Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



2.9.2016

Ristiin rastiin

Viimeisen viikon aikana hevoset ovat järjestäneet kiitettävästi ohjelmaa ja kuljetuskalusto on suihkinut Suomea ristiin rastiin akselilla Rovaniemi - Tampere. Välissä on pitänyt käydä tietenkin töissäkin ja taas on menty. Sanoin, että jos pääsen sunnuntaihin asti niin, että olen ollut koko viikon oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin saan kyllä onnitella itseäni. Ohjelmaa on ollut niin paljon, että saa nähdä muistanko enää itsekään kaikkea. Toisaalta hevoset ovat kyllä tarjoilleet viikon aikana myös melkoisesti tunteita laidasta laitaan. On iloittu, petytty, hämmästytty, sisuunnuttu ja kaikkea muutakin siltä väliltä. Eli harrastettu. Hevosharrastettu. :)

Rovaniemen reissulta ei ole muuta kuin pari vesisadekuvaa. Tässä siis Tuulin ottamia Oulun kuvia vielä rekvisiittana.

Koko viimeisen viikon ehdottomasti paras reissu tehtiin lauantaina Samun kanssa Rovaniemelle. Mäntyvaarassa ravattiin viikon T76-kierros ja Samu osallistui Haastajadivisioonakarsintaan, mikä käytännössä siis tarkoitti täyden matkan ryhmäajoa enintään 20000 euroa tienanneille. Samulla oli auton takaa ehkä huonoin mahdollinen paikka kahdeksan.

Viiden tunnin matka sujui hyvin. Kyllä tuonne Pohjoisen suuntaan on vain niin paljon helpompi ja mukavampi päästellä kuin Etelään. Kotoa lähdettiin tallihommien ja Samun puunaamisen jälkeen puoli kymmeneltä ja perillä Rovaniemellä oltiin puoli kolmelta. Äitin laittamia eväitä syötiin vauhdissa matkalla, muuten ei pysähdytty kuin kuskia välillä vaihtamaan. Koko lauantaiksi Rovaniemelle oli luvattu todella huonoa keliä, mikä oli kyllä kurja juttu ravien järjestäjiä ajatellen. Vettä satoi koko ravien ajan, mutta rata kesti kyllä hirmuisen hyvässä kunnossa! Olihan se rapainen ja likainen, mutta ei yhtään upottava tai liukas. Ja nykypäivänä ihmisillä on kyllä jo sadevaatteet olemassa joten eipä se sade nyt loppupelissä varikolla millään lailla elämää haitannut. Niko ajoi Samulla ensimmäistä kertaa, mutta sinällään oli toki helppoa, kun hevonen oli varmasti kuitenkin kuskille tuttu tai ainakin seurattu tapaus. Samu oli katoksilla vähän jännittynyt, mutta lämmityksessä ja startissa se pelitti kuitenkin erittäin hienosti. Niko ajoi Samulla lämmityksessä neljä kierrosta hiljokseen kilpailusuunnan vastaisesti, sekki auki ja muutenkin mahdollisimman rennolla asenteella. Hevonen hölkötteli normaalinoloisena ja kuski vaikutti olevan tyytyväinen lämmityksestä saatuun ensivaikutelmaan Samusta.

Rovaniemellä voilokeissa oli suklaata mukana. Pieni juttu, mutta aivan ihana yllätys!!!

Jo ennen lähtöä Niko suunnitteli ajavansa Samulla keulaan. Meidän mielipiteemme oli paljon, paljon epäileväisempi ja pyysimme vielä auton irrottua harkitsemaan tilannetta uudemman kerran. Kun lähtöauto sitten irtosi lähtölinjalla, ei ollut kahta sanaa, mikä hevonen sinne keulaan kiihdytti. Radan ulkolaidasta, kasipaikalta, Samu lähti kuin ohjus ja oli saman tien keulassa. Tuon hevosen lähtönopeus on kyllä jotain ihan hirmuista. Niko sai kuitenkin heti ensimmäisessä kaarteessa otettua vauhtia pois ja Samu sai lähdön pelisuosikin Hissun Aarteen eteensä. Taas nähtiin sellainen ominaisuus, josta minä nykyisessä ruuna-Samussa tykkään: Se lähtee kovaa ja sitten rauhoittuu heti kuskin niin pyydettyä eikä jää painamaan turhaan ohjille. Näin sen kuuluukin olla. Niko tarjoili Samulle siis parasta mahdollista reissua johtohevosen takana. Kelistä johtuen matkavauhti oli varsin maltillista, puolikas täyttyi aikaan 29,0 ja koko kierroskin 29,5. Kolmas puolikas oli kaikista maltillisin 31-temmollaan. Matkavauhdista johtuen porukka pysyi tiiviisti kasassa ja Samu oli tiukasti pussissa. Se näytti johtavan perässä koko matkan minusta valtavan hyvältä. Viimeisen takasuoran lopussa Niko pääsi kääntämään Samun toiseen pariin ulos, mutta koska kolmas ratakin oli täynnä kiriviä hevosia, niin pussissa oltiin edelleen. Maalisuoran alussa tilanne näytti edelleen tukalalta. Hevosia oli joka puolella ja Samu piilossa rintaman takana.

Samu kuvattuna Oulussa toissastartissa.

Nämä pussiinjuuttumiset ovat tietenkin täysin mahdollista nyt, kun hevoselle halutaan antaa mahdollisimman helppoja "säästöjuoksuja". Ne kehittävät hevosta varmasti kaikista eniten. Siksi oltaisiin oltu täysin tyytyväisiä, että Samu olisi tullut nytkin kärkirintaman takana voimissaan maaliin saakka. Mutta tällä kertaa kävi meidän tuurit. Sata metriä ennen maalia kolmatta rataa kirinyt hevonen laukkasi ja Samu sai ihan viime hetkillä kiritilaa. Sata metriä on melkoisen lyhyt matka suomenhevosen kiihdyttää, mutta Samulta löytyi siihen vaadittava rytmivaihtokyky ja se tykitti maalilinjalle tulisesti ehtien toiseksi!!! Aivan huikean hienoa! Ajaksi tuli 29,5ake, josta viimeinen puolikas tultiin 27-kyytiä.

Minua on vähän harmittanut, kun Samu ei ole aikaisemmin onnistunut näissä juoksemissaan T76-sarjoissa ollenkaan kykyjensä vastaamalla tavalla, eikä siitä nytkään puhuttu ennakkovihjeissä yhtään mitään. Itse on kuitenkin tiennyt, että Samu kyllä kykenee pärjäämään näissäkin lähdöissä, kun vaan on terve ja saa tarvitsemansa suojajuoksun. Olin niin valtavan iloinen, että nyt tällainen onnistuminen saatiin tärkeään paikkaan! Kun miettii Samunkin kohdalla kaikkea viimeisen vuoden aikana tapahtunutta ja koettua, niin osaa todellakin arvostaa sitä, että se nyt tulee korvat pystyssä seiskakuuskakkosena maaliin! Tuntui niin äärettömän hyvältä. Kuskikin kuulosti olevan hevoseen kaikin puolin tyytyväinen. Kommenttiin "on sitten pikkuisen verran juoksijahevonen" on loppujen lopuksi aika helppo yhtyä. Tässä matkan aikana vain on ollut niin kaikenlaista pienempää ja isompaa murhetta ja vastoinkäymistä.

Lähdön jälkeen varikolle Samua tuli katsomaan myös sen pikkusiskon R.R. Patriinan omistajat, jotka olivat kuulemma tulleet ihan pohjoisesta Suomesta raveihin vain Samun takia. On tämä hevoshomma vain aika hieno, kummallinen ja yhdistävä asia. :) Vesisateinen ravipäivä oli siis loppujen lopuksi vallan hyvä raviretkikokemus. Raviretkeltä oltiin kotona puoli kahdentoista aikoihin. Ja oli mukava tulla kotiinkin, kun muut hevoset odottavat jo tallissa ruokittuina ja hoidettuina. Aika luksusta.

Maanantaina reissuvuorossa oli Aatu ja määränpäänä Tampereen klinikka. Taas. Aatu oli käynyt siellä vasta vajaa kuukausi sitten Kimmon tutkimuksissa. Sen takia melkein hävetti viedä Aatu taas Tampereelle Kimmon syyniin. Viime kertaisten hoitamisten jälkeen Aatulla ajettiin vain yksi hiitti, jossa se puolsi kummallisen paljon kilpailusuunnassa ulospäin. Hiittiä seuranneena kolmena seuraavana päivänä en ollut täysin tyytyväinen Aatun hankkarijalkaan, jossa sisäsäärellä tuntui pienehkö lämmin kohta ja vähän turvotusta. Jalka ei ollut missään vaiheessa puristusarka eikä Aatu ontunut sitä mitenkään. "Näkyvä" vaiva hävisi jalasta nopeasti kylmäämisellä, mutta päätettiin kuitenkin, ettei Aatulla ajeta hiittiä ennen kuin jalka on katsottu vielä uudestaan. Kinttu oli kuitenkin jo niin hyvännäköinen, etten enää itsekään uskonut siitä mitään pahempaa vikaa löydettävän. Lopputulos oli kuitenkin toista, enkä tiedä enää olenko liiallisesta vainoharhaisuudestani ylpeä vai masentunut. Aatun vasemman takajalan hankositeen runko-osasta löytyi vammakohta, joka oli noin 15%:n laajuinen. Pieni siis, mutta hankosidevamma kuitenkin. Kimmo piti vammakohtaa melkoisen epätyypillisenä rasitusvamman paikkana eli sinällään on mahdollista, että nykyinen vamma olisi tapaturmaperäinen. Tiedä häntä, ja oli miten oli, hankosidevamma se on jokatapauksessa. Edessä on taas pitkä hoito- ja kuntoutustyö, mutta onhan siitä suosta nousta aikaisemminkin ylös. Ja Aatun iloinen mieli saa kyllä hoitajansakin asennoitumaan kuntoutustyöhön pettymyksestä huolimatta. Ja kävelytyskone on kyllä reipas kuntoutuskaveri myös. Sinällään aikaisempaan verrattuna on nyt helpompaa, kun kontrolloitu kävelyliikunta on kuitenkin kävelytyskoneen myötä helpompaa toteuttaa. Tänään Jyri kävi laittamassa vammajalkaan päärynäkengän välipohjan kera ja eilen Kenneth kävi neuvomassa akupunktiohoidon toteuttamista jalan verenkiertoa lisäämään. Kaikkemme ainakin aiotaan kokeilla. Jalka kontrolliultrataan jo vajaan kuukauden päästä seuraavan kerran, mutta kyllähän tosiasia on, että katseita saa alkaa kääntää seuraavaan vuoteen. Jalka paranee kyllä, kun siihen antaa aikaa ja mahdollisuuden.

Salaman kanssakin kävin osallistumassa huvin ja urheilun vuoksi pieniin ykköstason kouluratsastuskilpailuihin Kannuksessa. Oltiin pienessä luokassa tasan viimeisiä, mutta se nyt oli etukäteenkin ihan selvä juttu. Salama kuitenkin suoritti kaiken pyydetyn, mutta oli aika hämillään pelkästään jo kouluaidoista ja kulki hirmuisen pohkeen takana koko ohjelman läpi. Ratsastajalla oli kuitenkin varmasti paljon hevosta enemmän ongelmia. ;) Tykkään edelleen käydä Salaman kanssa tunneilla silloin tällöin, mutta ei meistä mitään kouluratsukkoa ole koskaan tulemassa. Ravihomma on kuitenkin se josta me molemmat enemmän nautimme kuin mistään tarkasta koulupiiperryksestä. Salaman kanssa ollaan kuitenkin jo siinä vaiheessa, että kun se on kykynsä ravipuolella näyttänyt, niin nyt voidaan harrastella kaikkea erilaista. Tai olla harrastamatta. Ylipäätänsä voidaan nykyään vain nauttia elämästä.

Salaman kanssa poissa mukavuusalueeltamme.. ;)

Radalla. Kuin ratsuina.

Sokerina pohjalla on sitten Vilman eilinen näyttelyreissu. Ylivieskassa pidettiin Hippoksen tamma- ja varsanäyttelyt, joihin Vilman kanssa suuntasimme. Kuten jo viimeksi kirjoitin, en ole koskaan pitänyt Vilmaa mitenkään erityisen hienona varsana, enkä ollut mitenkään erityisen innoissani sitä koko näyttelyyn viemässäkään. Tottakai Vilma on äärimmäisen hyvin hoidettu varsa. Olen tarkka sen(kin) ruokinnasta, kengityksestä ja hyvinvoinnista muutenkin. Vilma ei ole mikään pihattoon unohtunut ihmisiä pelkäävä karvakasa, muttei todellakaan mikään päitä kääntäväkään ilmestys. Vilma on kuitenkin selväpäinen varsa, jonka kanssa näyttelyreissu oli mahdollista toteuttaa ja tottakai näyttelypäivä on oikein opettavainen varsalle itselleen. On vain erittäin tervettä käydä välillä poissa kotoa. Ja niin totaalisesti oli! Ainakin minulle itselleni! Vilma ei välittänyt reissaamisesta tai näyttelyelämästä muutenkaan yhtikäs mitään, mutta minulle sitten selvisi eilisen aikana, että minulla taitaakin olla aika hieno varsa.

Villiässä Ylivieskan tamma- ja varsanäyttelyssä 31.8.2016

Vilma otti ja vetäisi sitten mielettömän I- palkinnon, oli näyttelyn paras varsa ja sai elämänsä ensimmäisen voittoloimen! Tuota noin. Olin kyllä ihan ällikällä lyöty. Sen minäkin olen etukäteen tiennyt, että Vilmalla on aika hienot liikkeet. Onneksi se innostui ne näyttelyssä näyttämään tuomareillekin ja Vilma saikin palkintojenjaossa kehut: "erittäin hyvin liikkuva varsa". Myös kavioita kehuttiin harvinaisen hyviksi, mikä sinällään on huvittavaakin, sillä nehän olivat se ensimmäinen murheenaihe Vilman tultua meille viime vuoden lopussa. Se oli karsinassa niin kova kuopimaan, että kumimattovirityksistä huolimatta sai etukavionsa kuokittua kamalan lyhyiksi. Tämän vuoksihan Vilma on ollut kengässä jo kohta vuoden päivät! Jyri on tehnyt hyvää työtä, kaviot on saatu taas mallilleen ja jalka-asentoja samalla korjattua. Näin ilmaistuna huomaa, että onhan Vilmaa hoidettu todellakin ajatuksella, mutta ei nuo toimenpiteet mitään suuria juttuja ole olleet. Kannatti kuitenkin. Ihan kaikki.

Koska olen nyt niin fiiliksissä Vilman näyttelymenestyksestä, niin rustaan tähän sen saamat arvostelut:
Tyyppi: 7,5 (Hyvänpuoleinen, raskas.)
Runko: 8 (Syvä, vankka, alakylkinen, pitkä runko. Lyhyt leveä kaula. Pitkä, matala säkä. Hieman kantava lanne.)
Jalka-asennot: 8 (Etujaloissa taittuneet varvasakselit, pitkät vuohiset. Takajalat hyväasentoiset. Kuivat jalat.)
Käynti: 8,5 ( Etujalat: ahdas, kerivä. Takajalat: melko väljä, suora. Pitkä, tahdikas käynti.)
Ravi: 8,5 (Etujalat: väljenee, hieman kerii. Takajalat: väljä. Rytmikäs, ilmava ravi)
Kaviot: 9 (Hyvät, korkeat, hyvä sarveinen)
Säkäkorkeus: 148cm - lautaskorkeus 149cm.

Palkintosadetta. Ensimmäinen voittoloimi!!!

Tämä oli hauska. Päivän parhaat kaviot lähikuvassa... ;)

Vilman juoksunäytettä.


Mittauksessa. Vakavaksihan se vetää. :D

Ruusukehai!

Vilma! Yksmiinuspalkinnon kera!!! Uskomatonta!!!!

Huhhei. Olipahan melkoisen ikimuistoinen näyttelypäivä. Menestys oli toki hienoa, mutta niin oli Vilman käytöskin. Se on ollut kai jo sen verran monesti ratareissuilla mukana, että se oli näyttelyissä koko ajan todella rauhallinen, lunki ja hyvinkäyttäytyvä. Ja ne on niitä ihan oikeasti isoja asioita toivottavasti tulevaa raviuraa silmällä pitäen.

Eilen Kenneth kävi Pohjanmaan turneellaan ja samalla meilläkin hoitamassa hevosia. Samu ja Vilma pääsivät Kennethin käsittelyyn ja sitten tuo Aatun hankkarijalkakin. Jopa Kennethiä oli vähän huvittanut Vilman hoidattaminen. Halusin kuitenkin, että sekin katsotaan läpi, kun sillä oli tässä reilu kuukausi sitten vähän kummallinen ontumisepisodikin. Se veti Kaustisen radalla ritolat, kuskasi meikäläistä vajaan kierroksen ja sen jälkeen rupesi ontumaan. Jaloista en koskaan löytänyt mitään selittävää ja koko ontuminenkin loppui muutamassa päivässä, mutta nyt Kenneth kävi Vilman selän ja kaulan läpi ja kuulemma availi sieltä jotain jumeja ja lukkoja. Hyvä näin. Ollaan siis toistaiseksi vielä ihan aikataulussa Villimiehen tammakilpaa 2020 silmällä pitäen. ;)

Vilma Kennethin käsittelyssä. Samu odottaa vuoroa taustalla.

Nyt kääntyy taas! Kiitos Kenneth!

10 kommenttia:

  1. Melkoinen viikko teillä! :D Hevostenne startit tulee seurailtua, vaikka vähän laiskasti ehtii tänne aina kommentoimaan... Arvostan myös tuota teijän raviurheilevaa perhettä ja kaikkia taustajoukkoja -jokaisen hetken ja menestyksen takana on tiimi ja teillä se vaikuttaa olevan ihana, laaja ja läheinen tukiverkko. <3 Nauttikaa! :)

    Ja muuten - pikkutammuskastahan ON kuoriutunut hevonen! Se kieltämättä oli varsakuvissaan hassu punainen koikkaloikka, mutta edukseen on muuttunut! Onnittelut näyttelymenestyksestä(kin)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä yhdelle viikolle tapahtumia ja reissuja kerrakseen. Tällä viikolla onkin sitten otettu lähinnä univelkoja takasin. :) Oli muuten tosi kiva kuulla sinusta ja kiva kuulla myös, että olet edelleen taajuuksilla mukana ja hevosten startteja seuraat. Nythän ollaan taas samassa veneessä mitä tuohon hankkarin kuntoutusprojektiin jälleen tulee... Sovitaanko, että ens vuonna täältä taas noustaan entistä ehompina?! ;) Kiitos myös jälleen kerran kauniista sanoistasi. Minusta tuntuu, että näin vanhemmiten sitä alkaa itsekin toden teolla ymmärtää, kuinka paljon ihmisiä hevosten pitäminen kotona (ja oikeastaan koko hevosharrastaminen) vaatii ympärilleen. Yksin ei pärjää eikä jaksa. Onneksi ei tarvitsekaan aina pärjätä.

      Hah, toivottavasti Vilma jatkaa kehitystään, niin ehkä se voi parin vuoden päästä näyttää ihan oikealta hevoselta. :D Täytyy myöntää, että kovin kriittisin silmin tulee keskenkasvuista varsaa aikuisten hevosten seassa katseltua, mutta ehkä mun pitää hiljalleen korjata omiakin näkemyksiä Vilmasta, kun näyttelyssäkin siitä kerta löytyi niin paljon hyvääkin. :)

      Mukavaa Syksyä Sinulle!

      Poista
    2. Ihanaa optimistisuutta, mutta sitähän tarvitaan. Blackin jalan kuntoutuminen on edennyt, mutta yhä olen skeptinen sen lopullisen kestävyyden osalta. Ehkäpä tässä syyskuun aikana on jotain tiedotettavaa sen osalta...

      Muutoin sit harrastellaan kotona suomenvarsojen ja alasarjan lämpöisen oriin kanssa toistaiseksi ilman mainittavaa menestystä - vaan harrastamisesta ja hevosista nauttien. :)

      Ihanata syksyä!

      Poista
  2. Saaks seppä kysyä, miksi päärynä? :) Oliko Kimmolla siihen joku näkemys? Tiedän että toiset pitää sitä aivan ihmeentekijänä jos yhtään vetää kinttua mutta kukaan ei koskaan perustele, mitä sen odotetaan tekevän ja miten. Itte en kuunaan uskaltaisi sitä laittaa, kun hankkari jo kertaalleen mennyt. Toki hankkarivammojen kanssa tuntuu olevan vähän niin että kerran kun menee niin on vain ajan kysymys koska menee uudestaan teit sitten niin tai näin eli peli on ikäänkuin menetetty joka tapauksessa, mutta silti. Teoria on kuitenkin vain teoriaa, käytännössä asiat ei läheskään aina mene kuin luulee joten käytännön kokemukset kiinnostaa, etenkin, jos ne on positiivisia. :)

    Niin ja isot onnittelut onnistumisista, varsinkin Samun kanssa ne tuntuu varmasti aika makeilta kaikkien vaikeuksien jälkeen, kerrankin sitkeys palkitaan myös raviurheilun saralla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa kysyä, mutta en tiedä osaanko antaa siihen tarpeeksi vakuuttavia perusteluja. Ensinnäkin korjaan, että päärynäkenkä vammajalkaan ei ollut Kimmon idea. Kenneth sitä suositteli ja perusteli sen nimenomaan sillä, että päärynäkenkä "jumppaa" jalkaa ihan eri tavalla kuin normikenkä. Sinälläänhän päärynäkenkä on nimenomaan käsittääkseni ollutkin ihan alunperin "sairaskenkä", sillä sen avulla saadaan säde pumppaamaan paremmin ja kaikki paraneminenhan kuitenkin perustuu verenkierron vilkastuttamiseen. Kenneth oli myös sitä mieltä, että jos nyt Aatulla pidetään normaalia kenkää vammajalassa, niin kun arpikudosta alkaa kasvaa, niin sitten myöhemmin äärirasituksen myötä, hankkari ei veny niin kuin nyt kun se päärynäkengän kanssa jumppaamalla venyy. Meidän kengittäjä teki Aatulle kultakengästä päärynän, eli varpaalle tuli kuitenkin enemmän pitoa. Tiedä sitten mikä auttaa ja mikä ei, mutta kaikkea onneksi saa oman hevosen kanssa kokeilla. Ja sen ainakin on tässä vuosien aikana oppinut, että kaikki kokemuksen kautta annetut vinkit ja neuvot kannattaa hyödyntää. Tämä nyt on yksi sellainen kokeilu. Jos kaikki hevoset, joiden hankkari on joskus hajonnut, eivät enää koskaan kykenisi juoksemaan kilpaa, niin olen kyllä sitä mieltä, että lähdöissä ei montaa hevosta sitten enää nähtäisiinkään. Kilpailu on hurjaa ja äärirasituksessa vammautumisriski hipoo pilviä. Tottakai olisi hienoa säästyä kaikilta vammoilta ja murheilta, mutta siinä tapauksessa raviurheilu ei enää olisi sitten se oikea harrastus. :D

      Kiitos onnitteluista. Samun kanssa on tehty viimeinen vuosi niin kovasti töitä ja koettu jos jonkinmoista takapakkia (jopa sellaisia, joita ei itse olisi kuunaan osannut ajatellakaan kokevansa) joten kyllä, onnistuminen ja menestyminen kaiken kokeman jälkeen tuntuu sitten vain entistäkin paremmalta. :)

      Poista
    2. Kiitos selvityksestä. :) Juu en sitä käsitystä saanutkaan että olisi Kimmon neuvo ollut, vaan lähinnä sitä meinasin, että sanoiko hän kengityspuoleen jotakin. Tosiaan, biomekaniikkaa ja jalan anatomiaa jos ajatellaan niin perustelu ei antanut vastausta, herätti vain enemmän kysymyksiä, mutta sitähän tää laji vähän tuppaa olemaan, tieto lisää tuskaa :D Jään seuraamaan kuinka projekti etenee, ja pidän tietysti peukkuja.

      Mitä kuntouttamiseen tulee, niin sehän parani siitä ensimmäisestä, miksei siis tästäkin, ja kyllähän toiset vielä radalle palaa vaikka hankkarit olisi menneet suunnilleen joka jalasta, eivätkä edes moiti niitä niin paljon kuin luulisi - toiset sitten kosahtaa kerralla lopullisesti. Ne on niin yksilöitä kuitenkin, että missään nimessä ei kannata jättää koittamatta, ja vielä kun hevonenkin on osoittanut olevansa vähän tavallista parempi. :) Tsemppiä!

      Poista
  3. Meillä Onni juoksi eilen hienosti toiseksi Bodenissa, ja siltä on paranneltu jo kolme jännevammaa :) Sanoinkin, että luojan kiitos se ei päässyt ajoissa pussista pois, sillä kaikki kolme edellistä jännevammaa on tulleet hienon ulkomaanvoiton jälkeen :D Nyt kakkossijan jälkeen sillä ainakin tänään on vielä jalat sen näköisenä alla, kuin kuuluukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuresti Onnea Onnin menestyksestä! Loistavaa työtä olette tehneet. :) Minä ammennan heikkoina hetkinä voimaa siitä tosiasiasta, että Erikassonilla taisi olla seitsemän paranneltua jänne/hankkarivammaa ennen kuin juoksi kaksinkertaiseksi ravikuninkaaksi. Ja eikös Suivikkaallakin ole ollut jo aika monta? Hyvät tulevat aina takaisin - ja hyville on annettava tarpeeksi aikaa parantua. Näillä mennään. :)

      Poista
  4. Tsemppiä Aatun kanssa, ihan varmasti vielä tulette takaisin entistä ehompana <3 Ja Vilma, siitähän on kuoriutunut kaunis tamma!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Harmituksesta ja turhautumisesta huolimatta ei me olla Aatun kanssa vielä luovuttamassa. Mutta aikaa ja hermojahan tämä sairastaukoilu tietenkin taas kysyy. Ehkäpä Vilmasta tulee vielä aikuisena ihan hieno tamma. :) Ja tietenkin toivottavasti juoksijakin. ;)

      Poista