Hirveä harmitus

Lähes tarkalleen vuosi sitten olen näköjään täällä blogissa kirjoittanut seuraavaa:
Tänä syksynä aurinkoa ja hienoja syyskelejä on todellakin riittänyt! Kelit ovat olleet viimeisen päälle kohdillaan. Silti itse vähän väsähdän tähän aikaan vuodesta enkä vielä oikein jaksa innostua tulevaisuuden suunnitelmista tai uusista tavoitteista. Mutta tänään Kaustisella iskän kanssa Samun hiittiä seuratessa iskä mietti yhtäkkiä ääneen, että "Mitähän vuoden päästä on tapahtunut, sitten kun seuraavan kerran lehdet tippuvat puista?" "Mistä minä tiedän - ei onneksi kukaan tiedä", vastasin, mutta kieltämättä piti vähän pysähtyä itsekin pohtimaan asiaa. Samu hirnui iloisesti kesken hiitin juoksemisen. Kai silläkin oli jokin mielipide asiasta. Niin. Melko paljon uusia unelmia ja suuria haaveita kerätään tulevaisuudessa Samun varaan. Päiviä tulee, raveja ravataan, tavoitteet pysyvät ja unelmat elävät. Antaa nyt vain niiden tämän vuoden lehtien tippua puista!

Toistan: Melko paljon uusia unelmia ja suuria haaveita kerätään tulevaisuudessa Samun varaan. Tulevaisuus tarkoittaa kuitenkin jotain muuta kuin tätä vuotta. Jotain muuta kuin koko nelivuotiskauden suurinta tähtäintä Kriteriumia. Tämä syksy on nyt nähty. Voi elämä, kuinka minä inhoankaan näitä hitoksen typeriä syksyjä.

Samun kanssa käytiin eilen Teivossa. Piti olla yksi Samun suurista päivistä. Kriteriumkarsinnat. Tottapuhuen viimeisen viikon ajan on kuitenkin pystynyt valmistautumaan pahimpaan, sillä Samun etujalka alkoi viikko sitten turvotella. Raivokkaasta kylmäyksestä ja laseroinnista huolimatta pöhötys pysyi ja kyllähän se jo etukäteen pinnallisen koukistajajänteen vauriolta näytti. Samu ei tosin itse tietenkään huomannut olevansa mitenkään jalkavammainen. Se usvatti tarhassa kuin aina ennenkin, eikä takuulla ontunut askeltakaan. Lauantaina sillä kokeiltiin ajaa hiljaisia vetoja ja ori pisteli töppöstä toisen eteen kuin aina ennenkin. Oltiin kuitenkin jo etukäteen sovittu Kimmon kanssa, että käydään ennen eilisiä raveja ultraamassa Samun jalka Teivon klinikalla. Kausi loppui siihen ultraukseen. Pinnallisessa koukistajajänteestä löytyi pieni vauriokohta.

Olin saada halvauksen, kun viime keskiviikkoaamuna Samun jalka näytti tältä.

Seurasi kuuden päivän raivokylmäys

 

Jalka saatiin jäähdyttämällä ja laseroimalla näyttämään tältä

Ja tältä se murheen kryyni näyttää tänään. Eli ei paljon miltään.

Vaikka tuomioon oli todellakin ehtinyt varautua, niin kyllähän tilanne harmitti. Itkua nieleskellen pakattiin itseään täynnä oleva, niin hienossa kunnossa oleva Samu tukka letitettynä ja kaviot lakattuina takaisin kotimatkalle. Päivänä, jolloin piti toteuttaa unelmia. Tehdä Samusta Kriteriumfinalisti.

Tämän tekstin ei ole tarkoitus olla nyyhkytarina. Tämä on raviurheilua. Paskimmillaan. Raviurheilu on niin hurjaa vuoristorataa, ettei kyydissä tahdo pysyä. Hyvien hetkien jälkeen pudotaan alas niin että huikuu. Pettymykset kuuluvat elämään ja etenkin tähän lajiin. Sen takia hienoina menestyksen hetkinä tuntuu vielä paremmalta.

Samu on suurenmoinen lahjakkuus. Onneksi se ehti tänä vuonna todistaa sen myös kaikille muille raviurheilun ystäville. Biofarm-Cup nelonen, Pikku Pelimanni kuutonen, Oulu-Express kakkonen. Nelivuotiskauden huikea ennätys 26,0ake. Ei niihin tekoihin huono hevonen pysty.

Olkoot toiset sitten vaikka sitä mieltä, että Samu on ajettu nelivuotiaana pilalle tai rikki. Ihan sama. Minä tiedän, että Samun eteen on tehty kaikki mahdollinen ja se on hoidettu ja treenattu niin hyvin, kuin ikinä ollaan osattu. Mutta ikäviä asioita ja loukkaantumisia sattuu silti. Eikä näille asioille mitään mahda. Eikä tällaiset vammat koskaan tule hyvään aikaan, mutta nyt ajankohta oli kyllä ihan totaalisen väärä.

Nyt Samun kuntouttamisen eteen tehdään kaikki mahdollinen. Blogista ei ole tarkoitus tehdä mitään kuntoutuspäiväkirjaa, eikä juuri nyt ole intoa kirjoittaa ylipäätänsä mistään. Joten hiljaista voi olla. Alkaa elämä Derbyä 2015 kohti. Hevosihminen on ikuinen optimisti. Aina. Samu ei sammu.

Samu lähdössä Oulu Express finaaliin. Nyt katsotaan jo 5-vuotiskauteen.