"..liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa..."

Täytyy koittaa vaikka väkisin nostaa joulutunnelmaa, koska yhtään ei meikäläisen mielestä taas tunnu siltä, että jouluun on enää puolitoista viikkoa. Miten joulu voi aina tulla niin yhtäkkiä ja yllättäin? Onko se joka vuosi ollut näin aikaisin? Eihän vielä ole edes talvi!

Tai ehkä se talvi nyt yrittää tehdä tuloaan, sillä maassa on sentään ehkä puolen sentin kerros lunta. Mutta ei se riitä!!! Selailin viime vuoden hevosten treenipäiväkirjaa ja silloin on päässyt jo marraskuun lopussa täyttä häkää ajelemaan mehtätiellä pitkää lenkkiä. Vuosi sitten tähän aikaan merkinnät oli suurinpiirtein: Salama 15km, Salama 13km, Salama 12km, Salama vapaa, Salama 15km jne. Nyt viikko näyttää tältä: Salama vapaa, Salama kävely, Salama vapaa, Salama jarrua, Salama kävely, Salama hiitti. Ihan kohta menee hermot ja meitsi pakkaa hevoset koppiin ja muuttaa Lappiin. Mutta jos koitetaan taas ajatella positiivisesti, niin nyt eletään kuitenkin jo joulukuun puoltaväliä, joten kyllä sitä lunta on kaiken järjen mukaan pakko alkaa pian tupruttamaan.

Hevosten treenit ovat siis olosuhteiden pakosta edelleen kovin hiitti- ja kävelypainotteisia. Minun mielestäni molemmat polleroiset ovat päässeet valmennusmielessä aivan liian helpolla - vaikka toki Aatu on sairaslomansa "ansainnutkin". Tänään Aatu kuitenkin lopetti kaksi viikkoa kestäneen lusmuilunsa ja pääsi Salaman mukaan Kaustiselle. Sen verran painetta on tarhassa revittelyjen perusteella näyttänyt varsalle kasaantuneen, että eiköhän sairastamiset ole taas tältä erää sairastettu. Ja voitte uskoa, että kovin kovin virtava varsa viiletti tänään Kaustisen rataa ympäri... Aatu on palannut! ;) Salama taasen kulki tuttuun tyyliinsä hieman rauhallisemmin -tai hallittavammin-, mutta edelleen tamma tuntuu ihan mukavalta. Ei siitä oikein suoranaista valittamisen aihettakaan hiittien perusteella löydä, Salama tekee juuri sen verran ja juuri sen työn, minkä siltä vaatii. Josko se pääsisi ensi lauantaiksi Ylivieskaan starttiin, niin saisi jännittää millainen kirjainyhdistelmä meillä tällä kertaa olisi kotiintuomisina... Näin kylläkin jo unta, että Salama oli Ylivieskan startissa 14. ajalla 32,4, joten ei tuokaan sijaluku hirveän hyvää lupaa. ;) Tosin pakko tähän väliin mainostaa, kuinka upea Lamppilaisilta eilen Kaustisen raveissa oli kun Toholammin hevoset ottivat kaksi ylivoimavoittoa! Kyllä oli kerrassaaan hienoa olla todistamassa tuttujen hevosten menestystä - kerrankin tuurit olivat kohdallaan ja hevoset huiman hyvässä kunnossa!!! Eletään toivossa, että samat tuurit olisivat vielä viikon päästä Ylivieskassa Lampin hevosten mukana. :)

Muista merkittävistä asioista mainittakoon, että Aatullekin on löytynyt satula! Koko homma kävi kyllä vähän liian helposti, kun Jonna toi Ritan Hubertuksen koulusatulan sovitteille ja sehän istui Aatulle jotakuinkin täydellisesti. Tietenkin hevonen vielä muuttaa moneen kertaan muotoaa, mutta ainakin tällä hetkellä satula vaikutti varsin hyvältä! Suurimmaksi ongelmaksi olikin muodostua satulan musta väri, kun minähän olin niin päättänyt haluta Aatulle ruskean satulan... Mutta ehkä minä pystyn kuitenkin elämään sen mustan satulan kanssa - kunhan hankkii ruskeita satulahuopia ja ruskeat suitset! ;) Kyllä on meikäläisen ravureilla nyt hieman hyvät satulat molemmilla! Odotan kyllä kovasti jo ensi kevättä/kesää, kun Aatulla saa ruveta pikkuhiljaa ratsastamaan. Jotenkin se on tosi mukavanoloinen siinäkin touhussa - siis mitä sen kolmen selässä olemisen perusteella osaa sanoa...

Laitan tähän taas rekvisiitaksi Nikon toimesta tänään Kaustisella otettuja kuvia. Pahoittelen kuvien sameahkoa laatua, sillä näköjään tuo kamera ei vain yksinkertaisesti riitä näillä keleillä. Kesän kirkkaudessa saa vielä hyviä kuvia, mutta näin talviaikaan kaikista tulee jotenkin utuisia. Mutta se liinakkotamma on jokatapauksessa Salama ja punarautias ori Aatu. ;)

Stressitöntä joulun odotusta kaikille!

Itsenäisyyspäivä

Joulukuun ja itsenäisyyspäivän kunniaksi ulkonakin näyttää ja tuntuu edes jossakin määrin talvelta. Saatiinhan se pikkupakkanen ja ihan ohut lumikerroskin viimein. Kaiken sen ravan, pimeyden ja kurjuuden jälkeen jo tällainenkin versio talvesta tuntuu oikein mukavalta. Mutta vielä sitä lunta saisi tulla paljon ja paksusti, että pääsisi oikein treenaamaan...

Hevosrintamalle ei kuulu mitään uutta. Salama ei ollut Seinäjoen startista moksiskaan ja treenejä on jatkettu ihan entiseen malliin. Tänään käytiin Kaustisella hiitillä ja tällä kertaa saatiin hiittikaverikin, kun Myllymäet lähti ruunallaan mukaan. Rata oli jälleen kerran aivan huippu! Voi että Kaustisella on mukava ajella, kun rata on aina päivästä ja kelistä riippumatta niin hyvässä kunnossa. Nytkin se oli saatu niin pehmeäksi, että sama vaikka ilman kenkiä olisi päästellyt. Minä ajelin Salamalla aluksi kolmen kilometrin lämmityksen, jonka jälkeen siirryin kuvaajaksi ja iskä ajoi tammalla reippaammin. Ajettiin kaksi kahden tuhannen metrin hiittiä 1.50 vauhtia niin, että kierros kävelytettiin hevosia hiittien välissä. Salama nautti, kun oli kirittäjäkin mukana. Helposti tamma taivalsi menemään, ravi on hyvää, henki kulkee ja hevonen jaksaa hienosti. Ei mitään valittamista. Hiittien jälkeen kävelytin Salaman, laitoin hevosen kuljetuskuntoon ja lähdettiin kotiin pesulle.

Vaikka Seinäjoen startin epäonnistuminen harmittaa edelleen, on kai se vain hyväksyttävä työtapaturmaksi. Kun hevonen vaikuttaa kuitenkin kotiolojen ja hiittien perusteella olevan kunnossa, on kilpailukutsut taas avattu. Seuraavaa starttia oon kaavaillu Salamalle parin viikon kuluttua Ylivieskassa.

Aatu on treenitauolla kuumetautinsa takia. Taudista päästiin penisilinikuurilla eroon, mutta ainakin viikon verran ori saa vielä viettää vain oloneuvoksena oloa. Eipä Aatun kanssa muutoinkaan ole vielä mihinkään kiire ja toisekseen minä oon hirvittävän tarkka, ettei noin korkean ja monta päivää kestäneen kuumeen jälkeen hevosta mennä liian aikaisin treenaamaan, sillä usein ne jälkitaudit ovat vielä varsinaista tautia paljon pahempia... Mitkään kävelylenkit kun tämän hätähousun kanssa eivät tule kysymykseen, niin kyllä Aatun on oltava täysin kunnossa, kun se seuraavan kerran aisoihin laitetaan. Ihan normaali-Aatu se on kyllä jo käytökseltään; etupää puree ja takapää potkii, joten siinä mielessä ollaan hyvin helpottuneita. Kyllä tuntuu taas mukavalta viedä aamulla tarhaan sellainen Aatu, joka pomppii, puree ja riehuu niin kuin 2-vuotiaan orivarsan kuuluukin. :)

Turhuuksien turhuus!

Märkää, mustaa, sateista ja synkkää on ollut sekä kelit että meidän tallin kuulumiset viime viikonlopulta. Mutta johan sitä jonkin aikaa jo menikin paremmin! Mistähän sitä taas aloittaisi tämän valitusvirren. Ensinnäkin perjantaina Aatuun nousi kuume, reippaasti yli 40 astetta. Kieltämättä kävi perjantai-iltana mielessä, että taasko tämä kidutus alkaa; perjantai-ilta, viikonloppu edessä, klinikat kiinni, eläinlääkärit toivottoman vaikeasti tavoitettavissa ja hevosella kuumetta 40,6 astetta. Loistavaa. Jotain hyötyä kuitenkin oli nyt siitäkin, että omistaa erittäin hyvän ruokahalun omaavan hevosen, sillä Aatu söi ja joi kuitenkin hyvin koko viikonlopun ajan. Silti kuume pysyi sitkeästi koko viikonlopun 40 asteet huonommalla puolella. Varsin vaisu ori kyllä muutoin olemukseltaan oli, eihän se edes purrut tai muutenkaan riekkunut yhtään Aatumaisesti... Sunnuntaina näytti ehkä vähän valoisammalta, kunnes maanantaina ori pötkötteli karsinassaan keskellä päivääkin ja kuume oli taas 40,0. Saatiin sitten eläinlääkäriltä penisilini- ja kipulääkekuuri ja tällä hetkellä näyttäisi, että tauti olisi voitettu. Toivottavasti. En tiedä, mikä tuokin kuumetauti nyt oli ja mistä Aatu sen nyt sai, mutta eläinlääkärin mukaan sellaista on nyt liikkeellä. Ehkä tämä surkean lämmin "talvi" tekee sen, että kaikenmaailman bakteeritkin elävät ja voivat hyvin.

Koko viikonlopun minä siis olen kulkenut kuumemittari kädessä ja vainoharhaisena ollut tietenkin varma, että Salamakin sairastuu samaan kuumetautiin ennen Seinäjoen starttia. Tai olihan mulla toki toinenkin näkemys: Salama starttaa Seinäjoella, on ihan mätähuono ja sitten tiistaiaamuna kuumeessa. Kaiken tämän vainoharhaisuuden jälkeen olikin vähän epätodellinen oli eilen, kun Salama pakattiin autoon ja lähdettiin Titan ja iskän kans kohti Seinäjokea. Miten se nyt olikin mahdollista, ettei Salama vielä sairastunutkaan?

Hyvin märkää, hyvin sateista ja hyvin rapaista oli myös Seinäjoella, jossa vettä tuli koko illan ajan... Salama lämmitteli ihan mukavasti, vaikkei ravissa sitä samaa rentoutta näekään, mitä se hiiteillä esittää. Mutta ravasi nyt kumminkin kohtuuhyvin ja vauhtiakin otti. Itse startti jännittikin meikäläistä taas niin valtavasti. Kertokaa mulle, miksi ihmeessä sinne raveihin pitää väkisin oman hevosen kanssa haluta ja kaikki aika ja raha sen eteen laittaa, kun lopputuloksena on se, että vain jännittää ja hirvittää!? Salamalla oli etukäteen ajateltuna ihan toivottomat lähtöasetelmat, mutta tamma yllätti kaikki porhaltamalla juoksuradalta sellaisella meiningillä eteenpäin, että se oli jo ensimmäisessä kaarteessa kuudentena! Minä kuuntelin silmät kiinni laukkaavien hevosten nimiä kunnes Titta huusi korvan juuressa, että ääliö, se on jo viidentenä... Silloin oli pakko raottaa silmiä - ihan millin verran vain. Kuski halusi antaa tammalle pitkän tauon jälkeen nätin säästöjuoksun ja Salama taivalsikin sitten 3. ja 4. pari sisällä. Kierroksen jälkeen Salaman edessä ollut hevonen laukkasi kuitenkin sellaisen pysähdyshypyn, että vaikka Veli-Erkki kuinka Salamaa otti kiinni, meni se edessä olevaan hevoseen kopiksi ja laukkahan siinä tuli. Ja peli oli sitä myöten sitten selvä. Kiitos ja hei. Kotiintuomisina oli siis kirjainyhdistelmä HPL ja läjä erittäin rapaisia varusteita. Ja kyllä tympäs. Tympäs, tympäs, tympäs!!! Ensinnäkin hevoset menivät tuossa lähdössä niin hiljaa, että Salamalla ei olisi pitänyt olla mukana pysyäkseen hädän päivää, toisekseen kuskin mielestä hevosessa ei ollut mitään vikaa ja oli jopa sitä mieltä, että oltaisiin pärjättykin, jos ei oltaisi oltu niin olosuhteiden uhreja. Niin jos ja jos, mutta jälkipelihän kuuluu raviurheiluun. Kolmannekseen Salama oli lähdön jälkeen sitä kävelyttäessäni niin virkeä ja lennossa, että eipä se ainakaan koville ollut joutunut.

Mutta olisi se vain niin mukava tulla joskus raveista kotiin onnistuneen juoksun jälkeen niin, että joskus voisi olla täysin tyytyväinen. Mutta ei niin ei. Tulomatkalla Titta laskeskeli pitkän matematiikan taidoillaan, että kyllä epäonnistumiskiintiö alkaa olla jo niin täynnä, että kohta pitää jo tuurienkin kääntyä onnistumisen puolelle. Meikäläinen on kylläkin sitä mieltä, että epäonnistumiskiintiö vyöryy jo yli laitojen... Miten tämä voi aina olla näin vaikeaa? Jokatapauksessa Titalle SUURI kiitos mukanaolosta, henkisestä tuesta ja ihan käytännön avustamisestakin. Olis ollut vielä paljon masentavampi reissu ilman teikäläisen läsnäoloa. :)Helenankin kanssa ehdittiin lähdön jälkeen käydä kahvittelemassa ja muutama sana vaihtamassa. Jospa sitä joskus taas näkisi oikein paremmankin ajan kanssa. :)

Tämän aamun tilanne on se, että edelleen tympäsee. Tallissa pyykkikone on koko aamupäivän pessy rapaisia pinteleitä, silapatjoja, rintaremmejä, kuljetussuojia, haalareita jne jne. Kärryjen rapakuorrutus on pesty pois, valjaat putsattu ja rasvattu. Salama oli aamulla oikein virkeä ja "tappelunhaluinen", ilmeisesti sillekin oli jäänyt eilisestä jotain hampaankoloon. Mutta ainakaan tämä tamma ei mökötä vaan kauheella tohinalla piti tänäänkin mennä rapakkotarhaan rapaa tonkimaan... Kumpikaan hevonen ei ollut tänään kuumeessa, joten ehkä se tästä taas. Jospa sitä jaksaisi itse aukaista kilpailukutsut ja selailla, missä olisi hyvät ravit kasvattaa taas epäonnistumiskiintiötä.

Salama Seinäjoelle!

Ihmeiden aika ei ole ohi! Mun Salama-latukone on kuin onkin saanut kinttunsa siinä määrin kuntoon, että tamman kanssa suunnitellaan maanantaina lähtöä Seinäjoella starttiin! Pessimisti-omistaja ei ole edelleenkään kovin vakuuttunut Salaman jalkojen terveydentilasta (mihin ne jalkavaivat nyt yhtäkkiä sitten voi kadota, kun niiden kanssa on puoli vuotta töitä tehty???), mutta ihan kohtuullinen tamma jokatapauksessa on viime aikaisissa treeneissä ollut. Ja kun kuskikin oli sitä mieltä, että Salamalla kehtaa raveihin lähteä, niin kokeillaan nyt taas sitten. Melkoinen masennus iski kyllä eilen heti lähtölistoja lukiessa. Miten voi olla mahdollista, että kun Salama nyt tämän kerran sattuu raveihin pääsemään, niin se saa numeron KUUSITOISTA ja lähtöradan SEITSEMÄN! Että sellaista. Asetelmat eivät etukäteen ajateltuna siis ole mitenkään mukavat. Salama on nyt hyvin erilaisen tehtävän edessä, sillä se ei ole koskaan aikaisemmin lähtenyt takamatkalta, ei koskaan startannut juoksuradalta, eikä ainakaan juossut numerolla 16. Noh, ollaanpahan mukana, ja siitä pitää jo osata olla meikäläisenkin iloinen. Suoraan sanottuna kuitenkin Salamalle on silkka mahdottomuus kiertää 15 hevosta, mutta kun kiertäisi edes puolet niistä, ravaisi koko matkan ja tekisi uuden ennätyksensä. Eihän ole taas paljon toivottu? ;)

Eilen hiitailtiin molemmat hevoset Kaustisella. Minä ajoin nyt ite Salamalla ja Veli-Erkki Aatulla. Sanoinkin sille, ettei se käsitä, kuinka kunniatehtävän se on saanut - Aatun omistaja nimittäin pitää huolen, ettei oriin kärryille ihan kuka tahansa istu. ;) Aatuhan käyttäytyi kuitenkin hyvin ja juoksenteli iloisesti kahden kilometrin hiitin Salaman rinnalla menemään. Melko mykistäviä kommentteja kuskin suusta tuli hiitin jälkeen. Tällä hetkellä varsa on niin hyvällä mallilla, että mietityttää, voisiko meidän tallissa kuitenkin seistä neljällä jalalla kimpale kultaa? Raveihin on silti vielä ihan toivottoman pitkä matka, ja sitä ennen monta mutkaa, monta vaivaa, monta klinikkareissua, monet kommellukset ja monet itkut. Mutta antaahan se itelle voimaa ja uskoa, kun hevosella on kuitenkin lähtökohdat kunnossa. Salama tuntui meikäläisen mielestä myös ihan hyvältä. Vaikkei siitä mitään käsitystä saakaan, kun se ei anna itestään edelleenkään yhtään ylimääräistä ulos. Mutta ravi on kunnossa, hevonen kulkee suorassa ja tuntuu rennolta ja rauhalliselta. Enempää Salamasta ei hiittien perusteella osaa sanoa, mutta kaikki voitava on ennen maanantain lähtöä nyt tehty. Tästä eteenpäin mennään lenkeillä hissunkissun ja koitetaan pitää jalat ehjinä. Siinäpä sitä onkin tavoitetta kerrakseen...

Ulkona on nyt niin harmaata ja kuraista, ettei hevosia viitsi edes valokuvata. Jotain piristettä pitää silloin tällöin tänne blogiin kuitenkin lisätä, joten laitetaan tähän nyt sitten joku tylsä tallissa seisomiskuva. Tärkeää on kuitenkin huomata Salaman korvat, jotka Titta on parturoinut! Ai että ne onkin nyt siistit. Kuulemma korvakarvat on ihan ratkaseva asia raveissa pärjäämisen suhteen! Jos korvakarvattomuus vain maanantaina yhtään juoksemista auttaa, niin voin tulevaisuudessa vaikka klipata koko korvat paljaaksi. ;)

Ravatessa roiskuu...

...ainakin näin marraskuun lopulla hevosilla ajellessa. Niinhän siinä sitten kävi, että lumet oli ja meni ja tämän hetkinen talvi tarkoittaa samaa kuin vesisade ja 5-6 plusastetta. Ja nämä taas tarkoittavat rapaisia tarhoja, rapaisia lenkkiteitä, rapaisia hevosten jalkoja, rapaisia varusteita ja meikäläisen ärsyyntymistä. Tänään sentään oli pakkasta ja maa vaihteeksi kovaa koppuraa. Voi, milloin se pysyvä lumi oikein sataa? Ärsyttävä kasvihuoneilmiö!!!

Hevosten kanssa arki kuitenkin rullaa entiseen tapaan keleistä huolimatta. Treenattu on. Ite en ole viime aikoina ehtiny tänne edes kirjotella, mutta ahkerasti hevoset ovat joka tapauksessa olleet töissä. Kaustisella on käyty kerran viikossa ajamassa hiittiä ja muutoin kotona on liikuteltu rauhallisemmin. Aatu on välillä eri mieltä siitä rauhallisesti liikkumisesta, mutta toisinaan se kävellä lompsuttelee vaikka koko lenkin. Niinkuin esimerkiksi tänään kun Salama ja Aatu sai lenkkiseurakseen Titan ja Terhon. Tiet oli tänään niin kovia, että tehtiin pitkä 12km:n kävelylenkki. Ja Aatukin käveleskeli muina miehinä koko kahden tunnin lenkin. Eilen oli varsalla ollut aivan toinen ääni kellossa, kun kaikkea mahdollista oli pitänyt kuuhistella ja sittenhän oli taas hyvä syy hetken aikaa kaahottaa menemään ennen seuraavan mörön näkemistä... Aatun mielen liikuista ei kyllä oikein tahdo joka päivä päästä kärryille. ;) Keskiviikkona ajolenkin jälkeen löin Aatulle vielä satulan selkään ja kiipesin ite kyytiin. Kerran aikasemmin oon Aatun selässä käynyt, joten odotin nyt kuitenkin jonkinlaista reaktiota. Mutta turhaan meni sekin jännitys, kun hevonen ei korvaansa mun touhuille lotkauttanu. Kävin sitten ehkä vartin verran tallustelemassa Aatulla tarhaa ja peltoa ympäri. Ja tämähän käppäili niinkuin olis iän päivää ratsuna ollut! Ravailin, tein ympyröitä, pysähdyksiä jne ja ori toimi niin hienosti! Upeaa! Eihän sen kanssa tarttekaan mitään ratsastusopetusta harrastaa, kunhan ens keväänä rupeaa ratsastelemaan! On kyllä mukava saada siitä uusi projekti itelle, kun Salama tuntuu välillä melkein jo automaatilta... Tuntui jotenkin taas niin mukavalta istua hevosen selässä, joka ei ymmärrä yhtään miksi niillä pohkeilla pitää painaa yms. Se vain on niin hieno tunne, kun niille saa pikkuhiljaa opettua uusia asioita ja sitten joku kaunis päivä itekin hoksaa, että nythän tämä hevonen toimii aivan kuten kuuluukin. :) Aatusta tulee vielä hieno montehevonen mulle. ;)

Salaman treenit ovat sujuneet ihan suunnitellusti ja hevonen vaikuttaa nyt aika "vaivattomalta". Hetken aikaa. Perjantaina Veli-Erkki ajoi tammalla Kaustisella kolmen kilometrin hiitin ja sen jälkeen Salama sai myös kuskilta starttiluvan. Kuvitelkaa, meillä on ainakin mahdollisuus päästä oikein ajamaan kilpaakin! Eipä olisi muutama kuukausi sitten uskonut, että vielä sitä tämmöisenkin päivän näkee, ja vieläpä tämän vuoden puolella. Veli-Erkin mukaan Salama tuntuu nyt paljon paremmalta ja rennommalta kuin keväällä, joten eiköhän me Salama ensi viikolla ilmotella Seinäjoelle starttiin ja katsotaan sitten, millä mielellä raveista tullaan kotia...

Tänään käytiin Titan kanssa Kaustisen raveissa kannustamassa Lampin hevosia (jotka pääsee starttiinkin) ja muutenkin ravituttuja treffaamassa plus Saarisen autossa shoppailemassa... Oli mukava päivä. Sanoinkin, että kyllä ilman hevosta raveissa on paljon stressittömämpää olla. ;) En tajua, miksi sinne raveihin väkisin oman hevosen kanssa haluaa ja sitten JOS sinne pääsee, pitää jännittää niin, ettei koko homma tunnukaan yhtään mukavalta. Mutta eihän tässä hommassa mitään järkeä olekaan, ei sen puoleen. ;)

Hyvän mielen viikko

Kuluneen viikon aikana on ollut paljon ilonaiheita. Jäinen ja kovan koppurainen maa muuttui loppuviikosta ihanan valkoisen lumikerroksen peittämäksi. Kylläpä lumi ja pakkanen tuntuivat mukavalle! Nyt tosin lämpömittari näyttää seilaavan raivostuttavasti siinä plusmiinusnollan tienoolla, joten saapa nähdä kuinka kauan lumi tällä kertaa on ilonamme. Kai se talvi sieltä kuitenkin on tuloillaan.

Toinen ilonaihe on ollut Salama. En pysty tässä sanoin kertomaan, kuinka hyvät fiilikset mulla on siitä, että tamma tuntuu nyt niin hirvittävän hyvälle - ja ennen kaikkea terveelle. Mutta hyvältä se tuntuu, kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Niin hyvältä. Salama on toiminut tällä viikolla sekä pääammatissaan ravurina että sivutoimessaan ratsuna.

Torstaina Salama oli siis ratsuna, kun ohjelmassa oli Merin kouluvalmennus Sievissä. Tunnin teemana oli päästä vaikuttamaan hevosen askelpituuteen. Aluksi hevonen piti saada liikkumaan "hiipimällä" niin, että aluksi mentiin 10 askelta käyntiä sitten pysähdys jne. Pikkuhiljaa vähennettiin askeleita niin että lopulta niitä oli enää kaksi käyntiä ja pysähdys ja sitten askel ja pysähdys. Ei ollut ehkä mikään kuumien hevosten harjoitus, mutta Salamalle se sopi. Hevonen kuunteli täydellisesti. Raviharjoituksissa oli myös samaa ideaa, eli välillä ratsastettiin hevosta piiiiitkään raviin ja välillä "koottiin" ravia niin pieneksi ja korkeaksi kuin mahdollista. Laukkaharjoituksissa yritettiin myös päästä näkemään haitariliikettä laukan askelpituudessa. Sinällään aika haastavaa Salamalle, jolle vielä on ihan tarpeeksi vaadittua löytää ylipäätänsä tasapainoinen ja suht rauhallinen laukka. Oikea laukka on hevoselle helpompaa, joten siinä pätkittäiset hidastukset onnistuivatkin, mutta vasen laukka on niin vaikeaa, että keskityttiin lähinnä vain vasemman laukan nostoihin. Salama nimittäin tahtoo hieman käydä kierroksilla noissa laukannostoissa - ja sen mielestä olisi selvintä laukata aina oikeaa laukkaa. Nimenomaan oikean laukan nostot on kyllä melko supereita, kun hevonen vetää takapään niin allensa, että laukka nousee ihan paikaltaan. Vasen laukka onkin paljon ongelmallisempi, vaikka sinällään Salama laukkaa sitäkin ihan hyvin - kunhan vain sen saa kuuntelemaan nostohetkellä niin paljon, että se malttaisi nostaa vasemman laukan... Eli käytännössä hevonen pitäisi saada ravaamaan ennen nostoa isosti, silloin se kuunteleekin, mutta kun Salaman mielestä laukannostot täytyy tehdä suurinpiirtein piaffista... Saatiin kuitenkin aikaseksi paljon nostoja myös vasempaan suuntaan, mutta voi elämä, kuinka kuumana Salama kävi. Hassua, kun se aina muutoin on aina itse rauhallisuus. Lopuksi haettiin hevosille rento kevytravi ja taivuteltiin suorilla urilla hevoset notkeiksi ja rauhallisiksi. Salama oli koko tunnin ajan todella hyväntuntuinen. Niin keskittynyt, niin rento (paitsi niissä laukannostoissa...) ja niin hyvin töissä. Olin siihen ihan hirvittävän tyytyväinen. Kaikenkaikkiaan varmasti paras tunti, mitä koskaan olen Salamalla ratsastanut.

Muutaman päivän minä vietin tässä välissä töissä ja Salama vapaalla, mutta tänään tamma siirtyi taas ravurin ammattiinsa. Käytiin molempien hevosten kanssa Ylivieskassa hiitillä. Tiedettiin, että Ylivieskan rata on eilisillan ravien jäljiltä hyvässä kunnossa ja ihan hiekkaradalla saatiinkin päästellä. Minä ajoin taas Aatulla ja iskä Salamalla. Lämmitettiin neljä kilometriä yhdessä, jonka jälkeen Salamalla ajettiin kahden kilometrin hiitti. Nyt on tamma hyvällä mallilla. Ravi on niin pitkää, rentoa ja kerrassaan hienonnäköistä, etten ole koskaan Salamaa vastaavanlaisena nähnyt. Kuulemma käteenkin tuntui paremmalta kuin ikinä, ihan tikkusuorassa Salama latoi menemään niin helpon oloisesti 1.45 läpi. En tiedä, mitä hevosessa on nyt napsahtanut, mutta vihdoinkin Salaman kanssa näyttää valoisalta. Pimeä aika voi varmasti alkaa vaikka heti huomenna, mutta tällä hetkellä olen Salamaan niin hirvittävän tyytyväinen. Voi kun sen saisikin pysymään vastaavanlaisena... Nyt kuitenkin iloitaan tästä hetkestä ja jatketaan treenejä samalla tavalla. Murehditaan sitten vasta, kun sen aika tulee.

Aatulla ei ajettu tänään varsinaista hiitiä, mutta 7km se hölkkyytteli radalla menemään. Ori oli tänään harvinaisen rauhallinen ja fiksukäytöksinen, tosin se on ollut nyt kotonakin viime päivinä useasti aisoissa. Aatun elämään ei sen kummempaa kuulukaan. Ahkera reissumies sekin on, aina niin mielellään kaikessa mukana. Hyvillä mielin saadaan nyt siirtyä seuraavan viikon treenailuun.

Jotain positiivistakin...

Vaikkei raviurheilu ehkä mikään uskon asia olekaan, on kuluneen kesän ja syksyn aikana usko tähän typerään touhuun ja omaan tekemiseen ollut kovemman kerran koetuksella. Vastoinkäymisiä on ainakin riittänyt ja uusia vaivoja ilmaantuu aina entisistä selviydyttyä. Minä olen lyönyt hanskat jo useampaan kertaan tiskiin ja sitten taas päättänyt, että ensi vuonna meidän hevoset reissaavat raveissa, eivätkä klinikalla. Että siihen malliin tehdään talven aikana töitä - ja taas se motivaatio löytyy jostain.

Pitkästä aikaa nyt kuitenkin tuntuu, että tunnelin päässä näkyy edes pienenpieni valonpilkahdus. Hevoset ovat kotona treeneissä tuntuneet aivan kohtuuhyviltä ja siitä innostuneena pakkasimme lauantaina kopukat koppiin ja suunnattiin Kaustiselle hiitille. Ilma oli mitä hienoin, oikein kunnon talvisää pikkupakkasella ja auringonpaiteella höystettynä. Jotain viime aikaisesta trendistä kertonee sekin, että Salama lähti katokselta kärryt perässä tallustamaan suoraan klinikan suuntaan... Noh, tällä kertaa klinikan ovet pysyi kuitenkin kiinni ja hevosten kans suunnistettiin radalle. Veli-Erkki hiittas Salaman ja hiitin jälkeen kuulin kuskin suusta ehkä maailman positiivisimman asian: " Tämä hevonenhan on mennyt hurjasti eteenpäin. Muutama hiitti ja ajetaan sitten talvi kilpaa". Voitte uskoa, että meikäläinen oli ihan onnesta soikeena. Vaikka Salama onkin kotona treenannut hyvin, niin olin varma että ammattikuski löytää siitä vielä niin paljon sanomista, että mun varovaisille starttihaaveille saa heitää hyvästit. Mutta mitä vielä. Veli-Erkki oli sitä mieltä, ettei Salama ole koskaan ollut niin letkeällä ja hyvällä ravilla kuin se nyt on. Oikeaan suuntaan ollaan siis jarrukärrujen ja laukkavetojen kanssa menty. Ja vaikka niitä ongelmia taas kohta varmasti ilmeneekin, on kuitenkin varsin positiivista, että Salama edes välillä väläyttelee hyviä otteita. Kyllä siitä vielä juoksijatamma tulee...

Mitäs sitten Aatu teki radalla... Noh, Aatumaiseen tyyliin vedätti tietenkin ekat kaks kierrosta rataa ympäri niin, ettei mulla ollut kärryillä mitään sananvaltaa koko asiaan... Huomioikaa todellakin, että minä sain kunnian ajaa Aatulla Kaustisella. ;) Oripoikaparka luulee tieten, että se rata jotenkin loppuu, kun sen vain tarpeeks kovaa kiertää muutamaan kertaan... Kyllähän Aatu aina sitten parin kierroksen vedättämisen jälkeen rauhottuu ravaamaan niinkuin hevoset, mutta varsin virtava peli se aina aluksi on. :) Positiivista kuitenkin on, että vaikka se veisi kuinka kovaa tahansa - Aatu kulkee kuitenkin aina ravilla ja siihen päälle se kerkeää väistellä vesiputit, tuijotella radan mainoksia, pörhistellä muille hevosille ja huudella Salamalle. Ravaaminen siis on aivan sivuseikka, eikä siihen tarvitse ainakaan keskittyä pätkän vertaa. No, toivoa sopii, että se joskus vielä keskittyisi työntekoonkin. Iskälle sanoinkin, että pitääköhän Aatu ruunata ennenkuin se alkaa tekemään ihan täyttä totta, mutta yllättäen sain vain valitusvirren ja jyrkäs kiellon vastaukseksi... Hyvin hyvin toimiva peli Aatu kyllä muutoin on, katokseen sen saa yksin peruutettua ja koppiin se marssii kuin talliin. Se vain on niin valtavan iloinen ja energinen pakkaus. Sovittiin, että Veli-Erkki ajaa Aatullakin tässä joskus "hiitin" niin saa ammattilaisen mielipiteenkin sitten, kuinka varsan kanssa tästä eteenpäin treenejä jatkaa.

Kummasti tuntuu taas paremmalta ja mukavammalta harrastukselta tämä raviurheilu, kun edes joskus saa kokea edes niitä ihan pienenpieniä onnistumisentunteita. Nyt Salaman kanssa jatketaan rauhallista lenkkeilyä ja ajetaan kerran viikossa hiitti ja katotaan sitten loppukuusta ollaanko menossa starttiin vai klinikalle. Torstaina ainakin mennään Merin valmennukseen Sieviin ratsastelemaan. Mun pitäis orintoitua tässä Aatunkin ratsastusopetukseen, mutta ehkä olisi parempi odottaa niitä lumihankia, jotta olisi pehmeämpi tippua. ;) No katotaan nyt, kuinka tässä ehditään. Työt kun tuppaa haittaamaan harrastusta. Nyt lähden nauttimaan vapaapäivästä ja marraskuun viileydestä Salaman kanssa lenkille.