Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



4.6.2016

Kesäloma!

Odotettu. Kaivattu. Ikävöity. Kesä.

Aatu kesäkuun ensimmäisinä päivinä

Suomen kesä on upea. Tällä hetkellä kesä on niin puhdasta, vihreää, kirkasta ja valoisaa, että sen oikein huomaa ja sitä oikein pysähtyy ihailemaan. Upea, upea, niin kaunis luonto. Kesäloma oli tähän saumaan paikallaan. Jotenkin sitä taas jo niin kovasti odotti. Hevoset tietenkin kyllä pitävät huolen siitä, että minkään sortin vapaa-ajanvietto-ongelmia ei ole ollut eikä ole tiedossakaan. Viikon saldo taitaa olla tällä hetkellä hevosten kanssa neljä reissua Kaustisella, kolme Ylivieskaan ja yksi Kannukseen. Ei voisi olla paremmin. Loma ja saan tehdä juuri sitä mistä eniten tykkään.

Salaman siemennysrumba aloitettiin viikko sitten. Olen käyttänyt sitä kiimakontrolleissa Oriasema Windcapella Ylivieskassa, jossa on eläinlääkärinä tämän alueen tammahommien guru Katri Helminen. Viikon aikana ollaan päästy siementämäänkin Salama kahteen kertaan, eka kerran tiistaina ja toisen kerran torstaina. Ylivieskasta Salaman kanssa tullessa ollaan otettu Aatu kotoa kyytiin, ajettu hevosten kanssa Kaustisella, jossa Aatu on käynyt Vellun tallilla hyppäämässä pukille ja sitten Paavolan Katri on siementänyt Salaman. Kaikki on mennyt niin sujuvasti ja hyvin, että olipa lopputulos toistaiseksi vielä mitä tahansa, niin kiitoksen tämä koko upea joukko ansaitsee. Myös itse hevoset ovat olleet yksiä ilonaiheita. Jo ensimmäisessä kiimakontrollissa eläinlääkäri vakuutteli Salaman kohdun olevan terve ja hyvässä kunnossa, eikä hän nähnyt mitään estettä, miksei Salama voisi vielä viime vuoden koettelemuksesta selvinneenä tulla kantavaksi. Tämä oli sinällään suuri helpotus. Sillä vaikka Salama näyttää ja tuntuu nyt kovin hyvinvoivalta, niin kohdun tilannetta ei tietenkään voi kuin ultralla selvittää. Ja kun taitava ja kokenut eläinlääkäri noin sanoo, niin jopa minä uskon häntä. Toinen ilonaihe on ollut, että Aatu on toiminut hyppyytyksessä ihan yhtä täydellisen hyvin kuin tähänkin saakka. Sen kanssa touhu on kyllä äärettömän helppoa. Nämä asiat eivät tietenkään takaa, että mitään toivottua lopputulosta saataisiin aikaiseksi, mutta lähtökohtaisesti kuitenkin kaikki on omista peloistani huolimatta mallillaan.

Salama

Salama

Vilma ja Salama

Ravirintamalla tapahtuu seuraavan kerran tiistaina, kun tarkoitus olisi lähteä sekä Aatun että Samun kanssa käymään Kuopion illassa kilpailemassa. Aatun seuraavaa sarjaa ollaan kytätty jo pitempään juuri Kuopiosta ja kun Samun Kajaanin startti meni niinkin hyvin kuin meni, niin päätettiin ilmoittaa Samukin Kuopioon. Samulla on kolmas lähtö, numero yhdeksän, kaksikymppiä pakkia ja lähtörata neljä. Aatulla puolestaan on ohjelmanumerona ravien kuudes lähtö, numero kuusi, joka on kahdenkympin pakilta lähtöpaikkana ykkönen. Tänään ajettiin Kaustisella molemmilla viimeistelyt ja ainakin vielä kaikki oli kunnossa.


Iltapuhteina hevoset saivat huippukylmähoitoa. Olen ennenkin sanonut ja korostan yhä hevosten valmennuksessa hoitamisen tärkeyttä, jolla on mielestäni suora linkki vammojen ja vaivojen mahdollista ennaltaehkäisyyn. Kilpailu on kovaa. Hevosilta vaaditaan jatkuvasti venymistä äärirajoilla, pystyvän huippusuorituksiin. Marginaalit ovat pienet ja loukkaantumisriskit suuret. Hevosia ei voi kääriä pumpuliin, mutta kaikin mahdollisin tavoin niiden hyvinvointia, terveenä pysymistä ja hyviin suorituksiin pystymistä pyritään hoitamisella edistämään. Huippukylmälaite on nykypäivän trendi ja iskän uusin panostus hevosten terveydenhoitamiseen. Asia vaatii vielä kovasti opettelua meiltä ihmisiltä, mutta hevoset ilmiselvästi jo nauttivat!

Aatu hoitovuorossa.
 
Huippukylmälaite

Kuvia olisi taas enemmän kuin mitään oikeaa asiaa. Joten loppuun vielä kuvapläjäys joltakin päivältä tällä viikolla. Niiden myötä haluan toivottaa kaikille erinomaista kesää!

Aatu

 
Aatu
 
 
Aatu

Samu

Samu

Vilma


Vilma ja Samu

Aatu


Samu

Samu

8 kommenttia:

  1. Mukavaa kesälomaa!
    Nostan hattua sulle, voi vain kuvitella, kuinka vaikea ajatus on ollut Salaman siementäminen. Toivotaan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kesälomalla on vain se huono puoli, että aika kuluu liian vauhdikkaasti. ;) Mutta sellaistapa se elämä on.

      Salaman kuntoutuminen tähän kuntoon ollut minulle valtavan tärkeä asia. Vuoden aikana on sen kanssa lenkeillä ehtinyt miettiä paljon. Ja välillä olen havahtunut itsekin huomaamaan, että haaveilen yhä saavani Salaman ja Aatun varsan. Maailma ei tule kaatumaan, vaikkei Salama tiinehtyisikään, mutta haluan ainakin vielä yrittää...

      Poista
  2. Toivottavasti Salama tiinehtyisi nyt kertalaakista ja tällä kertaa kaikki menisi kuten pitääkin! :)

    Katrista ei kyllä tammalääkäri parane. Suorastaan ihmetyttää miten Katri jaksaa noin pitkän työuran jälkeen olla vuodesta toiseen yhtä innoissaan tammapuuhista. Ja jos Katri sanoo että Salamalla ei ole mitään estettä tiinehtyä, kantaa ja varsoa normaalisti, se on jämpti :)

    Pari vuotta sitten kun kelkoin taas tuota vanhaa tammaa asemalle, esitin Katrille vienon pyynnön että jos tämä nyt vielä yhden tekisi.. Katri nauroi silmät sikkurassa että jos Marinette kantaa kuudettatoistaan (jonka se kyllä sitten harmillisesti loi), kyllähän tämä sunkin muori tekee vielä monta. No, kaksi se on sittemmin tehnyt ja vielä viimeistä lähdetään yrittämään alulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä tässä todellakin toivotaan. Välillä ajattelen, ettei ainakaan paljon huonommin voi mennä kuin viime kesänä. Salama on kuitenkin minun elämäni tärkein asia, joten se kaikkein tärkein kuitenkin onneksi pelastui.

      Katrista kyllä huokuu sekä innostus että kokemus siittolatyötä kohtaan. Koskaan ei ole Katrin kanssa ollut puhetta Salaman viime kesän varsomisesta, mutta jo ensimmäisellä kiimakontrollikäynnillä tuli selväksi, kuinka pienet hevospiirit on ja kuinka erityinen Salaman selviäminen on ollut, sillä Katri tiesi tarkalleen viime kesän epäonnistumisesta.

      Mielestäni on jotenkin käsittämätöntä, kuinka joka kesä hevosihmisillä se jokin tulevaisuudenusko ja innostus hevoskasvatusta kohtaan aina palaa. Siellä oriasemalla jo haaveillaan tulevista ravikuninkaista -vuodesta toiseen. :)

      Poista
  3. Me täällä peukutetaan, että tällä kertaa kaikki menee hyvin ja ensi keväänä kirmaa pihalla pikku-Salama tai -Aatu <3
    Mielenkiintoinen tuo huippukylmähoito, onko helppo käyttää? mistä tuollaisen voi hankkia? (vaikka ehkä täytyy odottaa, että joku joskus juoksee edes kaurarahansa, niin voi jotain extraakin hankkia ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos peukuista. Salaman siementämiseen liittyy aika paljon erilaisia tunteita. Toivon jo Salaman tiinehtymistä ja sitten samalla pelkään, ettei kaikki mene tälläkään kertaa hyvin. Mutta täytyy nyt kuitenkin elää vain yksi päivä ja asia kerrallaan. :)

      Tuo huippukylmähoito on kyllä mielenkiintoista. Jäätiin vähän koukkuun siihen, kun Kenneth kerran hoiti sillä Aatun hankkarivammajalkaa. Suomessa huippukylmälaitteita myy ainakin sellainen yritys kuin Cryonic Medical Finland. Kannattaa tutkia tuon firman nettisivut, jossa on paljon asiaa koko huippukylmähoidosta. Laitetta on helppo käyttää, mutta hoitoajat on lyhyitä, vain puolesta minuutista minuuttiin, mikä sinällään kyllä kertoo, että väärinkäytettynä laitteella voi varmasti saada vahinkoakin aikaan. Kylmä tulee hiilidioksidi-kaasupullosta. Aluksi hevoset vähän pelkäsivät laitteesta tulevaa suhinaa. Mutta olen varma, että hoito täytyy tuntua hevosista hyvältä, koska eivät ne ole ensimmäisen hoitokerran jälkeen välittäneet äänestäkään yhtään mitään. Miinusta on tietenkin kallis hinta - mutta kallistapa se on koko tämä harrastus. :D

      Poista
  4. Kuskille ei ihan puhtaita papereita voi antaa mutta hevot tuli rehdisti perille. Onnea teille kyllä näitten kanssa kehtaa radalle lähteä ;) Toivottavasti Salamallekkin tärppää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. :) Hevoset oli Kuopiossa minunkin mielestäni erittäin hyviä, vaikka sijoitukset eivät ehkä ihan koko totuutta kerrokaan. Mukava on nyt päästä harrastamaan raviurheilua, kun hevoset ovat terveitä ja kunnossa. *koputtaa puuta*

      Poista