Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



4.1.2013

Poisjäänti

Ravikausi ei avaudukaan tämän vuoden osalta vielä. Salama jää pois Kaustiselta.

Meillä on kuluneen viikon aikana ollut ongelma nimeltä vasen takajalka. Siis se parempi Salaman kahdesta huonosta takajalasta. Sunnuntaina Salamalla ajettiin Samun kanssa Kaustisella huonossa kelissä hiljaisia vetoja. Maanantaiaamuna viime vuoden viimeisen päivän kunniaksi jalkojen kääreitä avatessa löysin paketista paksun ja puristusaran takajalan. Ne on niitä tämän harrastuksen todellisia tähtihetkiä.

Viikon aikana Salamalla on ajettu yksi kävelylenkki, joka sai takavuohisen turpoamaan entisestään. Muuten homman nimi on ollut jalan kylmääminen ja erilaisten hoitokääremenetelmien kokeilu. Lampaanvilla osoittautui tässä kokeilussa tällä kertaa testivoittajaksi.

Kolme päivää jalassa oli minun kauhuskenaarioni mukaan jonkinsorin jännevamma. Koko kausi olisi ohitse ennenkuin se alkoikaan. Neljäntenä päivänä jalkaan yhtäkkiä sai alkaakin kunnolla koskea ja vuohinen alkoi näyttää suurinpiirtein samanmalliselta palluralta kuin aikaisemminkin.

Ehkä jalassa oli kuitenkin vain jonkinlainen venähdys tai nyrjähdys. Ehkä se vielä paraneekin. Ehkä jo tänä vuonna. ;) Jokatapauksessa tamma jää sunnuntain startista pois. Ei ole mitään mieltä väkisin ja ihan uhasta hajottaa jalkaa lopullisesti yhteen ainokaiseen starttiin. Vuosi on vasta alussa.

Onneksi on kuitenkin eläinlääkärit! Ja Salamalla on ensi viikolla klinikka-aika, jos jalkatilanne vaatii ammattilaisen katsastuksen.

2 kommenttia:

  1. Hui! Tää on niin tätä, toivottavasti selviät säikähdyksellä. Tiedän tunteen, kun mielikuvitus tekee pahimmat odotukset :( Taas muistaa iloita, kun menee hyvin!

    VastaaPoista
  2. http://taipaleentila.blogspot.fi/2013/01/haaste.html

    VastaaPoista