Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



9.6.2011

Autolähtöharjoitukset



Haave siitä, että meidän tallista juoksisi hevonen Pikkupelimannin karsinnoissa on toistaiseksi ihan realistinen toive, kun H-hetkeen on aikaan 2,5 viikkoa. Sitä silmällä pitäen Aatu tutustui tällä viikolla hiitillä aivan uuteen tuttavuuteen nimeltä lähtöauto. Ja olihan se vallan kamala kapistus... Kuvista tuli huonoja, kun kuvaaja koitti kyykkiä lähtöauton lavalla ja opetella käyttämään lähtöauton siipiä... Mutta aika lähelle siivekkeitä Aatu sitten viimeisellä lähtöyrityskerralla kuitenkin suostui menemään, joten tässä edes siitä todisteaineistoa! Monta mutkaa on kuitenkin vielä edessä, mutta jospa harjoitus tekisi mestarin...

Salama oli jälleen kerran siis opetusmestarina tässäkin puuhassa.
Tamma oli kyllä vähän sen olonen, että mikä hemmetin idea tässä hommassa nyt on, mutta eipä se koskaan mihinkään asiaan vastaankaan laita.
 Mitä me ilman Salamaa tekisimmekään!

4 kommenttia:

  1. Voi Salama! mä aivan herkistyn kun se on niin urhoollinen ja mahtava tuki nuorille kavereille =) Ompas ollut mahtava, että olette päässeet harjoittelemaan autolähtöä! ja hienostihan se ensimmäiseksi kerraksi meni! Tuleeko radan puolesta joku ajamaan lähtöautoa jos haluaa harjoitella?

    VastaaPoista
  2. Merja: Kieltämättä päivä päivältä noiden oripässien kans värkätessä osaa kyllä arvostaa enemmän ja enemmän Salaman varmuutta ja viisautta. Tamma on ohjannut ja oikonut nuo pöllöpäät jo niin monessa asiassa hevosten tavoilla.

    Aatu "pelkäs" lähtöautoa mukamas niin paljon, että tuli kyllä mieleen, että ilman harjoittelua sitä ei ikimaailmassa olis startissa saanut auton taakse... Harjoitusta se kyllä kaipaa edelleen, mutta nyt on kuitenkin lähtöautoon tutustuttu. Ratamestari Mika ajaa lähtöautoa, jos innokkaita harjoittelijoita löytyy. :) Ihan mahtava, että tämmöset harjoitukset on ylipäätänsä mahdollisia!!

    VastaaPoista
  3. Loistaavaa <3!!!Ootte vaan niin uskomattoman reippaita ja ihania omistajia että kyllä kelpaa kasvattajan lueskella kuulumisia ;)!!!Halauksia koko porukalle Miina

    VastaaPoista
  4. Miina: Aatun eteen täällä ollaan kyllä tekemään ihan mitä tahansa. :) Tällä viikolla harjoitellaan hiitillä vielä lähtöauton takaa lähtemistä ja sitten sunnuntaina kokeillaan Kajaanissa, onnistuuko sama homma tosipaikan tullen. Siellä Aatulla kylläkin on takarivin paikka. Jokos teillä on kesälomamatkasuunnitelmat selvillä? ;) Otettais nimittäin mielellään vieraita vastaan!

    VastaaPoista