Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



26.9.2015

Salaman kuulumiset

Minun elämäni Salaisuus.

Samun toilailut ovat pitäneet blogin jutut aika tiiviisti Samu-painotteisina. Eipä sillä, että tallin muiden hevosten arkeen nyt mitään uutta ja ihmeellistä kuuluisikaan. Nyt kuitenkin haluan kirjoittaa vain Salamasta.

Tänään on kulunut neljä kuukautta Salaman epäonnistuneesta varsomisesta. Elämä jatkui kuitenkin. On kummallista, että neljän kuukauden takaiset tapahtumat saavat tuntemaan sekä surua että iloa, epäoikeudenmukaisuutta ja kiitollisuutta. Täysin ristiriitaisia tunteita. Sain pitää sen, mikä on tärkeintä elämässäni, mutta menetin sen, mistä eniten haaveilin. Salama on kuitenkin yhä hengissä. Sain pitää parhaimman ystäväni. Tällä hetkellä osaan olla vähän entistä onnellisempi siitä mitä minulla on ollut ja on yhä.

Salama on toipunut vaikeasta varsomisestaan hyvin, mutta ei ainakaan vielä ihan entiselleen. Epätodennäköisempänä pidän kyllä sitä, ettei noin kamalan vaikea varsominen jättäisi tulevaisuuteenkaan mitään jälkiä. On täysin päivänselvää, että jotain lihas- ja hermokudosvaurioita moinen ponnistelu, vetäminen, pitkittynyt synnytys ja varsan sahaaminen saivat aikaan.

Luonteeltaan ja olemukseltaan Salama on edelleen se kaikkein kultaisin, kiltein ja viisain hevonen, mitä kuvitella saattaa. Se on iloinen ja leppoisa, kuten aina ennenkin. Se lähtee edelleen innokkaana lenkille ja pitää tallin oriit tiukasti ojennuksessaan. Näkyvin ongelma jäi tamman oikeaan takajalkaan, jossa on edelleen havaittavissa liikevirhe. Kuten olen tännekin kirjoittanut, varsomisen jälkeen luulin Salaman koko takapään halvaantuneen, niin onnettoman hutera ja voimaton se oli. Hiljalleen Salaman liikkuminen parani ja takapää alkoi voimistua. Nykyään käynnissä ei enää huomaa mitään poikkeavaa, jos sitä ei ala oikein syynämällä syynäämään. Silloin huomaa, että tamma käyttää oikeaa takajalkaansa hieman vasenta ulkokierteisemmin. Ongelmat näkyvät ennenkaikkea Salaman juostessa. Oikea takajalka on heikompi, Salama kääntää mielellään koko takaosaansa rajusti oikealle ja käyttää oikeaa takajalkaansa huomattavan ulkokierteisesti, lähes heittämällä sitä ulospäin. Lisäksi Salamalla on ollut jonkinmoisia virtsanpidätysongelmia takapään venyttymisen seurauksena, mutta sekin ruikkiminen korjaantunee vielä lisää ajan ja kuntoutumisen myötä.


Salama lenkillä. Kaikki nämä kuvat olen ottanut kuukausi sitten.
Salamaa on viime kuukausina kuntoutettu lenkkeilemällä, hieromalla ja kiropraktikoimalla. Olen pyrkinyt ratsastamaan sillä paljon pohkeenväistöjä ja erilaisia taivutuksia takaosaa jumpaten ja ajaessa pitämään jarrukärryissä pientä vastusta. Takaosa voimistuu hiljalleen. Salama on edelleen vino, mutta nykyään oikean takajalan liike on jo paljon suorempi. Käytin tamman kertaalleen Kaustisen klinikalla Jaanan luona kiropraktikoitavana, sillä halusin, että myös Salaman selkä tutkitaan. Varsan vetäminen olisi mielestäni voinut rikkoa jotain myös selästäkin. Selkä oli tietenkin jumissa ja lukkoja naksauteltiin auki sieltä täältä, mutta mitään täysin kamalaa Jaana ei selästä löytänyt. Osaan olla välillä jo jonkin verran "suodattavainen" jopa eläinlääkäreiden näkemyksien suhteen, mutta nyt uskon täysin Jaanan mielipiteeseen, jonka mukaan Salamalla on todennäköisesti vaikeassa varsomisessa revennyt oikeanpuoleinen lantionpohjanlihas. Tuo lihas kiinnittyy takajalassa niin ylös, että antaa osaltaan tuen koko jalalle. Jos se tuki puuttuu, lähtee jalan virheliike ylhäältä lonkasta saakka. Mielestäni tämä teoria tukee hirvittävän hyvin kaikkia omia näkemyksiäni Salaman varsomisenjälkeisistä ongelmista. Positiivista on tietenkin, että lihasongelmat paranevat pitkän ajan kuluessa. Hoitona on vain vahvistaa ja kuntouttaa lihasta hiljalleen. Hevonen tarvitsee maltillista liikuntaa paranemisen edistämiseksi. Ja säännöllistä liikuntaa Salama onkin saanut noin kolme kertaa viikossa.


Salama opasti mun työkaveria Sannaa ajamisen saloihin kuukauden päivät sitten.


Salaman ei tietenkään tarvitse toipua enää ravihevoseksi. Olen sanonut, että minulle riittää, että se vain hengailee minun mukana elämässäni. Se on antanut ihan kaiken mitä hevoselta voi ikinä vain saada. Se on opettanut ja opettaa yhä. Salama ansaitsee mahdollisimman terveen elämän jatkossakin ja siksi tamman kuntoutus on minulle itselleni kovin tärkeä projekti.

Vertaistukea vastaavanlaisiin ongelmiin on kuitenkin hankala saada, koska kovin montaa tammaa ei ole vastaavanlaisesta virheasentovarsomisesta elävänä selvinnyt. Lihasongelmia ja jopa lihasen repeämisiä tapahtuu kuitenkin ravihevosella, vaikka harvinaisiahan ne nivel- ja jänneongelmiin verrattuina ovat.

Salama on minulle niin tärkeä. En usko, että monikaan ymmärtää, kuinka lähellä sen menettäminen neljä kuukautta sitten oli. Salama ei vain antanut periksi. Se ei ole koskaan ollut luovuttaja. En voi sanoa, että aika kultaa muistot tai mitään muutakaan kliseetä elämän eteenpäin menemisestä. Joinakin hetkinä minua harmittaa edelleen ihan kamalasti. Mutta surkuttelu ei auta mitään. Voin vain todeta, että kaikesta huolimatta huomaan yhä haaveilevani saavani vielä Salaman varsoja talliimme. Aika näyttää, onko se mahdollista. Tänä vuonna moni muukin tamma jäi tyhjäksi, mutta Salamalla oli mielestäni ihan järkisyy olla tulematta kantavaksi. Toipumisaika oli varmasti paikallaan.

Jokin sanonta sanoo: Jos aikoo saavuttaa jotain suurta, rohkeutta koetellaan monta kertaa.


5 kommenttia:

  1. On se rakkaus, on oltava. Ei mikään muu yhtäaikaa raatele ja helli samalla sapelilla.
    -Hanna Lind

    VastaaPoista
  2. Niin kauniisti olet taas Miia kirjoittanut, että sait multa jälleen kyyneleet poskille. Ihana oli kuulla Salaman kuulumisia, toivottavasti toipuu tuosta kauheasta tapahtumasta entiselleen, mutta mikä tärkeintä - Salama on sun luona <3
    Tsemppiä myös Samulle huomiseen starttiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja on muuten sama kuolain treenilenkeillä kun isällään ;)

      Poista
    2. Kiitos itsellesi Suvi kauniista sanoistasi. :) Salama on mulle niin kovin tärkeä. Olen onnellinen, että sain kuitenkin pitää vielä sen luonani. Tämä vuosi on ollut kovin, kovin raskas. Mutta Salama-terapiahevosen avustuksella täältäkin suosta ehkä vielä noustaan.

      Poista