Ravatessa roiskuu...

...ainakin näin marraskuun lopulla hevosilla ajellessa. Niinhän siinä sitten kävi, että lumet oli ja meni ja tämän hetkinen talvi tarkoittaa samaa kuin vesisade ja 5-6 plusastetta. Ja nämä taas tarkoittavat rapaisia tarhoja, rapaisia lenkkiteitä, rapaisia hevosten jalkoja, rapaisia varusteita ja meikäläisen ärsyyntymistä. Tänään sentään oli pakkasta ja maa vaihteeksi kovaa koppuraa. Voi, milloin se pysyvä lumi oikein sataa? Ärsyttävä kasvihuoneilmiö!!!

Hevosten kanssa arki kuitenkin rullaa entiseen tapaan keleistä huolimatta. Treenattu on. Ite en ole viime aikoina ehtiny tänne edes kirjotella, mutta ahkerasti hevoset ovat joka tapauksessa olleet töissä. Kaustisella on käyty kerran viikossa ajamassa hiittiä ja muutoin kotona on liikuteltu rauhallisemmin. Aatu on välillä eri mieltä siitä rauhallisesti liikkumisesta, mutta toisinaan se kävellä lompsuttelee vaikka koko lenkin. Niinkuin esimerkiksi tänään kun Salama ja Aatu sai lenkkiseurakseen Titan ja Terhon. Tiet oli tänään niin kovia, että tehtiin pitkä 12km:n kävelylenkki. Ja Aatukin käveleskeli muina miehinä koko kahden tunnin lenkin. Eilen oli varsalla ollut aivan toinen ääni kellossa, kun kaikkea mahdollista oli pitänyt kuuhistella ja sittenhän oli taas hyvä syy hetken aikaa kaahottaa menemään ennen seuraavan mörön näkemistä... Aatun mielen liikuista ei kyllä oikein tahdo joka päivä päästä kärryille. ;) Keskiviikkona ajolenkin jälkeen löin Aatulle vielä satulan selkään ja kiipesin ite kyytiin. Kerran aikasemmin oon Aatun selässä käynyt, joten odotin nyt kuitenkin jonkinlaista reaktiota. Mutta turhaan meni sekin jännitys, kun hevonen ei korvaansa mun touhuille lotkauttanu. Kävin sitten ehkä vartin verran tallustelemassa Aatulla tarhaa ja peltoa ympäri. Ja tämähän käppäili niinkuin olis iän päivää ratsuna ollut! Ravailin, tein ympyröitä, pysähdyksiä jne ja ori toimi niin hienosti! Upeaa! Eihän sen kanssa tarttekaan mitään ratsastusopetusta harrastaa, kunhan ens keväänä rupeaa ratsastelemaan! On kyllä mukava saada siitä uusi projekti itelle, kun Salama tuntuu välillä melkein jo automaatilta... Tuntui jotenkin taas niin mukavalta istua hevosen selässä, joka ei ymmärrä yhtään miksi niillä pohkeilla pitää painaa yms. Se vain on niin hieno tunne, kun niille saa pikkuhiljaa opettua uusia asioita ja sitten joku kaunis päivä itekin hoksaa, että nythän tämä hevonen toimii aivan kuten kuuluukin. :) Aatusta tulee vielä hieno montehevonen mulle. ;)

Salaman treenit ovat sujuneet ihan suunnitellusti ja hevonen vaikuttaa nyt aika "vaivattomalta". Hetken aikaa. Perjantaina Veli-Erkki ajoi tammalla Kaustisella kolmen kilometrin hiitin ja sen jälkeen Salama sai myös kuskilta starttiluvan. Kuvitelkaa, meillä on ainakin mahdollisuus päästä oikein ajamaan kilpaakin! Eipä olisi muutama kuukausi sitten uskonut, että vielä sitä tämmöisenkin päivän näkee, ja vieläpä tämän vuoden puolella. Veli-Erkin mukaan Salama tuntuu nyt paljon paremmalta ja rennommalta kuin keväällä, joten eiköhän me Salama ensi viikolla ilmotella Seinäjoelle starttiin ja katsotaan sitten, millä mielellä raveista tullaan kotia...

Tänään käytiin Titan kanssa Kaustisen raveissa kannustamassa Lampin hevosia (jotka pääsee starttiinkin) ja muutenkin ravituttuja treffaamassa plus Saarisen autossa shoppailemassa... Oli mukava päivä. Sanoinkin, että kyllä ilman hevosta raveissa on paljon stressittömämpää olla. ;) En tajua, miksi sinne raveihin väkisin oman hevosen kanssa haluaa ja sitten JOS sinne pääsee, pitää jännittää niin, ettei koko homma tunnukaan yhtään mukavalta. Mutta eihän tässä hommassa mitään järkeä olekaan, ei sen puoleen. ;)

Hyvän mielen viikko

Kuluneen viikon aikana on ollut paljon ilonaiheita. Jäinen ja kovan koppurainen maa muuttui loppuviikosta ihanan valkoisen lumikerroksen peittämäksi. Kylläpä lumi ja pakkanen tuntuivat mukavalle! Nyt tosin lämpömittari näyttää seilaavan raivostuttavasti siinä plusmiinusnollan tienoolla, joten saapa nähdä kuinka kauan lumi tällä kertaa on ilonamme. Kai se talvi sieltä kuitenkin on tuloillaan.

Toinen ilonaihe on ollut Salama. En pysty tässä sanoin kertomaan, kuinka hyvät fiilikset mulla on siitä, että tamma tuntuu nyt niin hirvittävän hyvälle - ja ennen kaikkea terveelle. Mutta hyvältä se tuntuu, kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Niin hyvältä. Salama on toiminut tällä viikolla sekä pääammatissaan ravurina että sivutoimessaan ratsuna.

Torstaina Salama oli siis ratsuna, kun ohjelmassa oli Merin kouluvalmennus Sievissä. Tunnin teemana oli päästä vaikuttamaan hevosen askelpituuteen. Aluksi hevonen piti saada liikkumaan "hiipimällä" niin, että aluksi mentiin 10 askelta käyntiä sitten pysähdys jne. Pikkuhiljaa vähennettiin askeleita niin että lopulta niitä oli enää kaksi käyntiä ja pysähdys ja sitten askel ja pysähdys. Ei ollut ehkä mikään kuumien hevosten harjoitus, mutta Salamalle se sopi. Hevonen kuunteli täydellisesti. Raviharjoituksissa oli myös samaa ideaa, eli välillä ratsastettiin hevosta piiiiitkään raviin ja välillä "koottiin" ravia niin pieneksi ja korkeaksi kuin mahdollista. Laukkaharjoituksissa yritettiin myös päästä näkemään haitariliikettä laukan askelpituudessa. Sinällään aika haastavaa Salamalle, jolle vielä on ihan tarpeeksi vaadittua löytää ylipäätänsä tasapainoinen ja suht rauhallinen laukka. Oikea laukka on hevoselle helpompaa, joten siinä pätkittäiset hidastukset onnistuivatkin, mutta vasen laukka on niin vaikeaa, että keskityttiin lähinnä vain vasemman laukan nostoihin. Salama nimittäin tahtoo hieman käydä kierroksilla noissa laukannostoissa - ja sen mielestä olisi selvintä laukata aina oikeaa laukkaa. Nimenomaan oikean laukan nostot on kyllä melko supereita, kun hevonen vetää takapään niin allensa, että laukka nousee ihan paikaltaan. Vasen laukka onkin paljon ongelmallisempi, vaikka sinällään Salama laukkaa sitäkin ihan hyvin - kunhan vain sen saa kuuntelemaan nostohetkellä niin paljon, että se malttaisi nostaa vasemman laukan... Eli käytännössä hevonen pitäisi saada ravaamaan ennen nostoa isosti, silloin se kuunteleekin, mutta kun Salaman mielestä laukannostot täytyy tehdä suurinpiirtein piaffista... Saatiin kuitenkin aikaseksi paljon nostoja myös vasempaan suuntaan, mutta voi elämä, kuinka kuumana Salama kävi. Hassua, kun se aina muutoin on aina itse rauhallisuus. Lopuksi haettiin hevosille rento kevytravi ja taivuteltiin suorilla urilla hevoset notkeiksi ja rauhallisiksi. Salama oli koko tunnin ajan todella hyväntuntuinen. Niin keskittynyt, niin rento (paitsi niissä laukannostoissa...) ja niin hyvin töissä. Olin siihen ihan hirvittävän tyytyväinen. Kaikenkaikkiaan varmasti paras tunti, mitä koskaan olen Salamalla ratsastanut.

Muutaman päivän minä vietin tässä välissä töissä ja Salama vapaalla, mutta tänään tamma siirtyi taas ravurin ammattiinsa. Käytiin molempien hevosten kanssa Ylivieskassa hiitillä. Tiedettiin, että Ylivieskan rata on eilisillan ravien jäljiltä hyvässä kunnossa ja ihan hiekkaradalla saatiinkin päästellä. Minä ajoin taas Aatulla ja iskä Salamalla. Lämmitettiin neljä kilometriä yhdessä, jonka jälkeen Salamalla ajettiin kahden kilometrin hiitti. Nyt on tamma hyvällä mallilla. Ravi on niin pitkää, rentoa ja kerrassaan hienonnäköistä, etten ole koskaan Salamaa vastaavanlaisena nähnyt. Kuulemma käteenkin tuntui paremmalta kuin ikinä, ihan tikkusuorassa Salama latoi menemään niin helpon oloisesti 1.45 läpi. En tiedä, mitä hevosessa on nyt napsahtanut, mutta vihdoinkin Salaman kanssa näyttää valoisalta. Pimeä aika voi varmasti alkaa vaikka heti huomenna, mutta tällä hetkellä olen Salamaan niin hirvittävän tyytyväinen. Voi kun sen saisikin pysymään vastaavanlaisena... Nyt kuitenkin iloitaan tästä hetkestä ja jatketaan treenejä samalla tavalla. Murehditaan sitten vasta, kun sen aika tulee.

Aatulla ei ajettu tänään varsinaista hiitiä, mutta 7km se hölkkyytteli radalla menemään. Ori oli tänään harvinaisen rauhallinen ja fiksukäytöksinen, tosin se on ollut nyt kotonakin viime päivinä useasti aisoissa. Aatun elämään ei sen kummempaa kuulukaan. Ahkera reissumies sekin on, aina niin mielellään kaikessa mukana. Hyvillä mielin saadaan nyt siirtyä seuraavan viikon treenailuun.

Jotain positiivistakin...

Vaikkei raviurheilu ehkä mikään uskon asia olekaan, on kuluneen kesän ja syksyn aikana usko tähän typerään touhuun ja omaan tekemiseen ollut kovemman kerran koetuksella. Vastoinkäymisiä on ainakin riittänyt ja uusia vaivoja ilmaantuu aina entisistä selviydyttyä. Minä olen lyönyt hanskat jo useampaan kertaan tiskiin ja sitten taas päättänyt, että ensi vuonna meidän hevoset reissaavat raveissa, eivätkä klinikalla. Että siihen malliin tehdään talven aikana töitä - ja taas se motivaatio löytyy jostain.

Pitkästä aikaa nyt kuitenkin tuntuu, että tunnelin päässä näkyy edes pienenpieni valonpilkahdus. Hevoset ovat kotona treeneissä tuntuneet aivan kohtuuhyviltä ja siitä innostuneena pakkasimme lauantaina kopukat koppiin ja suunnattiin Kaustiselle hiitille. Ilma oli mitä hienoin, oikein kunnon talvisää pikkupakkasella ja auringonpaiteella höystettynä. Jotain viime aikaisesta trendistä kertonee sekin, että Salama lähti katokselta kärryt perässä tallustamaan suoraan klinikan suuntaan... Noh, tällä kertaa klinikan ovet pysyi kuitenkin kiinni ja hevosten kans suunnistettiin radalle. Veli-Erkki hiittas Salaman ja hiitin jälkeen kuulin kuskin suusta ehkä maailman positiivisimman asian: " Tämä hevonenhan on mennyt hurjasti eteenpäin. Muutama hiitti ja ajetaan sitten talvi kilpaa". Voitte uskoa, että meikäläinen oli ihan onnesta soikeena. Vaikka Salama onkin kotona treenannut hyvin, niin olin varma että ammattikuski löytää siitä vielä niin paljon sanomista, että mun varovaisille starttihaaveille saa heitää hyvästit. Mutta mitä vielä. Veli-Erkki oli sitä mieltä, ettei Salama ole koskaan ollut niin letkeällä ja hyvällä ravilla kuin se nyt on. Oikeaan suuntaan ollaan siis jarrukärrujen ja laukkavetojen kanssa menty. Ja vaikka niitä ongelmia taas kohta varmasti ilmeneekin, on kuitenkin varsin positiivista, että Salama edes välillä väläyttelee hyviä otteita. Kyllä siitä vielä juoksijatamma tulee...

Mitäs sitten Aatu teki radalla... Noh, Aatumaiseen tyyliin vedätti tietenkin ekat kaks kierrosta rataa ympäri niin, ettei mulla ollut kärryillä mitään sananvaltaa koko asiaan... Huomioikaa todellakin, että minä sain kunnian ajaa Aatulla Kaustisella. ;) Oripoikaparka luulee tieten, että se rata jotenkin loppuu, kun sen vain tarpeeks kovaa kiertää muutamaan kertaan... Kyllähän Aatu aina sitten parin kierroksen vedättämisen jälkeen rauhottuu ravaamaan niinkuin hevoset, mutta varsin virtava peli se aina aluksi on. :) Positiivista kuitenkin on, että vaikka se veisi kuinka kovaa tahansa - Aatu kulkee kuitenkin aina ravilla ja siihen päälle se kerkeää väistellä vesiputit, tuijotella radan mainoksia, pörhistellä muille hevosille ja huudella Salamalle. Ravaaminen siis on aivan sivuseikka, eikä siihen tarvitse ainakaan keskittyä pätkän vertaa. No, toivoa sopii, että se joskus vielä keskittyisi työntekoonkin. Iskälle sanoinkin, että pitääköhän Aatu ruunata ennenkuin se alkaa tekemään ihan täyttä totta, mutta yllättäen sain vain valitusvirren ja jyrkäs kiellon vastaukseksi... Hyvin hyvin toimiva peli Aatu kyllä muutoin on, katokseen sen saa yksin peruutettua ja koppiin se marssii kuin talliin. Se vain on niin valtavan iloinen ja energinen pakkaus. Sovittiin, että Veli-Erkki ajaa Aatullakin tässä joskus "hiitin" niin saa ammattilaisen mielipiteenkin sitten, kuinka varsan kanssa tästä eteenpäin treenejä jatkaa.

Kummasti tuntuu taas paremmalta ja mukavammalta harrastukselta tämä raviurheilu, kun edes joskus saa kokea edes niitä ihan pienenpieniä onnistumisentunteita. Nyt Salaman kanssa jatketaan rauhallista lenkkeilyä ja ajetaan kerran viikossa hiitti ja katotaan sitten loppukuusta ollaanko menossa starttiin vai klinikalle. Torstaina ainakin mennään Merin valmennukseen Sieviin ratsastelemaan. Mun pitäis orintoitua tässä Aatunkin ratsastusopetukseen, mutta ehkä olisi parempi odottaa niitä lumihankia, jotta olisi pehmeämpi tippua. ;) No katotaan nyt, kuinka tässä ehditään. Työt kun tuppaa haittaamaan harrastusta. Nyt lähden nauttimaan vapaapäivästä ja marraskuun viileydestä Salaman kanssa lenkille.

Aatun kanssa yhteistä elämää 2 vuoden ajan

Uskomatonta kuinka vauhdilla aika kuluu! Kaksi vuotta sitten pieni, suloinen, karvainen ja hienoliikeinen orivarsa muutti Etelä-Suomesta Keski-Pohjanmaalle ja samalla iskän 49,5 vuotta kestänyt unelma omasta hevosesta kävi toteen. Kahden vuoden aikana me olemme saaneet opetella eloa oriin kanssa, mikä onkin osoittautunut ennakkoaavistuksia paljon helpommaksi touhuksi. Tosin Aatu on kylläkin ollut hyvin helppo jajärkevä varsa opettaa. Vilkas, ilkikurinen ja elämäniloinen kaveri se on, mutta ei missään nimessä vihainen. Vanhojen hevosmiesten sanonta "oriin kanssa on vain opittava elämään", pitää todellakin paikkansa. Ainakin Aatun kohdalla siihen tulee suhtautua tietynlaisella kunnioituksella - ja pitää tietty välimatka niin etu- kuin takapäähänkin. Se ei ole hevonen, joka kerjää huomiota tai odottaa rapsutuksia. Mutta äärimmäisen rehellinen ja mukava työkaveri Aatu on. Se ei mökötä koskaan ja lenkille lähteminen on Aatun mielestä aina yhtä mukavaa. Iskä muistaakin aina sanoa, että jos olisi tiennyt, kuinka mukavia hevosia oriit ovat, ei miedän talliin olis koskaan tammoja tullutkaan... Kahden vuoden aikana Aatusta on kasvanut hieno, suurikokoinen ravurinalku. Vielä tosin saa odottaa toiset kaksi vuotta ennen kuin tietää, tuliko Aatusta koskaan sitä Pikkupelimanni- ja Kriterium-voittajaa, mikä se iskän haaveissa tietenkin jo nyt on...

Salama pitää meidän pikkuoriille kuitenkin säännöt selvillä. Salaman silmille ei hypi kukaan - ainakaan mitkään itseään täynnä olevat orivarsat. Aatun on ihan turha oristella Salamalle - kun Salkkari kerran mulkasee takaisin, tietää pojankoltiaiset olla hiljaa. Siinä tulee hevosten ikä- ja auktoritettikysymys selkeästi esiin. ;) Iskä käytti Salamaa viime perjantaina Kaustisen klinikalla tähystyksillä ja verikokeissa ja lasketteli samalla hiitinkin Nikulan radalla. Puhaltamiseen löytyi järkisyy, sillä tamman keuhkoissa oli jonkin verran "vanhaa räkää". Eihän se sieltä poiskaan tule, kun ei Salama koskaan yski... Nyt se sai kuitenkin Equivent-kuurin limaa irrottamaan, niin jospa sieltä ainakin suurin osa räästä saataisiin pois. Fibrinogeeni ja leukkarit olivat kuitenkin ihan normaalit ja verikoevastaukset muutenkin ihan priimat, joten kyllä me hiitinajoon hiljalleen taas aletaan. Salama on tuntunut kotona treeneissä nyt niin hyvältä, että jos se vain vastaavana pysyy, niin kyllä me talven aikana kokeillaan sillä kilpaa ajaa. Treenataan sitten lisää, kun startissa taas tarpeeksi petytään...

Viime aikoina meitä on kismittänyt erityisen paljon Hippoksen typerä päätös olla laman vuoksi maksamatta opetus- ja koelähtörahoja vuonna 2010. Onpa erityisen terävää jättää yksi ikäluokka välistä! Eihän se elämä niihin viiteensataan euroon kaadu, mutta kun tästä raviurheilusta ei muutenkaan ole euronhyrrää tuloja, niin kyllä tuo 500€ olisi ollut meillekin iso raha. Vielä kun kerrankin olisi ollut sellainen varsa, jolla ne rahat olisi pitänyt kaiken järjen mukaan saada. Toki Aatunkin kanssa tavoitteet ovat jossain kauempana kuin opetus- ja koelähdöissä, mutta silti en vain periatteesta voi käsittää Hippoksen päätöstä säästää juuri nuorten hevosten kohdalla. Aatun treeneihin päätös ei kyllä vaikuta - se on aisoissa edelleen 3-4 kertaa viikossa. Minulle on ainakin nyt epäselvää ajetaanko ensi vuonna koko opetuslähtöjä laisinkaan? Jos ajetaan, niin mitä virkaa niillä sitten on? Koska jokaisesta asiasta pitää koittaa nähdä jotain hyvääkin, niin iskähän vaatimattomasti oli sitä mieltä, että eihän Aatu olisi niin hiljaa pysynyt menemäänkään, kuin opetelähdössä olisi vaadittu, joten ajetaan suoraan sitten vain koelähtö. ;) Voi, kun oriin kanssa pääsiskin joskus edes sinne asti...

Talviaikaan siirtyminen tuo hevosten treenaamiseenkin oman haasteensa. Tällä hetkellä hevosten on oltava aisoissa viimeistään puoli neljältä, jos meinaa tehdä lenkin edes jossakin määrin päivänvalon aikaan... Lumi kyllä auttaisi asiaa, joten voisiko joku pakkasherra sen vihdoin uskoa ja tuoda talven Lampille!?

Hokkikengät jalkoihin

Ensimmäinen yritys talvesta on tullut Lampille - ja pikkuhiljaa tieten mennytkin taas menojaan. "Kunnollinen" ensilumi pysyi kuitenkin lähes viikon päivät ennen näitä plussakelejä ja ärsyttävää raparallia. Uusi pysyvä lumi on kyllä edelleen enemmän kuin tervetullutta! Sinällään on ollut kyllä uskomattoman hieno syksy, kun ajattelee, että esimerkiksi hevosten tarhat ovat nyt vasta ensimmäistä kertaa tälle syksylle märkiä ja rapaisia. Eipä ole paljon tarttenut hevosten jalkoja tänä syksynä pestä - eikä toivottavasti tarvisi nytkään kauaa, kunhan vain ne pikkupakkaset tulisivat uudella yrityksellä ja tällä kertaa koko talveksi jäädäkseen. Eihän ole paljoa vaadittu. ;) Hevoset saivat hokkikengät jalkoihin eilen, kun Jyri kävi molemmat kengittämässä. Tierakumit laitetiin molemmille myös, niistä en kyllä luopuisi enää mistään hinnasta - Suomen nykytalvet ja kelivaihtelut tuntien... Melkolailla kiirettä taitaa kengittäjilläkin tähän aikaan vuodesta pitää, sillä meidänkin kengittäjä totesi eilen, että "enää ei olekaan kuin 37 hevosta jonossa odottamassa talvikenkiä". Ei käy tuotakaan ammattiryhmää kateeksi, ei, sillä niin raskasta ja tärkeää työtä he tekevät!

Hevosille ei sinällään mitään erikoista kuulu. Ajettu on molempia ihan kunnolla. Tänään käytiin Salamalla ja Aatulla Mäkitalossa kääntymässä. Pohjapuolentie on nyt sateiden jäljiltä tarpeeksi pehmeä ja luojan kiitos lanattukin eilen, joten nyt siinä oli hyvä päästellä. Ajettiinkin tänään rintarinnan ihan kunnolla reipasta, kun Aatulla tuntui olevan niin vaikeaa keskittyä tänään olennaiseen työntekoon. Tosin vaikka se painelisi kuinka kovaa tahansa, niin siitä huolimatta se näkee silmälappujensa takaakin jokaisen postilaatikon, tuulimyllyn ja kivetkin tien laidoilla. Ja kaikkiahan pitää ehdottomasti "pelätä" - siis tällaisina mörköpäivinä, huomenna niistä ei taas välttämättä tarvi välitää tuon taivaallista. Varsat on varsoja, ja juuri siksi niiden kanssa touhuaminen onkin niin mukavaa.

Puuta koputtaen voin nyt kai todeta, että Aatu on vihdoin lopettanut harjansa hinkkaamisen. Oikeastaan se loppui heti sitten, kun oltiin ensiksi Titan kanssa saatu tyhjennyttyä koko Kärkkäisen vauvaöljy-varasto... Lampin kaupathan minä jo olen vauvaöljyistä tyhjentänytkin - anteeksipyyntöni vain Lampin äideille ja heidän vauvoillensa... Tuntui, että en täällä enää kehdannut kaupan kassalle mennä, kun tämmöisen lapsirakkaan hyypiön ostoskorissa oli aina noin kuusi pulloa vauvaöljyä... Hmm... Niinpä raahasin Titan Kärkkäselle vauvaöljyostoksille - hieman kyllä meikäläinen kokee aina ahdistusta sinne tuttipullohyllyille kävellessään (Tittaa tuskin haittas yhtään ;)), mutta mitäpä näiden elukoiden hyvinvoinnin eteen ei tekisi. Ja mitä ilmeisemmin se jokapäiväinen Aatun harjan öljyäminen on auttanut, kun nyt herra on ainakin täysin unohtanut harjansa tuhoamisen. Mutta voin kertoa, että hyvin kattava varasto mulla tallista edelleen vauvaöljyjä löytyy! On monen merkkistä, ja monenkokoista pulloa... Kumma kun niitä ei myydä ollenkaan sellaisia 5 litran päniköitä, sillä ostelepa sitten noita puolen litran pulloja, jotka hevonen kuluttaa kahdessa päivässä, niin loppuu kai ne suuremmista kaupoista, kun Lampin Siwasta... Täytyy toivoa, ettei Aatulle nyt ens kesänä oikeasti ole kesäihottuma puhkeamassa, kun kovastihan nuo jouhien hinkkausoireet siihen viittaisi. Noh, jos tulee kesäihottuma, niin sen kanssa on vain opittava elämään ja tehtävä töitä sen mukaan. Eihän se mikään maailmanloppu ole, vaikka isotöinen hoidettava onkin, siitä ei pääse mihinkään.

Mitähän siiten Salaman elämään kuuluisi? Syömistä ja lenkkeilyä, siinä kai ne oleellisimmat asiat. Edelleen tamma treenaa kyllä ihan mukavasti. Jokseenkin mua vain vaivaa se tosiasia, että hurjan paljon Salamaa kovemman ajamisen jälkeen ottaa henkeen. Ja sitä puuskuttamista on nyt jatkunut jo varmaan kuukauden päivät. Hevonen ei yski, mutta tuo puhalluttaminen ei ole Salamallekaan ihan normaalia. Voipi olla, että en saa asian tiimoilta mielenrauhaa ennenkuin käytetään tamma klinikalla tähystettävänä ja samalla saisi eläinlääkäri kattoa verikokeetkin. Jos kaikki olisi niiden peruteella ok, niin voisi ruveta harkitsemaan hiittien ajamista radalla ja koittaa sitä kautta saada tamman henkeä auki. Ainahan se kuitenkin joku murhe pitää olla, eihän tämä muuten olisi hevosurheilua!

Salama ja syksy

Kävin tänään ratsastamassa Salamalla jokirannassa pelloilla auringon laskiessa. Ilma oli mitä hienoin, ja sain kuin sainkin suostuteltua Nikon valokuvaamaan. Niko saa aina otettua hevosista hienoja kuvia, joten tässä niistä pieni osa näytille. Syksy vaihtuu ihan kohta talveksi ja jopa joki oli tänään jäätynyt. Silti syksyssäkin on sitä jotain. Ja Salamassa.

Hevoshommia

Hyvin hevosenhoitotäyteinen viikko alkaa olla takana. Töistä mulla on ollut melkein koko viikko vapaata, ihan vain hevosenhoitojärjestelyiden takia, sillä toinen hevosenhoitaja on lomaillut tämän viikon etelän lämmössä - siellä kylläkin tuntuu kovasti olevan Aatua ikävä. ;) Ihme kyllä, Aatu on pysynyt hengissä koko viikon ajan vain minun hoidollanikin... Syyslomaa se on kylläkin viettänyt, sillä minulta kiellettiin jyrkästi oriilla ajaminen. Maanantaina Aatu pääsee kuitenkin jälleen lenkkeilyn makuun ja aika työntäyteinen talvi tulee kyllä Aatullakin olemaan.

On ollut ihana keskittyä viikon ajan vain hevosiin ja tallihommiin. Valjaat on tullut rasvattua, loimia pestyä, tarhoja siivottua, tallia järjesteltyä ja muuta vastaavaa, mutta äkkiä se aika silti vain johonkin katoaa - ja vapaapäivistä huolimatta tuntuu, että on koko ajan jonnekin kiire... Salamaan oon ehtiny keskittyä viikon aikana kuitenkin oikein toden teolla. Tamma on liikkunut ahkerasti viitenä päivänä ja ennen kaikkea jalkojen hoitoon oon ennättäny oikein syventyä. Salama vaikuttaa edelleen ihan mukavanoloiselta treenien perusteella. Jopa siinä määrin, että herättälin itelleni vähän toiveita, josko tamma starttaisikin vielä tänä vuonna, mutta turhapa siitä on ainakaan mitään tavoitetta saati stressiä itelleen ottaa, sillä aivan varmaa on, että pian joku vaiva jälleen ilmenee! Täytyy kuitenkin olla iloinen näistä hetkistä ja muistaa, että kyllä se välillä kuitenkin hyvin juoksee!

Mielettömän iloinen oon viime aikoina ollut myös seuratessani Salaman 5-vuotiaan täysveljen Samurai Rokin otteita. Samurai haki ensiksi Kuopion Nuorten Sarjasta voittorahat ja eilen sama meno jatkui Seinäjoella, missä ori otti ylivoimaisen voiton. Samurai on noussut syksyn aikana upeaan kuntoon ja eilinen voitto oli jo kolmas viiteen viimeiseen starttiin! Mahtavaa Samurai, Rok-talli, Saran Salama ja Alpertta-Rok! :) Rantalan Pertin sanoja lainatakseni "Samurai on tyypillinen saransalamalainen, joka kehityyy hitaasti, mutta osaa ravata". Niissä sanoissa on paljon myös Salamaakin - toivottavasti vain niin paljon, että myös tämä Samurain pikkusisko kehittyy ensi talven aikana yhtä huikeasti. Sanoinkin, että oon löytäny mun upeasta Salamasta jälleen yhden uuden hyvän puolen: Sillä on juoksijaveli! Joten Salaman siitosarvokin vain nousee! (tosin minähän en enää ikinä aio astuttaa tammaani, mutta se onkin vain sivuseikka...) Jos ei muuta, niin meikäläiselle Samurain menestys tuli juuri oikeaan aikaan, sillä sen voittokulku ja hienot otteet saavat Salaman treenaamisen tuntumaan jälleen hyvin tavoitteelliselta touhulta. Kunhan kaikki terveysongelmat saadaan nujerrettua niin voittajaesittelyyn kääntyy myös Salaisuus Rok.

Eilen Salama oli kuitenkin jossain ihan muualla kuin ravien voittajaesittelyssä - nimittäin Merin kouluvalmennuksessa Sievissä. Oli mukava tunti. Mentiin pelkästään keskiympyrällä ja (kerrankin...) hyvin yksinkertaisia asioita: Siirtymisiä käynti-pysähdys, ravi-käynti ja ravi-pysähdys. Ideana oli, että hevonen tekis nämä pelkästään istunnalla. Ja kyllähän Salama ne tekee, on se niin herkkä ja rehellinen hevonen. Joten oli ihana, kun oli Salamalle helppoja harjoituksia, vaikka kovastihan ite siinä saa kuitenkin töitä tehdä. Pysähdykset ravista piti tehdä ihan tasajaloin tai ainakin tuntea, kumpi takanen jäi taakse ja korjata se sitten myös tasan. Oli hauskaa! Lopuksi laukattiin keskiympyrällä. Ja löytyihän se kadoksissa ollut vasen laukkakin taas. Ite oon vain tehnyt sen virheen, että oon pyytäny hevosta nostamaan vasemman laukan yhtä hitaastia ravista kuin se oikeankin laukan nostaa. Ja kun se on vähänkään rynnänny, oon ottanu kiinni ja nostanu uudelleen ja ainahan sieltä silloin nousee oikea laukka. Nyt Meri sanoi, että antaa tamman vain kiihdyttää ravia ne pari askelta ennen laukan nostoa. Ja thats it, sieltä se vasen laukka aina kuitenkin tuli. Nuo on kyllä niitä hetkiä, jolloin sitä muistaa, miksi on hyvä kun joku ammattilainen edes joskus kattoo meikäläisen ratsastuksen perään. :)

Ilmojen puolesta tällä viikolla on ollut ihan kahdenlaista syksyä: On ollut sekä upeita aurinkoisia raikkaista syyspäivä, että niitä masentavia kelejä, jolloin vettä ja räntää tulee taivaan täydeltä ja vielä tuulen kans höystettynä. Mutta nekin kuuluu Suomen syksyyn. Ja onneksi nykyään on niin hyviä loimia, että ei varmasti sadekeleilläkään hevoset palellu tai kastu. Mitä tästä siis taas opimme: loimia kannattaa omistaa iiiiso läjä! ;)