Tietyötä

Viimeistä eli tämän viikon seitsemättä vapaapäivää viedään ja huomenna työelämä kutsuu jälleen. Oonkohan tulossa hulluks, kun oikeesti tuntuu näiden vapaiden jälkeen oikein mukavalta mennä taas töihin. Noh, pari pitkää päivää töissä, niin eiköhän taas ole meikäläiselläkin eri ääni kellossa. Mutta ihan mukava "syysloma"viikko oli jokatapauksessa. Ja kun ei mitään suunnitelmia ollut koko viikolle, niin kerkesi jotain tekemäänkin. ;) Pitkästä aikaa ehti vähän kyläillä kavereilla ja käydä ihastelemassa omien hevosten lisäks muidenkin karvakorvia. Tiistaina kävin auton huollattamisen ohessa pyörähtämässä Ylivieskassa tamma- ja varsanäyttelyssä, missä olikin valtava määrä varsoja esiintymässä. Ei onnistunut ihan pelkkä turistina olokaan, kun Martta ja Jonna laitto heti töihin Siiri-neidin kanssa. ;) Omaakin tallia on ehtinyt viikon aikana enemmän puunata ja hevosten kanssa touhuilla. Salama lopetti 1,5 viikkoa kestäneen jalkalomailunsa ja tuona aikana mun pomminvarmasta, laiskahkosta tammasta tuli esiin aivan uudenlaisia puolia. Salamahan tuumas tulla melkeinpä vihaiseksi, kun ei päässytkään lenkkeilemään. Kyllä se kuulkaa luimi ja irvisteli mulle tallissa ja tarhassa se oli aivan raivona, jos vain Aatu haetiin sisälle ja sen kanssa lähetiin lenkille. Kummallista, sillä Salama ei koskaan ole ollut mikään innokas treenailija, mutta yhtäkkinen pakkolomailu sai tamman kyllä aivan totaalisesti hermostumaan.

Nyt saa itekin valjastella hevosia uudella innolla lenkille, koska nyt meillä vihdoin on hyvä treenitie. Tuntui, että peltoja on tänä kesänä saanut kiertää kyllästymiseen asti ja koska talven tuloa saa näköjään odottaa vielä pitkän tovin, niin me ollaan sitten omin kustannuksin ajatettu mehtätielle hiekkaa. Sinällään turhalta tuntui laittaa melkein yks (huonon) hevosen hinta pelkkään hiekkaan, mutta kyllä se vain kannatti, sillä nyt meillä on hyvä tie päästellä kopukoilla reippaampaa treeniäkin. Ei hiekkapäällysteistä tietä oo kuin kahden kilometrin matka, mutta sekin on jo niin luksusta, kun pääsee edes tuon kaks kilsaa yhteen suuntaan ajamaan reippaammin. Salaman kanssa oon käyny tuon pätkän aina kahteen kertaan niin että saa ajaa yhteensä 8km juosten. Kotiin kävelyttämisten kanssa lenkistä tulee silloin n. 12 km eli justiinsa sopiva reissu. Ja kyllä hevosetkin on niin nauttineet, kun pääsevät mehtätiellä painattamaan. Varsinkin Salama tuntuu niin mielellään juoksevan siellä ja kieltämättä oma hermokin kyllä lepää, kun saa metsän siimeksessä päästää tammalla menemään. Salama palasi luonteeltaan vanhaksi ihanaksi leppoisaksi Salamaksi heti kun pääsi taas treenailun makuun. Se on juossut metsässä nyt melko rankkoja lenkkejä. Henki ei tunnu olevan oikein auki, sillä kovasti Salamaa lenkkien jälkeen puhalluttaa - tai sitten kunto on kesän aikana totaalisesti kadonnut. Jatketaan nyt jonkin aikaa näin ennen kuin käydään radalla kokeilemassakaan hiitin ajoa. Ravi luistaa jälleen meikäläisen silmin katottuna hyvin ja vaikka minä kuinka tuijotan takapään liikettä, lautasten heilahtelua ja takasilla ponnistamista, niin en kyllä näe oikean jalan käytössä mitään eroa vasempaan verrattuna. Toki hevonen kyllä joutuukin jalkojaan käyttämään kunnolla, kun ajetaan pehmeällä pohjalla painavilla kärryillä. Ongelmat kun ovat ennenkin ilmaantuneet nimeenomaan vasta sitten, kun kilpakärryt laitetaan perään pää vedetään pystyyn. Tallissa koitan sulkea silmäni ja olla näkemättä sitä tosiasiaa, että Salama lepuuttaa jatkuvasti jompaa kumpaa takastaan - enemmän ehkä kuitenkin sitä oikeaa...

Aatu taasen jatkaa harjan tuhoamistaan. Hännän hinkkaamisen se on melkein jo kokonaan unohtanut, mutta harjaa se muistaa edelleen tupeerata. Ori on nyt sinkkikuurilla ja se on pesty joka ilta. Enempää minä en kyllä tällä hetkellä osaa tehdä. Ravi kuitenkin edelleen luistaa entiseen malliin ja se nyt kuitenkin Aatun elämässä tulee olemaan se ykkösasia. Enää kahdeksan kuukautta, niin Aatullekin saa asetella voilokkia selkään ja hölkkytellä opetuslähtöön. Mutta ennen sitä ehtii ilmaantua vielä vaikka kuinka monta uutta ongelmaa, kun raviurheilusta on kyse.

Työniloa

Aakeeta laakeeta...

Salama on joutunut treenailemaan viime aikoina omiin nimiinsä....

Ja kyllä tympäsee, kun ei oteta lenkille mukaan!

Yksi kuva sisältä tallistakin. Salama on saanut
uudet jarrukärrylänget.

Minä oon viimeisen viikon ajan suorastaan asunut töissä, joten harrastusrintamalla on ollut hyvin hiljaista. Ehtiihän sitä työpäivien ohessa käydä hevoset ruokkimassa ja harjaamassa, mutta eipä juuri mitään muuta. Tänäaamuna, kun lähdin yövuoron jälkeen töistä, niin ulosleimatessa tunteja oli 8 päivän ajalta reilut 85. Joten kyllä sitä töissä on tullut oltua... Ja huom, mulla sentään oli viime keskivikko vapaatakin! Toisaalta on kyllä ehdoton pakko ollakin töissä, että ylipäätänsä pystyy tätä hevoshommaa harrastamaan! Nyt kuitenkin näyttää paljon paljon valoisammalta harrastusrintamalla, kun ens viikkokin on pelkkiä vapaapäiviä täynnä ja saa keskittyä olennaiseen - eli hevosiin. :)

Salama on jostain kumman syystä saanut olla vapaalla viikon verran. Piikitys tuli sinällään aivan oikeaan ajankohtaan, kun en olis muutenkaan ehtinyt tammaa järin monesti viikon aikana liikutella. Joten Salama on pitänyt lomaa. Aloin oikein miettiä, että milloinkahan viimeks Salama on ollut viikon ajan tekemättä mitään, joten piti sitten plarata treenipäiväkirjoja hetken aikaa. Jaksoin selata 1,5 vuotta taaksepäin, mutta eipä siinä aikana Salama oo viikon vapaata kertaakaan pitäny. Joten suotakoon tammalle nyt lomansa. :) Nyt tuntuu kyllä, että Salamakin on saanu lorvailusta tarpeekseen, sillä viimeiset kaksi päivää se on roikkunu tarhan portilla ja ollut niin lenkille lähdössä. Ja kun ei oo päässy, niin sitten se on riekkunu omiin nimiinsä ja tehnyt ne kaikki sirkustemppunsa. ;) Ei oo kovin kipeän oloinen ei. Mutta eipä se toisaalta ole aiemminkaan ollut. Oikea takajalka vaikuttaa päällepäin nyt hyvältä, sillä vuohinen ei oo öisinkään keränny lainkaan enää nestettä. Selvää on, että oikeita paikkoja on nyt hoidettu, mutta aivan eri asia onkin, miten ihmeessä saan takavuohisen ja -polven kestämään treeniäkin... Aika vahvistaa nuoren hevosen nivelet, mutta kuinka kauan siihen vielä menee on täysi arvoitus... Seuraavan viikon ajan ajan Salamalla korkeintaan kävelyä ja katsotaan sen jälkeen taas tilannetta. Jokatapauksessa ensi viikonlopun kouluvalmennus jää nyt meiltä väliin - ja kun me niin mielellämme oltais käyty Merille näyttämässä parantuneita laukannostoja. Ensi kerralla ehkä sitten.

Aatu sentään treenaa ihan normaaliin malliin. Täytyy antaa tunnustusta Tainiolle hyvästä hampaidenhoidosta, sillä Aatu on nyt huomattavasti aiempaa parempi ajettava. Nyt sitä saa jopa ottaa suusta kiinni ja kiellellä ilman että varsa raivostuu aivan täysin. Hyvä homma. Aatu on nyt mukamas jo niin iso ravurinalku, että sen kanssa käytiin sunnuntaina Kaustisella "hiitillä" - ihan ilman Salamaa. Oli kerrankin porukkaa, niin mikäpäs sen parempaa harjoitusta tuolle lapsukaisellekin onkaan, kuin muiden hevosten kanssa juokseminen. Lämmityksessä Aatu painoi häntä tötteröllä menemään sille niin tyypillistä paraatiravia. Hienolta sen tyyli näyttää, ei voi mitään. Itse hiittiin varsa olikin jo sitten saanut päästeltyä ylimäärisen kaasunsa pois ja lompsutteli tyynen rauhallisesti menemään kahden kilometrin tasaisen hiitin. Kellotettiin ekaa kertaa ja ihan puolihuolimattomasti Aatu hölkkyytteli 1.55 läpi. Käyttäytykin nyt paljon klinikkareissua fiksummin, en tiedä oliko Salaman kotonaolemisellakin osuutta asiaan. ;)

Tänään kävin ottamassa muutaman kuvan oripojasta iskän ajellessa sillä hiljaista hölkkää pellolla. Laitan tähän muutaman kuvan Pohjanmaan lakeuksista ja meidän paksusta Aatu-herrasta. Viikonloppuna toivottavasti päästään jo ajelemaan mehtätiellä, jonne lunta odotellessa on ajettu hiekkaa!!!

Klinikkapäivä

Päivämäärä on tänään historiallinen 090909 ja sehän sopi meidän mielestä erityisen hyvin hevosten klinikkapäiväksi. En jaksa edes laskea tai muistella kuinka mones se lie on tämän kesän aikana. Jokatapauksessa monesti Salamaa on saanut viime kuukausien aikana eläinlääkäreiden syynissä käyttää.

Viime viikot hevoset ovat saaneet kuitenkin kovasti liikettä, molemmat ovat olleet aisoissa viitisen kertaa viikossa. Salama on kiskonut jarrua ihan tosissaan ja hevonen on puhaltanut noiden jarrulenkkien jälkeen tallissakin varmaan puoli tuntia. Kovia reissuja, mutta eipä hevonen ole niitä pahakseen pistänyt. Oikeastaan päinvastoin, sillä Salama on tuntunut treeneissä hirvittävän iloiselta ja menohaluiselta. Ongelma nimeltä takajalka on edelleen olemassa, mutta hevosen mieli ainakin on ollut valtavan virkeä. Aatu taas on reenaillut kevyempiä lenkkjä, mutta harva se päivä iskä on sitä viime aikoina ajellut. Murhetta on aiheuttanut kuluvan viikon aikana lähinnä se, että Aatu on yhtäkkiä alkanut hinkata harjaa ja häntäänsä. Ja sitä on kyllä pesty! Hexocil-shampoopullo meni että hujahti kun oria on joka ilta pesty ja puunattu. Ja silti Aatua on syyhyttänyt, niin että ennestäänkin hyvin olematon jouhimäärä on aianki puolittunut... Voi raivo. Nyt oon muutamana iltana öljynny herra-hinkkaajan harjan ja hännän ihan perinteisellä rypsiöljyllä niin että koko hevonen haisee ennemmin rasvalle kuin hevoselle. Öljy tuntuu kuitenkin ainakin toistaiseksi kaikista parhaiten auttavan ja nyt pari päivää jouhet on saaneet olla rauhassa. Ja myönnetään, että oon kyllä tilannu Aatulle vielä vaikka minkälaisia Probb-öljyjä ja -shampoita oloa helpottamaan, joten toivottavasti hinkkaaminen saadaan niillä rauhoittumaan. Onhan joka hevosella tietenkin niitä kausia, kun jostakin syyhytyttää, mutta tuntui ihan toivottamalta katella, kun Aatun ennestäänkin liru harja väheni päivä päivältä olemattomiin... Ja kun iskälle sanoin, että ori, joka on hinkannut harjaansa ja häntäänsä ei voi päästä ykköspalkinnolla kantakirjaan, niin johan alkoi peseminen. ;) Kuulemma harja ehtii kasvaa hienoksi vielä ennen nelivuotiskautta. ;)

Tänään sitten pakattiin molemmat hevoset kyytiin ja suunnattiin Kaustisen klinikalle. Aatulla oli hammaslääkäri- ja Salamalla jalkalääkäriaika. Aatulta raspattiin hampaat. Kylläpäs se käyttäytyi klinikalla hienosti, ei edes rauhottaa tarvinnut. Mutta varikolla se kyllä muisti elvistellä muille hevosille niin että etupää tuntui olevan hieman turhan kevyessä kengässä. ;) Ja valjastuskatoksessa se potkaisi väliseinästä jalan läpi... On se hieman eläväinen pakkaus. Niin ihana ja raivostuttava samaan aikaan.

Salaman kohdalla jalkoja taasen taivuteltiin ja samat tutut paikathan siellä edelleen oireilee: Oikea takanen ja vasen etunen. Molempiin jalkoihin lyötiin taas piikkejä. Nyt saa hevonen muutaman viikon vapaan ja parannella kinttujaan rauhassa. Ja meikäläisen päällekin loma tekee varmaan ihan hyvää... Hämärältä tuntuu, että aina nuo kaksi jalkaa vaivaantuvat, vaikkei mitään kilpailuvauhteja ookaan ajettu -saati sitten startattu. Eikä voi kyllä meikäläistä liian vähästä jalkojen hoidosta syyttää! Sinälläänhän Salama on aika kovapäinen hevonen, ettei se vaivojaan paljon lenkillä näyttele vaan korvat pystyssä painattaa illoisena menemään. Ja jos ei tuota iänikuista jalan vetämistä lasketa, niin ravissakaan ei kyllä suurempaa sanomista ole. Mutta taivutuksiin se reagoi kuitenkin aikalailla voimakkaasti. Tylsää. Mutta nyt on sentään eläinlääkärikin kehunut, kuinka upeassa kunnossa Salama päällepäin on! Ja sehän tässä hirvittävästi auttaakin, kun alakerta oireilee KOKO ajan.

Joskus sen päivän on kuitenkin pakko paistaa risukasaankin, sillä näin huonosti ei yksinkertaisesti voi aina mennä. Joten sitä parempaa päivää odotellessa...

Arjen aherrusta

Syyskuu viimeistään vaihtaa tullessaan kesän syksyksi. Yöt on jo hirmu pimeitä ja päivisinkin on vettä ja tuulta riittänyt, vaikka sinällään lämmin kyllä vielä onkin. Salama ja Aatu eivät vielä ole hoksanneet ruveta kasvattamaan talvikarvaansa - mikä ei kyllä meikäläistä haittaa lainkaan. Mutta eiköhän syystuulet vie pian myös hevosten kesäkarvat mukanaan...

Meidän tallin arkeen ei mitään ihmeitä kuulu. Aatun kengitys laitettiin Jyrin toimesta viime viikolla uuteen uskoon ja ahkerasti iskä onkin sen jälkeen oriillaan ajellut. Aatu on edelleen yhtä valpas ja iloinen lenkkikaveri kuin aina ennenkin. Kyllä nuo oriit sinällään taitaa tammoja rehellisempiä työkavereita olla, sillä Aatua ei ainakaan lenkille tarvitse kahdeksi pyytää. Tarhasta se tulee aina juosten vastaan, sama milloin menee sitä lenkille hakemaan. Ja lenkillä on oriin mielestä aina yhtä mukavaa - kunhan vain saa tarpeeksi revitellä... Sen menemisen helppoutta ja rentoutta katsellessa ei voi kuin laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivoa vain yhtä asiaa: Pysyisipä Aatu terveenä. Ainakin meidän silmin katsottuna sillä olisi lahjoja ja vauhtia hieman tavallista tallaajaa enemmän. Siis tällä hetkellä. Tulevaisuudesta kun ei kukaan tiedä.

Salama taas on saanut iskältä uuden varsin imartelevan nimityksen: latukone. Kuulemma sillä ajellessa on hyvä tehdä talvella hiihtäjille latuja, kun oikea jalka laahaa perässä tehden uran hankeen... No, ei tilanne nyt vielä varsin näin surkea ole, mutta ei meillä nyt kyllä mitään kehumisen aihettakaan ole viime aikoina ilmaantunut. Operaatio voimanajo on nyt homman nimi, joten Salkkari kiskoo jarrukärryjä ja odottaa talvea, lunta, ja paksuja hankia. Ratsasteltukin kyllä ollaan ja lauantaina kävin Salaman kanssa Sievissä Merin valmennuksessakin. Meri taitaa olla ainoa ihminen, joka on iloinen kun Salamalla ei kilpakärryjen pyörä pyöri toivottuun tapaan, sillä Merin mielestä Salaman pitäisi oikeassa elämässään olla ratsu. ;) Tästä me saadaankin aina joka tunnilla "väittely" aikaiseksi... Tällä kertaa meillä oli tunnilla esitellä Merille myös uusi askellaji: Laukka. Varsin hyvin hevonen toimi tunnilla ja laukannostot alkavat olla ainakin noin joka kuudennella kerralla aivan kohtuullisia. Vasen laukka pyörii ihan hienosti, oikea tuntuu vielä melkoisen pitkältä, eikä aina niin kolmitahtiselta, mutta paranee kuitenkin koko ajan. Ja jotain uutta minäkin taas opin: Meri nimittäin sanoi, että oikeaa takajalkaa vahvistaakseen pitää laukata vasenta, eikä oikeaa laukkaa. Hupsheijaa, meikäläisen aivoilla olen ajatellut asian aivan täysin ristiin. Toki Meri kehotti laukkaamaan kumpaakin laukkaa, mutta kuulemma vasenta laukkaa laukatessa oikea takajalka joutuu tekemään suurimman työn. Näin sitä aina viisastuu. :) Laukkaharjoitusten lisäksi ohjelmassa oli tunnilla pohkeenväistöjä. Käynnissä Salama tekee molempiin suuntiin hienoja väistöjä, ravissakin oikealle. Mutta oikean takajalan ongelma tulee esiin myös ratsastaessa ja juuri ravissa vasemmalle väistättäessä. Kaikella tavalla pitäisi lusmuta, ettei oikeaa takajalkaa tarvitsisi ottaa niin täysipainoisesti mukaan työntekoon. Paranihan se loppua kohti taas ja vallan hyvä jalan voimistamisharjoitus kotona tehtäväksikin on nuo pohkeenväistöt!

Mutta ei Salamasta vielä ole kuitenkaan ratsua tulossa. Sen verran komean esityksen teki Kaustisen raveissa sunnuntaina Salaman 5-vuotias täysveli Samurai Rok, joka otti näyttävän voiton uudella hienolla ennätysajallaan 32,6, että täytyyhän Salamankin nyt jonnekin riittää! Ei varmastikaan tänä vuonna, mutta ensi vuonna me pistetään Samurain ennätykset uusiksi. :) Eli ei se auta kuin uskoa hevoseen, treenata ja hoitaa. Siispä huomenna Salama taas kiskoo jarrukärryjä...

Vaikeuksia ja vaivoja

Viime aikoina on jossakin määrin taas tullut mietittyä tämän hevoshomman kannattavuutta ja ylipäätänsä mikä tässä touhussa oikein vetää puoleensa. Olen vakaasti sitä mieltä, että raviurheilussa on vain kaksi ammattiryhmää, joiden silmin katsottuna raviurheilu on kannattavaa: Ensimmäinen on eläinlääkärit ja toinen valjas/hevostarvikekauppiaat. Minä olen viimeisen viikon aikana taas uskollisesti kantanut korteni kekoon näiden ammattiryhmien tukemiseksi ja kuskannut vähäiset euroni klinikalle ja Saarisen Matille... Täytyyhän joidenkin tässä touhussa pärjätäkin!

Viime ajat on mennyt lähinnä huoltotoimenpiteiden parissa. On kengitetty, madotettu, rokotettu, piikitetty. Ja se aika mikä näiltä on jäänyt on sitten treenattu.

Ensinnäkin viime viikolla Jyri kengitti ja hiittasi Salaman Kaustisella. Tamman ravirytmi on ollut niin hakoteillä, että muutettiin kengitystäkin heti kerralla kunnolla: eteen alumiini-combit ja taakse hokkikengät. Alumiinit ei ole kyllä mitkään treenikangät, mutta halusin kokeilla, mitä tapahtuu, kun etupäätä kevennetään reippaasti. Hokkikenkiä olen haaveillut jo jonkin aikaa takapäähän, sillä jossakin määrin olen miettinyt, onko kaikkien ongelmien pääsyy pidon puutteessa... No, nyt sain kaiken minkä halusin. Kengityksen jälkeen Jyri päästeli 2600 metrin hiitin. Enää ei kolissut jalat yhteen ja sivusta katsottuna hevonen näytti varsin kohtuulliselta. Vauhtia tamma otti aivan eri tapaan kuin aikaisemmin ja Jyri olikin sitä mieltä, että nopeuden puutteesta Salaman menestyminen ei jää kiinni. Mutta. Voiman tai terveyden puuttesta se sitten voikin jäädä. Oikea takajalka on edelleen toivottoman voimaton ja hevonen vetää sitä aivan liikaa. Kuulemma surutta saisi jarrukärryjä vedätellä ja niillä vetoja ajaa...

Sunnuntaina kävin Salaman kanssa kaksistaan Ylivieskassa, missä oli sovittu hiittitreffit Santun ja Jokitalon poppoon kanssa. Ja jos Salama on aikaisemmin vetänyt takastaan, niin nyt se ei ainakaan loppuhiitistä käyttänyt koko jalkaa lainkaan! Jopa minä nyt vihdoinkin näin ja tajusin, miltä se jalan vetäminen kärryiltä katsottuna näyttää! Ei ole kunnossa hevonen ei. Siispä seuraava suunta oli klinikalle, minne päästiinkin heti tänään. Salama sai oikeaan takapolveensa piikin. Ja muutaman viikon päästä saa uudestaan. Jos multa kysytään (eikä eläinlääkäreitä) niin VIHDOINKIN piikki tuli edes oikeaan niveleen! Kyllä sitä voimaakin voi varmasti sitten ajaa, kunhan hevonen nyt aluksi on siinä mielessä terve, että edes käyttää jokaista kinttuaan oikein.

Salama ja Aatu sai influenssarokotteensakin perjantaina. Ensimmäinen kerta, kun meillä koskaan on hevosia rokotettu! Mutta nyt oli pakko, sillä ensi vuoden alusta ei rokottamattomilla hevosilla enää kilpaa päästellä. Mitään taukoja ei kyllä meidän hevoset rokottamisen vuoksi saanut eikä ne kyllä yhtään vaisuilta ole vaikuttaneetkaan. Moniko ihminen sitä ehtii viikon makaamaan, kun on influenssarokotteen saanut? Ei kukaan.

Tällä viikolla Aatun pitäis saada myös uusi kenkäkalusto jalkoihinsa. Ja Salaman alumiinitkin vaihdetaan rautaisiin versioihin, sillä eihän nuo alumiinit kestä viikkoa kauempaa... Kengityksen jälkeen on sitten Aatunkin lapsuus loppu ja oriin on vihdoin aika siirtyä kunnon treeniin. Tämän vuoden 3-vuotislähdöissä on tehty Tähti-Hepun toimesta jo Suomen Ennätyskin, joten kyllä vastaaviin vauhteihin kyetäkseen saa Aatukin ruveta jo hikoilemaan. ;)

Eli ongelmia ongelmien perään sen kuin riittää meikäläisillä. Raviurheilu on maailman vaikein laji. Toivottoman vaikea. En suosittele kenellekään. ;)

Syksy saapuu

Tilasin talven heti kuninkuusravien jälkeen alkavaksi ja vaikuttaa siltä, että sen olen kohta saamassakin - sen verran syksyn tuntua on ollut viimeisen viikon ilmassa. Varsinkin tänään vettä tuli oikein tulvimalla ja tuuli oli kuin suoraan Siperialta. Hevosillekin sai kaivaa pitkästä aikaa loimet päälle ennenkuin niitä raaski ulos laittaa. Tuntui kyllä, että niillä vaikutti tällaisella karmealla kelillä olevan ulkona paljon hellepäiviä mukavampaa, sillä laukkaa ainakin vedettiin tarhaa ympäri kierros toisensa jälkeen. :)

Meikäläistä syksyn saapuminen lähinnä masentaa. Mikään ei oikein jaksa innostaa, eikä motivaatiota ole tehdä yhtään mitään. Tätä surkeutta ei ainakaan yhtään helpottanut se, että Salama esiintyi eilen Alavieskan harkkareissa lähinnä vain väärällä askellajilla nimeltä laukka. Ja kun ei Salama oikeasti edes osaa laukata! Nyt se kuitenkin veti heti lähtökiihdytyksessä laukalle, jota ei olisi suostunut antamaan millään alas. No antoihan se sitten, kun oli tyyliin pysähtynyt ja muu joukko meni jossain sadan metrin päässä. Lähestulkoon jokaiseen kaarteeseen tuli myöskin parin askeleen hyppy. Myönnetään, että radan kaarteet olivat kyllä hankalat, mutta on Salama juossut Lapinkairan radalla samanlaisia kaarteita milloinkaan niissä laukkaamatta. Selityksenä voidaan keksiä vaikkapa se, että kuski halusi ajaa Salamalla yhtä löysällä sekillä kuin harjoituksissakin - mikä ei näköjään ollut kovin loistava idea. Todellisuudessa taas Salama paukutti jalkoihinsa jälleen jokaisella askeleella. Sinällään on aika käsittämätöntä, että hiittikärryistä tammalla voi ajaa kuinka kovaa tahansa, eikä varmana kolahda jalat yhteen. Mutta kun laitetaan kevyet kilpakärryt perään, niin johan alkaa paukutus kuin kyyhkysmetsällä konsanaan. Sama ongelma oli kyllä kevättalvella peruskuntoaikakauden jälkeenkin ja nyt propleema on jälleen saapunut iloksemme. Noh, tällä viikolla taas kengitellään... Mutta raviurheilussa pitää kuitenkin aina koittaa hakea myös niitä hyviä puolia ja sellainen oli ehdottomasti Alavieskassa se, että hevonen yrittää startissa tällä hetkellä huiman paljon ja kilpailee niin tosissaan - aivan kuin ravihevoset ikään! Ohjissa on hyvä paine ja hevosella hyvä motivaatio mennä - harmi vain kun askellaji sattui olemaan nytkin väärä. Pää vetää nyt kyllä, mutta liikeongelmien kanssa siis painitaan edelleen. Ite oon tällä hetkellä niin tympääntyny koko raviurheiluun, että en tiedä, yritänkö Salamalla starttiin enää tänä vuonna ollenkaan, vai reenaanko rauhassa nyt taas talven (kerta se nyt on tulossakin...) ja kevättalvella tultaisiin uudella innolla radalle.

Tällä hetkellä mua tympäsee sekin, että Salama on "päällepäin" paremmassa kunnossa kuin koskaan. Nykyään se näyttää ihan aikuiselta hevoselta, ei enää varsalta, siitostammalta, työhevoselta tai keskeneräseltä teiniltä, vaan nimenomaan aikuiselta ravihevoselta. Mutta vaikka hevonen näyttää hienommalta kuin koskaan, se myös juoksee huonommin kuin koskaan. Hienoa. Ja niin pirun masentavaa.

Yritä nyt tässä sitten keksiä jotain positiivistakin kerrottavaa. Noh, kerrotaan nyt vaikkapa se, että Salama osaa nykyään nostaa ratsastaessa pohkeista laukan. Siis ihan silloin, kun ratsastaja haluaa eikä kuten kärryt perässä, silloin kun hevonen haluaa. Oon vetäny sillä laukkavetoja nimenomaan oikeaa laukkaa, jotta se työntekoa pinnaava oikea takajalka joutuisi kunnolla hommiin. Positiivinen asia on myös Aatu. Se treenaa niin hurjan hyvin. Toistaiseksi. Muuta positiivista en enää keksikään. Masentavaa. Piste.

Kuninkuusravit näetty ja koettu

Ravikuningas 2009: Patrikin Muisto

Kuninkaallinen saattue: I.P. Vipotiina ja Patrikin Muisto

Meidän lisäksi kunkkareissa oli muutama muukin...

Toisilla kunkkarit ottaa päähän - Jonnalla jalkoihin.
Siitä se mummoutuminen alkaa; hieno on väri ja turvotus!

Näistä jokainen suomenhevosravurin omistaja haaveilee...
Näiden loimien ja seppeleiden takia töitä tehdään päivästä ja
vuodesta toiseen.

Ei ole häpeä olla nopea... Kunpa joskus jälkeläisilläkin olisi

samanlainen nopeus. Saran Salama revittää lauantain lämmityksessä.

Kesän kohokohta on nyt ohi. Lappeenrannan kuninkuusravit täytti taas kaikki odotukset ja hienon raviviikonlopun huippuhevoset jälleen kerran tarjosivat kaikille katsojille. Myös hellettä piisasi aurongon porattaessa koko viikonlopun. Suomen ravikansa sai Lappeenrannassa uudet upeat ravikuninkaalliset, kun Patrikin Muisto ja I.P. Vipotiina ottivat vallan haltuunsa 6808 metrin urakoinnin jälkeen. Hienoja hevosia kumpainenkin. Hienoa oli olla myös todistamassa sitä riemua, mikä uusien ravinkuninkaallisten taustajoukot saivat kokea. Heidän unelmansa on nyt toteutunut. Minun suosikkini Saran Salama ansaitsee viikonlopun urakastaan myös täydet pisteet. Kolminkertainen ravikuningas ei luopunut kruunustaan taistelematta, vaan sijoittui lopulta kuninkuuskilpailun kakkoseksi sekunnin hurjalle Patrikin Muistolle häviten.

Oma tankki on kuninkuusravien jälkeen jossakin määrin aina tyhjä. Elämää on kuninkuusravien jälkeenkin, mutta hieman takkuiselta arki tuntuu joka vuosi tuon ravikansan yhteisen juhlan jälkeen. Mitenkähän sitä taas saisi motivoitua itsensä työntekoon ja normaalielämän pariin, kun tähän asti on menty vain kunkkareiden voimalla. Tokihan ne kuninkuusravit on taas ensi vuonnakin, vieläpä Oulussa, joten ei kai se auta kuin alkaa niitä odottamaan.

Treeni-intoa kunkkarit sentään aina tuovat. Minun unelmani on vielä toteutumatta ja sen eteen tehdään taas uudella innolla töitä. Ja sitä on vielä paljon. Siispä hevoset ovat treenanneet ihan normaaliin malliin: Salama joka toinen päivä ja Aatu ehkä hieman harvemmin, mutta säännöllisesti kuitenkin. Salaman kanssa mennään sunnuntaina Alavieskaan harjoitusraveihin. Odotuksia ei ennestäänkään ollut, mutta ne laskivat entisestään, kun Salaman sarja olikin mennyt peruihin hevospulan takia, ja se joutuu juoksemaan nyt ehkä vähän kovempia hevosia vastaan. Olisin halunnut ajaa sillä nyt mahdollisimman helpon startin, mikä ei nyt taida aivan toteutua, mutta ollaanpa nyt ainakin mukana. Kuskikaan ei kovin kaksinen sankari ole, joten lähinnä kokemusta mennään molemmille hakemaan. Tiedä sitten pysynkö edes kärryjen kyytillä, kun yövuoron jälkeen lähden vielä silmät ristissä kilpaa ajamaan...

Laitan tähän hieman kuvasatoa kuninkuusraveista. Imetään niistä sitten voimaa taas syksyn räntäsateissa. ;) Seuraaviin kuninkuusraveihin nimittäin ei ole enää kuin ehkä jotain 360 päivää... Niitä odotellessa!