Hyvää Joulua

Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2013!

toivottavat: Miia, Salama, Aatu ja Samu

 

 

Kausi pakettiin

Kuva viiden vuoden takaa. Yhteisen matkan alkutaival.
Aatu ja iskä ensimmäisiä kertoja lenkillä.

Nyt talvi on tullut! Viime päivinä pakkasmittari on pudonnut Toholammillakin aina 20 miinusasteeseen saakka ja vähän siihen on kieltämättä totutteleminen sen parin kuukauden plus viisi ja vesisadetta - jakson jälkeen. Lunta on vain ihan säälittävän vähän, mikä tarkoittaa ettei meillä edelleenkään ole kotona ajo-olosuhteita kävelyä kovempitempoisempiin lenkkeihin. Mutta lohduttaudutaan nyt vaikka sillä ajatuksella, että tuskin niitä tällä hetkellä on juuri kenelläkään muullakaan. Tämän päivän Salaman ja Samun hiittireissukin muuttui pakkastilanteen takia vain kävelyksi. Ja ihan tarpeeksi tarkenemista oli siinäkin lenkissä.

Aatun kanssa käytiin lauantaina vuoden viimeinen ravireissu Teivoon. Lopputulos oli surkea, sillä tavoilleen uskollisena Aatu muisti mokailla niinkuin aina, kun jostakin finaalista vain on kyse. ;) Aatu saa kuitenkin kaiken anteeksi. Sillä kaikesta huolimatta lauantai oli hieno ravipäivä ja täynnä uusia elämyksiä. Tiedättekö, kuinka kummalliselta tuntuu mennä hevosen kanssa T75-raveihin? Ja kun se hevonen sattuu olemaan lähtönsä suosikki? Kun perjantaina Satavarmaa katsoessa muuan ravimies nimeltä Kari Lähdekorpi pohtii Ponnen Aatoksen rastittamista 75-rivin varmaksi? Hei haloo, se on vain meidän Aatu!! Iloinen, touhukas, tollo Aatu. Ei se ole mikään sen kummallisempi hevonen! Ei se ole mikään seiskaviisvarma! Siihenhän pitää olla ihan hirmu hyvä hevonen! Niin. Kummalliselta se vain tuntuu. Teivossa Aatun lämmityksen jälkeen Vellu joutui heti haastattelijan tenttiin lämmitysfiiliksistä ja menestymisodotuksista. Ja Ravisuora kuvasi telkkariin Aatun hölköttelyä tallialueella. Kaikki tämä vain tuntuu ihan kummalliselta. Meille Aatu on aina ollut hyvä ja lahjakkaan tuntuinen hevonen, mutta se, että siitä puhutaan samolla adjektiiveilla vaikkapa telkkarissa tuntuu vain, no taas se sana, mutta kummalliselta.


Aatu puolivuotiaana. Meidän hevoset asuivat tuolloin Mikkolan tallilla.

Olin lauantaiaamuna taas puoli ysiltä yövuoron jälkeen kotona. Vaatteiden vaihto, aamukahvit, Salama ja Samu pihalle, Aatun puunaus ja kuljetuskuntoon varustaminen. Hevonen traileriin, kärryt ja kaikki muut kamppeet kyytiin. Ja hyvää yötä. Heräsin sitten Ylöjärvellä, matka meni ilmeisestikin hyvin, kun lievästi väsytti. ;) Perillä oltiin siis vähän ennen kahta. Teivossa oli -10 pakkasastetta ja lumisadetta. Aatu oli ravipaikalla rauhallinen. Ihanaa, että se vähän alkaa edes viisastua! Lämmityksessä kaikki oli Vellun mukaan kohdillaan, joskin samaan hengenvetoon tuli maininta, että rata on liian pöpperöinen Aatulle. Ja niinhän se sitten kai olikin. Meidän olisi pitänyt tajuta laittaa Aatulle pitemmät hokit, mutta eipä tajuttu. Siellä se sitten koitti sutia lyhyillä nastoillaan muiden mukana. Lyhyt laukka tuli lähtöön aja-komennolla, mutta ei juoksemisesta sen jälkeenkään mitään tullut. Hevonen pyöri tyhjää ja viimeisen takasuoran laukka oli takuulla jo jonkinlainen turhautuminen koko sutimiseen. Ei ollut todellakaan Aatun keli eikä meidän päivä. Loppumatkasta Aatu tykitti vielä joukon kiinni sen mitä lipsuttelultaan kykeni. Mutta eihän se enää mihinkään riittänyt. Maalissa kymmenes ajalla 29,6ke.

Aatun kausi piti Teivon jälkeen jatkua vielä startin verran ensi lauantaina Oulun T75-kierroksella. Mutta koko sarja meni peruutukseen hevospulan takia. Tätäpä se tahtoo olla. Kesällä karsittujen listat ovat pitempiä kuin ravien lähtölistat ja talvella sitten ei saada edes seiskavitosiin tarpeeksi hevosia mukaan. Tämän vuoksi Aatu pääsi aloittamaan talvitaukonsa viikkoa aiottua aikaisemmin. Ja hevonen on todellakin taukonsa ansainnut. Kausi on ollut kertakaikkisen komea. Startteja 15, voittoja 8 ja lisäksi yksi muukin totosija. Juostua rahaa tältä kaudelta 11 150€. Derbyfinaali oli takuulla koko kauden tähtihetki ja sieltä saatiin kutossijan lisäksi komea ennätys 26,0ake. Kaikenkaikkiaan kausi oli täynnä onnistumisia, upeita elämyksiä, hienoja ravireissuja. Aatu on 5-vuotistilastoissa vuoden 2012 voitokkain, 12. rahakkain ja 18. nopein. Ja meidän omissa tilastoissa maailman paras. ;)

Ensikohtaaminen. Aatu kasvattajansa Miinan luona Muurlassa.

 

Ja tilanne viiden vuoden kuluttua edellisestä kuvasta. Derbykarsinnoissa!

Salaman kausi ei kaikkien numeroiden valossa vedä vertoja sen edelliskaudelle. Mutta se kaikkein tärkein saatiin kuitenkin: Ennätys 26,7aly!!! Salaman kanssa on kauden aikana koettu ennenkaikkea upeita elämyksiä, joista ikuisiksi ajoiksi mieleen jää Rovaniemen juhannusravit ja Mikkelin kuninkuusravit. Ne muistot ovat hienoimpia kokemuksia, mitä Salaman kanssa koskaan on edes uskaltanut haaveilla. Kauden kahdestatoista startista saalis on kolme totosijaa, yksi jokaista lajia.
Ja sitten meidän "pikku" Samu. Samusta kasvoi kaksivuotiskautensa aikana tallin tulevaisuuden hevonen. Opetuslähdön läpäiseminen oli ainut merkintä mustaa valkoisella tältä kaudelta, mutta enempää ei sen kanssa toki voikaan saavuttaa. Aika ja tulevat vuodet näyttävät, mihin Samun rahkeet raviurheilussa riittävät.

Nyt on hetken hengähtämisen aika. Aatu saa parin viikon totaaliloman ja aloittaa lenkkeilyn ja kunnon kohotuksen kohti kuusivuotiskautta vasta joulun tienoilla. Siihen saakka se vain valvoo tarhassaan Salaman ja Samun lenkkeilyä ja lataa omat akkunsa.

Myös ihmiset saavat ladata raviakkunsa. Starttihevosia ei ole tallissa kuin kaksi, mutta aika monta ravireissua ollaan silti saatu kauden aikana tehdä. Kauden aikana kierrettiin viisitoista eri ravirataa, muutamat useampaankin kertaan. Toinen toistaan hienompia ravielämyksiä tarjosivat Rovaniemi, Oulu, Ylivieska, Kannus, Kokkola, Kalajoki, Kaustinen, Kajaani, Kuopio, Seinäjoki, Tampere, Vieremä, Jyväskylä, Mikkeli ja Turku. Kiitos!

Kiitos kuuluu antaa myös kaikille teille, jotka olette eläneet upeaa ravivuotta 2012 meidän kanssamme! On vaikuttanut, että etenkin Aatun menestys on kiinnostanut monia. On tuntunut uskomattoman hienolta huomata, kuinka moni on meidän kanssa jännittänyt hevosten startteja ja ilonnut niiden menestyksestä silloin, kun sen aika on ollut. Ihanat kaverit ja sukulaiset ovat jaksaneet kiertää meidän hevosten perässä raveissa ympäri Suomea. Aina sitä ei edes huomaa sanoa, mutta hienolta se kaikki kannustus ja mukanaeläminen tuntuu.

 Starttimatkat ovat kuitenkin vain ehkä kolmasosa niistä reissuista, mitkä hevosten kanssa on tällä kaudellakin auton kanssa kyytiä otettu. Hiittireissut Kaustiselle ovat kuuluneet joka viikko useampaan kertaankin treeniohjelmaan. Joten voinee kai sanoa, että ihan ajatuksen ja ajan kanssa töitä hevosten ja mahdollisimman hyvien ravitulosten eteen on yritetty tehdä. On erittäin palkitsevaa nähdä edes joskus myös oman työnsä tulokset. Työ jatkuu, treeni jatkuu, nälkä kasvaa ja haaveet elävät. Katseet aletaan pian kääntää jo ensi vuoteen.


Aatu Derbyssä. Ravikuvat kopioitu Sukupostista. Upeita otoksia!

Teivon tolppa

"Uskomaton Aatu teki sen taas!" - se oli viesti, jonka ensimmäisenä sain kotona raveja seuranneelta äitiltä Teivoon. Aatu oli tiistai-iltana juuri saapunut startissaan maaliin. Voittajana.

Tuohon viestiin kiteytyy yhä aika paljon ajatuksia ja mielestäni se kuvaa aika hyvin sitä epätodellisuuden tunnetta, minkä Aatu taustajoukoilleen on tuonut. Raviurheilu tarjoilee meille tällä hetkellä vain parastaan. Tai ainakin Aatu tarjoilee. Aatu tekee mahdottomasta mahdollisen. Mykistää kerta toisensa jälkeen. Voittaa startti startin jälkeen. Kahdeksannen kerran tällä kaudella. Epätodellisuuden lisäksi kiitollisuus on varmasti toinen päällimmäisenä oleva tunne. Kiitollisuus siitä, mitä kaikkea Aatu on meille antanut. Elämyksiä ja ennätyksiä. Unelmien toteutumista. Tähtihetkiä. Miten ihmeessä meillä voi olla tuollainen hevonen?

Teivon tuliaisia

Tällä kertaa hevosen valmistautumisessa Teivon starttiin ei ollut mitään ihmeellistä. Sen sijaan vähän ylimääräisiä sydämentykytyksiä aiheutti ohjastajakuvio. Vellu loukkasi itseään sunnuntaina Kaustisen raveissa tiputtuaan pystyynnousseen hevosen kärryiltä niskoilleen. Elettiin jokseenkin jännittäviä hetkiä aina tiistaiaamuun saakka odottaessa pystyykö Vellu lähteä ajamaan Aatua Teivoon. Ei Aatu mikään hankala ajettava ole, mutta silloin tällöin se osaa heittäytyä hankalaksi ja vaikkei heittäytyisikään niin omat kuvionsa sillä tahtoo aina kuitenkin olla. Vellu on ajanut Aatun jokaisen startin ja kymmeniä, kymmeniä hiittejä lisäksi. Hevoselle on tullut jo tietty kunnioitus kuskia kohtaan ja kuski taas osaa lukea hevosen jokaisen ajatuksen. Eikä siltikään kaksi kierrosta oikealla askellajilla radan kiertämistä ole ihan yksinkertainen juttu.

No, reissuun kuitenkin päästiin ja raihnainen luottokuski saatiin kuin saatiinkin Aatun kärryille. Teivossa oli tiistai-iltana pimeää ja tihkusateista. Eli ihan normiravisää. Tätähän se nyt on koko syksyn ajan ollut. Aatu oli ravipaikalla ehkä aavistuksen vähemmän rauhallinen kuin Kuopiossa tai Jyväskylässä. Lämmityksessä sillä ajettiin hiljaa ja siinä vauhdissa ori oli ihan ookoo. Startissa Aatu lähti auton takaa seiskakaistalta "jälleen" ravia. Kolmas kerta peräkkäin on kyllä jo ihan ennätys. Nyt se ei ollut lähdössä edes ollenkaan epävarman näköinen, mutta hiljaahan se lähtee ja niin sen on vain annetteva lähteä. Juoksupaikaksi muodostui kolmas pari ulkona ja siinä oli hyvä kyttäilyasema. Kun maaliin oli matkaa n. 800m Aatu sai käskyn kolmannelle radalle kiertoon. Ori eteni rennonoloisesti ja vaivattomannäköisesti kärkiparin tuntumaan. Mikään ei tietenkään tässä lajissa ole varmaa ennenkuin maalissa, mutta uskon silti, että Aatu jo melkein tietää, mitä loppusuoralla täytyy tehdä. Omista haluistaan se paiskasi nytkin kärkiparin ohi johtoon, mutta kovin haastaja Rouva-Kaasu iskikin sen omasta selästä ihan rinnalle. Maalissa oli tasaista eikä minulla ainakaan ollut käsitystä, kumpi voitti. Aatu olisi jokatapauksessa tehnyt oikein hyvän juoksun olipa sijoitus ykkönen tai kakkonen. Ykkönen se kuitenkin meidän suureksi iloksemme oli.

Startin jälkeen Aatua odotti ihan normaalikuviot. Jäähdyttelyn jälkeen se pääsi pesulle. Loimia niskaan, jäitä jalkoihin, melassivesi naamariin ja kotimatkalle. Kotona tallin pihalla oltiin 02.20. Kun kello herätti siitä 2,5 tunnin päästä töihin, sai taas todeta liippaavan tämän harrastuksen ja sille omistautumisen aika likeltä hulluutta... Mutta tulipahan ainakin testattua kuinka vähillä hoitajan yöunilla potilaat pysyy 12,5 tunnin työvuoron ajan hengissä. Aika vähillä. ;)

Teivon lähtö oli yksi kolmesta All Out -Cupin karsintalähdöstä. Finaali ajetaan ensi lauantaina Teivon 75-raveissa, joten silloin Aatu toivottavasti on taas viivalla mukana. Finaali juostaan tasoitusajona ja ainakin ennakkoon näyttäisi, että todella tasainen lähtö on tulossa! Aatun superhieno veli Ponnen Onni kiskaisi vuosi sitten juuri tämän samaisen kilpailusarjan finaalin voittoon hulppealla joulukuun volttiajalla 26,6. Kääk, sanon minä.

Aatulla on kohta ruusukkeita kuin kilparatsuilla. :D

Viimeisin voittoloimi sohvan päällysteenä. Miten näitä raaskii muka käyttää?

 

Salama kävi klinikalla maanantaina saamassa irabit takavuohisiin ja kiropraktista hoitoa muuhun kroppaan. Olen aika vakuuttunut tuon kiropraktiikan hyödystä jo tässä vaiheessa. Salama on toki nyt ollut aika helpolla, mutta silti olen oikein tyytyväinen sen normaalia rennompaan ja notkeampaan liikkumiseen. Jo ensimmäisen kiropraktisen käsittelyn jälkeen lenkillä huomasi yhden ihan kongreettisen muutoksen nimittäin Salaman hikoilun. Hevonen, jonka yksi ongelma on ollut hikoilemattomuus hiittienkin jälkeen, hikoilee nyt jo kävelylenkin jälkeen. Aineenvaihduntaan ja lihaksiston työskentelyyn Jaanan käsittelyllä oli ainakin ihan selkeä apu. En sano, enkä uskokaan, että Salamasta tulee tämän myötä mitenkään parempaa ravihevosta, mutta ainakin minulle tulee tällä hetkellä valtavan hyvä mieli sen olemusta katsellessa ja sen kanssa lenkillä käymisestä. Jotenkin tammasta vain nyt näkee, että sen on hyvä olla. Perjantaina Salama oli pitkästä aikaa hiitilläkin mukana Samun kanssa. Ajettiin niin hiljaa, että vähän vetokilpailuksi homma tamman kanssa meni, mutta pääsipä nyt pitkästä aikaa ajamaan juoksulenkin. Edelleen sitä talvea ja lunta odotellaan, siihen saakka ratareissuja on yksinkertaisesti pakko tehdä. Ja ihan skarppina sitä saa päivän mittaan olla, että kaikki hevoset saa liikutettua hämärän aikaan kahden pimeän välissä, jota siis tällä hetkellä myös päiväksi kutsutaan. Vai miten se mainos nyt meni. ;)

Killerin kurassa

Aatun kanssa käytiin maanantaina perin marraskuinen, kurainen, sateinen ja pimeä reissu Jyväskylään. Mutta kyllä kannatti. Vaikka niitä todellisia hutireissujakin on tämän hevosen kanssa tullut tehtyä - ja tehdään jatkossakin - on Aatu silti piristänyt tänä vuonna hurjan montaa ravireissua. Maanantain voitto oli oriin kauden seitsemäs kolmannestatoista yrittämästä. Tuolla voittomäärällä se pitää tällä hetkellä 5-vuotistilastojen kärkipaikkaa yhdessä Carmelan kanssa vuoden ykkösmääriä vertaillessa. On se vain hieno hevonen!

Aatun Killerin startin jälkeinen vapaapäivä koostui tarhailusta, heinän mutustamisesta...

...ja tietenkin pallopeleistä oman mielen mukaan!

Voisi melkein sanoa, että Killerillä tuli maanantaina vähän vettä. Oli ilmeisesti tullut koko päivän. Oli märkää, mustaa, sateista ja rapaista. Tuon kurjemmaksi ravisää ei enää vain yksinkertaisesti voi muuttua. Valot hukkuivat pimeyteen ja tuntui, että varikollakin eteensä näki aina metrin kerrallaan. Tuuli ja satoi. Rata oli selostajan mukaan ymmärrettävästikin raskas, kurainen, likainen ja mitähän vielä. Olosuhteet olivat haasteelliset ja nyt hevosilta kysyttiin nopeuden sijaan ehkä ennemminkin voimaa ja vahvuutta. Jotenkin tuli ennen lähtöä varikolla kerrospukeuteena, sadevarustettuna ja muuten vain tönkkönä hevosen kanssa seisoskellessa, että eikö sitä ihminen todellakaan keksinyt itselleen sitten mitään muuta harrastusta... Mutta ei se tunne onneksi kauaa kestänyt, lähdön jälkeen pimeys ja märkyys eivät haitanneet enää juuri lainkaan! ;)

Aatu oli koko ravipäivän hyvin rauhallinen. Itseasiassa se oli jo kotona sitä puolilta päivin puunatessani, letittäessäni ja kuljetuskuntoon laittaessani todella rauhallinen. Jotenkin se tiesi, mikä homman nimi olisi ja jollain tapaa minusta tuntui, että kuljetuskoppiin asteli maanantaina varsin itsevarma ori. Aatu matkustaa aina hyvin eikä ravipaikallakaan se vaivautunut pullistemaan yhtään kenellekään. Se oli jopa niin rauhallinen, että sitä pystyi varikolla ajamaan ennen lämmitystä kuin normaaliakin hevosta. Vellu ajoi kolme kierrosta lämmitystä väärinpäin aika maltillisella vauhdilla. Aatu ravasi hyvin ja vaikutti kummallisen keskittyneeltä - vain omaan tekemiseen. Rata oli niin raskas, että me olisimme mielellämme ottaneet starttiin Aatulta hokit pois, mutta kuski käski pitää ne paikoillaan. Selvä.

Lähtö. Se on se kaikista hirvein hetki. Vitospaikka auton takaa. Hiphei. Auton irrotessa Aatu näytti melko epävarmalta, mutta lähti kuin lähtikin kuitenkin ravia. Aika paljonhan se antaa muille lähtökiihdytyksessä tasoitusta, kun tämän kanssa on lähdettävä niin varovasti kieli keskellä suuta. Mutta enemmän se silti jää muista lähtölaukan jälkeen, jos se on se toinen vaihtoehto. Kun kriittinen lähtökiihdytys oli selvitetty, Aatu eteni heti päättäväisesti kolmatta rataa kohti kärkeä. Kaulapaikka irtosi 700 metrin juoksun jälkeen ja siinä vaiheessa uskalsi ensimmäisen kerran vetää henkeä. Keulat saatuaan Aatu piti paikkansa maaliin saakka ja irrotti keulasta loppusatasella sen mitä tarvitsi. Kaikki näytti helpolta, mutta Vellu sanoi kyllä raskaiden olosuhteiden puuduttaneen myös Aatua loppusuoralla. Voittoaika oli 31,9. Aatu saapui varikolle Killeri-lähdön voittoloimen ja komean ruusukkeen kanssa. Maailman paras Aatu.

Nyt on sitten kokeiltu sitä minun pahoin pelkäämääni hokeilla juoksemistakin. Eikä lopputulos olisi voinut parempi olla. Mitenkään talviset olosuhteet eivät tietenkään olleet, mutta onpahan kokeiltu nyt sitten kurakossa. Aatun kilpailukausi jatkuu jo ensi tiistaina Tampereen Teivossa. Siellä kokeillaan ajaa All Out-Cupin karsintoja auton takaa lähtöpaikalta seitsemän.



Samun leikkejä

Samu irrottelee

Salama

Muuten tallirintamalle ei kovin kummia kuulu. Salamalla olen ajanut nyt vain kävelylenkkejä. Samu treenaa juostenkin silloin kuin olosuhteet sen mahdollistavat. Hevoset pitävät kyllä niin tarkasti kaikki vapaapäivät ohjelmoituina, etten minä todellakaan voi käsittää, miten joku voi ehtiä hoitaa ja valmentaa enempää kuin kolmea hevosta. ;) Huomenna itselläni menee koko päivä "oikeissa" töissä, iskä käyttää Salaman Kaustisen klinikalla "verenluovutuksessa" IRAB-hoitoa varten. Perjantaina aamupäivän ohjelmana on orien kanssa hiittireissu Kaustiselle ja illalla aloitan yövuorot. Pari yötä menee töissä, sunnuntaina olisi sitten herättyäni kiva mennä Kaustiselle raveihin, kun on Ilkka-ajon karsinnat ja muuta mukavaa. Silti pitäisi ehtiä ajamaan hevosiakin, joten saa nyt nähdä, saako raveja ohjelmoitua päivän ohjelmaan. Maanantaina Salaman kanssa mennään taas Kaustiselle klinikalle. Tällöin takavuohiset piikitetään irabilla ja Jaana kiropraktikoi tamman toisen kerran. Samalla olisi tietenkin mahdollisuus ajaa Samulla radalla, jos sen viitsii ottaa mukaan. Tiistai menee toivottavasti Aatun kanssa Teivossa. Ja keskiviikkona sairaalamaailma taas kutsuu. Silti. Elämä tuntuu hyvältä juuri tällaisena.

Näin iloinen tamma on ollut pari päivää kiropraktikoinnin jälkeen... Tykkään!

Kiropraktikkaa ja Killeriä

Marraskuu on pian jo puolivälissä. Päivät kuluvat hirmuisella tahdilla - itse sitä koittaa vain pysyä perässä. Vielä ei Keski-Pohjanmaalla ole oikea talvi. On vähän pakkasta ja vähän lunta ja sitten taas kohta vähän lämmintä ja vähän rapaa. Sitä se marraskuun alku on ollut. Tällä hetkellä maassa on ohut lumikerros ja sen päälle passaisi sataa vielä vaikka metri lunta. Mutta sen sijaan säätiedotukset lupaavat taas jotain vesisateita. Typerää.

Hevosten kanssa odotetaan niin talvea. Ja niitä talven mukanaan tuomia treeniolosuhteita. Viime aikoina kotona ei ole pystynyt ajamaan muuta kuin kävelyä ja juoksut on juoksutettu sitten Kaustisella. Radallahan me muutenkin kesällä reippaammat ajot joudutaan ajamaan, mutta nyt eletään taas niitä aikoja, jolloin rataolosuhteet nousevat arvoon arvaamattomaan. Tähän aikaan vuodesta viidenkympin Kaustisen radan käyttömaksu hevosta kohti per vuosi tuntuu todella vähäiseltä.

Hevoset ovat siirtyneet hokkikenkäaikakauteen ja hiittejä on päästy ajamaan piikkarit jaloissa juuri niinkuin ollaan haluttu. Aatu on ravannut hyvin. Samu on ravannut hyvin. Molemmat jossakin määrin hämmästyttivät alkuunsa, sillä kumpikin on todella, todella matalaliikkeisiä hevosia. Kun takajalka nousee juostessa sentin tai maksimissaan kaksi maasta, olisi voinut olettaa hokkien olevan suurempikin hidaste. Aatun kohdalla piikkareiden pitoa kilpailuvauhdeissa testataan maanantaina Jyväskylässä. Oriin kausi päästiin aloittamaan vasta kesäkuussa, joten tarkoitus on ajaa tänä vuonna vielä talvikeleilläkin muutama startti kilpaa. Vaikka niitä treeniolosuhteita odotellessa. Aatulla on Killerillä neljäs lähtö ja auton takaa numero viisi.

Kuopion floppauksen jälkeen Salamasta otettiin verikokeet, joista ei mitään syytä tai selitystä onnettomaan viime starttiin saatu. Kaikki kunnossa. Hiljaisissa hiiteissäkin Salama on ollut ihan ok, joskin taas se oikea takajalka tykkää lintsata. Tänään Salama kävi kiropraktisessa hoidossa Kaustisen klinikalla. Oli kyllä mielenkiintoista! Tiedän, ettei kiropraktiikalla voida poistaa Salaman jalkavaivoja, mutta monta seuraamusta ainakin. Kun hevonen jatkuvasti varoo takavuohisiaan, se oppii käyttämäänkin kroppaansa väärin, kulkemaan selkä kyyryssä tai vinossa. Ja niistä tietenkin seuraa fasettilukkoja ja jumeja. Ja sitten ollaan jo oravanpyörässä joka todellakin pyörii! Loppujen lopuksi joka paikassa on jotain sanomista eikä oikein tiedetä mistä kaikki alunperin sai alkunsa. Ja toki Salama on säännöllisesti valmennettu ja kilpailutettu hevonen, joten kyllä rasitus tietenkin omat jälkensä jättävät. Uskon, että Salama on hevonen, joka todella hyötyy kiropraktisista hoidoistakin. Tänään Jaana sai auottua monta lukkoa ja parin viikon päästä käydään uudestaan tsekkaamassa tilanne, sillä on kyllä päivänselvää, että useamman hoitokerran Salama tulee tarvitsemaan.

Salama Seinäjoella 8.10.2012. Kuvannut Kirsi Kantokoski.

Kiropraktiikan ihmeellisen maailman lisäksi päädyttiin Jaanan kanssa kokeilemaan Salaman takavuohisiin IRAB-hoitoa. Toivottavasti tästä olisi Salaman nivelongelmiin edes hitusen pitkäaikaisempi apu kuin tulehduslääkkeistä ja kortisonista. Kokeillaan ainakin. Operaatio Salaman kuntoutus on siis loppuvuoden ohjelma. Ja kun hevonen on saatu mahdollisimman terveeksi niin treenataan se sitten talven aikana taas mahdollisimman vaivaseksi. Ja taas hoidetaan. Sitäpä tämä laji on. Jossakin määrin on kuitenkin helpottavaa tässä vaiheessa vuotta huollattaa tammaa kuntoon. Nyt ei tarvitse tuijottaa kilpailukalenteriin, laskea lääkevaroaikoja tai olla heti hysteerinen, jos hevonen on jollain lenkillä vino tai huonomman oloinen. Ehei, nyt meillä on vaikka koko talvi aikaa. Salama on tehnyt ennätyksellisen hienon kauden eikä kukaan (minä nyt ainakaan) olisi koskaan uskonut sen omaavan sellaista ennätystä kuin se nyt omaa. Sen ennätyksen eteen on taisteltu ja tehty töitä. Ja niin tehdään jatkossakin.

Samu treenailee myös ihan normaalisti. Se on ollut säännöllisesti Kaustisella hiittireissuilla mukana ja Aatun kanssa ne hölkkäilevät hiljaisia kolmen tonnin hiittejä rinnakkain. Kunhan Samu pysyisi terveenä, niin ensi talvi tekee sillekin hyvää. Kilometrit kehittävät.

Talviaikaan

Odotettu valkeus saapui tänä vuonna (ainakin hetkeksi) jo lokakuun puolella. Ensilumi satoi torstai-iltana maahan ja perjantaiaamuna hurja lumipyry teki menomatkasta töihin varsin jännittävän, vaikka autossa on kyllä ollut talvirenkaat alla jo monta viikkoa. Silti uskon, että aikainen talvi taisi tulla yllätyksenä aika monelle. Mutta voi ihanuus sitä valoa, minkä lumi toi tullessaan pimeään syksyyn. Ja voi ihanuus sitä piristävää pakkasen kirpeyttä. Tervetuloa talvi!

Hevosetkin nauttivat. Etenkin Salamasta ja Aatusta näki selvästi, kuinka onnellisia nekin olivat, kun tarhat eivät olleetkaan enää upottavaa kuralammikkoa. Hevoset ovat olleet siinä määrin iloisia, että pari viime päivää on kauhistuttanut katsoa niiden talvi-iloa - sillä kaikilla on ollut vielä kesäkengät alla... Pystyssä ne ovat kuitenkin ilmeisesti pysyneet, mutta treeneihin tuli kolmen päivän tauko ihan olosuhteiden pakosta. Tänään Jyri kävi kengittämässä hevoset talvimonoihin, joten huomisesta lähtien päästään taas jotakuinkin normaaliin päiväjärjestykseen myös lenkkeilyn osalta.

Maanantaina tehtiin yhdensortin elämysreissu Kuopion raveihin Salaman ja Aatun kanssa, jotka starttasivat samassa lähdössä! Kahdella hevosella saatiin yhdestä lähdöstä kolme ykköstä tauluihin, että ei aivan huonosti... Aatu voitti ja Salama oli 11 eli viimeinen hyväksytyn juoksun tehnyt. Hevoset käsittivät varmasti mun kuiskuttaman toiveen kaksoisvoitosta jotenkin väärin, kun saatiin sitten ykköset molemmista päistä. On tämä raviurheilu jokseenkin vaihtelevaa... ;) Mutta pääasia tietenkin oli, että Aatu pärjäsi ja reissu kokonaisuudessaan oli uskomattoman niin hieno elämys, että se pysyy varmasti ikuisesti muistoissa.

Maanantaiaamuna olin kotona yövuoron jälkeen kahdeksan jälkeen, kun karkasin töistä vähän aikaisemmin pois. Ehdin siis jopa nukkua muutaman tunnin ennen kuin piti ruveta valmistautumaan Kuopion keikkaan. Puolilta päivin vaihdoin sohvalta talliin, rasvasin vielä Aatun valjaat ja pakkasin viimeiset kamppeet mukaan ennenkuin otettiin iskän kanssa hevoset sisälle starttipuunausta varten. Ja lähtöpuuhat menivät taas niin nappiin. Aatulla oli etukenkä vääntynyt, joten iskän piti alkaa sitä vielä oikomaan. No, onnistui ja lopputulos näytti ihan siedettävältä. Kun sitten hevoset lastattiin koppiin havaittiin, että edellispäivänä hevoskoppiin vaihdetut talvirenkaat painuivat kahden urheilullisen suomenhevosen painon alla jokseenkin lyttyyn... Jee. Pikkupaikkakunnan etuja on kuitenkin myös se, että apua saa silloin kun sitä tarvitsee. Tämä asia nousi kunniaan varsinkin sen jälkeen, kun S-marketin ilmapistooli ei toiminutkaan... Kylältä saatiin kuitenkin nopeasti renkaisiin lisää ilmaa ja lopulta päästiin kahden aikaan matkaan - ehkä noin puoli tuntia suunnitellusta aikataulusta jäljessä, mutta ajoissa kuitenkin.

Kuopiossa oltiin perillä viiden maissa. Ja ihan normimeiniki; kärryt ja kamppeet katoksiin, sisäänkirjoitukseen, kahville, veskiin, kuskeja puhuttelemaan ja sitten hevoset aisoihin. Oli aika luksusta, että nyt kun Salamakin oli mukana, niin Aatuakin pystyi verryttelemään varikolla Salaman perässä ihan kuin ravihevosta kuuluukin. Ori kun joskus tuppaa "vähän" kuumumaan varikolla pyörimisestä eikä sitä liiemmin ole kesän aikana vahinkojen välttämiseksi harrastettukaan. Nyt kun tuttu ja turvallinen Salama oli näyttämässä Aatulle kaapin paikan, ei varikkokäyttäytymisessä ollut mitään ongelmaa. Tosin sen jälkeen, kun martingaali lisättiin Aatun varustukseen, ei se ole ollut enää niin kykeneväinenkään hyppimään pystyyn. Lämmityksissä ei ollut mitään ihmeitä. Molemmilla ajettiin reipasta kolme kierrosta. Ei tullut moitteita. Ja silloin on mennyt aika hyvin.

Esittely. Tuntuipa hienolta, kun lähdön osallistujista kuudesosa oli meidän tallista. Ja pruuvi oli kaikista hienoin, kun Aatu ja Salama pyyhkäisivät etusuoran peräkkäin. Ai että. Startti. Ja silmät kiinni. ;) Niin, lähtöauton irrottua kuuntelin nytkin silmät kiinni laukkaavien hevosten nimiä. Kummallista. Kuuluttaja ei sanonut Aatun nimeä lainkaan. Hän ei varmaan vain huomannut senkin laukkaavan. Mutta ei. Alkoi ihan epäilyttää. Eikö Aatu laukannutkaan kiihdytykseen???? Silmät auki. Ja todentotta, Aatuhan ravasikin toisessa parissa ulkona eli kerrankin se sai oikein hyvät juoksuasetelmat kärjen läheisyydestä. Salama kiihtyi takarivistä ihan kohtuullisesti ja Jaara löysi sille paikan neljännestä sisältä. Kierroksen jälkeen tammakin oli ihan hyvissä asemissa porukan puolivälissä. Viimeisellä takasuoralla tapahtui kuitenkin jotain ihan merkillistä. Salaman eväät oli syöty ja se alkoi jäädä. Kuski pyysi ja pyysi siltä lisää ja taas tapahtui jotain merkillistä. Salama laukkasi. Ei voi olla totta. Tuossa vaiheessa Salaman peli oli jo pelattu, mutta ei se silti koskaan laukkaa. Ei koskaan, koska se tietää, ettei niin saa tehdä. Se vain tietää. Aatulla sentään meni paljon paremmin. Vellu nosti sen viimeisen puolikkaan alkaessa kolmannelle radalle kiertoon ja ori eteni jotenkin kovin keskittyneen oloisena johtavan rinnalle maalisuoran alkaessa. Tuossa vaiheessa näytti hyvältä, muilla oli pyynti päällä ja Vellu vain istui. Ja itse tietenkin manasin varikkokurvissa, että jos nyt vielä tuokin laukkaa loppusuoralla, niin en kyllä ala... Mutta ei Aatu enää tuossa vaiheessa erehtynyt vaan lipui voittoon - eleettömästi, kuten selostajakin sanoi.

Voitto maistui hyvältä. Ajaksi tuli 28,1ake. Oli hienoa, että Aatu palasi vielä loppukaudestakin voittojen tielle. Kokonaisuudessaan Aatun kausi on ollut kertakaikkisen komea. Kuusi voittoa kahdestatoista startista. Tarkoitus ainakin on, että Aatun kausi jatkuu vielä, mutta oman haasteensa tuo hokkikenkään siirtyminen kuitenkin matalaliikkeiselle hevoselle vääjäämättä tuo.

Salaman kausi taas on suurella todennäköisyydellä nyt paketissa. En todellakaan tiedä, mikä sitä Kuopiossa vaivasi. Hevonen oli ennen starttia aivan normaali ja omaksi itsekseen tamma oli kotona vielä starttipäivänäkin harvinaisen pörhäkkä. Olisi ollut valtavan mukana saada jokin selvä syy Salaman poikkeuksellisen surkeaan esitykseen, mutta sellaista ei ole löytynyt. Tamma on ollut startin jälkeenkin kotona täysin normaali. Ja minä olen ihan hämmästynyt. Tosiasia on, että Salaman vauhtivarat ovat olleet tällä kaudella moneen otteeseen tapissa. Se ei pääse kovin kovaa, mutta yrittää aina sinnikkäästi loppuun saakka. Eikä jätä leikkiä koskaan kesken. Kuopiossa se oli tyhjä jo viimeisellä takasuoralla eikä se vain ole Salaman tapaista. Eikä tuossa lähdössä menty niin kovaa, etteikö sen olisi pitänyt pystyä roikkumaan mukana. Sijoitus 11, aika 32,3 ja lauk-ka-mer-kin-tä eivät vain yksinkertaisesti ole normaalia Salamaa. Aika esimerkiksi on huonoin noteeraus kahteen vuoteen. Ja laukannut Salama on startissa viimeksi yli vuosi sitten. Vellun kunniaksi todettakoon, että hänen ajamanaan Salkkari ei ole laukannut 1,5 vuoteen... Minä en ole koskaan pitänyt Salamaa mitenkään haastavana ajettavana, mutta ehkä senkin kanssa sitten omat niksinsä ovat. Ainut muutos kuskin lisäksi, mikä Salamalla Kuopiossa oli edellisstartteihin, oli sen kurkkutuki. Tähän saakka sillä on ollut pitkänmallinen kurkkutuki, joka kuitenkin hajosi tässä muutama viikko sitten lenkillä keskeltä kahtia. Sen jälkeen Salamalla on pidetty lyhyen mallin kurkkutukea. Sen kanssa on ajettu hiittiäkin, eikä henki ole vinkunut. Ei se vinkunut tai korissut mitenkään Kuopiossakaan, mutta tekosyynä hevosen huonouteen voinee siis vaikka pitää tuota erilaista kurkkutukea... On silti ihan vissi ja varma, että kun Salama suraavan kerran starttaa, on leuan alla pitkä kurkkutuki.

Jotain vastauksia sitä kyllä itsekin tarvitsisi ja edes verikoevastauksia aion ensi viikolla hakea hiittireissulla Kaustisen klinikalta. Voinee kuitenkin olla, että meidän täytyy Salaman kanssa alkaa taas vähän talvitreenailemaan niin, että ensi kaudella edes pysyisimme muiden matkassa mukana. ;) Sitäpaitsi eikös se ole niin, että hevosen väsyminen on vain treenarin huonoutta?

Lits läts

Hengissä ollaan blogin hiljaiselosta huolimatta. Ehkäpä olisi kuitenkin olisi aika raapustaa tänne kuitenkin muutama sananen todistusaineistoa hengissäolemisesta. Niin monena päivänä olen jo usean viikon ajan päättänyt, että tänään mun täytyy ehtiä päivitellä blogiin kuulumiset, mutta kun ei vain ehdi. Ei sitten millään. Asiaa siis olisi, mutta ei kai niitä kaikkia vanhoja asioita enää jaksa oikein muistellakaan. Eletään sitten tätä hetkeä.

Purnausaihe numero yksi. Tämä hel....in syksy. AINA sataa. Ihan aina. Ja ei siinä mitään, satakoot, mutta jatkuva viikko(vai kuukausi)tolkulla jatkunut sade tekee jokapaikasta kuravelliä. Ja siihen pohjattomaan rapakkoon uppoaa ihmiset, hevoset, motivaatio ja harrastamisenilo. Hevosten tarhaaminen vaikuttaa tällä hetkellä lähinnä kahluuttamiselta. Aamuisin tarhanportilla meinaa itsellekin iskeä epätoivo, kun koittaa maanitella hevosia mutajärveen päiväksi seisomaan; "Täällä on nyt vähän märkää ja hieman upottaa, pikkusen on rapastakin ja vähän tuota vettäkin sataa. Mutta minä tuon kuule teille tänne tarhaan heiniä kellumaan, niin hupasestihan täällä päivä kuluu".
Voi kökköjen kökkö tätä syksyä. Ja se syksyn pimeys on myös asia, joka yllättää joka vuosi vain yhä uudelleen. Minun päivätyöläiselämäni päättyy tähän viikkoon, eikä sitä enää hevosten iltatreenamisen kannalta olisi montaa päivää pidempään voinutkaan jatkaa. Matkailu avartaa ja työhön on haettu hurjasti uusia oppeja dialyysistä viimeiset seitsemän viikkoa. Silti paluu tuttuun työhän tuntuu mukavalta. Tervetuloa takaisin elämään teho-osasto, vuorotyö, pitkät työvuorot, pitkät vapaat. Ja tervetuloa talvi, täällä niin odotettaisiin...

Harmilla ei ole syysmasennusta!

Hevoset sitten. Ne pitävät tiukasti arjessa kiinni, sillä lenkillä niiden kanssa yksinkertaisesti vain pitää käydä. Ja on käytykin. Aatu huilasi Tampereen klinikkareissun jälkeen viikon verran, mutta on ollut taas parisen viikkoa ihan normaalitreenissä. Samu on aisoissa joka toinen päivä. Se on vahvistunut ja kehittynyt paljon, mutta silti tulevaa työmäärää sen kohdalla ajatellessa meinaa iskeä epätoivo. Paljon on vielä töitä edessä ja monta lenkkiä tehtävänä. Mutta itselle kärryillä varsan kehittymisen seuraaminen on hyvin antoisaa ja mielellään Samun kanssa lenkille lähteekin. Kummasti se kolmas täysipainoinen treenihevonen on kuitenkin kesän ja syksyn aikana lopullisesti paikkansa löytänyt, vaikka viime vuonna tuntui, ettei kolmatta ehtisi millään enää treenaamaan. Järjestelykysymyksiä. Kyllähän aikaa löytyy, mutta se on vain jostain muualta sitten pois. Hiittireissuja Kaustiselle on jatkettu, hevoskokoonpanot vain välillä vaihtelevat, kun Samunkin on kuitenkin tärkeä päästä välillä juoksemaan hiitintapaista hölkkälenkkiä.

Salama oli 1,5 viikkoa sitten startissa Seinäjoella. Tamma palasi sinne reilun kuukauden sairas- ja huoltotauolta, jona aikana ajoin sillä lähes pelkästään vain kävelylenkkejä. Ennen Seinäjokea tammalla ei ajettu yhtään hiitiä, mitä nyt kotona metsätiellä päästin edellisviikolla muutaman hassun vedon jotta edes henki olisi auki. Seinäjoella tapahtuikin jotain aivan ainutlaatuista: Surkea lähtörataarvontatuuri kääntyi!!!! Salama sai mailin ryhmään numeron yk-si. Se ei ole koskaan uransa aikana saanut ryhmäajossa ykkösrataa, mutta niitä takarivin paikkoja on kyllä ollut sitten senkin edestä. Hiljaisista viimestelyistä huolimatta odotin Salamalta Seinäjoelle hyvää panosta. Lämmityksessä se oli kerrankin Vellun mukaan oikein paineissaan. Starttiin riisuttiin kengät pois, joka ehkä oli siinä kelissä jälkeenpäin ajateltuna kuitenkin virhe. Tai mistä sen tietää. Toki Seinäjoellakin satoi vettä ja oli jonkin verran kuraista, mutta riisuivat siellä muutkin kelistä huolimatta hevosiltaan kenkiä pois. Salama ei kuitenkaan ravannut startissa lainkaan niin hyvin kuin lämmityksessä - tiedä sitten oliko syy kengättömyydessä vai vähän eri vauhdeissa. Oli miten oli, ravi räpätti, eikä hevonen jotenkin uskaltanut missään vaiheessa kunnolla ruveta juoksemaan. Ykkösradalta Salama jäi lähtökiihdytyksessä kolmanteen pariin sisälle, sieltä Vellu nosti sen ekan puolikkaan jälkeen toiselle radalle ja toisen puolikkaan jälkeen kolmannelle. Hevonen tuli tasaisesti ja rehdisti nyt maaliin saakka ollen tasaisessa totorintamassa viides. Voittaja oli mennyt menojaan, mutta lähtöjen tasaisuutta kuvaa silti se, ettei kakkos- ja viitossijan välillä ollut montakaan metriä väliä. Salaman ajaksi tuli 29,1aly. Hämmentävien Jyväskylän ja Ylivieskan starttien jälkeen Seinäjoki tarjosi kuitenkin pelkkää hyvää; sisukas, yritteliäs, periksiantamaton, loppuun saakka taisteleva Salama palasi takaisin kurkuunpääntulehdusepisodin jälkeen. Ja se oli ehdottomasti kaikkein tärkein asia. Startin jälkeen Salama palautui tavoilleen poiketen ihan muutamassa minuutissa, mikä laittoi tietenkin miettimään, saiko hevonen itsestään kaikkea mahdollista lainkaan ulos? Noh, ehkä se hiittaamattomuus jossakin näkyi. ;)



Hevosissa ei ole mitään kuvaamista syksyisin, joten tässä sitten Harmia kerrakseen.

 

 
Syksy karsii ravitarjontaakin kesän jälkeen aika radikaalisti. Nyt tuntuu, että kaikki ravit, saatikka sopivat sarjat, ovat melko kaukana. Ja syksypimeillä, vesisateilla ei ole jostain syystä edes niin kovaa poltetta tehdä hirveän monen sadan kilometrin ravireissuja mihinkään. Tuntui vähän, eikä niin vähänkään, turhalta ja typerältä kuskata yhtä starttihevosta nyt sitten vaikka Jyväskylään ja toista vaikkapa Kuopioon. Joten päätettiin, että kokeillaan käydä vain yhdessä paikassa  - mutta kahdella hevosella. Ja ensi maanantaina Kuopiossa nähdään sitten (toivottavasti) meidän tallin kaikki kaksi starttihevosta viivalla, samassa lähdössä! Kuudes lähtö, Aatulla numero neljä ja Salamalla, jonka arpaonni palasi entiselleen, numero yksitoista. Tuleepas aika mielenkiintoista! Vauhdeiltaan Aatu on Salamaan verrattuna eri sarjan hevonen, mutta suoritusvarmuudessaan valtit ovat juuri toisinpäin. Salama saa kärryilleen Jaaran, joka ei olekaan istunut Salkkarin kyydissä 1,5 vuoteen! Mutta Mauri ei olekaan  ajanut Salamalla kuin totosijoja, joten siitäpähän sitten herra saa luvan jatkaa... ;) Kävi miten kävi, huippumieleenpainuva ravireissu on tulossa!