Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



23.8.2010

Yhtä juhlaa...

...oli Kaustisen menestyspäivän jälkeinen viikko, mutta kyllä nyt on juhlat juhlittu eli toisin sanoen kakkukahvit ryystetty ja normaali talliarki rullaa taas iloisesti menemään. Muutoinkin paluu karuun todellisuuteen tapahtuu ylihuomenna, sillä se on nimittäin virallisesti sitten se päivä, jolloin lomat on lusittu ja työpaikka kutsuu. Kysymys kuuluukin, mihin se neljä viikkoa kalenterista oikein katosi? Hieno loma on kuitenkin ollut, vaikka olisihan tätä voinut jatkaa kuinka kauan tahansa. ;) Paljon on loman aikana kuitenkin ehtinyt tekemään ja näkemään, vaikka missään virallisilla "kesälomamatkoilla" ei kyllä meikäläisen tarvitsekaan hypätä. Sillä eikö loma ole sitä, että saa tehdä niitä asioita, mistä eniten nauttii?! Ja pitihän kesäloma sisällään myös monta mieleenpainuvaa hetkeä; oli kuninkuusravit, A.T. Ekon ravikuninkuus, Saran Salaman hopeataistelu, Salaman ennätysjuoksu Ylivieskassa juuri kunkkareiden kynnyksellä ja suurena huipennuksena tietenkin nuo Kaustisen täysosumaravit. Omien tallihommien lisäksi lomaillessa on ehtinyt käydä Halsualla montehiittailemassa hevosia sekä olla kaverina kahden lämminverivarsan ajo-opetuksessa. Niin ja uimassakin kävin kahdesti (!), joka varmasti on vuosituhannen ennätysluku sekin. ;)

Mitäpä sitten tallissa on tapahtunut meidän menestysravipäivän jälkeen - kun sisällä on syöty kakkua, juotu kahvia ja kelattu Aatun koelähtö- ja Salaman voittojuoksuvideota edestakaisin. Jaapa jaa, no on Salaman voittoloimi ainakin ripustettu tallin seinälle, missä meidän tallin ensimmäinen voittoloimi saakin olla siihen saakka kunnes se kuninkuus- tai kuningatarloimi saadaan... Kuinkahan kauan fleeceloimi käyttämättömänä tallin seinällä siis voi säilyä??? ;) Hevoset huilasivat hiittitreenistä starttiuurastuksensa jälkeen melkein kaksi viikkoa ja tuona aikana ehti hyvin rokottaa hevoset - ja sairastaa rokotteen nostamat kuumeetkin pois. Nyt kuitenkin treeni on jälleen täydellä teholla käynnissä ja kilpailukutsuja on plarailtu, sillä molemmat hevoset ovat treenailleet varsin positiivisesti.

Starttisuunnitelmia on siis tehty, mutta kaikkihan ei tunnetusti aina suju aivan suunnitelmien mukaan. Salaman ilmoitin sunnuntaiksi mukaan Kajaanin raveihin, mutta sarja kärsi osallistujapulaa ja niinpä koko lähtö meni peruihin. Vähän huonosti on tarjolla nyt sellaisia "ihan sopivia" sarjoja, mutta kun hevonen vaikuttaa treenien perusteella kuitenkin kunnossa, niin on kai sitten vain ajettava sellaisia "ei niin sopivia" sarjoja... Sellaiseen tarjoan Salamaa varmaankin seuraavaksi Seinäjoen lounasraveihin.

Aatun kanssa ravitouhut sitten etenevätkin kyllä hieman toisenlaisella kaavalla, sillä oriin suhteen ei todellakaan vielä oltu tehty minkäänlaisia starttisuunnitelmia - kunnes Kuopion raviradalta kysyttiin Aatua mukaan 3-vuotislähtöön. Jos ei muuta niin kaikkien aikojen tahtojen taistelu siitä saatiin sitten aikaiseksi, kun Aatun omistaja, valmentaja ja ohjastaja lupasivat oriin Kuopioon mukaan. Eikä HOITAJALTA (jolla piti olla perjantaina työvuoro...) kysytty yhtään MITÄÄN!!! Alun perin olikin tarkoitus, että Aatu jätetään Kuopiosta pois, sillä meille kyllä riitti vain se, että vuoden ensimmäinen Varsat Vauhdissa -osakilpailu ylipäätänsä saatiin kasaan. Mutta. Mitä lähemmäs ravit tulevat, sitä enemmän suunnitelmat heittävät kuparkeikkaa. Aatu on ollut hiljaisissa hiiteissä aivan normaali itsensä ja kun omistaja-valmentaja-ohjastaja-rintama on niin kovasti oriin kanssa Kuopioon lähdössä, niin ei kai se minunkaan auttanut kuin vaihtaa työvuoroa... Mutta saapa nähdä. Onhan tässä vielä muutama päivä aikaa jahkata! Tulevat päivät kertonevat siis startataanko tällä viikolla muuallekin kuin loman jälkeen takaisin työelämään.

Syksy se vain tekee tuloaan, mutta ei se óikeastaan ole vielä ainakaan ehtinyt masentaakaan. Sillä eipä ole tällaista syksyä ennen koettu, että startteja saa suunnitella molemmille hevosille. Minä taidan elää unelmaani... :)

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä Aatun ensimmäiselle "oikealle" ravireissulle ! Toto-tv:n kautta kannustetaan tälläkertaa =)

    VastaaPoista
  2. Olipas varsat vauhdissa! Onnea aivan mahtavasta kakkosesta! Hieno Aatu <3

    VastaaPoista
  3. Onnittelut Aatun hienosta raviuran aloituksesta! En oo vielä käyny kattomassa juoksua, mutta hurjia aikoja noi varsat tosiaan menee!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Merjalle ja Martalle! Hyvin meni reissu ja valtavan tyytyväisiä ollaan hienoon kakkossijaan.

    VastaaPoista