottaa yhteen ja joka kerta se on myös esittänyt kaikki sirkustemppunsa. Mutta joka kerta tähän saakka se on kyllä jossain vaiheessa myös antanut periksi ja ruvennut tekemään töitä mun mielen mukaan. Mutta tällä erää Aatu oli vielä astetta rajumpi kuin yleensä ja tulos oli mikä oli. Onneksi ei käynyt pahemmin, sillä nyt tapauksesta selvittiin ratsastajan osalta vain komeilla mustelmilla ja ärsyttävällä selkäkivulla. Epäilen myös, ettei meikäläisen häntäluu ole enää aivan yhtenä palasena, mutta väliäkös tuolla. Jonkin aikaa ratsastelin Aatulla vielä episodin jälkeen tarhan aitojen sisäpuolella ja vaikka se nyt suhteellisen hyvin maankamaralla sitten pysyikin, kiukutti herraa touhu ihan valtavasti. Olkoot nyt sitten ja odotellaan ensinnäkin, että mun selkä paranee ja toisekseen sitä kaunista päivää, kun Aatu vähän rauhoittuu ja viisastuu. Saa nauraa. ;) Mutta on Aatu tämän viikon aikana osoittanut myös toisen asian: Siitä tulee ravuri. Yllätys! Keskiviikkona Vellu päästeli taasen Kaustisella hiitin ja hyvin ori kyllä kulkee. Me olemme Aatun otteisiin niin valtavan tyytyväisiä, että välillä oikein pelottaa, mitä vastoinkäymisiä vastassa vielä voikaan olla... Mutta turha kai niitä on etukäteen murehtia, kun niitä ehtii itkeä sitten myöhemminkin. Iloitaan nyt siitä, että ainakin tällä hetkellä meillä on hyväravinen 3-vuotias tallissa. Kaikesta huolimatta Aatua ei vieläkään näy koelähtölistoilla. Mutta eiköhän sekin päivä vielä vastaan tule. Välillä on pakko muistuttaa itseäkin, että hevonen todellakin on vasta kolmen vanha, eikä sen kanssa menetä kuukaudessa tai kolmessa vielä yhtään mitään. Tiedä sitten onko se maltti kuitenkaan valttia, mutta päätimme joka tapauksessa edetä Aatun kanssa mahdollisimman rauhassa, niin jospa meillä olisi tulevaisuudessa sitten oriissa pitemmäksi aikaa ravihevosta.
Minulla on enää kaksi viikkoa töitä ennen ensimmäistä kesälomaani työelämästä! Kaksi viikkoa on aikaa myös siihen todelliseen kesän kohokohtaan eli kuninkuusraveihin! Eli on ainakin mitä odottaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti