Taukoilua

Superhienoa ravikesää seurasi ankea syksy. Ilmojen puolesta syksy on ollut hienoin miesmuistiin, mutta ravirintamalla ei ole tapahtunut mitään hienoa. Olihan se tiedossakin, että mahtavaa menestystä seuraa mahalasku, mutta ei siitä mihinkään pääse, että silti tympii.

Syksyinen Teivo. Kriterium-ravit ja T75-finaalikierros.

Aatu juoksi vielä viikko sitten lauantaina Teivossa kilpaa. Se oli jo viikolla ajetussa hiitissä niin onneton, etten muista montako vuotta sitten se on ravannut samanlaista räpätysravia kuin nyt.

Kaikki ei todellakaan ollut hevosella kohdillaan. Mietittiin, kannattaako Teivoon ylipäätänsä lähteä, mutta kieltämättä finaalikierros painoi vaakakupissa aika paljon. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi tietenkin ollut järkevämpää jättää Aatu kotiin ja mennä vaikka muuten vain töllistelemään päiväksi Teivoon hienoja Kriteriumraveja. No mutta, meillä nyt kuitenkin oli Aatu mukana, kun Merjan ja Vellun kanssa lähdettiin lauantaiaamuna Teivon turneelle. Ja olihan se jossakin määrin ihan leppoisaa, kun tiesi ettei mitään menestymisodotuksiakaan ollut, niin ei tarvinnut edes jännittää. Aatukin oli ravipaikalla niin kiltti ja rauhallinen, että sen kanssa oli oikeastaan oikein nautinnollista olla raveissa. Kun omistaja itse ei ollut panikoimassa vieressä aivan kaikesta, hevonenkin nukkui katoksella kuin vanhat ruunat. Ja mikäs siellä Teivossa oli töllistellessä, kun koko ravipaikka vilisi huippuhevosia. En jotenkin millään tajua, että tänä kesänä myös Aatu on ollut niin monesti paikalla noiden kaikkien huippuhevosten keskellä. Ja kyllä nytkin koko tilanne tuntui yhdensortin arvoitukselta "Kuka ei kuulu joukkoon?", kun Aatun viereisissä katoksissa seisoskeli sellaisia nimiä kuin Vislakka, Aaron De Veluwe, I.P. Vipotiina, Kilun Peedro, Hopihopi jne. 

Aatun kanssa Teivossa

Itse rauhallisuus päiväunilla

Vislakka ja Aatu. :)

Teivossa Aatun kuvioihin kuuluu aina, että radalle meneminen on yhdensortin näytös, kun mäkeä pitää laskeutua alaspäin. Nytkin lämmitykseen mennessä se pyöri omat kuvionsa varikolla ennenkuin suostui "laskeutumaan" rataa kohti. Jos ei muuta, niin kummasti Aatu ainakin saa kuviotansseillaan ja keulimisellaan aina tilaa nopeasti ympärilleen. ;) Lämmityksessä Aatu juoksenteli kolme kierrosta hiljallaan rataa ympäri. Hevonen näytti paremmalta kuin hiitissä, mutta Vellu vahvisti, ettei se nyt vain tunnu "oikeanlaiselta". Meillä ei ollut mitään menetettävää, joten kaikki keinot otettiin käyttöön. Aatulta riisuttiin starttiin ensimmäistä kertaa sen elämässä kaikki kengät pois. Tämän jälkeen hirvittikin enää oikeastaan vain se, että hevonen ei hajoaisi moiseen kokeiluun... Kengittä Aatu ravasi paremmin ja edes aavistuksen rennommin, mutta eihän ongelma kokonaan kenkien riisumisella korjaantunut. Ongelma on, että ravi ei ole täysin sulavaa ja Aatu ottaa kovassa vauhdissa väliin ihmeellisiä satsiaskelia. Ja loppupelissä sen tietää, miten hommassa käy kun startin aikana alkaa valiovauhdissa vähän satsailemaan. Lähtö uusittiin kerran, mutta ihme kyllä Aatu lähti molemmilla kerroilla ravia. Hiljaa, mutta oikeaa askellajia kuitenkin. Aatu taivalsi neljännessä parissa ulkona ja viimeisen kierroksen alkaessa Vellu nosti sen kolmannelle radalle kiriin. Satsailu loppui laukkaan viimeisellä takasuoralla. Aatu tuli maaliin viimeisenä ja siinä mielessä hylkäys pitkästä laukasta olikin paljon parempi sijoitus. ;)

Balanssi. Kengät pois ekaa kertaa!!!

Teivon startin jälkeen Aatu jäi tauolle. En osaa sanoa vielä, onko tämä talvitauko vai huoltotauko vai mikä tauko, mutta tauko kuitenkin. Kausi on ollut pitkä ja komea, mutta silti en suostu laittamaan tämän hetken terveystilannetta pelkästään pitkän kauden piikkiin. Tällä viikolla Jyri kävi kengittämässä Aatun ja jalkoihin laitettiin taas raskaat ratsukengät hokkien kera. Kimmo tutki oriin läpi eilen, mutta edelleen se on taivutuskokeissa terveemmän oloinen mitä ravi viimeisissä starteissa antaisi ymmärtää. Etupolvet ja takapolvet jokatapauksessa lääkittiin ja Aatu sai tulehduskipulääkekuurin.

Merja tekee sekkivirityksiä.

 

Aatu lämmityksessä

Salaman kausi on nyt virallisesti ohitse. Jossakin määrin olen kai antanut itselleni luvan haaveilla, että tamma juoksisi vielä loppuvuonna yhden-kaksi starttia kilpaa, mutta nyt ne haaveet on haaveiltu. Jalka on ultrattu viimeksi eilen ja vaikka paranemista onkin tapahtunut, ei auta kuin jatkaa kävelyttämistä. Viimeisen ohjeen mukaan, Salaman kävely"treeni" jatkuu marraskuun loppuun saakka. Toivottavasti talvi päästäisiin sitten ajamaan juoksua, jotta starttiin tulosta voisi edes teorissa haaveilla ensi keväälle.

Mutta Salamahan kävelee. Se on tyytynyt kohtaloonsa niin hyvin, etten enää tiedä, muistaako tamma edes, että lenkillä voisi juostakin. Salama kokee olevansa kovinkin tomera, kun se ylipäätänsä pääsee lenkille. Oma pää ei tahdo kävelyttämistä kestää, mutta ei kai se nyt vain auta kuin kestää. On parempi olla jatkossa miettimättä mitään päivämääriä tai tavoitteita. On kai opeteltava olemaan ajattelematta mitään noilla meidän kävelyretkillämme. En olisi uskonut, että niin mitättömän kokoisesta jännevammasta tulisi näin pitkä riesa. Ja tietenkin juuri silloin, kun Salama oli paremmassa, terveemmässä kunnossa kuin koskaan. Kaiken harmituksen ohella olen koittanut ajatella, että jos joltain meidän hevoselta piti jalka paukahtaa, niin onneksi se oli Salama. Oreilla on ainakin toivottavasti raviurheilulle enemmän annettavaa. Eikä Salama ole ennenkään jaloillaan juossut, vaan pelkällä päällään. Jos jokin hevonen meidän tallista tulee tällaisen vamman jälkeen takaisin, niin se on Salama. Se tulee takaisin pelkän luonteensa ja periksiantamattomuutensa ansiosta. Silti tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta saada sitä enää koskaan samanlaiseen kuntoon, missä se tänä kesänä kilpaili, vaikka jalka alkaisikin kestää vielä kilvanajoa.

Salama teki 8-vuotiaana hienoimman kilpailukautensa. Talven kolme starttia kokeiltiin ajaa vain todetaksemme, ettei Salaman juoksemisesta hokkikengässä vain yksinkertaisesti tule mitään. Mutta kun kesäkengät saatiin alle (ja nekin useimmiten vielä pois) alkoi tapahtua. Salama oli kesän jokaiseen starttiin  loistava, paransi ennätyksiään ja jäi vain kerran ulos neljän parhaan joukosta.

Ankean syksyn valopilkku on onneksi Samu. Onneksi edes yksi hevonen tallissa on tällä hetkellä terve. Samulla lenkillä käyminen on viime aikoina ollut niitä harvoja asioita, joista oikeasti tulee todella hyvällä tuulelle. Se on mainio peli, ja hevosena minä tykkään Samusta ihan valtavasti. Uskon, että siitä tulee vielä jonain päivänä todella hieno hevonen.

Tämän syksyn ravitunnelmat: Synkkää on. ;) Kuvasta löytyy myös Salama!

Syksy - on siinä jotain hienoakin-

Viikkomuistelmat

Harmi - pedoista pahin. ;)

Blogi elää omaa elämäänsä hieman kaikista tapahtumista jälkeenjääneenä ja taas kerran yritän kirjoittaa jonkinmoisen muistelman siitä, mitä viime viikkoina on tapahtunut. Kuviakaan ei ole viime viikkoina tullut otettua, joten tässä rekvisiittana jotain epämääräisiä kamerasta löytyneitä kuvia kesän varrelta.

Toissalauantaina eli 21.9 käytettiin Aatua Forssan ravirataa kiertämässä. Taas olin ollut edellisyön töissä (jotenkin musta tuntuu, että oon joka toisella ravireissulla puolikuolleen ja rähjääntyneen näköinen väsynyt raviharrastaja yötöiden seurauksena). Jokatapauksessa tämä oli nyt tälläkin kertaa oma valinta, sillä vain näillä järjestelyillä ylipäätänsä pääsin Forssaan mukaan. Ajoin töistä suoraan Kaustiselle ja sieltä matka jatkui kahdeksan aikoihin Aatun ja ihmiskumppaneiden kanssa etelää kohti. Meiltä on Forssaan yli 400km:n matka ja siinä kuuden tunnin aikana ehti kyllä hyvin nukkumaan. ;)

Positiivista oli, että koko viikon Forssaan lauantaiksi ennustettua sadetta ei ravien aikana näkynyt. Me olimme perillä Pilvenmäen raviradalla joskus yhden kieppeillä. Aatu oli matkustanut hyvin. Vähän aikaa se malttoi kävellä suht rauhallisesti varikolla narusta, mutta kun maa alkoi liiaksi polttaa kavioiden alla, vein oriin valjastuskatoksen karsinaan. Aatu saikin toipua muutaman tunnin ajan kuljetuksesta ja koittaa leikisti vaikka keskittyä omaan tulevaan suoritukseensa. Hevonen oli kyllä rauhallinen, mutta tuskin se mihinkään silti keskittyi. ;) Koko reissun parasta antia oli, kun ehdin ennen Aatun valjastamista käydä katsomassa sen "Etelän veljeä" Ponnen Onnia! Eipä liian usein satuta Onnin kanssa samoihin raveihin, kun niin eri puolella Suomea asustetaan.



Salama ja Aatu hiitillä joskus silloin kun oli kesä...

Aatun lämmityksessä ei ollut kovin ihmeitä. Minusta hevonen näytti aavistuksen viime startteja epävarmemmalta, mutta kuulosti siltä, että "viralliset" lämmitystarkkailijat antoivat Aatulle silti pelkkiä plusmerkintöjä. Lähtö oli kovatasoinen niinkuin nämä 75-lähdöt toki järkiään ovat. Mutta kyllä me silti jonkinlaisin pärjäämisodotuksin matkaan oltiin lähdetty ja haaveiltu ennakkoon totosijasta. Aatulla oli auton takaa numero kolme. Se lähti erittäin epävarmasti liikkeelle, haki ja haki raviaan, laukkasikin ja valahti tottakai häntäjoukkoihin. Lopulta askeleet alkoivat löytyä kohdilleen ja Aatun juoksupaikaksi muodostui neljäs pari ulkona. Ensimmäisen puolikkaan suosikki veti 23,5 vauhdilla ja kierroksenkin väliajaksi kuulutettiin 25,0. Viimeisellä takasuoralla Aatu lähti kolmannelle kiriin. Kolmas puolikas 28,0. Kaukaa takajoukoista Aatu kiri hyvin. Se saavutti kärkihevoset viimeisessä kaarteessa ja pitkällä loppusuoralla kuvitteli sen ehtivän taisteluun mitalisijoista. Loppusuoran kirikamppailussa ei ainakaan Aatu kestä yhtään häiriötä ja kun laukkaava kilpakumppani veti sen turvan edestä sivuluisua ulkoradoille, sekosi Aatunkin askeleet ja se laukkasi. Laukka oli lyhyt, mutta vauhti tietenkin tyssäsi siihen. Kärki lopetti 22,5-kyytejä. Luulimme, että Aatun kohtaloksi tuli hylkäys loppusuoran laukasta, joten kovin iloinen yllätys oli lopulta kuitenkin, kun lopputuloksissa Aatu kuulutettiin viidenneksi. Ajaksi tuli 26,2ake ja äksä perään.

Vaikka loppusuoran laukka olikin häiriön seurausta, oli tosiasia, että Aatu oli Forssassa hyvin epävarmalla ravilla ja minusta näytti lähdön aikana jo useampaankin kertaan, että se repeää laukalle ihan hetkellä minä hyvänsä. Tämä tuli kieltämättä yllätyksenä, sillä hevonen oli vasta hoidettu ja kaiken piti olla Forssassa hevosella taas kunnossa. Mutta mistä näistä mitään tietää. Ihmetouhua.
Kotona oltiin muistaakseni joskus yhden jälkeen, mutta oma aikansahan hevosen kanssa toki kotonakin vielä menee. Sunnuntaiaamuna kellon herättäessä viideltä töihin, piti kyllä hetken aikaa itselle vannotella raviurheilun mukavuutta harrastuksena. ;)



Samu ja Salama Kaustisella

Forssassa käytiin Aatun kanssa siis lauantaina ja siitä seuraavana tiistaina pyörähdettiin sitten Salaman kanssa Tampereen klinikalla jänteen kontrolliultrauksessa. Neljä tuntia ajettiin Teivoon, jalan ultrauksessa meni Kimmolta varmaan 7 minuuttia, sen jälkeen toiset 7 minuuttia odoteltiin papereita jonka jälkeen ajettiin taas neljä tuntia kotiin. Ou jee. Ultran tuomion perusteella kävelyttäminen jatkuu taas ainakin kuukauden eteenpäin. Vauriokohta näkyi ultrassa edelleen selvästi, vaikka vamma onkin pieni. Ongelmana on, että vammakohta on jännetupen sisällä sellaisessa kohdassa, että paraneminen nyt sitten näköjään kestää. On myös mahdollista, että se näkyy ultrassa ikuisesti ja sen takia on vaikea sanoa tai ennustaa milloin vauriokohta on "tarpeeksi hyvin" parantunut. Periaatteessa kilpaa voisi kokeilla ajaa vaikka heti, mutta riskinsä siinä tietenkin on. Ja tulee varmaan jatkossa aina olemaan. Kimmo suositteli, että kävelyttämistä jatketaan vielä kuukausi seuraavaan kontrolliultraukseen saakka. Silloin toivottavasti nähdään, onko jänteen vammakohdassa tapahtunut paranemista vai jääkö kohta harvakaikuisemmaksi alueeksi jatkossakin. Paremmaltahan jalka toki nyt näyttää, kun turvotus on siitä poissa ja akuutti tulehdusreaktio rauhoittunut.



Salama

Niin. Jokainen tietää, että kuukausi on tässä lajissa hirvittävän lyhyt aika. Kuukauden kävelyttäminen ei enää tunnu yhtään missään. Silti epäilyttää, montako näitä jatko-kävely-kuukausia vielä tulee olemaan? Sinällään niilläkään ei tietenkään ole mitään merkitystä, jos hevonen vain tulee vielä kuntoon. Talvella ei ole muutenkaan tarkoitus ajaa kilpaa, joten kaiken järjen mukaisesti voisi olla jokatapauksessa viisaampaa kävelyttää Salamaa siihen saakka kunnes lumi tulee ja meillä kotona olisi taas hyvät ajomahdollisuudet. Ja toivoa sitten vain, että jalka kestäisi talven treenit ja että Salamalla päästäisiin taas keväällä ajamaan kilpaa. Silti turhauttaa. Tiedän, että isommistakin jännevammoista on hevoset parantuneet ja että niiden kuntouttamiseen ihmiset ovat tehneet paljon enemmän töitä, kuin mitä minä olen nyt Salaman jalan eteen joutunut tekemään. Silti myönnän, että välillä iskee epätoivo siitä, mitäpä jos vamma ei koskaan paranekaan? Väillä tuntuu Salamaa ajaessani tai vain tarhassa sitä katsellessani, että joudun vannottamaan itsellenikin, että hevonen on vaivanen. ;) Onhan sen pakko olla, jos ultra kerta niin näyttää... Mutta päällepäin tamma tai edes vammajalka ei siltä näytä. Tällä viikolla olen monena iltana tuijottanut Salaman riekkumista tarhassa. Maailman rauhallisin ja kiltein hevonen tekee omia laukkapiruettejaan, pukkihyppelysarjojaan, nostaa hännän pystyyn ja vetää kiitoa tarhaa edestakaisin. Hmm. Vitun kävelyttäminen, sanoo Salama - ja sanonpahan kohta minäkin. :D Tuota iltavilliä katsellessa en voi olla nauramatta ääneen ja lupaan taas lähinnä vain itselleni, että Salama vielä tulee kuntoon.

On muuten taas se aika vuodesta, kun porukat lennähtivät Rodoksen lämpöön ja minä oon pitänyt omaa syyslomaani. Koko viikko pyhitetty ihan vain hevosille - ja voi kuinka minä nautin. Hevosten hoitamisen ja treenaamisen lisäksi olen onneksi ehtinyt tekemään myös aika paljon niitä tallin ikuisia rästihommia, jotka ovat odottaneet "sitten joskus" -aikaa taas jo vaikka kuinka pitkään.
Laura kävi eilen hieromassa Salaman ja Aatun ja iloiseksi yllätykseksi jopa Aatun hierominen alkaa ehkä hiljalleen onnistua. Kenties joskus kymmennen hierontakerran jälkeen Aatu pääsee vielä eroon "periaate-päätöksestään", jonka mukaan hieronta ei ole tosimiesten hommaa.... ;) Tosimies voisi sen sijaan vaikka koittaa kunnostautua ensi lauantaina juoksukilpailujen suhteen. Teivossa ajetaan T75-finaalikierros, jossa Aatukin on mukana. Viides lähtö, ensimmäinen 75-kohde, 2100 metrin ryhmäajo, numero kolme. Ja hurja vastus. Tuossa sakissa jo rahasijalle yltäminen olisi kova suoritus.



Mun pihalta

Syksy

Aatu Oulussa 2.9.2013

Illat pimenevät, lehdet putoavat ja talviturkit kasvavat. Ilmassa on lämpimistä päivistä ja auringonpaisteesta huolimatta niin paljon syksyn tuntua.

Syyskuu on ollut meidän hevosten osalta vähän hengähtämisen ja toisaalta klinikkareissujen aikaa. Salaman kanssa ollaan tehty vain kävelylenkkejä metsätiellä, missä tähän aikaan vuodesta sataa lehtiä. Sielläpä me tamman kanssa talsiessa ollaan yhdessä todettu kesän menneen ja syksyn tulleen. Salama on ottanut hiittitauostaan kaiken irti ja kasvattanut itselleen sekä siitostamman mahan että mammutin karvan. Kummallista, kuinka äkkiä hevosesta alkaa paistaa jo päällepäin, ettei juosten tosiaan ole hetkeen ajettu... Virkeä ja iloinen tamma kuitenkin on. Jännejalka on saanut laseria joka päivä, no ainakin kuudesti viikossa. Jalka vaikuttaa minusta päällepäin paremmalta, mutta sisältäpäin tilannetta käydään katsomassa ensi viikolla Tampereen klinikalla, kun Salamalla on jänteen kontrolliultrasyynäykseen aika. Tuon reissun jälkeen ollaan taas paljon viisaampia jatkosuunnitelmien suhteen.

Syksy on jossakin määrin aina aikaa, kun vuotta alkaa jo katsella taaksepäin. Myönnettököön, että kesän ravit ja hevosten startit ovat pyörineet aika tiiviisti viime aikoina videolta. Välillä pitää itsellekin muistuttaa, kuinka hyvin on mennyt ja kuinka hieno ravikausi meillä on jo takana samaan aikaan kun uusia kilpailukutsuja selaillaan sormi sarjalla. Syksy on ainakin Aatulla tarkoitus päästellä tasaisesti kilpaa ja ehkäpä Samukin vielä jossain vaiheessa syksyä nähdään voilokki selässä.

Oulu, seiska ja Aatu

Aatun viimeinen Oulun startti on jäänyt tänne selostamatta, vaikka siitä on aikaa jo yli kaksi viikkoa. Mitähän siitä reissusta vielä muistaisi kertoa? No, ennakkotunnelmat eivät olleet kovin kaksiset, sillä Aatu oli viimeistelevissä hiiteissä vähän tahmea ja vino. Jo ennen Oulun starttia sille oli varattu klinikka-aika Tampereelta. Aatu on kuitenkin viisastunut ja riskistynyt siinä määrin, että nyt se kantaa omat vaivansakin aika pitkälle ja kykenee hyviin suorituksiin vaikkei terveystilanne ihan priima olisikaan. Oulun lähtö oli tasoitusajo, Aatulla kahdenkympin pakki ja sieltä lähtörata kaksi. Aatu lähti ravilla matkaan, mutta tapojensa mukaisesti ei avauksessa ainakaan parantanut asemiaan. Kun Aatu sai myllynsä pyrimään ensimmäisellä takasuoralla, etenki se kolmanteen ulkopariin ja siitä etusuoran auetessa kolmannen radan kautta kuolemanpaikalle. Kärjessä viiletti hirmuiskussa kilpaileva Mikko Mania, eikä Aatu päässyt 23-vauhtisella kirikierroksella kunnolla edes sen rinnalle kirittämään. Viksun Veera liftasi voittajan perästä kakkoseksi ja Aatu oli sitkeä kolmas. Aika oli hurjan hieno volttitulos 25,7ke - siihen nähden vielä, että hevonen oli startinkin aikana hieman vino ja huonosti ajettavissa. Mutta juoksija se on ja tällä kaudella Aatusta on kuoriutunut ihan kunnon, tasaisesti suorittava kilpahevonen.

Sukupostin kuva Aatun Oulun startin lämmitysajosta.

Oulun startin jälkeen Aatu kävi tosiaan Kimmon syynissä Tampereella. Vasemman etusen kavionivel oli kipein paikka taivutuskokeiden perusteella, mutta myös vasenta takajalkaa ja molempia etupolvia hoidettiin. Huoltoreissun jälkeen Aatua on päästy treenaamaan ihan normaalisti, mutta lääkevaroaikojen takia Oulun viimelauantainan T75-kierros jäi Aatun kohdalta väliin. Senpä takia ensi lauantaina käydään sitten pieni Etelän raviturnee ja käydään ajamassa Forssan T75-raveissa kilpaa. Kauaksi on pitkä matka, mutta onneksi Aatu on hyvä matkustaja, joten käydään ainakin kokeilemassa, miltä Forssassa juokseminen maistuu. Aatulla on ravien kuudes lähtö, 2100 metrin ryhmäajo, Kohti Kultaa -divisioonakarsinta, numero kolme. Parin viikon ravitauon jälkeen tuntuu varsin ihanalta päästä taas Aatun kanssa kilvanajoihin. Forssasta nyt viimeistään pyörähtää meidän tallin hevosten osalta käyntiin syksyn kilpailukausi.

Pieni pää ja paljon remmejä

Meillä on kuitenkin yksi hevonen, jolla vuodenajat ovat kaiketi menneet jotenkin sekaisin. Samun elämässä nyt on kevät! Aika, jolloin oriit heräävät talviuniltaan ja hormonit hyrräävät. Samun kanssa on viime aikoina keskusteltu useampaan otteeseen hevosena olemisen säännöistä ja jokseenkin koville nuo säännöt meidän teinille kyllä ottavat. Viime aikoina on ollut pakko miettiä, pystyykö Samua ylipäätänsä pitämään oriina, mutta kynnys noin lahjakkaan ravurinalun ruunaamiseen on kieltämättä äärettömän korkea. Katsotaan, mitä talvi tuo tullessaan. Jälkikäteen muisteltuna oli Aatukin kovin vilkas ja vallaton nuori ori 3-4-vuotiaana, mutta niin siitäkin vain tuli ihan suht täysjärkinen hevonen vanhempana. Samun rinnalla Aatu on kyllä tällä hetkellä kiltteyden ja toimivuuden perikuva.

Hienosäätöä

Tänä syksynä aurinkoa ja hienoja syyskelejä on todellakin riittänyt! Kelit ovat olleet viimeisen päälle kohdillaan. Silti itse vähän väsähdän tähän aikaan vuodesta enkä vielä oikein jaksa innostua tulevaisuuden suunnitelmista tai uusista tavoitteista. Mutta tänään Kaustisella iskän kanssa Samun hiittiä seuratessa iskä mietti yhtäkkiä ääneen, että "Mitähän vuoden päästä on tapahtunut, sitten kun seuraavan kerran lehdet tippuvat puista?" "Mistä minä tiedän - ei onneksi kukaan tiedä", vastasin, mutta kieltämättä piti vähän pysähtyä itsekin pohtimaan asiaa. Samu hirnui iloisesti kesken hiitin juoksemisen. Kai silläkin oli jokin mielipide asiasta. Niin. Melko paljon uusia unelmia ja suuria haaveita kerätään tulevaisuudessa Samun varaan. Päiviä tulee, raveja ravataan, tavoitteet pysyvät ja unelmat elävät. Antaa nyt vain niiden tämän vuoden lehtien tippua puista!

Meidän kesä

Sain jokin aika sitten Hannalta kuvahaasteen meidän kesää 2013 koskien. Säännöt olivat seuraavat:
"Laita seitsemän kuvaa kesästäsi, selitä kuvat vain yhdellä sanalla ja haasta sen jälkeen seitsemän muuta blogia tekemään sama".

Ensinnäkin kiitos Hannalle, tämä oli mukava haaste toteuttaa! Tai olisi ollut, jos kuvia ja toinen toistaan upeampia tapahtumia olisi ollut tältä kesältä niin paljon. Lopulta selasin kuvakansioitani valtavan kauan ja pohdin, miten kummassa koko kesän hienouden saisi poimittua vain seitsemään kuvaan. Todellisuudessa olisin halunnut laittaa tähän ainakin 70 kuvaa, mutta pitkän harkinnan tuloksena tässä seitsemän kuvaa ja seitsemän sanaa kertomaan jotain meidän tallin kesästä 2013.

Kanuunakoelähtö

Valiojuoksija

Onnellisuus

Treenausta

Menestystä

Haave

Ufoilu

Olen jälleen tylsä, enkä haasta tähän erikseen ketään (paitsi nyt ehkä Merjan...), mutta toivon, että mahdollisimman moni innostuisi toteuttamaan haasteen omassa blogissaan. Vaikka tuntuu, että kesästä ei edes ole kauan, tai että se jatkuu oikeastaan yhä, niin olipahan silti ihana pysähtyä hetkeksi kuvien avulla muistelemaan kesän tapahtumia ja tunnelmia. Tehkää tekin samoin!

Killerin kaasuttelut

Päivitykset tahtoo nykyään odottaa itseänsä, mutta kyllä tänne starttien jälkeen aina jotain tarinantynkää tulee - eri asia kuinka kauan starttien jälkeen. Noh, viimeisimmästä ravireissusta alkaa olla viikon päivät. Joten palataan Jyväskylään!

Meillä oli jälleen ilo ja kunnia lähteä Killerin T75-kierrokselle kahden hevosen voimin. Salama starttasi Kyvyt Esiin -divisioonassa ja Aatu Kohti Kultaa -divisioonassa. Molemmilla oli hurjan kovat lähdöt, mutta meidänkin kaksikko oli kovassa kunnossa eikä ihan lyötyinä matkaan lähdetty. Killerillä meidän suomipollet juoksivat Ameriikan malliin - tai nykyajan Suomenkin malliin - sillä molempien perään aseteltiin vuokralla olleet tuliterät Ufo-kärryt.
Aatunkin kanssa niitä haluttiin kokeilla, vaikka sen kanssa asia jännitti ennakkoon jonkin verran, sillä Aatu tuppaa starteissa tarvitsemaan apuaisaa. Nyt sivuaisaremmi ajoi kuitenkin apuaisan asian ja paljon epäiltyä onnistuneemmin Ufo-kokeiltu päättyi. Salaman kanssa Ufot oli testattu voittoisasti jo Oulun viime startissa ja jatkossa on päivänselvää, että tällaisilla kärryillä sillä pitäisi päästä ajamaan.

Jyväskylän THE juttu ;)

Kun molemmat hevoset olivat matkassa, tarkoitti homma tietenkin myös sitä, että Aatu kävisi erityisen kovilla kierroksilla. Niin hankala se ei ollut kuin Rovaniemellä, mutta ihan tarpeeksi virtava häslääjä kuitenkin. Lämmityksen jälkeen se ehkä aavistuksen rauhoittui, mutta sanottaisiko vaikka niin, ettei ori nyt kyllä oikein nukuksissakaan katoksella ollut... Salama oli kuitenkin tuossa vaiheessa vielä kopissa odottamassa, mikä osaltaan ehkä hieman helpotti Aatun paimennustyötä, kun tamma oli turvallisesti neljän seinän sisällä. ;)

Tiimipalaveri

Aatu lämmittää ameriikan malliin ;)

Aatulla oli lähtö 7, numero 5, 2600 metrin ryhmäajo. Ja kivenkova vastus. Lähtökiihdytyksessä se ei odotetusti ehtinyt nopeimpien matkaan ja keulassa pisteltiinkin reipasta. Avaus 22,0. Koko ensimmäinen kierros 24,0. Aatun juoksi ensimmäiset puolitoista kilometria toisessa ja kolmannessa parissa ulkona, josta kolmas rata kutsui kiertolaiseksi viimeisen kierroksen alkaessa. Toinen tuhat 26,5 eli hetkeäkään ei vedetty henkeä.  Aatu oli vahva. Se kiersi rehdisti ja väsymättä kolmatta pitkin koko viimeisen kierroksen, mutta näissä lähdöissä se ei enää ole ainut loppuun asti kuolainta purren taisteleva hevonen. Maalissa Aatu oli komeasti neljäs hurjalla keskipitkän matkan tuloksella 25,5akp. Jotakin lähdön tasosta ja kilpailun hurjuudesta kertokoon, että voittaja Vislakka teki tammojen 2600 metrin Suomen Ennätyksen 25,1akp. Huhhuh. Onnea uusi SE-tamma ja taustajoukot!
 

Starttia kohti.

Aatu ufoilee

Lähdön jälkeen varikolla Aatu oli edelleen todella pirtsakka, mutta rehellisesti sanottuna ensimmäistä kertaa koko Aatun uran aikana näin, että tämä hevonen puhalsi startin jälkeen. Aatulla on aivan käsittämättömän hyvä hengenkulku eikä se koskaan startin jälkeen katoksille saapuessa - usein edes voittajaesittelyyn lähtiessä - enää puhalla. Nyt Killerillä sierain kuitenkin värähti, joten pikkuhiljaa Aatukin joutuu näissä lähdöissä juoksemaan ihan tosissaan.

 

Iskä ja Merja pesivät ja huolsivat Aatun, kun minä valjastin Salamaa tamman omaa koitosta varten. Edellisviikolla oltiin kovin epävarmoin miettein edes lähdössä Salaman kanssa Killerille, kun sen vasen etunen päätti alkaa epämääräisesti turvotella. Kun jalasta ei klinikalla löytynyt vikaa ja kun turvotus saatiin viikon aikana häviämään jokseenkin kohtuullisesti, eikä tamma torstain viimeistelyissä arkonut jalkaa yhtään, niin raveihin päätettiin lähteä.  Salama viipotti lämmityksessä kovin virtavan ja terhakkaan näköisenä, joten mielessä kävi, että onneksi otettiin se kuitenkin matkaan mukaan. Starttiin Salamalta riisuttiin etukengät pois.
 

 

Auton takana. Yksitoista hurjan hyvää hevosta. Neloskaistalla Aatu.

 

Aatua naurattaa varikolla lähdön jälkeen

Salamalla oli ravien viimeinen eli 12. lähtö ja se ennakkoon ja paljon iloa tuottanut numero yksi. Salama avasi auton takaa lujaa. Muutama hevonen avasi toki vielä lujempaa, mutta silti minua ilahduttaa suunnattomasti, että tuo ennen niin tasavauhtinen hevonen esittää nykyään ajoittain ihan kunnon pätkänopeuttakin. Avauspuolikas hurjasteltiin 23,0, Salaman ravatessa kolmannessa parissa sisällä. Siellä oli makoisat asetelmat roikkua hurjien kilpakumppaneiden kyydissä sen minkä kykeni. Ja kovaahan tässäkin lähdössä mentiin, näiden lähtöjen tulostaso alkaa jo ihan oikeasti kohta pelottaa. Koko ensimmäinen kierros 26,0 ja toinen tuhat 25,0 läpi. Viimeisen takasuoran aikana ajattelin, että kyyti on Salamalle aivan liian kovaa ja minusta jo näytti, ettei se taida jaksaa pitää vauhtiaan loppuun saakka. Mutta ei tuo tamma anna periksi. Maalisuoran aikana monelle muulle iski vähän väsy, mutta Salama kehitti vielä kunnon loppukirin ja tuli vahvasti maaliin saalistaen niinikään arvokkaan nelossijan!! Sijoitus ilahdutti suunnattomasti, mutta vielä enemmän iloa tuotti Salaman juoksema aika 26,3ake! Uusi ennätys!!!!! Entiset 26,7 ajat on juostu mailin matkoilla Mikkelissä ja Kajaanissa ja nyt Salama täräytti täydeltä matkalta ennätykset uusiksi. Suurenmoinen kilpatamma! Salama sai kuskiltakin startin jälkeen vuolaat kehut, tamman esitykset ovat tänä kesänä yllättäneet kyllä koko taustatiimin!



Salama saapuneena Killerille.

Verryttelyä varikolla.

Jyväskylän reissulta saatiin palata kotiin hyvillä mielin, kaksi T75-lähtöjen nelossijaa, kaksi hurjaa aikaa ja kaksi todellista raviurheiluharrastuksen kultakimpaletta mukana. Tämä ravikesä on ollut jotain niin uskomatonta ja unohtumatonta!

 



Kesäkin kääntyy kuun vaihtumisen myötä väkisin syksyksi. Ravit toki jatkuvat, mutta jonkinlainen hiljaiselo nyt meidän harrastamiseen ainakin joksikin aikaa tulee, sillä on huoltotauon aika. Samu ja Salama käytettiin keskiviikkona Tampereen klinikalla Kimmon syynissä. Samu tarkistettiin ja taivutettiin läpi. Kuvattiin ja etujalkojen jännekanavat ultrattiinkin. Varsa on kestänyt treenin yllättävän hyvin, sillä minusta oli varsin kummallista että Samulta täytyi piikittää taivutuskoelöydösten perusteella vain oikea etupolvi. Salama ei päässyt ihan yhtä puhtain paperein. Tamman vasen etujalka ultrattiin nyt Kimmon toimesta, vaikka se ei Killerin startista ottanutkaan yhtään itseensä, vaikka niin olinkin pelännyt. Silti sisäsäärellä oli vähän nestettä ja jännetuppihan tuossa jalassa on pullottanut koko kesän. Pitkän ja perusteellisen ultraamisen jälkeen Kimmo löysi Salaman jalasta, jännetupen sisällä kulkevan syvästä koukistajajänteestä pienen vauriokohdan. Vamma on kuulemma pienimpiä mahdollisia, mutta todella hankalassa paikassa jännetupen sisällä. Salama joutui nyt kuukauden mittaiselle kävelykuurille ja syyskuun lopussa se pitää käyttää kontrolliultrassa jatkosuunnitelmia varten.

 

Ilmassa on ollut sekä harmituksen että helpotuksen tunteita. Eihän tuollainen vaiva koskaan satu hyvään saumaan, mutta silti harmittaa, että sen piti tulla juuri nyt, kun Salama oli paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Silti paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Ilmeisesti tuo minijännevaiva oli ilmaantunut siis jo silloin edellisviikolla, kun Salaman jalka turvotteli, vaikkei sitä ultrauksessa saatukaan paikannettua. On pieni tai ehkä aika suurikin ihme, että hevonen sitten teki jalkansa kanssa Killerillä tuollaisen esityksen ennätyksensä kera ilman että jalka hajosi kunnolla.

 



Lämmitykseen menossa.



Salama lämmityksessä

Salama pitää nyt siis epämääräisen ajan syyslomaa kävelytreenissä. Voi olla, ettei se pääse enää tänä vuonna starttiin, sillä vaikka nyt optimistisesti ajattelisikin että tamma saisi hiittiluvan vaikka kahden kuukauden päästä, niin silloin eletään jo lokakuun loppua. Viime talvi viimeistään opetti, että hokkikengässä Salama ei juokse enää kilpaa, joten ei sitä väkisin ole mitään järkeä enää loka-marraskuun aikana radoille tuoda, vaikka jalka näyttäisi miltä. Jatkossa on mentävä päivä kerrallaan ja katsottava mitä eteen tulee. Tällä hetkellä Salama on kuitenkin valtavan iloinen ja liikkuu täysin normaalisti. Jalan laserointi kuuluu seuraavan kuukauden ajan tamman päiväohjelmaan eikä tässä nyt periksi olla antamassa, ei sitten millään.

 



Salama ja Ufot. Tällä kertaa sinisenä versiona.

 

Aatu on ilmoitettu maanantaiksi Ouluun starttiin. Kuviteltiin ajavamme sillä kovien 75-lähtöjen jälkeen jonkin helpomman startin, mutta lähtölistojen ilmestyttyä kävi selväksi ettei sellaista ainakaan Oulusta ole tarjolla. Aatulla on 2100 metrin voltti, kahdenkympin pakki (Oulussa ihan liikaa), numero seitsemän, rata kaksi. Vastassa sellaisia nimiä kuin Mikko Mania, Lassikko, Mokomani, Turon Pilkku jne. Kaiken lisäksi Aatu ei ollut viimeistelyissä järin letkeän oloinen, joten vähän epävarmoin ajatuksin Äimänrautiolla nyt lähdetään, mutta maanantain jälkeen ollaan viisaampia ja suunnitellaan jatko-ohjelmaa sen mukaan.

 

Numero yksi Killerillä. Minun elämäni ykkönen nyt ja aina.



Salama startin aikana. Ihan on tekemisen meininki.

 

Riemukas Raviviikko

"Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun ravimaailma lainaa kaikkein kauneintaan
Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun ravimaailma antaa kaikkein parastaan"

 

 

 

 

Meillä on kolme hevosta. Ylläolevassa kuvassa ne ovat. Kolme nimeä meidän hevoskopin kyljessä. Meidän kaikki kolme hevosta. Kolme niin hienoa hevosta, etten tiedä enää millä sanoin niistä puhuisin. Viime viikko oli sellainen viikko, että todella toivon, että joku voisi pysäyttää kellot edes siksi aikaa, että minä ymmärtäisin tämän kaiken hienouden, kaiken tapahtuneen ja kaiken saavutetun. Tällä hetkellä meidän tallin raviurheilussa menee niin lujaa, että minä en enää pysy ajatuksieni kanssa mukana. On kammottavaa ja kummallista, etten enää mieti, miten hevosia saisi hoidettua tai treenattua paremmiksi, nopeammiksi, kestävämmiksi, terveemmiksi. Nyt suurin päässä jyskyttävä kysymys kuuluu: Miten ihmeessä hevoset saisi pysymään tällaisina jatkossakin?

 

 

Viime viikko oli menetyksekäs. Hevoset olivat vakuuttavia. Me otimme paljon auton kyytiä, kiersimme Suomea, kävimme raveissa, jännitimme startteja ja nautimme tästä kaikesta.

 

Maanantaina Oulu ja Salaisuus Rok. Voitto.

Perjantaina Mikkeli ja R.R. Samu. Voitto.

Lauantaina Joensuu ja Ponnen Aatos. Kolmonen.

 

 

En minä osaa sanoa enää yhtään mitään.

Hevoset ovat hienoja. Raviurheilu on hienoa. Elämä on hienoa.

Kirjoittaminen on hankalaa.

 

 

Valitettavasti Salamasta ei ole Oulun reissulta ravikuvia, kun kamera vilkutti heti kättelyssä akun loppumisen merkkivaloa.
Tämä kuva on Salamasta Kaustisen hiittireissulta, yhdeltä niistä.

 

Oulu. Maanantai 12.8.2013

Salaman kanssa ohjelmassa oli Oulun iltaravit. Viimeinen lähtö. 2100 metrin ryhmäajo ja numero yhdeksän. Takarivi siis.

Kotoa ei tarvinnut Salaman kanssa lähteä kuin neljän aikoihin, koska meidän lähtömme tosiaan oli niin myöhään. Salaman kanssa on niin rentouttavaa, leppoista ja mukavaa olla reissussa. Mistään ei tarvitse panikoida tai mitään ei tarvitse jännittää. Salama osaa tämän homman, ei tee virheliikahdustakaan, toimii kuin ajatus ja startissa tekee parhaansa. Oulu ei tehnyt poikkeusta. Mutta koska hevonen on niin pomminvarma automaatti, tulee sen kanssa mieleen kokeilla joskus jotain uuttakin... Kuten Ufoja. Saatiin vuokrattua Nurmosen Iikalta Äimänrautiolla Salamalle starttiin Ufot perään. Kaikkea pitää todellakin kokeilla ja koska nämä Ufo-jenkkimallin kärryt ovat nyt raviurheilussa "the-juttu", niin olihan niitä päästävä Salamallekin testaamaan. ;) Kärryt olivat tottakai käytössä raveissa useammassakin lähdössä, joten lämmityksessä Salama taivalsi kolme kierrosta rataa ympäri omat tutut Customin Multiflexit perässään. Kaikki hyvin. Lämmityksen jälkeen Salamalta riisuttiin ensimmäistä kertaa sen raviuralla pelkästään etukengät pois ja juuri ennen starttia aseteltiin vielä Ufot perään. Minua harvoin enää jännittää Salaman lähdöt näin paljoa, mitä Oulussa jännitti. Tuntui, että matkassa oli nyt niin paljon uusia muuttuvia tekijöitä, mistä hevonenkin voisi jo mennä sekaisin. Se voisi vaikka laukata tai jotain muuta huolestuttavaa. Entä jos juoksemisesta etukengittä ja ufokärryillä ei vain yksinkertaisesti tulisi mitään?

Mutta Salama ei petä. Tamma on tehnyt koko kesän mainioita juoksuja eikä Oulun varustemuutokset olleet ainakaan negatiivinen asia. Ei todellakaan.

 

Salama jäi lähtökiihdytyksessä ysipaikaltaan aika kauas kärjestä, joka veti keulassa täyttä haipakkaa. Periaatteessa Salaaman juoksupaikka oli kolmas ulkona, mutta monta kymmentä metriä kärkikolmikosta jääneenä. Kärki veti avauspuolikkaan railakkaasti 23,5. Vellu käänteli jo ensimmäisellä takasuoralla Salaman kolmannelle radalle, jossa se paranteli juoksuasemansa toiseen pariin ulos ja lähemmäs kärkeä. Siinä sai hetken hengähtää toisessa parissa ulkona. Kierros 26,0. Kolmas puolikas 28,5. Tuossa vaiheessa kolmatta rata pitkinkin taas jo hyökättiin ja hetken näytti, että Salama jää pussiin toiselle radalla. Kuski luki juoksunkulkua kuitenkin paremmin kuin meikäläinen ja kun kuolemanpaikkahevonen pääsi keulaan viimeisessa kurvissa sai Salama vapaan ladun eteensä ja kiitti keulaan päässyttä Rosaria tylysti vetoavusta ja kiri kuski kallellaan komeasti voittoon. Ajaksi saatiin 27,5ake.



Rinta rinnan. Salama ja Viltsu.

Salama on tehnyt pitkään niin hyviä juoksuja, että oli ihanaa, että se täydellinen nappisuorituskin osui kohdalleen. Kuten Pylkkänen voittajaesittelyn aikana kuuluttikin; taulussa oli ennen Oulua kakkosta, kolmosta ja nelosta ja nyt sitten saatiin tauluun se ykkönenkin.
Sitkeä ja yritteliäs tamma Salama on aina ollut, mutta tänä kesänä se on saanut vähän lisää vauhtia ja terveystilanne on saatu jotakuinkin kontrolliin, joten tuntuu, että kenties tuo hevonen vain paranee vanhetessaan ja kovettuessaan.  

 

Vedot ajettu. Salama ja iskä.

 

 

Mikkeli. Perjantai 16.8.2013 

Päivä, jolloin vuoden 2013 ensimmäinen 3-vuotiaiden suomenhevosten lähtö ajettiin. Päivä, jolloin meidän varsareppanasta ja ikuisuusprojektista tuli starttihevonen, ihkaoikea ravihevonen. Päivä, jolloin Samu jäi monen raviaktiivin mieleen. Päivä, jolloin Samusta tuli voittaja.

 

Samu katoksella odottamassa

Perjantaiaamuna ehdin yövuoron jälkeen nukkua säälittävät mutta sitäkin auttavammat 40 minuuttia ennenkuin alkoi valmistautuminen Samun suureen päivään. Olo oli yhä hyvin epätodellinen, kun  tallin hevosista Samu olikin se, jota sai alkaa varustaa ravireissulle. Tuntui, ettei siitä ollut kuin hetki, kun tuo samainen varsa pelkäsi ihmistä tai opetteli olemaan käytävällä kahta puolta kiinni. Ja nyt, perjantaina vähän kymmenen jälkeen talutin kuljetuskoppiin ravihevosen, joka lähti elämänsä ensimmäistä starttia kohti. Kaustiselta otettiin Vellu kyytiin ja jatkettiin matkaa kohti Mikkeliä. Meiltä on Mikkeliin 360km matka. Se on aika kaukana kotoa lähteä ajamaan 3-vuotiaan, kokemattoman ja rutinoimattoman varsan ensimmäistä starttia. Mutta totuus on, että reissuun on vain lähdettävä, jos kilpaa meinaa ajaa ja tämä hommaa harrastaa. Ja myönnettäköön, että kyllä me tiesimme, että meillä oli mukana hyvä varsa lähdön lopputuloksesta riippumatta.

 

Samu matkusti hyvin, vaikka etukäteen olinkin epäillyt pitkän kuljetusmatkan koettelevan aika lailla varsan kärsivällisyyttä. Etenkin, kun viikko takaperin Kaustisen hiittireissullakin alkoi kopin kyydissä tylsistyttää siinä määrin, että Samu kiipesi pitkästä aikaa etupuomin päälle. Mutta ei, kun heinää oli edessä, ei matkanteossa ollut Samun kanssa hätäpäivää. Ravipaikalle saavuttiin vähän kolmen jälkeen. Siellä sai todeta, että kylläpä Samulle on vain tehnyt hyvää rampata koko kevään ja kesän ajan säännöllisesti Kaustisella. Sillä kun hevosen talutti katokseen, oli se heti kuin kotonaan, katseli rauhallisen lunkisti varikon elämää ja kiskaisi alkutuimaan ämpärillisen vettä naamariin.

 

Koska kyseessä oli Samun ensimmäinen startti, halusimme olla ravipaikalla hyvissä ajoin ja tehdä kaiken ajan kanssa. Samulla ajettiin kaksi lämmitystä. Ensimmäinen todella hiljaa hölkötellen, minkä jälkeen Samu pääsi pesulle ja hetkeksi karsinaan.  Uudestaan aisoihin, toinen lämmitys vähän reippaampaa ja taas hetkeksi katoksen huilaamaan. Samu ei tuntunut lämmityksessä ihan niin letkeältä kuin se joskus parhaimmillaan hiiteillä on tuntunut, mutta miksei pitkä kuljetusmatkakin jossain tuntunut. Ja tällä kertaa ajettiin tällaisella Samulla kilpaa. Ei ne joka päivä kuitenkaan samanlaiselta tunnu, vaikka mikä olisi.

 

Varsan matka ravihevoseksi tuli Mikkelissä ainakin jonkin etapin päähän.
Samu ja Vellu menossa ensimmäisen startin ensimmäiseen lämmitykseen.
 

Minäminäminä ja Mikkeli

Samu ja ensimäiset jäljet raviurheiluun

Samu oli käyttäytynyt koko ravireissun niin mallikelpoisen rauhallisesti, mutta juuri ennen lähtöä kaikki sitten yhtäkkiä muuttuikin. Esittelyn jälkeen olisi ollut mahdollisuus ottaa autolähtöharjotus, johon luonnollisesti kaikki varsat suuntasivat. Siis kaikki muut paitsi Samu, joka päätti takasuoralla olla kääntymättä kilpailusuuntaan. Ratti meni aivan jumiin, eikä hevonen yksinkertaisesti kääntynyt kumpaakaan suuntaan. Se siitä harjoituslähdöstä sitten. Varikkokurvissa Samu paukautti kohti varikkoporttia sillä seurauksella että ratti yhtäkkiä taas löytyi. Välillä tuo hevonen osaa olla kyllä oikea jästipäiden jästipää. Ilmeisesti Samu oli ajatellut, että hänhän on autolähtöä jo Kaustisella harjoitellut, eikä todellakaan suostu moiseen opetteluun enää toista kertaa. Sillä kun oikea startti koitti ja lähtöauto lähti liikkeelle, ei Samun kanssa ollut minkäänlaisia ongelmia. Numerolla kaksi se meni nätisti siivekkeisiin kiiinni saakka ja auton irrotessa näytti tietävän tasan tarkkaan mihin suuntaan lähdettäisiin. Eteenpäin! Samu ampui auton takaa komeasti keulaan ja sen jälkeen homma olikin helponnäköistä. Samu hölkötteli keulassa korvat pyörien eikä vauhti todellakaan näyttänyt niin kovalta kuin mitä kellot näyttivät. Ensimmäinen puolikas 33,0. Toinen 32,5 ja sen jälkeen sitten viimeinen puolikas 28,5. Hevosella ei ollut hätäpäivää, vaan Samu rullasi keulassa alusta loppuun tehtaillen hurjan kolmivuotisajan 30,9aly elämänsä ensimmäiseen starttiin!!! Suomen Ennätyksestä jäätiin vaivaiset 1,3 sekuntia, mutta joka tapauksessa aika on parhaita koskaan 3-vuotiaiden juoksemia tuloksia. Hurjan hieno Samu!

 

Samu Mikkelissä, ensimmäistä lämmitysajoa suorittamassa.
Voilokkiakaan ei saatu vielä tähän hätään, kun oltiin niin ajoissa asialla.

Voittoloimi oli komea Varsat vauhdissa -loimi, mutta startin jälkeen loimitus umpilaput päässä vaikutti olevan Samulle liian jännittävä asia joten voittajaesittelyyn varsa lompsutteli ilman loimea. Vieläkin vähän ärsyttää loimittajan ihmettely; "Eikö tällä ole koskaan ollut loimea päällä?" "Öö, siis no on, mutta ei voittoloimea, kun ei se koskaan aikaisemmin ole juossut kilpaa...."

 

Varikolla oli hienot tunnelmat. Samu lunasti kaikki siihen kohdistuneet odotukset ja vakuutti vauhdin vaivattomuudella taustajoukkojen lisäksi monet muutkin. Oli hienoa huomata myös, että minä en ole ainoa, joka seuraa tarkasti myös meidän hevosten sisarusten suorituksia. Samun lähdön jälkeen sitä nimittäin kävi varikolla katsomassa sen siskojen R.R. Erottaren sekä R.R. Rosmariinin omistajat. Tuntui aika mukavalta!

 

Kotimatkalle päästiin hyvissä ajoin ennen puolta kahdeksaa ja kotona oltiin puoli yhden korvilla. Kotona Salama ja lauantain starttia varten pesty ja puunattu Aatu odottivat tallissa ja ruokittuina kiitos Merjan ja äitin.  

 

Samu.



Samu 3v.



 

Joensuu. Lauantai 17.8.2013

Häävin oli siis edellisestä ravireissusta toivuttu (Samun esityksestä ei oltu toivuttu) kun pukkasi jo uutta ravireissua. Seitsemän aikoihin seuraavana aamuna alkoi valmistautuminen Aatun kanssa Joensuun raviretkeen. Kamppeet olin pakannut jo torstaina valmiiksi ja Merja tosiaan käynyt pesemässä Aatun edellisiltana, joten lauantaiaamuna tarvitsi Aatun kohdalla vain mittailla viimeiset lämmöt, tarkistaa jalat ja kengät, harjata, letittää, loimittaa, rasvata kaviot ynnä muuta manikyyrimaista...

 

Matka Joensuun T75-raveja kohti alkoi aika tarkalleen klo 10.10. Meiltä on Joensuuhun niin pitkä matka, että koskaan aikaisemmin ei ole käynyt edes mielessä ilmoittaa hevosta sinne. Kuninkuusraveissa on toki tullut aikanaan oltua yleisössä, mutta kilpailukutsutkin olen suosiolla hypännyt aina Joensuun sarjatarjonnan yli. Mutta koska 75-lähdöissä on tarjolla isoa rahaa, koska Aatu on huippukunnossa ja koska sillä oli Joensuussa sille täysin sopiva 2600 metrin ryhmäajo, lähdettiin yrittämään, kuinka meidän käy. Loppupelissä oli sitten vähän ihme, että Joensuuhun ei ollut meiltä kuin 380km matka eli vain vaivaiset 20km pitemmästi kuin Mikkeliin! Kummallista. Ja Joensuuhan on melkein Venäjällä. ;) Jokatapauksessa matkassa ei ollut sen ihmeempiä. Aatu on hyvä matkustaja ja valvontakamerasta on helppo seurata sen heinänmutustamista kopissa. Joensuun Linnunlahdella oltiin kolmen kieppeillä, joten ravitkin ehti seurata alusta asti sen mitä nyt hevosen kanssa matkassa ollessa pystyy. Aatulla oli vasta ravien kymmenes lähtö, T75-pelin kuuden kohde, Kohti Kultaa Divisioonakarsinta enintään 50000€ voittaneille ja numero 3.

 

 

Todistetusti, ollaan käyty Joensuussa!

 

Aatu juuri saapuneena Joensuuhun, takana 380km.

 

Tyytyväinen hevonen. Ei paljon reissaaminen ressaa.

 

Tutun kaavan mukaisesti Aatu joi jo ennen starttia hyvin. Se oli varikolla katoksessa oikein rauhallinen, mutta lämmityksessä vähän ylivirtava ja jotenkin ylilatautunut, hieman hermostunutkin. Radallakäynti kuitenkin rauhoitti hevosen mieltä, sillä itse startissa se oli jo paljon rennomman, rauhallisemma ja "normaalimman" Aatun tuntuinen. Lähtökiihdytys sujui hyvin ja Aatu lähti ravia liikkeelle. Se pääsi kolmoskaistaltaan toiseen pariin ulos, mutta kierroksen juoksun jälkeen Piispalan Santeri siirtyi Aatun edestä keulaan jolloin Aatu jäi taivaltamaan loppumatkaksi kuolemanpaikalle.

 

Lauantain ravijuttuja ;) Kolmonen oli päivän luku. :)

Aatu menossa pörheänä poikana lämmitykseen

Matkavauhti oli tasaisen reipasta; Ensimmäinen puolikas 26,5, koko kierros 28,0, välikilometri 26,0. Viimesen kilometrin alkaessa Piispalan Santeri läi keulassa kaasun pohjaan ja aluksi tuntui, että koko muu joukko oli rytminvaihdoksen kanssa hätää kärsimässä. Aatu tavoitti toista rataa rehdisti punnertaen johtohevosen kuitenkin 400-500 metriä ennen maalia ja kolmatta rataa iski väellä ja voimalla hurja Vislakka ja viimeinen kurvi mentiin miljoonaa kolme hienoa hevosta rinnakkain. Loppusuoralla Vislakka karkasi omille teilleen ja jatkoi vakuuttavaan voittoon. Piispalan Santeri ja Aatu kamppailivat seuraavista sijoista lähes tasapäin. Piispalan Santeri piti kakkossijan ja Aatu peri riskin juoksun jälkeen kolmossijan ajalla 26,4akp. Uskomattoman hieno Aatu!

 

Nuo Aatun lähdöt alkavat olla ihan järjettömän kovia ja vastustajat ovat ihan hurjia hevosia. Itsellekin pitää ajoittain muistuttaa, kuinka kovalla tasolla Aatu tällä hetkellä jo kilpailee, sillä esimerkiksi nyt lähdön voittanut Vislakka on tämän vuoden kuningatarkisan kuutonen! Vislakka tuli Joensuussa ulkoratoja pitkin viimeiset 800metriä 19,7 kyytiä, joten kyllä siinä saa olla Aatullakin askelmerkit kohdillaan, kun tuollaista tammaa loppukirissä kirittää. Huhhuijaa.

 

 

 

Kotimatka oli kilometrimäärästä huolimatta lyhyt. Kahden päivän aikana ajettiin Samun ja Aatun kanssa yhteensä lähes 1500km mittaiset ravireissut. Mutta menestys oli kaikkien kilometrien arvoista. Viikon saldona kaksi ykköstä ja yksi seiskaviissarjan kolmonen. Kolmella hevosella. Ei tätä ihmismieli vain tahdo ymmärtää.

 

  

 

 

Ravielämä jatkuu jo ensi lauantaina Jyväskylän T75-kierroksella, kun sekä Aatu että Salama ovat mukana. Aatu kilpailee lähestulkoon samoja hevosia vastaan kuin Joensuussa, kun sarjamääritys ja juostava matka ovat tismalleen samoja kuin viikko sitten. Nyt Aatulla on seitsemäs lähtö, kolmas T75-pelikohde ja numero 5. Salamalla puolestaan on ravien viimeinen eli 12. lähtö, Kyvyt Esiin Divisioonakarsintaa ja tadaa numero YK-SI! Mutta kun kerrankin Salaman kohdalla lähtöratatuurit ovat olleet kohdallaan, tulee matkaan mukaan muita ongelmia. Maanantaina käytiin klinikalla ultraamassa paksuhkoa vasenta etujalkaa, mutta onneksi nesteily johtui edelleenkin vain paksuuntuneesta jännetupesta eikä mistään hajonneesta hankositeestä. Jälleen kerran klinikkakäynnin jälkeen sai itse mielenrauhan ja huokaista syvään helpotuksesta. Viikon sana on siis taas kerran ollut kylmäys. Nyt Salaman jalkatilanne näyttää jo paremmalta mutta vasta loppuviikosta selvinnee lopullisesti starttaako Salama Killerillä.

Samu puolestaan on huilannut Mikkelin valloituksen jälkeen ja viettänyt vain tarhailuelämää, mutta palannee myös loppuviikosta takaisin normaalitreeniin.  

 

Loppuun vielä nöyrimmät kiitokset kaikista niistä onnitteluista, joita viime viikon aikana tänne blogiin sain. Tämän kesän aikana on jossakin määrin taas tullut todettua, että loppupelissä ihmiset ovat äärettömän kateellisia eikä hevosten eteen tehtävän työn määrää voi kukaan muu kuin toinen samanhenkinen käsittää. Siksi tuntuu äärettömän mukavalta lukea teidän kommenttejanne ja todeta, että niitäkin ihmisiä on olemassa, jotka voivat ihan vilpittömästi iloita myös toisten menestyksestä.  Toivon sydämeni pohjasta, että jokainen raviharrastaja ja oman hevosen kanssa töitä tekevä saa joskus kokea samanlaisia onnistumisen tunteita kuin me tänä kesänä olemme saavuttaneet.