Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



23.12.2015

Hyvää Joulua

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista, 
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan, 
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan! 
 
Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta, 
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä, 
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä.
 
Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä, 
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha –
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha. 
 
 
Rauhallista ja leppoista Joulun aikaa kaikille ystävilleni, tuttavilleni ja blogini lukijoille.
On hämmentävää, että olette jaksaneet seurata meidän tallin elämää tänäkin vuonna.
Te olette kannustaneet eteenpäin silloin, kun on ollut oikein takkuista.
 Kiitos niistä rohkaisevista sanoista.
 
Ilon, onnen ja (ravi)menestyksen hetkien täyttämää Uutta Vuotta 2016!
 
t. Miia
sekä Salama, Aatu, Samu ja Vilma


2 kommenttia:

  1. Onko riitapukareilla jo kaikki ok?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samulla ainakin, Aatun jalan takia käydään vielä keikka Tampereen klinikalla.

      Poista