Auton takana

on SALAISUUS rok!!!
Ensi maanantaina sekin ihme sitten ehkä nähdään, sillä Salama on Seinäjoella ryhmäajossa lähtöauton takana kuin "isot, oikeat" ravihevoset ikään! Ja jos kerran voltista saadaan lähtörata kuusitoista, niin eikö se ole vähintäänkin kohtuullista, että auton takaa lähdetään sitten jostain ulkoaidan vierestä numerolla kahdeksan! Loistavat on ainakin tuurit lähtörata-arvonnoissa Seinäjoella, ei voi muuta sanoa... Mutta iloitaan nyt ainakin siitä, että Salama ylipäätänsä pääsi olemattomilla pisteillään mukaan viivalle. Jos meno samanlaisena jatkuu, niin kohta ei enää kyllä pääsekään, joten toivon niiiiiin kovasti, että Seinäjoella tapahtuisi jokin ihme ja Salama sijoittuisi edes jotenkuten ja saisi edes jonkinverran pisteitä, että sillä ylipäätänsä päästäisiin jatkossakin ajamaan kilpaa. Jos vain hevosen terveystilanne kestää, niin kilpaa koitetaan nyt ajaa, sillä rutiinia ja kovuutta tuo tamma uusien jalkojen lisäksi myös tarvitsee! Jalkatilanne huolestuttaa meikäläistä jatkuvasti, mutta kerta niitä ei vaihtoonkaan voi laittaa niin toivotaan, että iän ja kovuuden kasvaessa sekä hevonen että omistaja oppivat elämään vaivojensa kanssa. ;)

Aatun jaloissa taas ei ole mitään vikaa. Se jaksaa päivästä toiseen viilettää lumisessa tarhassa upeaa raviaan - saati sitten lenkeillä. Ori on hirvittävän hienolla mallilla ja nyt vain toivotaan, että kehitys jatkuisi myös tästä eteenpäin. Pappan sanoja lainatakseni "Erkin Aatu on nyt siinä iässä, että sitä vain kehutaan". Niinpä. Mutta kun ei muutakaan voi. Kyllä se kehuminen sitten loppuu, kun päästään kilpaa ajamaan ja niiden kirjainyhditelmien kanssa kotiin palataan. ;) Joten kehutaan nyt sitten siihen asti! Treenamisen ohessa Aatu on aloittanut taas operaation nimeltä karvanvaihto. Samoihin aikoihin se viime vuonnakin alkoi talvikarvaansa pudottaa, mutta hurjalta tuntuu kuitenkin, kun pakkasta riittää päivästä toiseen -10 kylmemmälle puolelle ja tämä ori se vain karvaansa tiputtaa... Mutta kaikeksi onneksi meikäläiseltä sattuu löytymään noita loimia....

Siinäpä meidän hevosrintaman tärkeimmät uutiset. Talvesta, lumesta, pakkasesta ja hangista nautitaan toden teolla vielä onneksi muutama kuukausi. Kyllä hevosten treenaaminen olisikin mukavaa, kun aina olisi tällaiset olosuhteet! Siitäkin huolimatta, että omat sormet tahtookin paleltua.

Uusi vuosi 2010

Niin se vuosi vain vaihtui ja sen mukana hevosetkin ovat taas vuoden vanhempia. Aatun kohdalla tätä onkin odotettu jo kovasti, sillä tänä vuonna ori saanee ravihevosen paperit, kunhan joskus kesän kynnyksellä selvittänee koelähdön. Ennen sitä treenataan kuitenkin kovasti ja koitataan välttää kaikenlaista takapakkia, mikä on kyllä sata kertaa helpommin sanottu kuin tehty. Salaman kohdalla vanheneminen ei ehkä ollut niin "odotettua", sillä 5-vuotiashan on ihan aikuinen hevonen! Aikuinen Salama on ollut kyllä käytökseltään 2-vuotiaasta saakka, mutta juosta se saisi ruveta vihdoin ihan aikuisten hevosten tapaan...

Toholammilla on talvi. Puut notkuvat lumikerroksen alla ja pakkanen paukkuu. En edes muista, milloin mittari olisi näyttänyt alle -10 astetta, sillä useampina päivinä pakkanen kipuaa sinne -20 asteen tienoille, kuten tänäänkin. Mutta pakkanenkin on vain pukeutumiskysymys. Kun me vihdoin olemme saaneet talviset treeniolosuhteet, on niitä kyllä käytetty myös hyväksi. Muutamat haalarit niskaan ja eikun kärryille. Hevoset ovat saaneet liikettä suurin piirtein viitenä päivänä viikossa. Välillä ne ovat kahlailleeet lumihangessa, välillä painattaneet harjat hulmuten pitkin metsäteitä. Tämän vuoden ensimmäinen päivä käytiin molempien hevosten kanssa ajamalla "menneitä muistellen" Mikkolan tallilla, jossa Salama kerkesi asustaa reilun vuoden ja Aatu puolen vuoden ajan ennen oman tallin valmistumista. Uuden vuoden päivänä ei liikenne ainakaan matkan tekoa häirinnyt, niin hiljaisia tiet olivat, mutta jokatapauksessa olin ylpeä Aatusta, joka on kohta lähestulkoon Salamaakin liikennevarmempi hevonen. Oikeasti se ei pelkää kyllä mitään, mutta leikisti se voi sitten pelätä kyllä vielä ihan mitä tahansa. Traktorit ja maitoautot oripoika sivuuttaa kuitenkin ihan huomaamatta. :) Niko on myös kunnostautunut hevoshommissa ja ajanut Salamalla niinä päivinä, kun minä olen ollut töissä. Vielä elättelen siis pieniä toiveita, että Nikosta saataisiin hevosmies. ;) Salama on kuitenkin niin pomminvarma hevonen, että sen kanssa on helppo harjoitella ajamistakin. Niinpä iskä on ajanut Aatulla ja Niko Salamalla pellolla lumen pöllytessä ja hyvin on onnistunut.

Aloitettiinhan me jokatapauksessa tämä(kin) vuosi pyörähtämällä Kaustisen klinikalla. Aatu oli jossakin törmäyksessään menettänyt etuhampaansa, jotka olivat siis puolesta välistä poikki... Onneksi ne vielä olivat kuitenkin maitohampaat, joten ne käytiin klinikalla nykäsemässä pois samoin kuin 4 muutakin maitohammasta Aatun suusta. Kai sinne vielä jäikin hampaita, sillä ruoka ainakin edelleen uppoaa... Salaman hampaat raspattiin myös. Lisäksi sen alakertaa syynättiin taas, sillä en ole oikein tyytyväinen tamman jalkatilanteeseen. Oikea takanen turvottelee ja eestä se on ollut aivan liian kankea. Ja olihan niissä jaloissa sanomista joten etujalkojen kavionivelet ja takasen vuohisnivel hoidatettiin. Kai ne jonkin verran ovat Salamaa vaivanneetkin, sillä tänä aamuna karsinasta asteli niin hyväntuulinen ja iloinen tamma, että tyhmempikin kyllä ymmärsi hevosen olevan taas (hetken aikaa) terve ja kivuton. Ja jalat olivat täysin sulat ja viileät. :) Voi kun ikä tekisi tämän hevosen kohdalla nyt tehtävänsä ja nuo nivelet kovettuisivat, että tuollaisista turhista treenin jäljistä päästäisiin eroon. Meillä on valitettavasti vain niin kovat ajopaikat, että ei kai minkään hevosen nivelet pikitiellä paukutusta kestä. Nyt kuitenkin iloitaan näistä treeniolosuhteista ja siitä, että Salaman jalat ovat kunnossa. Tamman kanssa suunnitellaan starttia mahdollisesti loppukuulle, kunhan doping-varoajat ovat umpeutuneet.

Tähän loppuun laitan vielä Ravurin Rukouksen, joka on varmasti monelle tuttu, mutta kun se vain on niin hyvä... Tätä minä luen tietenkin joka ilta tallissa Salamalle ja Aatulle. ;)

Ravurini meidän, joka olet radalla.
Kuulutettakoon tänä vuonna sinun nimesi,
muulloinkin kuin hylättyjen joukossa.
Tulkoon voittosi, joita olemme nämä vuodet odottaneet.
Ravattakoon sinun tahtiisi, myös raviradalla, eikä vain kotona.
Anna tänä päivänä takaisin rahamme,
jotka olemme sinuun sijoittaneet.
Ja anna meille meidän kateutemme anteeksi,
vaikkemme itse anteeksi annakaan meitä pilkanneille
ja sinua nopeammin ravanneille.
Äläkä jätä meitä aina viimeiseksi, vaan päästä jo toto-sijoille.
Sillä sinuun ovat menneet rahani, maineeni ja kunniani,
iankaikkisesti. Aamen.

Joulurauhaa kiireiden jälkeen

Jouluvalmistelut ja kaikki muu siihen liittyvä hässäkkä ovat ohjelmoineet meikäläisen elämää viimeiset 1,5 viikkoa aivan totaalisesti. Tuntuu, että ennen joulua oli suurin piirtein minuuttiaikataulu, mitä pitää ehtiä tekemään. Kummallista hössötystä - varsinkin, kun minun kohdallani joulu meni suurimmaksi osaksi yöt töissä ja päivät nukkuessa. Mutta talli sai kuin saikin joulukuosinsa, hevoset ja kanit jouluherkkunsa, iskä kävi aattoajelulla molemmilla hevosilla ja Niko ahkeroi jäälyhtyjä koko tallin pihan ja sinne vievän tien molemmin puolin. Oli tunnelmallista lähteä illalla pimeällä töihin ja tulla aamulla pimeällä kotiin, kun tallin piha ja tie loistivat jäälyhtyineen. Kaiken tämän kruunasi tietenkin lumi, jota saatiin ennen joulua reilu 20cm:n kerros. Saatiin kuin saatiinkin siis valkea joulu. Pakkanenkin on paukkunut kuin talvella konsanaan. Hyvä niin, kyllä lumi ja pakkanen kuuluvat jouluun ja talveen yleensäkin. Voi, kunpa tästä talvesta saisi nyt nauttia mahdollisimman pitkälle kevääseen. Jollakin lailla minä taidan olla talvi-ihminen. :)

Vihdoinkin metsätiet ovat tälle talvelle siinä kunnossa, että hevosilla on siellä ilo päästellä. Paksu uusi lumikerros tekee metsästä upeannäköisen ja se rauha mikä siellä vallitsee on jotain niin käsittämätöntä. Niinpä hevoset ovatkin saaneet juosta metsätiellä lumen pöllytessä viime päivät oikein urakalla. Aattona iskä tosiaan ajoi molemmat hevoset, Salaman aisakellojen kera ja Aatun ilman aisakellojen kilkatusta. ;) Joulupäivänä hevosillakin oli joulurauha, mutta tapaninpäiväajelut tehtiin tietenkin tänään. Aatu juoksi noin 12 km:n lenkin ja Salama muutaman kilometrin enemmän. On aivan ihana, että hevosilla pystyy ajelemaan hyvin paljolti nyt samoja lenkkejä. Nyt siis treenataan tosissaan ja nautitaan lumesta niin kauan kuin tätä autuutta riittää. Salaman 5-vuotiskausi ja Aatun 3-vuotiskausi ovat nimittäin enää vajaan viikon päässä!

Jos koitetaan muistella kuulumisia myös ajalta ennen joulua, niin valitettavasti joudun muistamaan, että Salama kävi Ylivieskan raveissa 19. päivä. Tamma taivalsi johtavan takana ja juuttui sinne tietenkin sitten myös pussiin. Pussin suu aukesi myöhään, mikä käytännössä tarkoitti sitä aikaa, kun takamatkan hevoset olivat jo lapanneet ohi. Salama kierteli ja kaarteli loppukurviin vielä pääjoukon mukana, mutta siinä vaiheessa tamma tietenkin otti viimeisen keinonsa eli laukan mukaan kuvioihin ja laukkasikin todella turhauttavan typerän hypyn. Maalissa kahdeksas ja viimeiset rahat. Aika ei päätä huimannut, eikä sinällään hevosen eikä kuskin esitys. Oikea takajalka vaikutti jälleen olevan se murheen kryyni, sillä kuskin mukaan hevonen veti sitä taasen. Loistavaa. Kauanhan se taas kestikin, ennen kuin vanha vaiva ilmoitti olemassaolostaan. Jotenkin olin startin jälkeen hevoseen todella pettynyt ja turhautunut sen iänikuisiin vaivoihin ja ongelmiin ja siihen, ettei Salama kulje raveissa yhtään mihinkään. Nyt kun aikaa on kulunut, omistajan mieli hieman rauhoittunut ja kun videokirjastosta on juoksua eestaas tullut selattua, ollaan ehkä taas hieman armollisemmalla kannalla. JOS sitä täysin turhaa loppukurvin laukkaa ei lasketa, niin eihän Salama nyt aivan toivottoman huono ollut, kun kuitenkin pääjoukon mukana pysyi. Tietenkään ei olisi haitannut yhtään, jos se olisi samantien juossut 30 metriä siellä pääjoukon edellä, mutta ehkä ensi kerralla sitten. ;) Voi olla, että jalkaa joutuu nyt tässä välissä vaihteeksi hoidattamaan, sillä seuraava startti on ajankohtainen ehkä vasta tammikuun loppupuolella. Tämä siis senkin vuoksi, että omistaja-valmentaja UNOHTI ilmoittaa Salaman huomenna oleviin Kaustisen raveihin. Ennenkuulumatonta! Puolustaudun kuitenkin sillä, että tulin ilmoittamisaamuna rättiväsyneenä yövuorosta kotiin, eikä siinä vaiheessa käynyt mielessäkään minkäänsortin ravit tai ilmoittautumiset. Mutta voin kertoa, että kyllä ne sitten heti herätessä tuli oikein selvästi mieleen... Prkl. Ylivieskan startin jälkeen ei kuitenkaan enää niin paljon harmittanut kyseinen kömmähdys. Olisi voinut olla hieman eri asia, jos Ylivieskasta olisi tultu kotiin totosijan kanssa. Eli hyvä näin, loppujen lopuksi.

Merin valmennuksessakin pyörähdin Salaman kanssa Ylivieskan startin jälkeisenä päivänä. Hevonen oli hieman väsyneen oloinen, ratsastaja taasen erittäin tympääntynyt edellispäivän ravien jäljiltä. Joten ei saatu oikein mitään kehuttavaa aikaiseksi muuta kuin hyvät taivuttelujumpat kuten nyt tietenkin päätavoite olikin. Molemmat laukat nousi, takaosankäännökset onnistuivat ja loppuverkassa hevonen oli äärettömän rento ja mukava. Siinä ne positiivisimmat asiat muuten ei niin positiivisesta valmennuksesta.

Aatu sai joululahjaksi upeat, ruskeat Wahlstenin ratsastussuitset (Kiitos Jenna!!!) ja uuden sekin, kun herra hajoitti edellisen. Näköjään lahjalistaan olisi Aatun mielestä pitänyt lisätä silmälaputkin, sillä ne ori onnistui sitten tänään tuhomaan. No, siitä selvinnee kuitenkin Saarisella käynnillä... Muutoin Aatun elämä tuntuu olevan ihan raiteillaan. Kovasti me jo odotamme oriin koelähtöä, joka toivottavasti on puolen vuoden päästä jo hyvin ajankohtainen asia. Olisipa se vain hienoa, jos tallissa seisoisi kaksin kappalein starttihevosia. :)

Kiitokset kaikille ystäville hyvän joulun toivotuksista. Toivottavasti uusi vuosi tuo kaikille oikein paljon ihania hetkiä hevosten kanssa ja menestystä ravirintamalla!

"..liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa..."

Täytyy koittaa vaikka väkisin nostaa joulutunnelmaa, koska yhtään ei meikäläisen mielestä taas tunnu siltä, että jouluun on enää puolitoista viikkoa. Miten joulu voi aina tulla niin yhtäkkiä ja yllättäin? Onko se joka vuosi ollut näin aikaisin? Eihän vielä ole edes talvi!

Tai ehkä se talvi nyt yrittää tehdä tuloaan, sillä maassa on sentään ehkä puolen sentin kerros lunta. Mutta ei se riitä!!! Selailin viime vuoden hevosten treenipäiväkirjaa ja silloin on päässyt jo marraskuun lopussa täyttä häkää ajelemaan mehtätiellä pitkää lenkkiä. Vuosi sitten tähän aikaan merkinnät oli suurinpiirtein: Salama 15km, Salama 13km, Salama 12km, Salama vapaa, Salama 15km jne. Nyt viikko näyttää tältä: Salama vapaa, Salama kävely, Salama vapaa, Salama jarrua, Salama kävely, Salama hiitti. Ihan kohta menee hermot ja meitsi pakkaa hevoset koppiin ja muuttaa Lappiin. Mutta jos koitetaan taas ajatella positiivisesti, niin nyt eletään kuitenkin jo joulukuun puoltaväliä, joten kyllä sitä lunta on kaiken järjen mukaan pakko alkaa pian tupruttamaan.

Hevosten treenit ovat siis olosuhteiden pakosta edelleen kovin hiitti- ja kävelypainotteisia. Minun mielestäni molemmat polleroiset ovat päässeet valmennusmielessä aivan liian helpolla - vaikka toki Aatu on sairaslomansa "ansainnutkin". Tänään Aatu kuitenkin lopetti kaksi viikkoa kestäneen lusmuilunsa ja pääsi Salaman mukaan Kaustiselle. Sen verran painetta on tarhassa revittelyjen perusteella näyttänyt varsalle kasaantuneen, että eiköhän sairastamiset ole taas tältä erää sairastettu. Ja voitte uskoa, että kovin kovin virtava varsa viiletti tänään Kaustisen rataa ympäri... Aatu on palannut! ;) Salama taasen kulki tuttuun tyyliinsä hieman rauhallisemmin -tai hallittavammin-, mutta edelleen tamma tuntuu ihan mukavalta. Ei siitä oikein suoranaista valittamisen aihettakaan hiittien perusteella löydä, Salama tekee juuri sen verran ja juuri sen työn, minkä siltä vaatii. Josko se pääsisi ensi lauantaiksi Ylivieskaan starttiin, niin saisi jännittää millainen kirjainyhdistelmä meillä tällä kertaa olisi kotiintuomisina... Näin kylläkin jo unta, että Salama oli Ylivieskan startissa 14. ajalla 32,4, joten ei tuokaan sijaluku hirveän hyvää lupaa. ;) Tosin pakko tähän väliin mainostaa, kuinka upea Lamppilaisilta eilen Kaustisen raveissa oli kun Toholammin hevoset ottivat kaksi ylivoimavoittoa! Kyllä oli kerrassaaan hienoa olla todistamassa tuttujen hevosten menestystä - kerrankin tuurit olivat kohdallaan ja hevoset huiman hyvässä kunnossa!!! Eletään toivossa, että samat tuurit olisivat vielä viikon päästä Ylivieskassa Lampin hevosten mukana. :)

Muista merkittävistä asioista mainittakoon, että Aatullekin on löytynyt satula! Koko homma kävi kyllä vähän liian helposti, kun Jonna toi Ritan Hubertuksen koulusatulan sovitteille ja sehän istui Aatulle jotakuinkin täydellisesti. Tietenkin hevonen vielä muuttaa moneen kertaan muotoaa, mutta ainakin tällä hetkellä satula vaikutti varsin hyvältä! Suurimmaksi ongelmaksi olikin muodostua satulan musta väri, kun minähän olin niin päättänyt haluta Aatulle ruskean satulan... Mutta ehkä minä pystyn kuitenkin elämään sen mustan satulan kanssa - kunhan hankkii ruskeita satulahuopia ja ruskeat suitset! ;) Kyllä on meikäläisen ravureilla nyt hieman hyvät satulat molemmilla! Odotan kyllä kovasti jo ensi kevättä/kesää, kun Aatulla saa ruveta pikkuhiljaa ratsastamaan. Jotenkin se on tosi mukavanoloinen siinäkin touhussa - siis mitä sen kolmen selässä olemisen perusteella osaa sanoa...

Laitan tähän taas rekvisiitaksi Nikon toimesta tänään Kaustisella otettuja kuvia. Pahoittelen kuvien sameahkoa laatua, sillä näköjään tuo kamera ei vain yksinkertaisesti riitä näillä keleillä. Kesän kirkkaudessa saa vielä hyviä kuvia, mutta näin talviaikaan kaikista tulee jotenkin utuisia. Mutta se liinakkotamma on jokatapauksessa Salama ja punarautias ori Aatu. ;)

Stressitöntä joulun odotusta kaikille!

Itsenäisyyspäivä

Joulukuun ja itsenäisyyspäivän kunniaksi ulkonakin näyttää ja tuntuu edes jossakin määrin talvelta. Saatiinhan se pikkupakkanen ja ihan ohut lumikerroskin viimein. Kaiken sen ravan, pimeyden ja kurjuuden jälkeen jo tällainenkin versio talvesta tuntuu oikein mukavalta. Mutta vielä sitä lunta saisi tulla paljon ja paksusti, että pääsisi oikein treenaamaan...

Hevosrintamalle ei kuulu mitään uutta. Salama ei ollut Seinäjoen startista moksiskaan ja treenejä on jatkettu ihan entiseen malliin. Tänään käytiin Kaustisella hiitillä ja tällä kertaa saatiin hiittikaverikin, kun Myllymäet lähti ruunallaan mukaan. Rata oli jälleen kerran aivan huippu! Voi että Kaustisella on mukava ajella, kun rata on aina päivästä ja kelistä riippumatta niin hyvässä kunnossa. Nytkin se oli saatu niin pehmeäksi, että sama vaikka ilman kenkiä olisi päästellyt. Minä ajelin Salamalla aluksi kolmen kilometrin lämmityksen, jonka jälkeen siirryin kuvaajaksi ja iskä ajoi tammalla reippaammin. Ajettiin kaksi kahden tuhannen metrin hiittiä 1.50 vauhtia niin, että kierros kävelytettiin hevosia hiittien välissä. Salama nautti, kun oli kirittäjäkin mukana. Helposti tamma taivalsi menemään, ravi on hyvää, henki kulkee ja hevonen jaksaa hienosti. Ei mitään valittamista. Hiittien jälkeen kävelytin Salaman, laitoin hevosen kuljetuskuntoon ja lähdettiin kotiin pesulle.

Vaikka Seinäjoen startin epäonnistuminen harmittaa edelleen, on kai se vain hyväksyttävä työtapaturmaksi. Kun hevonen vaikuttaa kuitenkin kotiolojen ja hiittien perusteella olevan kunnossa, on kilpailukutsut taas avattu. Seuraavaa starttia oon kaavaillu Salamalle parin viikon kuluttua Ylivieskassa.

Aatu on treenitauolla kuumetautinsa takia. Taudista päästiin penisilinikuurilla eroon, mutta ainakin viikon verran ori saa vielä viettää vain oloneuvoksena oloa. Eipä Aatun kanssa muutoinkaan ole vielä mihinkään kiire ja toisekseen minä oon hirvittävän tarkka, ettei noin korkean ja monta päivää kestäneen kuumeen jälkeen hevosta mennä liian aikaisin treenaamaan, sillä usein ne jälkitaudit ovat vielä varsinaista tautia paljon pahempia... Mitkään kävelylenkit kun tämän hätähousun kanssa eivät tule kysymykseen, niin kyllä Aatun on oltava täysin kunnossa, kun se seuraavan kerran aisoihin laitetaan. Ihan normaali-Aatu se on kyllä jo käytökseltään; etupää puree ja takapää potkii, joten siinä mielessä ollaan hyvin helpottuneita. Kyllä tuntuu taas mukavalta viedä aamulla tarhaan sellainen Aatu, joka pomppii, puree ja riehuu niin kuin 2-vuotiaan orivarsan kuuluukin. :)

Turhuuksien turhuus!

Märkää, mustaa, sateista ja synkkää on ollut sekä kelit että meidän tallin kuulumiset viime viikonlopulta. Mutta johan sitä jonkin aikaa jo menikin paremmin! Mistähän sitä taas aloittaisi tämän valitusvirren. Ensinnäkin perjantaina Aatuun nousi kuume, reippaasti yli 40 astetta. Kieltämättä kävi perjantai-iltana mielessä, että taasko tämä kidutus alkaa; perjantai-ilta, viikonloppu edessä, klinikat kiinni, eläinlääkärit toivottoman vaikeasti tavoitettavissa ja hevosella kuumetta 40,6 astetta. Loistavaa. Jotain hyötyä kuitenkin oli nyt siitäkin, että omistaa erittäin hyvän ruokahalun omaavan hevosen, sillä Aatu söi ja joi kuitenkin hyvin koko viikonlopun ajan. Silti kuume pysyi sitkeästi koko viikonlopun 40 asteet huonommalla puolella. Varsin vaisu ori kyllä muutoin olemukseltaan oli, eihän se edes purrut tai muutenkaan riekkunut yhtään Aatumaisesti... Sunnuntaina näytti ehkä vähän valoisammalta, kunnes maanantaina ori pötkötteli karsinassaan keskellä päivääkin ja kuume oli taas 40,0. Saatiin sitten eläinlääkäriltä penisilini- ja kipulääkekuuri ja tällä hetkellä näyttäisi, että tauti olisi voitettu. Toivottavasti. En tiedä, mikä tuokin kuumetauti nyt oli ja mistä Aatu sen nyt sai, mutta eläinlääkärin mukaan sellaista on nyt liikkeellä. Ehkä tämä surkean lämmin "talvi" tekee sen, että kaikenmaailman bakteeritkin elävät ja voivat hyvin.

Koko viikonlopun minä siis olen kulkenut kuumemittari kädessä ja vainoharhaisena ollut tietenkin varma, että Salamakin sairastuu samaan kuumetautiin ennen Seinäjoen starttia. Tai olihan mulla toki toinenkin näkemys: Salama starttaa Seinäjoella, on ihan mätähuono ja sitten tiistaiaamuna kuumeessa. Kaiken tämän vainoharhaisuuden jälkeen olikin vähän epätodellinen oli eilen, kun Salama pakattiin autoon ja lähdettiin Titan ja iskän kans kohti Seinäjokea. Miten se nyt olikin mahdollista, ettei Salama vielä sairastunutkaan?

Hyvin märkää, hyvin sateista ja hyvin rapaista oli myös Seinäjoella, jossa vettä tuli koko illan ajan... Salama lämmitteli ihan mukavasti, vaikkei ravissa sitä samaa rentoutta näekään, mitä se hiiteillä esittää. Mutta ravasi nyt kumminkin kohtuuhyvin ja vauhtiakin otti. Itse startti jännittikin meikäläistä taas niin valtavasti. Kertokaa mulle, miksi ihmeessä sinne raveihin pitää väkisin oman hevosen kanssa haluta ja kaikki aika ja raha sen eteen laittaa, kun lopputuloksena on se, että vain jännittää ja hirvittää!? Salamalla oli etukäteen ajateltuna ihan toivottomat lähtöasetelmat, mutta tamma yllätti kaikki porhaltamalla juoksuradalta sellaisella meiningillä eteenpäin, että se oli jo ensimmäisessä kaarteessa kuudentena! Minä kuuntelin silmät kiinni laukkaavien hevosten nimiä kunnes Titta huusi korvan juuressa, että ääliö, se on jo viidentenä... Silloin oli pakko raottaa silmiä - ihan millin verran vain. Kuski halusi antaa tammalle pitkän tauon jälkeen nätin säästöjuoksun ja Salama taivalsikin sitten 3. ja 4. pari sisällä. Kierroksen jälkeen Salaman edessä ollut hevonen laukkasi kuitenkin sellaisen pysähdyshypyn, että vaikka Veli-Erkki kuinka Salamaa otti kiinni, meni se edessä olevaan hevoseen kopiksi ja laukkahan siinä tuli. Ja peli oli sitä myöten sitten selvä. Kiitos ja hei. Kotiintuomisina oli siis kirjainyhdistelmä HPL ja läjä erittäin rapaisia varusteita. Ja kyllä tympäs. Tympäs, tympäs, tympäs!!! Ensinnäkin hevoset menivät tuossa lähdössä niin hiljaa, että Salamalla ei olisi pitänyt olla mukana pysyäkseen hädän päivää, toisekseen kuskin mielestä hevosessa ei ollut mitään vikaa ja oli jopa sitä mieltä, että oltaisiin pärjättykin, jos ei oltaisi oltu niin olosuhteiden uhreja. Niin jos ja jos, mutta jälkipelihän kuuluu raviurheiluun. Kolmannekseen Salama oli lähdön jälkeen sitä kävelyttäessäni niin virkeä ja lennossa, että eipä se ainakaan koville ollut joutunut.

Mutta olisi se vain niin mukava tulla joskus raveista kotiin onnistuneen juoksun jälkeen niin, että joskus voisi olla täysin tyytyväinen. Mutta ei niin ei. Tulomatkalla Titta laskeskeli pitkän matematiikan taidoillaan, että kyllä epäonnistumiskiintiö alkaa olla jo niin täynnä, että kohta pitää jo tuurienkin kääntyä onnistumisen puolelle. Meikäläinen on kylläkin sitä mieltä, että epäonnistumiskiintiö vyöryy jo yli laitojen... Miten tämä voi aina olla näin vaikeaa? Jokatapauksessa Titalle SUURI kiitos mukanaolosta, henkisestä tuesta ja ihan käytännön avustamisestakin. Olis ollut vielä paljon masentavampi reissu ilman teikäläisen läsnäoloa. :)Helenankin kanssa ehdittiin lähdön jälkeen käydä kahvittelemassa ja muutama sana vaihtamassa. Jospa sitä joskus taas näkisi oikein paremmankin ajan kanssa. :)

Tämän aamun tilanne on se, että edelleen tympäsee. Tallissa pyykkikone on koko aamupäivän pessy rapaisia pinteleitä, silapatjoja, rintaremmejä, kuljetussuojia, haalareita jne jne. Kärryjen rapakuorrutus on pesty pois, valjaat putsattu ja rasvattu. Salama oli aamulla oikein virkeä ja "tappelunhaluinen", ilmeisesti sillekin oli jäänyt eilisestä jotain hampaankoloon. Mutta ainakaan tämä tamma ei mökötä vaan kauheella tohinalla piti tänäänkin mennä rapakkotarhaan rapaa tonkimaan... Kumpikaan hevonen ei ollut tänään kuumeessa, joten ehkä se tästä taas. Jospa sitä jaksaisi itse aukaista kilpailukutsut ja selailla, missä olisi hyvät ravit kasvattaa taas epäonnistumiskiintiötä.

Salama Seinäjoelle!

Ihmeiden aika ei ole ohi! Mun Salama-latukone on kuin onkin saanut kinttunsa siinä määrin kuntoon, että tamman kanssa suunnitellaan maanantaina lähtöä Seinäjoella starttiin! Pessimisti-omistaja ei ole edelleenkään kovin vakuuttunut Salaman jalkojen terveydentilasta (mihin ne jalkavaivat nyt yhtäkkiä sitten voi kadota, kun niiden kanssa on puoli vuotta töitä tehty???), mutta ihan kohtuullinen tamma jokatapauksessa on viime aikaisissa treeneissä ollut. Ja kun kuskikin oli sitä mieltä, että Salamalla kehtaa raveihin lähteä, niin kokeillaan nyt taas sitten. Melkoinen masennus iski kyllä eilen heti lähtölistoja lukiessa. Miten voi olla mahdollista, että kun Salama nyt tämän kerran sattuu raveihin pääsemään, niin se saa numeron KUUSITOISTA ja lähtöradan SEITSEMÄN! Että sellaista. Asetelmat eivät etukäteen ajateltuna siis ole mitenkään mukavat. Salama on nyt hyvin erilaisen tehtävän edessä, sillä se ei ole koskaan aikaisemmin lähtenyt takamatkalta, ei koskaan startannut juoksuradalta, eikä ainakaan juossut numerolla 16. Noh, ollaanpahan mukana, ja siitä pitää jo osata olla meikäläisenkin iloinen. Suoraan sanottuna kuitenkin Salamalle on silkka mahdottomuus kiertää 15 hevosta, mutta kun kiertäisi edes puolet niistä, ravaisi koko matkan ja tekisi uuden ennätyksensä. Eihän ole taas paljon toivottu? ;)

Eilen hiitailtiin molemmat hevoset Kaustisella. Minä ajoin nyt ite Salamalla ja Veli-Erkki Aatulla. Sanoinkin sille, ettei se käsitä, kuinka kunniatehtävän se on saanut - Aatun omistaja nimittäin pitää huolen, ettei oriin kärryille ihan kuka tahansa istu. ;) Aatuhan käyttäytyi kuitenkin hyvin ja juoksenteli iloisesti kahden kilometrin hiitin Salaman rinnalla menemään. Melko mykistäviä kommentteja kuskin suusta tuli hiitin jälkeen. Tällä hetkellä varsa on niin hyvällä mallilla, että mietityttää, voisiko meidän tallissa kuitenkin seistä neljällä jalalla kimpale kultaa? Raveihin on silti vielä ihan toivottoman pitkä matka, ja sitä ennen monta mutkaa, monta vaivaa, monta klinikkareissua, monet kommellukset ja monet itkut. Mutta antaahan se itelle voimaa ja uskoa, kun hevosella on kuitenkin lähtökohdat kunnossa. Salama tuntui meikäläisen mielestä myös ihan hyvältä. Vaikkei siitä mitään käsitystä saakaan, kun se ei anna itestään edelleenkään yhtään ylimääräistä ulos. Mutta ravi on kunnossa, hevonen kulkee suorassa ja tuntuu rennolta ja rauhalliselta. Enempää Salamasta ei hiittien perusteella osaa sanoa, mutta kaikki voitava on ennen maanantain lähtöä nyt tehty. Tästä eteenpäin mennään lenkeillä hissunkissun ja koitetaan pitää jalat ehjinä. Siinäpä sitä onkin tavoitetta kerrakseen...

Ulkona on nyt niin harmaata ja kuraista, ettei hevosia viitsi edes valokuvata. Jotain piristettä pitää silloin tällöin tänne blogiin kuitenkin lisätä, joten laitetaan tähän nyt sitten joku tylsä tallissa seisomiskuva. Tärkeää on kuitenkin huomata Salaman korvat, jotka Titta on parturoinut! Ai että ne onkin nyt siistit. Kuulemma korvakarvat on ihan ratkaseva asia raveissa pärjäämisen suhteen! Jos korvakarvattomuus vain maanantaina yhtään juoksemista auttaa, niin voin tulevaisuudessa vaikka klipata koko korvat paljaaksi. ;)