Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



3.11.2010

Jättipottiviikonloppu

Valtava työmäärä, lukuisia kärryillä istuttuja tunteja, satoja treenikilometrejä, jalkojen hoitoa ja jatkuvaa syynäystä, monia hiittejä, vino pino eläinlääkärilaskuja. Unelmia, haaveita, uskoa ja toiveita. Pettymyksiä, antautumisia, sisuuntumisia, näyttämisen halua. Miettimistä, pohtimista, kokeilemista, saavuttamista. Niistä on ravihevosen valmennus tehty. Vuosiin mahtuu niin monenlaista tunnetta, kokemusta, elettyä hetkeä. Joskus menee paremmin, useimmiten kuitenkin huonommin. Nyt meni hyvin, oikein hyvin. Tavallisen tytön tavallinen hevonen teki viikonloppuna jokseenkin epätavallisen teon. Salama starttasi viime viikonloppuna kahdesti ja molemmilla kerroilla kotiin saatiin tulla totosijan kanssa. Uskomaton Salama. Epätodellinen jättipottiviikonloppu.

Viikonlopun raviputki alkoi Ylivieskasta. Lauantai-iltana satoi, tuuli ja paleli. Oli pimeää, märkää ja niin niin kylmä. Moni muu vietti lauantai-iltaa saunaten tai bailaten, minä taasen vedin kerroksittain vaatteita niskaan, haalareita päälle ja valjastin hevosta Ylivieskassa starttia varten. Enkä olisi vaihtanut paikkaa kenenkään kanssa. En kenenkään. Oman hevosen kanssa raveihin pääseminen on aina juhlaa. Juhlaohjelmassa oli Ylivieskassa lähtö yksi ja numero yhdeksän. Salama lämmitteli poikkeuksellisen pörhäkkään ja hyvänoloisena ja jo lämmityksen jälkeen heräsi haave, ettei oltu ihan turhan takia liikenteessä. Salaman elämän kolmannen autolähdön koittaessa olin hyvin tyytyväinen takarivin lähtöpaikasta. Sieltä Salama lähtikin nyt ravilla matkaan, mutta jokseenkin hiljaa. Tamma taivalsi ensimmäisen kierroksen monen kymmenen metrin päässä kärkihevosista aivan pääjoukon hännillä ja tilanne näytti kyllä jo täysin toivottomalta. Viimeisen kierroksen koittassa hevonen lähti kuin lähtikin kuitenkin kiriin ja jyskytti ulkoratoja pitkin eteenpäin. Lähtö oli sekavia tapahtumia täynnä, kun kilpakumppanit laukkailivat, kolaroivat ja hakivat paikkojaan. Salama kiersi ja kiersi, ainakin neljättä rataa pitkin, kiersi ja taisteli. Minä jännitin aidan vieressä aivan hermorauniona hokien sitä mukaa kun Salama onnistui ohittamaan hevosen toisensa jälkeen; rahoilla, älä laukkaa, korotetuilla rahoilla, älä vain laukkaa, totossa, älä enää laukkaa, toisena, purista, jaksa, ensimmäisenä ja maalissa. Voitto. Ykkössija äärimmäisen rehellisen kirin seurauksena. Minun tavallinen tammani on maailman rehellisin hevonen. Maailman sitkein. Maailman paras. Melkoinen tunnelataus on mukana aina Salaman lähtöä katsoessa, mutta kyllä voitto on jotain käsittämätöntä. Ja myös hevosen juoksu oli jotain uskomatonta.

Seuraavana päivänä, talviaikaan siirtyneenä, illan suussa Salaman kanssa lähdettiin taas liikenteeseen. Suuntana Kaustinen, iltaravit, viimeinen lähtö ja voltista numero viisi. Jo lämmityksessä Salama näytti edellispäivää huonommalta ja valtavan vinolta. Jos jotakin oli vielä eilispäivän onnistumisen jälkeen uskallettu vielä odottaa, laskivat odotukset lämmityksen jälkeen kuitenkin kuin lehmänhäntä. Hevonen ei varmastikaan ollut palautunut eilispäivän juoksusta ja jotain hämminkiä oli nyt taas jossain. Mutta Salama osoitti olevansa kilpahevonen ja jälleen kerran se tsemppasi niin urhoollisesti. Lähdössä se pyörähti vaikealta vitosradaltakin ihan paikallaan ja lähti lujaa päästen melkein, muttei ihan, keulaan. Johtavan takaa löytyi kuitenkin juoksupaikka ja siellä Salama piileskeli ensimmäisen kierroksen ajan jonka jälkeen käsky kävi kuolemanpaikalle. Ja hevonen oli niin vino, että luulin, ettei sillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia ravata kurveja. Mutta niin se vain ravasi. Minä en tosin sitäkään nähnyt, kun olin piilossa lanatraktorin takana ja sanoin ratamestarille, että kertoisi sitten kun viimeinen kurvi on mennyt, niin loppusuoran uskallan ehkä katsoa omin silmin... ;) Lievästi kamalaa ja niin kamalan ihanaa.... Tamma taisteli sitkeästi eikä antanut tuumaakaan periksi. Kolmantena maaliin aivan kärkiporukassa äärettömän sitkeän juoksun jälkeen.

Näiden hetkien takia se kaikki työ tehdään, kaikki aika käytetään ja kaikki raha kulutetaan. Juuri näiden onnistuminen tunteiden takia. Näihin joutuu mielessään (ja videokirjastossa) palamaan vielä niin monen monta kertaa etenkin silloin, kun kaikki taas menee huonosti, mikään ei onnistu, hevoset eivät kulje ja elämä tökkii. Tällaisen jättipotiiviikonlopun kokeneena saa ennen kaikkea itse uskoa taas siihen, että jotain on Salaman kohdalla todellakin tehty oikein. Terveystilanne käytiin kuitenkin katsastamassa klinikalla, sillä Kaustisen startin vinous nosti monia kysymysmerkkejä ilmaan. Nyt on kuitenkin suu ja jalat taas syynätty ja hoidettu kuntoon ja toivotaan, että suoruus löytyy sitä kautta takaisin, sillä viikonloppu osoitti, että tamman pää on kyllä kultaa ja kuntokin tällä hetkellä rautaa. Tosiasiassa Salaman pärjäämistä helpottaa huomattavasti nämä syksykelit, kun ei tarvitse mennä enää niin miljoonaa, vaan tasaisuudella ja vahvuudella riittää jo pitkälle.


Hevoset kengitettiin vihdoin hokkikenkään maanantaina. Marraskuun kunniaksi sataa nyt sitten vettä ja kahlataan ravassa. Aatu onnistui piikkareillaan heti polkemaan etusensa auki joten voinee olla, että se oli lopullinen niitti sille, ettei oriin kanssa enää kolmevuotiaana starttiin tulla. Onneksi nelivuotiskauteen ei ole enää kuin kaksi kuukautta. ;) Edes marraskuun pimeys ei voi nyt olla masentamatta maailman onnellisinta hevosenomistajaa.

4 kommenttia:

  1. Onnittelut vielä täältäkin molemmista starteista!!! Oli kyllä upeet esitykset!

    VastaaPoista
  2. Sulla tosiaan on toi sana hallussa. itekkin noi samat tunteet elänneenä tiedä miltä se tuntuu ku se oman hevonen jota oon varsasta asti laittanu voittaa.. se on tähän asti ollu sanoin kuvaamaton tunne, Miia sä kuitenkin annoit sille tunteelle sanat justiin nyt! :Dkylmät väreet meniselkää pitkin ku luin tän kirjoituksen.

    Salaman pää tosiaan on kultaa ja kunhan se vain kestää ni se tulee vielä monta monta tähti hetkeä tuomaan sulle ihan vain olemanna oma itsensä!

    Onnittelut vieläkin huippu hienosta täyspotti viikonlopusta!!!

    VastaaPoista
  3. Mara: Kiitokset tätäkin kautta. :) Kyllä on pitänyt jo monta kertaa kelata juoksut videolta uudestaan ja uudestaan... Onnistuneisiin starreihin on niin mukava palata aina uudestaan - seuraavista kun ei koskaan tiedä. Mihin teillä on hevosten kanssa seuraava suunta? Yliviekaan? Ouluun?

    Käpsy: KIITOS! :) Mikään ei todellakaan ole niin hienoa, kuin onnistua raveissa pitkän, pitkän työn tuloksena. Näitä hetkiä ei liian usein pääse kokemaan!

    Toivotaan, että tamman pää ja jalat kestää, niin jospa sen kanssa vielä joskus pääsisi kokemaan samanlaista menestymisen riemua. Mutta hyvin hyvin onnellinen oon jo nyt, sillä kun täysin omaksi iloksi tätä raviurheilua harrastetaan, ei tavoitteetkaan kovin korkealla ole.

    Saapas nähdä, päästäänkö ens pyhänä ajamaan samassa lähdössä kilpaa...?!? :D Tai ainakin jännittämään samassa lähdössä... Ja joko sä oot hevoskaupoilla ollut?

    VastaaPoista
  4. no ilmotin mää mut saas nähä lähdetäänkö me sinne :)

    Ei olla oltu kaupoilla ku mulla tuntuu olevan liian pieni tamma ja sit niille joille kelpais pienempi ni nillä ei tunnu olevan varaa siihen ;) noo ei mulla kiirus ole eikä pakottavaa tarvetta Lailasta eroon päästä että kassellaan ihan rauhassa :D

    VastaaPoista