Hiirenmetsästystä...

Viime viikkoina on työmaalla saanut viettää melko paljon aikaa, joten kylläpä tuntui niin niin ihanalta viettää tänään vapaapäivää ja käydä Salaman kanssa metsätiellä ajelemassa. Pakkasta on nyt kuin talvella konsanaan ja tänään viima teki pakkasesta vieläkin purevamman, mutta kyllähän sitä tarkenee kärryilläkin istuskella, kun vain vetää tarpeeksi vaatetta päälle. Walhstenin talvipuku on kyllä ihan paras! Ja vielä kun hevonenkin oli ihan valtavan virtavalla tuulella, niin johan kärryilläkin alkoi kuskia lämmittää moinen höyryäminen. :)

Salama on hiittaillut nyt muutamaan otteeseen Kaustisella ja muutoin ollaan lenkkeilty kotosalla lumisissa maisemissa. Tamma tuntuu hyvältä, mutta niinhän sen pitääkin tuntua, jos meinaa kilpaa pystyä välillä päästelemään. Lopullinen käsitys Salaman tämän hetken kunnosta saataneen varmaankin lauantai-iltana, kun tamma starttaa Oulun pakkasraveissa. Välillä näytti jo säätiedotusten mukaan, että ravit varmaankin menevät pakkasen takia peruutukseenkin, mutta nyt lauantai-illalle Ouluun luvatut pakkasasteet näyttävät jo huomattavasti armollisimmilta. Itselläni on vain jonkinnäköinen kriisi koko ravien suhteen, sillä lauantaina tulee olemaan ensimmäinen (ja toivottavasti samalla viimeinen) kerta, kun Salama lähtee raveihin iskän kanssa ja minä puolestani vietän koko päivän töissä. Voi olla jokseenkin hermostunut hoitaja töissä lauantai-iltana kellon lähestyessä puolta seitsemää... Eihän sitä edes voi olla varma, saako iskä Arin kanssa koko hevosta edes aisoihin? Muistavatko herrat virittää Salaman suitsiin myös kurkkutuen? Onko takajaloissa varmasti putsit? Ja miten onnennauhan letitys saadaan järjestymään? Ja mitkä kaikki asiat voikin mennä vielä vikaan...?? ;)

Aatu puolestaan viettää parin viikon "kunnon alasajo"- taukoa ja möllistelee päivänsä vain tarhassa ennenkuin "kunnonkohotuskuuri" uskalletaan todenteolla aloittaa. Herran veriarvoja on tässä välissä ehditty hyvin tarkistelemaan, koska en ole oikein koko talven aikana ollut tyytyväinen Aatun karvaan. Siihen nähden, että kyseessä on 3-vuotias ori, joka asuu lämpimässä tallissa ja on aina loimi päällä ulkona, saa kaikki mahdolliset vitamiinit, syö hyvää heinää ja hoidetaan kaikin puolin mahdollisimman hyvin, sillä on meikäläisen mielestä ollut aivan liian pitkä karva ja mahakin vähän väliä liian löysällä. Jokseenkin surkuhupaisaa on, että verikokeiden perusteella heräsi epäily, että Aatulla on säännöllisesti kolmen kuukauden välein suoritetusta matolääkityksestä huolimatta matoja. Asia varmistui vielä sontanäytteestä. Suurensuuri helpotus oli, että kyse on vain noin helpostihoidettavasta ongelmasta, mutta melkoinen yllätys se silti oli, sillä niin tunnontarkasti ollaan pyritty matohäädöt aina antamaan, nytkin viimeksi vain muutama viikko sitten!!! Nyt sitten madotetaan parin viikon välein jonkin aikaa ja tästä edespäinkin tihennän matolääkitysvälin varmasti kahteen kuukauteen. Aina sitä vain oppii jotain uutta, eikä hevosta näköjään voi kuitenkaan ikinä liian hyvin hoitaa... Muutoin verikoevastaukset olivat lähestulkoon priimat, joten talven treenailut pystytään tämän jälkeen aloittamaan hyvillä mielin.

Mutta se kaikkein järkyttävin asia tallirintamalla on ollut se otus, joka vilahti kertaalleen hevosten iltaruokia tehdessäni ruokasäkkien välissä ja sai meikäläisen ihan hermoromahduksen partaalle. Meidän tallissammeko asuu nyt sitten hiirikin??? Leevi-pyyntikissastakaan ei paljolti apua ollut, kun eihän se tollo tajunnut, että tallissakin voi asua hiiriä ja järkyttyi näkemästään varmasti yhtä paljon kuin minäkin - ja hiiri pääsi karkuun. Noh, voitte vain kuvitella millainen huuto seurasi sitten sitä tapahtumaa, kun eräänä päivänä menin kaneja ruokkimaan ja nostin kanien ruokaämpärin kantta (joka ei ehkä ollut ihan kohdillaan kiinnikään...) ja siellä se HIIRI oli - syömässä posket lommoillaan kanien ruokia! Voi tsiisus, enpä muista milloin olisin yhtä pahanpäiväisesti säikähtäny! Ja joo joo, ei oo todellakaan suuresta elukasta kyse, mutta jotenkin mua ällöttää niin niin kovasti moiset otukset. Ja tämä hiirifobia taas on Titan tartuttama tauti, sillä enhän minäkään joskus pienempänä ja urhoollisempana nyt mitään tallihiiriä pelännyt! Tallissa on nyt siis harrastettu totaalista hiirenmetsästystä ja loukkuihin on jäänyt jo kaksi hiirtä! KAKSI - ja siinä yhdessäkin näkemässäni oli tasan yksi liikaa, niin sitten niitä roikaleita onkin ollut ainakin kaksi. Enempäähän niitä ei enää voi olla, eihän?

Totosijojen tahtiin

Kylläpä tämä syksy/alkutalvi on ollut pienelle kahden hevosen harrastelijatallille hienoa aikaa. Sama kumman hevosen kuskaa raveihin, niin kotiin on saatu palata totosijojen kanssa. Kovin häilyväistä herkkua tämä hevosihmisten onni vain tahtoo olla, joten sitäkin suuremmalla syyllä näistä hetkistä täytyy nauttia. Eilen starttivuorossa oli Aatu, jonka upea 3-vuotiskausi viimeisteltiin Oulun Nuorten Sarjan kolmossijalla.

Kylläpäs meillä oli täysin eri hevonen käytökseltään mukana Oulussa kuin viimeksi Kuopiossa. Siinä missä Kuopiossa herra Aatulla oli vähän liian hauskaa ja jännää, niin nyt hevonen oli kuin itse rauhallisuus, aivan kuin se olisi ikänsä jo raveja kiertänyt. Valjastuskatoksessa seisoskeli niin rauhallinen ori, että meitä alkoi jo tietenkin vähän epäilyttämään, onko Aatu ihan sairas vaiko kamalan viisas... No, sairas se ei ainakaan ollut, sillä niin hyvän startin Aatu teki. Se lähti 20 metrin takamatkalta hyvin ja sai muun porukan heti kättelyssä kiinni. Sen jälkeen Aatu kylläkin jäi jokseenkin kauas kärjestä ravaillessaan tyynen rauhallisesti keskijoukoissa parijonossa. Ensimmäisellä takasuoralla Aatu nousi jo viidenneksi, mutta oli kärjestä silti yli 40 metriä perässä. Kierroksen täyttyessä käsky kävi kolmannelle radalle kiertoon ja viimeisellä takasuoralla hevonen suorastaan lensi kärkiparin kiinni. Loistotahti tyssäsi hieman viimeisen kurvin haparointiin eikä ohituksiin enää ollut rahkeita. Tuloksena arvokas kolmossija kelpo kolmevuotisajalla 39,1. Kuten olen epäillytkin, hokkikengillä matalaliikkeinen Aatu ei kylläkään saa aivan parasta pykäläänsä päälle ja meno oli nyt koko ajan varsin haparoivaa, eikä sitä kärsi päästä menoilleen ollenkaan siten kuin kesätennareilla. Viimeisen takasuoran kiito antoi kuitenkin toiveita myös siitä, että vanhemmiten voiman ja rutiinin myötä ehkä piikkareillakin voi vielä joskus päästä lujaa. Meidän mielestämme Aatu teki kuitenkin hienon startin ja edelleen menemisen helppous on jotenkin mykistävää. Sinällään harmitti, kun kaikki muut tuntuivat odottavan Aatulta vain voittoa ja olihan se pelattukin ihan pohjiin 1,6 kertoimellaan. Ja meidän tavoitteet kun ovat kuitenkin jossain tulevaisuudessa eikä Aatun elämän toisessa startissa. Ja kuten kuskikin sanoi, hevosta pyritään kaikin tavoin nyt vain rakentamaan tällä kaudella kohti suurempia saappaita ja kovempia koitoksia. Rakennustyö jatkuu, mutta ainakin ravihevosen "kivijalka" alkaa olla nyt hyvällä mallilla.

Oulun Nuorten Sarjan voitto meni kuin menikin kuitenkin A.T. Ekolaiselle varsalle Ekoliinan ollessa paras 3-vuotias. Upeaa jälkeä ravikuninkaan ensimmäiseltä ikäluokalta - tämän siitosavauksen perusteella ensi vuodesta voinee odottaa paljon.

Meillä ei enää koskaan tule olemaan yhtä lahjakasta 3-vuotiasta kuin Aatu. Mielestäni on ollut hyvä, jos suomenhevosen amatöörivalmennuksella saa 4-vuotiskautenaan radalle, mutta Aatu on ollut valtavan hyvä ja yllättävänkin valmis jo 3-vuotiaana kilpailemaan. Sen menemisen helppous ja juoksemisen vaivattomuus ihastuttavat taustajoukkoja kerta toisensa jälkeen. Uskotaan ja toivotaan, että kun kaikki asiat tehdään jatkossakin oriin eteen niin hyvin kuin osataan, niin tulevina vuosina Aatu vielä näyttää, miksi se meidän mielestämme on harvinaislaatuinen kultakimpale. Tokihan se lahjojaan on paljastanut jo tänä vuonna sillä 3-vuotiskauden ennätystä 35,8 ja starttisaldoa 2st 0-1-1 kehtaa esitellä paremmissakin piireissä. Tällä hetkellä ollaan todella todella tyytyväisiä ja käännetään katseet hyvillä mielin ensi vuoteen.
Ravimaailmassa meikäläiset ovat varsin tavallisia tallaajia ja siten tuntuu, ettei tätä enempää voi edes toivoa. Mutta. On meillä silti unelmia ensi kaudelle ja pitkälle tulevaisuuteen asti. Mutta jo tämä kausi Aatun kanssa vetää vähän hiljaiseksi. Tarvitseekokaan minun sanoa enempää - antaa oriin juosta...

Talvi!!!

Hahaa, nyt se sitten on ainakin hetkeksi saapunut jälleen: Talvi, lumi ja pikkupakkanen. Muutamana viime päivänä on satanut lunta, josta toivottavasti saisi tällä erää nauttia koko talven ajan. Treenitiet paranevat lumen myötä pikkuhiljaa ja kohta päästään taas päästelemään tukka putkella pitkin metsäteitä lumen pöllytessä perässä. :) On se vain mukava, kun on vaihtelevat vuodenajat. :)

Aatu kävi eilen varmaankin viimeistä kertaa tälle vuodelle Kaustisella hiitillä. Tästä eteenpäin toivottavasti pystytään ajamaan kotonakin koko talvi säännöllisesti pitkää lenkkiä ja keväällä katsotaan sitten uudestaan, millä mallilla meidän 4-vuotias herra siinä vaiheessa on. Ennen talvitreenejä Aatu käy kuitenkin vielä kerran ihan oikeissa raveissakin, sillä oriin ohjelmassa on ensi sunnuntaina Oulussa 3-vuotiaiden Nuorten Sarja. Alun pitäenkin oli tarkoitus, että Aatulla ajetaan pari starttia tänä vuonna kilpaa ja sunnuntaina on sitten vuorossa se toinen ja tämän vuoden viimeinen startti. Ouluun oli ilmoittautunut kunnioitettavat 12 varsaa! Hieno määrä niiden kaikkien liian vähäisen osallistujamäärän takia peruihin menneiden varsalähtöjen jälkeen. Aatu starttaa Oulussa ainoana hevosena 20 metrin takamatkalta ja siten luonnollisesti numerolla 12. Paljon paljon kysymysmerkkejä on kuitenkin ilmassa, sillä sitähän ei taas tiedä, mitä nuori herra Aatu meinaa ratavaloista ja niiden aiheuttamista varjoista, miten balanssi raskaammilla hokkikengillä pelittää kovemmassa vauhdissa ja ennen kaikkea mitä kaikkia turhuuksia Aatu matkan aikana näkee ja keksii pelätä - ja laukkailla. Vauhti riittää pitkälle, mutta onhan tuo vielä niin varsa ainakin pääkopaltaan, että sen ajatuksenjuoksusta ei ainakaan meikäläinen koskaan pääse perille... Mutta mukaan mennään sitä arvokasta kokemusta hakemaan. :)
Hienoa Aatunkin kanssa on kuitenkin raveihin lähteä, sillä varsin paljon töitä sen kanssa on näiden kolmen yhteisen vuoden aikana ehtinyt tekemään. Ja nyt meillä on varsa siinä mallissa, että sen kanssa kehtaa Nuorten Sarjaan lähteä. :)

Pakko tähän väliin mainostaa myös, että A.T. Ekolla on Oulun Nuorten sarjassa peräti kolmen varsan edustus! Hieno aloitus siitoksessa tältä tämän vuoden ravikuninkaalta, sillä Ekon vanhimmat varsat ovat nyt juuri kolmivuotiaita ja tulleet käsittääkseni aika hyvällä saldolla opetus- ja koelähtöihin. Toivotaan että nämä startissa olevat lapsukaiset myös juoksisivat sunnuntaina siihen malliin, että isä saisi isänpäivän kunniaksi olla syystäkin ylpeä...

Salama taasen on saanut hiukan vetää henkeä ja pitää helpompaa treenijaksoa tuon kahden päivän starttirupeaman jälkeen. Oikein soppeleita sarjoja ei ole nyt lähiseuduilla tarjolla, joten antaa nyt tamman vähän hengähtää ja jatketaan kilvanajoa toivottavasti loppukuusta. Mukava on kuitenkin Salaman riekkumista katsoa, sillä nyt tarhassa revittelee iltaisin aina niin terveen ja tyytyväisen oloinen tamma, että itsekin tulee aina väkisin hyvälle mielelle Salaman rallia seuratessa. Ja toki me ollaan lenkilläkin käyty, mutta vain hiljaisella matkavauhdilla. Tänäänkin iltpäivällä suunnataan taas lumiseen metsään talsimaan.

Jättipottiviikonloppu

Valtava työmäärä, lukuisia kärryillä istuttuja tunteja, satoja treenikilometrejä, jalkojen hoitoa ja jatkuvaa syynäystä, monia hiittejä, vino pino eläinlääkärilaskuja. Unelmia, haaveita, uskoa ja toiveita. Pettymyksiä, antautumisia, sisuuntumisia, näyttämisen halua. Miettimistä, pohtimista, kokeilemista, saavuttamista. Niistä on ravihevosen valmennus tehty. Vuosiin mahtuu niin monenlaista tunnetta, kokemusta, elettyä hetkeä. Joskus menee paremmin, useimmiten kuitenkin huonommin. Nyt meni hyvin, oikein hyvin. Tavallisen tytön tavallinen hevonen teki viikonloppuna jokseenkin epätavallisen teon. Salama starttasi viime viikonloppuna kahdesti ja molemmilla kerroilla kotiin saatiin tulla totosijan kanssa. Uskomaton Salama. Epätodellinen jättipottiviikonloppu.

Viikonlopun raviputki alkoi Ylivieskasta. Lauantai-iltana satoi, tuuli ja paleli. Oli pimeää, märkää ja niin niin kylmä. Moni muu vietti lauantai-iltaa saunaten tai bailaten, minä taasen vedin kerroksittain vaatteita niskaan, haalareita päälle ja valjastin hevosta Ylivieskassa starttia varten. Enkä olisi vaihtanut paikkaa kenenkään kanssa. En kenenkään. Oman hevosen kanssa raveihin pääseminen on aina juhlaa. Juhlaohjelmassa oli Ylivieskassa lähtö yksi ja numero yhdeksän. Salama lämmitteli poikkeuksellisen pörhäkkään ja hyvänoloisena ja jo lämmityksen jälkeen heräsi haave, ettei oltu ihan turhan takia liikenteessä. Salaman elämän kolmannen autolähdön koittaessa olin hyvin tyytyväinen takarivin lähtöpaikasta. Sieltä Salama lähtikin nyt ravilla matkaan, mutta jokseenkin hiljaa. Tamma taivalsi ensimmäisen kierroksen monen kymmenen metrin päässä kärkihevosista aivan pääjoukon hännillä ja tilanne näytti kyllä jo täysin toivottomalta. Viimeisen kierroksen koittassa hevonen lähti kuin lähtikin kuitenkin kiriin ja jyskytti ulkoratoja pitkin eteenpäin. Lähtö oli sekavia tapahtumia täynnä, kun kilpakumppanit laukkailivat, kolaroivat ja hakivat paikkojaan. Salama kiersi ja kiersi, ainakin neljättä rataa pitkin, kiersi ja taisteli. Minä jännitin aidan vieressä aivan hermorauniona hokien sitä mukaa kun Salama onnistui ohittamaan hevosen toisensa jälkeen; rahoilla, älä laukkaa, korotetuilla rahoilla, älä vain laukkaa, totossa, älä enää laukkaa, toisena, purista, jaksa, ensimmäisenä ja maalissa. Voitto. Ykkössija äärimmäisen rehellisen kirin seurauksena. Minun tavallinen tammani on maailman rehellisin hevonen. Maailman sitkein. Maailman paras. Melkoinen tunnelataus on mukana aina Salaman lähtöä katsoessa, mutta kyllä voitto on jotain käsittämätöntä. Ja myös hevosen juoksu oli jotain uskomatonta.

Seuraavana päivänä, talviaikaan siirtyneenä, illan suussa Salaman kanssa lähdettiin taas liikenteeseen. Suuntana Kaustinen, iltaravit, viimeinen lähtö ja voltista numero viisi. Jo lämmityksessä Salama näytti edellispäivää huonommalta ja valtavan vinolta. Jos jotakin oli vielä eilispäivän onnistumisen jälkeen uskallettu vielä odottaa, laskivat odotukset lämmityksen jälkeen kuitenkin kuin lehmänhäntä. Hevonen ei varmastikaan ollut palautunut eilispäivän juoksusta ja jotain hämminkiä oli nyt taas jossain. Mutta Salama osoitti olevansa kilpahevonen ja jälleen kerran se tsemppasi niin urhoollisesti. Lähdössä se pyörähti vaikealta vitosradaltakin ihan paikallaan ja lähti lujaa päästen melkein, muttei ihan, keulaan. Johtavan takaa löytyi kuitenkin juoksupaikka ja siellä Salama piileskeli ensimmäisen kierroksen ajan jonka jälkeen käsky kävi kuolemanpaikalle. Ja hevonen oli niin vino, että luulin, ettei sillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia ravata kurveja. Mutta niin se vain ravasi. Minä en tosin sitäkään nähnyt, kun olin piilossa lanatraktorin takana ja sanoin ratamestarille, että kertoisi sitten kun viimeinen kurvi on mennyt, niin loppusuoran uskallan ehkä katsoa omin silmin... ;) Lievästi kamalaa ja niin kamalan ihanaa.... Tamma taisteli sitkeästi eikä antanut tuumaakaan periksi. Kolmantena maaliin aivan kärkiporukassa äärettömän sitkeän juoksun jälkeen.

Näiden hetkien takia se kaikki työ tehdään, kaikki aika käytetään ja kaikki raha kulutetaan. Juuri näiden onnistuminen tunteiden takia. Näihin joutuu mielessään (ja videokirjastossa) palamaan vielä niin monen monta kertaa etenkin silloin, kun kaikki taas menee huonosti, mikään ei onnistu, hevoset eivät kulje ja elämä tökkii. Tällaisen jättipotiiviikonlopun kokeneena saa ennen kaikkea itse uskoa taas siihen, että jotain on Salaman kohdalla todellakin tehty oikein. Terveystilanne käytiin kuitenkin katsastamassa klinikalla, sillä Kaustisen startin vinous nosti monia kysymysmerkkejä ilmaan. Nyt on kuitenkin suu ja jalat taas syynätty ja hoidettu kuntoon ja toivotaan, että suoruus löytyy sitä kautta takaisin, sillä viikonloppu osoitti, että tamman pää on kyllä kultaa ja kuntokin tällä hetkellä rautaa. Tosiasiassa Salaman pärjäämistä helpottaa huomattavasti nämä syksykelit, kun ei tarvitse mennä enää niin miljoonaa, vaan tasaisuudella ja vahvuudella riittää jo pitkälle.

Hevoset kengitettiin vihdoin hokkikenkään maanantaina. Marraskuun kunniaksi sataa nyt sitten vettä ja kahlataan ravassa. Aatu onnistui piikkareillaan heti polkemaan etusensa auki joten voinee olla, että se oli lopullinen niitti sille, ettei oriin kanssa enää kolmevuotiaana starttiin tulla. Onneksi nelivuotiskauteen ei ole enää kuin kaksi kuukautta. ;) Edes marraskuun pimeys ei voi nyt olla masentamatta maailman onnellisinta hevosenomistajaa.

Talven kynnyksellä

Talven tuloa ei voi estää. Ei onneksi. Lumi on tehnyt tullakseen jo kolme yritystä, mutta vielä ei talvi ole saapunut jäädäkseen. Ankean syyspimeyden jälkeen lumi on tuntunut valtavan mukavalta valoilmiöltä, sillä huomattavasti valoisamman luonnon lumi ainakin saa aikaan. Kunpa tulisi paljon lunta ja oikein hyvät treenimahdollisuudet ensi talveksi. Kelit ovat siis olleet vaihtelevasti piristäviä pikkupakkasia ja ei niin piristävää rapakkorallia. Hevosten kanssa on arvottu viimeiset kaksi viikkoa, pitääkö jo kengittäää hokkikenkään, eikö vielä tarvitse, pärjääkö kesäkengillä ja minne asti pärjää. Toivottavasti nyt sentään ensi viikkoon vielä pärjäisi. Eiköhän sitten ole aika taas siirtyä talvimallin monoihin ja sitä kautta hokkien raapimisjälkien hoitamiseen.

Pimeä ja ankea lokakuu on pian lopussa ja tämäkin kuukausi on mennyt kyllä ihan tavallisten arkiaskareiden parissa. Viikon tosiaan olin kyllä hevosenhoitolomallakin ja siinähän tuo viikko vierähti talon ja tallin väliä kävellessä; hevosten ruokintaa, tarhausta, ajamista, hoitamista, tallin siivoamista ja muuta tavallista. Hevoset ovat loimittamisesta huolimatta karvamallia kamala. Onkohan tämäkin nyt sitten valmistautumista siihen vuosituhannen kylmimpään talveen?! Tiedä häntä, mutta elän toivossa etteivät hevoset nyt enää pörrökarhumaisimmaksi muuttuisi. Tosin Aatun aikataulullahan se aloittaa karvanvaihdon taas sitten tammikuussa, joten ehkä minä nyt sinne asti vielä kituutan karvaamatta koko kopukoita. ;)

Ravirintamalla tapahtunee seuraavan kerran viikonloppuna, kun Salamalla on edessään melkoiset "kuningatarkilpailuharjoitukset", sillä tamma starttaa lauantai-iltana Ylivieskassa ja sunnuntai-iltana Kaustisella. Syksyn ravikilpailutarjonnassa ei paljoa hurraamista ole. Koko lokakuun aikana ei ole lähiseudulla ollut lainkaan raveja (tai ainakaan Salamalle sarjaa) joten on jokseenkin surkuhupaisaa, että nyt sitten ajetaan peräkkäisinä päivinä ravit Kaustisella, Ylivieskassa ja Oulussa. Ja sarjatarjonnassakin olisi nyt ollut Salamalle joka paikassa sarja. Joten kokeillaan nyt, miten kahtena peräkkäisenä päivänä starttaaminen onnistuu. Teoriassa olisi tietenkin hyvä mahdollisuus pärjätä vaikka kumpanakin päivänä, mutta käytännössä vielä suurempi mahdollisuus on olla pärjäämättä. Toivotaan ehjiä, laukattomia juoksuja, vähän tuurintynkää, kuivia kelejä ja mitähän vielä... No edes himpun verran menestystä. Sunnuntai-iltana tiedetään, mitä saatiin ja kuinka paljon jäi saamatta.

Paksun Aatun elämään ei edelleenkään kuulu ihmeitä. Ori treenailee entiseen malliin. Haaveissa olisi vielä marraskuun aikana päästä Aatun kanssa kertaalleen starttiin ja sen jälkeen sitten ruveta kertyttämään treenikilometrejä nelivuotiskautta varten. Monta kolmevuotislähtöä on syksyn aikana mennyt hevospulan vuoksi peruutukseen, sillä jakaahan tuo varsoilla starttaaminen aina mielipiteitä. Kokemusta ja kilpailurutiinia ei kuitenkaan pysty saamaan mitenkään muuten kuin starttaamalla. Niin niistä varsoista kasvaa hiljalleen ravihevosia.

Käytiinpä kerran Killerillä...

Taivaalta tulee sunnuntain kunniaksi jotain veden ja rännän sekoitusta ankaralla tuulella höystettynä. Ensi viikoksi on lupailtu jo luntakin, jonka kyllä voi täysin uskoa, sen verran jäätävältä keli tuntuu nytkin ulkona. Talvi ja lumi olisivat kyllä erittäin tervetulleita, joskaan turha kai niitä on vielä pysyväksi ilmiöksi tälle syksylle odottaa. Salaman kanssa pitäisi lähteä tuonne tuiskuun ja tuiverrukseen pian lenkkeilemään, mutta kirjoitetaan sitä ennen nyt muutama sana meidän kuulumisia.

Monen hyvin menneen ravireissun jälkeen raviurhelu tuntui taas vaihteeksi niin typerältä lajilta, kun myöhään perjantai-iltana palailtiin Salaman kanssa Jyväskylän raveista kotiin. Turha reissu oli, mutta onneksi ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen sellainen. Vähän tai oikeastaan aika paljonkin huonoon saumaan tuli kuitenkin nyt tämä epäonnistuminen, sillä Killerillä tarjolla olisi ollut tammasarjasta vähän isompaakin rahaa ja toisekseen hevoseen oli kerrankin melko kova luotto sekä omistajalla että kaiketi myös ohjastajalla. Salama on ollut pariin viimeiseen hiittiin ihan asiallinen ja jossakin määrin kyllä odotin sen vähän Killerin tammasarjassakin riittävän. Pitkään ja hartaasti ajetussa lämmityksessä Salama ei kyllä näyttänyt yhtään miltään - joskaan ei se koskaan näytäkään. Sen sijaan kilpakumppaneiden lämmityksiä seuratessa tuntuu joka kerta, että kaikki kulkevat niin hienosti, että eihän me pystytä kenellekään pärjäämään. Tarvitsisin jostain varmaan sellaiset ruusunpunaiset lasit, joiden läpi katsella myös oman hevosen menoa radalla...
Startissa Salama lähti ehkä hieman hapuillen matkaan ja koko ensimmäisen kierroksen ajan tamma taivalsi jossain kahdeksannen sijan paikkeilla ja omistaja oli hermostua aivan totaalisesti aidan varressa, että aikookohan Salkkari ollenkaan ruveta tämän päivän aikana juoksemaan. No, alkoihan se ja toisen kierroksen koittaessa Salama etenikin hienosti kärkijoukkoihin. Viimeisessä kaarteessa Salama sai käskyn kolmannelle/neljännelle radalla ja tammahan ampaisi kiriin -väärällä askellajilla... Voin kertoa, että on sitten jokseenkin turhauttava paikka laukata viimeisessä kurvissa melkein kärjen rinnalta, mutta minkäs hevosten ajatusmaailmalla mahtaa. Salaman mielestä se varmastikin oli ollut loistava idea... Jälkipeliä pelaten meidän mielestämme Salama olisi ollut lähdössä ilman laukkaa kolmas. Mutta tosiasiassa oltiin kymmenensiä ja tultiin vanhojen rahojen ja lievän pettymyksen kanssa kotiin. Positiivista oli kuitenkin, että hevosessa ei suurempaa vikaa ollut (siis niiden "kroonisten" vaivojen lisäksi...) ja kyllä Salama nytkin todisti, että kaiken natsatessa se pystyy taistelemaan myös tammasarjojen punaisesta loimesta. Sellaista on metsästetty kertaalleen viime vuonna ja nyt sitten Killerillä ja metsään on menty molemmilla kerroilla. Mutta onneksi meillä on vielä ensi vuosi aikaa jatkaa metsastystä, ehkä se kolmas kerta sitten toden sanoo. Näistä kerroista ei kuitenkaan voi muuta kuin parantaa.

Mutta täytyy sanoa, että kyllä oli hieno paikka hevosen kanssa käydä tuo Killerin ravirata! Hevosen kanssa reissatessa sitä osaa arvostaa sellaisia pikkujuttuja kuin, että pesupaikkoja on jokaisen valjastuskatoksen päässä ja että niihin tulee jopa lämmintä vettä, että on riittävästi tilaa kävelyttää ja hölkkyytellä hevosia myös tallialueessa, että tallikahvio löytyy läheltä (ja siellä on vielä hyvät vessatkin), että sisäänkirjoituksessa toivotetaan jokaiselle osallistujalle menestyksekästä ravi-iltaa. Pieniä juttuja, joilla on kuitenkin suuri merkitys! Muutoinkinhan Killerin rata on hyvä, joten eiköhän siellä vierailla tästä lähin vähän useamminkin - vaikkei se ensikokemuksen perusteella meidän menestysrata näyttänytkään olevan. ;)

Vaikka omistajalla on pettymystä sulatellassa tässä muutama viime päivä mennytkin, hevonen on vaikuttanut olevan oikeinkin terhakkaana kotosalla. Salaman kohdalla ei voikaan kerta toisensa jälkeen olla miettimättä, että olkoot jalat kuinka ongelmalliset tahansa, ainakin pää tällä tammalla on täyttä kultaa. Jossakin määrin sitä todella osaa arvostaa, että tämä suomenhevostamma seistä haukottelee valjastuskatoksessa ennen starttia tyyneen rauhallisena, että se kaikista ongelmistaan huolimatta yrittää startissa aina kaikkensa, että se juo ja syö ravireissuilla ja ennen kaikkea kun kotiin tullaan, ruokakuppi oikein nuollaan puhtaaksi. Pitemmän päälle ne eivät ole pikkujuttuja, vaan niillä ON suuri merkitys ainakin siihen nähden kuinka kauan hevosen kilpaura jatkuu.

Tulevalla viikolla allekirjoittanut toimii päätoimisena hevosten hoitajana ja treenarina, sillä "leipätyöstä" vietetään nyt talvilomaa - jotta toisilla on taasen mahdollisuus lomailla Rodoksen lämmössä. ;) Järjestelykysymyksiä siis- vaikkei olekaan kuin kaksi hevosta. :) Mutta nyt tämä treenari lähtee talsimaan tamman kanssa metsätiellä ja huomenna ollaan menossa mukana sitten Aatun kanssa. Viime viikkoisella hiittireissulla muistin hetken aikaa kerrankin näpsytellä kuviakin, joten näissä aurinkoisena lokakuun iltana otetuissa hiittikuvissa ollaan siis tutusti treenaamassa Kaustisella.

Syksysateet ja raparavit

Suomen syksy voi tarkoittaa sekä aurinkoisia, kirpeitä, värikkäitä ja raikkaita ilmoja tai sitten harmaata, märkää, synkkää ja sateista keliä. Tällä viikolla on nautittu ensimmäisestä vaihtoehdosta yöpakkasten kera, mutta viime viikolla puolestaan rämmittiin kurakossa ja vedettiin sekä villa- että sadevaatteita kerroksittain päälle. Etenkin kun perjantaina mentiin Salaman kanssa Kaustisen lounasraveihin värjöttelemään. Vettä oli sataa tihuttanut jo useamman päivän ja perjantaina sitä ei pelkästään tihuttanut - sitä satoi! Tarhat olivat kotona lillukuraisia ja ratakin oli Kaustisella saanut osansa vedestä ja myös siellä rapa lensi. Salama starttasi toista kertaa elämässään lähtöauton takaa, eikä tämä kerta onnistunut niin loistokkaasti kuin ensimmäinen yritys Seinäjoella alkuvuodesta. Salama kyllä köpötteli lähtöauton perään kilpakummpaneiden väliin, mutta laukkasi siitä jo reilusti ennen lähtölinjaa jääden kauas muusta porukasta. Peli oli oikeastaan jo sitä myöten selvä, vaikka Salama tekikin kovan juoksun laukkansa jälkeen. Tamma revitti pääjoukon kiinni ensimmäiselle takasuoralle tullessa, jatkoi taivaltaan viidennessä parissa ulkona, mutta ulkopuolellakin oli koko ajan hevosia niin, että kiriväylä oli koko ajan ummessa. Viimeisen puolikkaan alkaessa Salamalla selvästi olisi ollut vielä voimia spurttailla kiriin, mutta minkäs teet, kun hevosia oli edessä ja sivuilla... Kuski luovi Salkkarin kuitenkin sisäkautta mutkitellen vapaille vesille maalisuoran alussa ja Salama rutisti siitä vielä neljänneksi. Hevonen oli mainio alun laukasta huolimatta, mutta juoksu oli kovasti sitä vastaan, kun joutui useaan kertaan kiihdyttämään, ottamaan vauhtia vähän pois ja taas kiihdyttämään. Repivä tempo ei ole tasavauhtiselle Salamalle mikään otollisin vauhdinjako, joten siinä mielessä olin yllättynyt, kuinka pörhäkkäästi tamma jaksoi maaliin saakka. Aika oli vain 35,3 josta oman osansa verotti alun hyppytasoitus ja kurarata. Mutta jos nyt kuitenkin ennätyslinjalla vielä jatketaan, niin paranihan se ryhmäajoennätys tällä kertaakin sentään vähän. ;)

Mysteeriksi jäi tuo alun laukka, kun mitään näkyvää häiriötä ei kyllä ollut. Laitoin Salamalle verkonkin päähän sen vuoksi, ettei se pelkäisi auton takaa lentävää rapaa, mutta tiedä sitten, tuliko sitä kuitenkin naamalle vai oliko tammalla todella vain jonkin sortin älynväläys lähteä väärällä askellajilla. Olihan Salamalla jo hieno viiden laukattoman startin putki takana, niin nyt aikarivistö sai taas äksänsä. ;) Pääasia kuitenkin, että hevonen vaikutti olevan edelleenkin kunnossa, ja laitetaan tämänkertainen laukka vaikka työtapaturman piikkiin. Työtapaturmiin tai muihinkaan hairahduksiin ei kuitenkaan ole varaa erehtyä seuraavassa startissa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan Salama starttaa seuraavan kerran reilun viikon päästä Jyväskylässä tammasarjassa. Sinne asti ei millään viitsisi lähteä laukkaamaan, mutta kuten iskä sanoi; "jos ne huonot reissut tietäisi etukäteen, niin eihän niille viitsisi silloin lähteäkään". Joten kun ei tiedetä mitä vastassa on, mennään mukaan kokeilemaan jos lähtö tulee kasaan, jos mukaan päästään, jos Salama pysyy terveenä ja JOS sen jalat pysyvät kunnossa.... Liian monta jos-sanaa on siis vielä matkan varrella, mutta sitä jossitteluahan tämä raviurheilu pakkaa olemaan...

Aatun kanssa jossitellaan sitten vielä varmaankin lokakuun puolella myös, että startataanko ja jos startataan niin missä startataan... Oriilla on ollut kaikki hyvin ja treenit ovat jatkuneet entiseen malliin. Syyskuu kääntyy ihan pian taas jo lokakuuksi! Talvi lähestyy päivä päivältä. Hevoset kasvattavat talvikarvaansa ja sitä mukaa minä koitan sitä loimittamalla yrittää estellä... Talven treenaamista silmällä pitäen en halua hevosten kasvattavan mitään jääkarhukarvaa. Vielä tällä viikolla taidetaan kengitellä hevoset kuitenkin vielä kertaalleen kesäkenkään ja hokit laitetaan alle sitten kuukauden kuluttua seuraavassa kengityksessä. Operaatio kameraan tutustuminen ja kuvaamaan opettelu jatkuu. Niko kävi ottamassa Salamasta eilen muutaman syksyisen kuvan meidän eiliseltä ratsastuslenkiltä metsätien uumenista, joten ylhäällä niistä joitakin versioita esille. :)