Teivossa tavataan

Niin. Ja nimenomaan siellä klinikan puolella. Siellä Aatu on ollut viime viikkoina varsinainen vakioasiakas. Sanoisin, että oli jo melkein surkuhupaisaa mennessäni eilen ilmoittamaan tulostamme klinikan potilastoimistoon, että nainen tiskin takana hihkaisi heti: "Aatuko on taas täällä?!" Niin, missäs muualla, klinikallahan me juuri halutaankin olla. Eli jos ei muuta niin iloinen ja itseään hyvin täynnä oleva oriherra on ainakin koko Teivon klinikan henkilökunnalle tuttu. Ja oriin olemus on kaikille niin tuttu, ettei sitä enää ehdi taluttaa kuin klinikan ovesta sisälle, niin Aatu tullaan rauhottamaan. Ja aika monta rauhotusainepiikkiä siihen yhden reissun aikana uppoaa... ;) Ihana, eläväinen Aatu.

Eilen olin yövuoron jälkeen kotona klo 8.30. Lunta oli yön aikana satanut lähemmäs 10cm, mikä tarkoitti, että pakettiautoon oli pitänyt edellisiltana vaihtaa vielä uudestaan talvirenkaat alle. Ei tästä keväästä nyt vain tunnu tulevan valmista, ei sitten millään. Iskä oli aamulla kerennyt olla jo omissa töissään lunta auraamassa, ruokkinut hevoset, pitänyt Samua pari tuntia pihalla, siivonnut talliin (tarkkaan tyyliinsä....), pakannut Aatun ja Salaman kamppeet reissua varten autoon ja varustanut hevoset kuljetuskuntoon. Töistä tullessani hevoset siis seisoivat jo kopissa ja Samu oli pelastettu räntäsateesta talliin päiväksi. Tampereelle lähdettiin klo 8.40. Matkasta minulla ei ole paljon muistikuvia, kun lähinnä tuli nukuttua. Jossain vaiheessa pysähdyttiin ottamaan heinäpussi hevosilta pois, muuten posotettiin suorinta tietä Teivoon, jossa oltiin perillä klo 12.50.

Klinikan piha oli täynnä trailereita ja sisälläkin vallitsi melkoinen vilske. Ilmoittautumisen jälkeen käytiin kahvilla, lykättiin yks puolitainnoksissa oleva hevonen kopin kyytiin ja hetki odoteltiin, että saatiin hevosille karsinapaikat. Hevoset sisälle, kuljetustamineet pois ja sitten Aatu yllättäin tultiinkin jo rauhottamaan. Salaman kanssa päästiin heti hoitohuoneeseen, kun sitä tutkinut eläinlääkäri Mari otti tamman syyniin. Kerrattiin tamman jalka-, valmennus- ja starttihistoriaa, joka jälkeen mentiin pihalle taivutuskokeisiin. Etupolvet reagoivat taivutuksiin, mutta yllättäin takavuohiset olivat oireettomat. Jossain vaiheessa iskä tuli Kimmon ja Aatun kanssa myös pihalle takajalan vetämistä esittelemään.
Salaman kanssa mentiin röntgeniin, jossa myös Salkkari tainnutettiin. Tamma oli irtopalakuvattu ympäri vuonna 2009 ja sen jälkeen otettu vain muutamia kuvia, joten nyt se kuvattiin taas tarkemmalti läpi. Kuvat olivat etupolvien ja oikean takavuohisen osalta huonontuneet sitten vuoden 2009, mikä nyt tietenkin kertoo sen, kuinka paljon ongelmia Salamalla on jalkojensa kanssa ollut. Kuvat sinällään varmistivat, että oikeita paikkoja ollaan hoidettu ja toisaalta viestivät sitäkin, että eiköhän niitä joudu jatkossakin säännöllisesti hoitamaan. Nyt Salaman etupolvet ja takavuohiset lääkittiin Tildrenillä, mikä on osteoporoosilääke, ja toivottavasti tuo tammalle myös pidemmän hyödyn. Sarjatarjonta on tällä hetkellä täälläpäin ihan turhauttavan surkeaa, joten Salama ehtii oikein hyvin pitää lääkevaroaikataukonsa.

Aatu sitten. Jälleen jalkaa kuvattiin ja puudutettiin, juostiin ja puudutettiin tuntitolkulla. Ori ontui vähemmän kuin viime klinikkakäynnillä, mutta ontui kuitenkin. Eikä mitään selittävää löytynyt nytkään. Mysteeri jatkuu. Nyt otetut röntgenkuvat viimeistään todistivat, ettei jalassa ole mitään rikki. Luut, nivelet ja jänteet ovat täysin ehjät, joten kaikki hiusmurtuman mahdollisuus on nyt suljettu pois. Ontumisen syy on arvoitus ja vaivasta entistä hämärämmän tekee myös se, että hevonen vertyy parin sadan metrin juoksemisen jälkeen kuin napista painamalla täysin normaaliksi. Viime viikolla se hiitattiinkin kahdesti ja tuntuu hiitteihin oikein mainiolta. On käynyt hierojaa, kengittäjää jne. Nyt Aatu määrättiin kipulääkekuurille ja hevoselle pitää kuulemma antaa nyt vain aikaa. Vaikkei vikaa klinikalla löytynytkään, on jälleen kerran kiitettävä Teivon klinikkaa ja etenkin Kimmoa valtavasta omistautumisesta Aatun eteen. Kuulemma Aatun röntgenkuvia on tuijotettu viikonloppujakin ja mietitty yhdessä muiden klinikan eläinlääkäreiden kanssa, mistä kummasta voi olla kyse. Kimmo on myös soittanut iskälle ja kysellyt tässä klinikkakäyntien välissäkin Aatun kuulumisia.

Kotimatkalle päästiin lähtemään vähän ennen viittä ja kotona oltiin puoli kymmenen aikaan. Samullakin oli ollut raskas päivä kytätä tallin ikkunasta, milloin kaverit tulevat kotiin. Voi sitä jälleennäkemisen riemua taas... Aatu sai kipulääkkeensä, hevoset ruokansa ja järjestin tavarat paikoilleen. Ja olipahan luksusta päästä omaan sänkyyn nukkumaan.

Tänäaamuna tuntui varsin ihanalta, kun Aatu ei vetänyt jalkaansa lainkaan. Toki se johtuu nyt kipulääkityksestä, mutta antoi taas toivonkipinän paremmasta jatkosta. Tiedän, että raviurheiluun kuuluvat nämä huonotkin hetket ja vastoinkäymiset. Mutta saisivat ne nyt pikkuhiljaa Aatun kohdalta kyllä jo riittää. Turhauttavaa. Usko hevoseen ja sen kykyihin on kuitenkin valtava ja sen uskomuksen voimalla jaksetaan jatkaa vian selvittelyä. Kovin suuresta viasta ei voi olla kysymys, mutta ehkä se juuri tekeekin siitä nyt niin vaikeasti paikannettavan. Tämän hevosen eteen ollaan kuitenkin edelleen valmiita tekemään kaikki mahdollinen, viekööt prosessi niin kauan kuin tykkää. Periksi ei anneta!

Vaikkei raveissa oikein lähitulevaisuudessa päästäkään käymään, olen sortunut taas tekemään hevosille hankintoja. Jokainen sai FinnTackin upeat brodeeratut valjaskassit omilla väreillä ja lisäksi samoihin sävyihin sopivat hiitticoolerit. Salaman valjaspussi on sentään ollut jo käytössä ja siksi kuvaushetkellä tallissa, nämä oriiden ovat vissiinkin vain tällaisia koristuksia...