Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



7.3.2013

Startteja pukkaa

Hohhoi, ei ole taas ollut oikein aikaa eikä inspiraatiotakaan vääntää tänne mitään tarinaa meidän talliarjesta, mutta jospa sitä nyt mun loman (jee!!) kunniaksi jotain sepustusta raapustaisi. Sairaalamaailmasta vedetään nyt siis vähän henkeä ja uurastetaan enemmälti tallielämän puolella. Ihan valtavasti ei tekemisenpuutetta tuppaa kyllä olemaan. En aio mennä Lappiin laskettelemaan, en aio hiihtää metriäkään, enkä mökkeillä yhtään missään. Ohjelmassa on sen sijaan hevosten kanssa reissut Jyväskylään ja Ylivieskaan. Myönnettäköön, että kauemmaskin olisin nyt ollut valmis lähtemään, sillä Vermossa olisi ollut ensi viikolla sekä Aatulle että Salamalle sopivat sarjat. Aatulle vieläpä kolmen kilometrin Sisusarja, joka ainakin teoriassa sopisi tälle hitaasti lähtevälle, mutta voimillaan jylläävälle jyrälle kuin nenä päähän. Jostain kumman syystä mun loistava idea elämysmatkasta Vermoon (n. 500km per sivu) ei ollenkaan saanut kannatusta. Outoa.

Salama starttaa perjantaina Killerillä. Lähtö ei näytä taaskaan mitenkään helpolta. En tajua, miksei se voisi joskus vielä päästä sellasiin sarjoihin, joissa ei tarvitsisi mennä kuin vaikkapa neljääkymmentä eikä aina ihan täyttä. ;) No joo, mutta Killerillä Salamalla on hyvä kolmosradan paikka ja toivotaan nyt vain, että kaikki lähdön taukohevoset olisivat vielä tässä vaiheessa kovin tukkoisia niin Salamakin voisi pikkurahoille roikkua. Ehkä. Iso ehkä.


6. lähtö klo 19:50 Kylmäveriset ryhmäajo 2100 m Etus. Suom. synt. Ravintola Figaro -lähtö enintään 13 400 e. P. 1200 e.
#Hevonen / OhjastajaMatka:rataAutoennätysTasoitusennätysVoittosumma
1 Fortunatar / Hannu Torvinen 2100: 127,4aly28,5pi12 280 €
2 Aaron Hem / Esa Holopainen 2100: 228,1ake29,1ke7 770 €
3 Salaisuus Rok / Veli-Erkki Paavola 2100: 326,7aly28,4ke10 680 €
4 Varma-Tili / Pekka Vehviläinen 2100: 426,8ake27,3ke10 961 €
5 Gilmor / Kaarlo Ahokas 2100: 526,6aly27,2ke8 090 €
6 Turento / Sami Fredin 2100: 629,9ake28,7ke8 150 €
7 Kaukokiito / Ari Moilanen 2100: 728,1aly29,2ke13 300 €
8 Tähden Leevi / Jarmo Saarela 2100: 828,4aly28,1ke10 410 €
9 Passiton / Risto Tupamäki 2100: 925,9ake27,6ke13 230 €
10 Viksun Tyttö / Markus Dahlström 2100: 1027,8ake27,4ke13 010 €
11 Armaani / Henri Bollström 2100: 1126,0ake26,1ke12 610 €
12 Lintan Pysti / Harri Konttinen 2100: 1228,8ake27,3ke11 720 €


Sunnuntaina Aatu avaa kautensa Ylivieskassa. Aatun kohdalla T75-divisioonauudistus ei olisi voinut huonompaan saumaan osua. Loppusyksystäkin vielä ajattelin, että Aatulla on niin hyvä aloittaa tuolla voittosummallaan kilpailukausi keväällä enintään 20000€ tienanneiden Haastajadivisioonissa. Nyt Hippos sitten onnistuneesti uudisti divisioonarajat niin, että alin T75-sarjamääritys suomenhevosille on enintään 15000e tiennaille ja seuraava enintään 50000€ tiennaille. Voi järjen köyhyys. Aatu ei todellakaan ole ainut hevonen, joka on todellinen väliinputoaja 16000€ voittosummallaan ja onhan asiasta ammattivalmentajatkin suutaan aukaissut - tuloksetta. Seuraavien kuukausien kilpailukutsuja ja sarjamäärityksiä selaillessa onkin siis tullut mieleen vain kysymys: Missä ihmeessä Aatulla ajetaan jatkossa kilpaa? Ilmeisesti jossain näissä pikkuravien ylimmissä sarjoissa silloin tällöin kuin sopiva sarja satutaan järjestämään? Ja sitten vain rauhassa odotellaan että niillä 500€ ykkösillä saadaan kasattua kasaan sellainen nätti 40000€ voittosumma, jolla pystyy ja kehtaa lähteä taas T75-sarjoja ajamaan. Ja todettakoon selvyyden vuoksi, minulla ei todellakaan ole mitään "pikkuraveja" tai ei ehkä edes noita säälittäviä viidensadan ykköspalkintoja vastaan (sillä voitto on aina voitto, olipa lähtö ihan missä ja millainen tahansa) mutta eihän tämä homma nyt todellisuudessa näin voi toimia! Ei sitten mitenkään!

Jokatapauksessa Aatun kausi alkaa sunnuntaina suunnitelmien mukaisesti Ylivieskasta ja seuraavien starttien kohtaloa harmitellaan sitten vasta jatkossa. Meinasi tämänkin sarjan kanssa kuitenkin käydä kalpaten ja jokseenkin surkuhupaisaa oli, että ilmoittamisaamuna puoli yhdeksältä sarjaan oli ilmoitettu vain 6 hevosta. Sillä määrällä ei olisi saatu lähtöä edes kasaan, joten vähän piti pelata tallipeliä ja ilmoittaa Salamakin mukaan. Loppuviimein lähtöön oli onnistuttu haalimaan 9 hevosta mukaan eli lähtö saatiin sentään ajettavaan kuntoon. Saatiin sitten tottakai kuitenkin kaksi lähdön periaatteessa huonointa lähtöpaikkaa; Salamalle seiska ja Aatulle kasi. Periaatteessa sen takia, että kasikaista voi olla Aatulle etenkin kauden avaukseen kuitenkin oikein hyvä asia, kun ei tarvitse toisten hevosten välistä kiihdyttää. Laukkariski on tottakai suuri ja ravillapysyminen vaatii Keskisessä kyllä pitävän ja napakan radan, mutta muutoin Aatun pitäisi olla kunnossa. Salamaan kohdistuvista odotuksista voinee puhua paremmin vasta perjantain startin jälkeen. Raviamenevälle Aatulle Salama ei pärjää.

10. lähtö Kylmäveriset ryhmäajo 2100 m Etus. Suom. synt. enintään 17 000 e. P. 500 e.
#Hevonen / OhjastajaMatka:rataAutoennätysTasoitusennätysVoittosumma
1Muiston Viljo / Timo Mäkäräinen 2100: 126,6aly29,3ke9 840 €
2Evertti / Panu Ahonen 2100: 228,1ake28,3ke13 310 €
3Suleman / Markku Hietanen 2100: 326,8aly27,4ke11 605 €
4Cameli / Tero E Mäenpää 2100: 426,4ake29,0ke10 970 €
5Vara-Siru / Juha-Pekka Kavander 2100: 527,8ake29,0ke14 240 €
6Santalan Aamu / Antti Ala-Rantala 2100: 628,4aly28,8ke13 280 €
7Salaisuus Rok / Juha-Matti Paavola 2100: 726,7aly28,4ke10 680 €
8Ponnen Aatos / Veli-Erkki Paavola 2100: 826,0ake27,1ke16 030 €
9Mian Mari / Heikki Hietanen 2100: 930,1aly28,6ke15 020 €


Kun kaikkia muitakin hevosia on viime päivinä ilmoitettu johonkin karkeloihin mukaan, niin ilmoitinpa sitten maanantaiaamuna samoilla tulilla myös Samun Perhoon 19. päivä olevaan varsanäyttelyyn. Viime vuonna kyllä Kaustisen näyttelyn jälkeen päätin, etten enää ikinä vie Samua minnekään ihmisten ilmoille kahdella jalalla kävelemään. Mutta. Jos nyt vielä yhden kerran. Ja sitäpaitsi olen vedonnut nyt siihen, että Perhossa näyttely pidetään maneesissa eikä Samun irtipääseminen ehkä siellä olisi niin suuri katastrofi. Ehkä. Iso ehkä.

Hevosten tulevien starttien lisäksi suurin minua viime päivinä ilahduttanut asia on, että hevoset sai vihdoin uudet upeat kilparintaremminsä. Tilasin nämä jo pari kuukautta sitten funnyponnytexiltä ja pitkä toimitusaika kieltämättä alkoi jo aikoja sitten suuresti turhauttaa. Mutta näitä jos mitä kannatti odottaa, sillä ovat ihan huippusuperhienot rintaremmit jokaisen hevosen omilla kilpailuväreillä ja omilla nimillä brodeerattuina. Kuvissakin nämä toki näyttää hienoilta, mutta livenä ne ovat vielä upeammat. Näillä somistetut hevoset olisi kyllä kehdannut viedä vaikka Vermoonkin... ;)




Niinno, Salama sai vähän muutakin kuin rintaremmin...

14 kommenttia:

  1. Hei mehä ollaan samaan aikaan Jykylässä spurtilla! Tosin jo hyvissä ajoin meijän lähtö, mutta josko kerkeisin jäämään radan varteen kannustamaan myös Salamaa ;)
    Oon kanssa ihmetelly miten sarjamääritykset on tuolla tavoin heitellyt ja varsinkin tuo Killerin tammojen nuorten sarja oli aivan naurettavasti määritelty.. Mutta eihän sitä ennenkään ole lähtöjä paperilla juostu ja maata pitkin ne kaikki pinkoo, tosin hieman epäreiluahan se on, että yksi on pinkonut melkein 95tuhatta kun toiset on nollasarjalaisia...
    Kaikille hepoille tsempit koitoksiin, eiköhän se Samukin kerää näyttelyn parhaimman varsa -tittelin kotiin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, niinpäs ollaankin. Piti oikein uudestaan lukea lähtölistoja, niin löysinpä teidän Sirinkin sieltä. :) Kenties satuttais näkemäänkin!

      No tuo Killerin Nuorten sarjan sarjamääritys oli kanssa ihan oma lukunsa. Ihan uskomatonta, että alle 1000€ ja lähes 100000€ voittaneet voivat päästä samaan lähtöön - ja nuo melkein sata tuhatta tienanneet tammat saavat vielä 20m hyvityksenkin. Tämä varmasti edistääkin nuorten hevosten kilpailuttamista... Noh, toivottavasti ajavat kuitenkin nätisti ja kaahaavat vasta lopussa noilla ylikylillä karkuun.
      Kiitos tsempeistä, onnea myös Sirille huomiseen koitokseen!

      Poista
  2. Onpa hienot kamppeet! Merja mulle kertoikin just tuota sarjauudistuksesta, olipa kyl paska homma :S :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minä oon ollut niin tyytyväinen noihin rintaremmeihin, että pitää melkein jo sen takia ilmotella hevosia starttiin, että pääsee noita käyttämään. :)

      Sarjauudistukset sattui kyllä Aatun kannalta niin huonoon saumaan. Aikaisemmin divisioonarajat oli huomattavasti järkevämmät: 10000€, 20000€, 40000€, 80 000€ ja siitä ylöspäin avoimet sarjat. En oikeasti ymmärrä, kuka tuosta uudistuksesta hyötyy! :/

      Poista
  3. Hienoja vehkeitä, onnea ja menestystä startteihin:)

    VastaaPoista
  4. Ai, että on komeet rintaremmit! Näitä kyllä kannatti odottaa ja aika soppelisti tuli:) Ja tosiaan nuo uudet 75 -sarjamääritykset ihan hanurista! Siis ei mitään järkeä. Jää iso määrä suomenhevosia 75 sarjoista ihan pihalle. Liian suuri haarukka tuo 15 000-50 000. Noh, jospa siihen tulis sitten muutosta vielä kun tästä varmasti soppa rupiaa kiehuun vielä enemmän. Mutta jokatapauksessa jännä viikonloppu tulossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä nyt ei jää rintaremmeistä tämä kilvanajo kiinni. ;)

      Toivottavasti noihin 75-divisioonarajoihin joku herra isoherra puuttuis vielä ihan aikuisten oikeesti. Aikasemmat rajat oli paljon paljon järkevämmät. Eniten näistä kärsii just jotku 20000€ tienanneet suomenhevoset ja ymmärtääkseni lämpösten puolella hopeadivaritasoiset hevoset.

      Jep, vielä huominen pitää jännittää. Eilinen meni niinkuin meni.

      Poista
  5. Komeat vehkeet on :) Onnea startteihin! Tulkaa Teivoonkin joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös. :) Kiitos. Eilinen startti vesittyi loppusuoran laukkaan. Kyllä minä todellakin nyt alan uskoa, ettei hokkikelit ole meitä varten, mutta itsepä halusin kokeilla.

      Eiköhän me kesän aikana Teivossakin käydä. Toivottavasti siis ihan raveissakin eikä vain klinikalla. ;)

      Poista
  6. Upea kauden avaus Aatulla, onnea onnea!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä paras mahdollinen kaudenavaus. Kolmannen kerran peräkkäin Aatu avas kauden voitolla. :D

      Poista